- Kuva: tammi.fi
Heidi Hautala ja Jyri Häkämies ovat viimeisten parin vuoden aikana ne suomalaispoliitikot, jotka ovat onnistuneet nostattamaan kiivasta keskustelua suhtautumisesta Venäjään.
Häkämiehen Washington D.C.:ssa pitämästä puheesta ei oikein ota selvää, onko Venäjä uhka, haaste vai saaste. Kaikki nämä sanat sopivat puheeseen.
Hautalan pamfletista saa paremmin selvää. Alkupuolella käydään läpi eduskunnan satavuotisjuhlan puheen nostattamia reaktioita. Kohusta huolimatta kirjoittaja luottaa siihen, että Suomen valpas media ei lähde paisuttelemaan juttuja aiheettomasti. Ehkäpä Johan Bäckmanin ja Jon Hellevigin hengentuotteiden esittely olisi joutanut jättää kokonaan pois.
Kirjan paras anti on sen terävä kuvaus kansalaisjärjestöjen ja valtiovallan suhteesta. Epäilemättä Hautala tunteekin Venäjällä juuri erilaisten järjestöjen toimihenkilöitä, länteen suuntautunutta oppositioväkeä. Ilmeisesti kansanedustajalla ei ole yhtään varsinaista poliitikkoystävää naapurimaassa.
On helppo yhtyä Hautalan näkemyksiin siitä, että huolimatta maailmanpoliittisesta roolistaan Venäjällä katsotaan lännen yrittävän vahingoittaa sitä. Tämä on johtanut valvontaan, rekisteröintiin ja raportointiin monissa yhteyksissä, myös tavallisten matkailijoiden, opiskelijoiden ja työläisten kohdalla.
Eikö Suomi voisi nyt tulla pois EU:n selän takaa ja ehdottaa unionin vaatimaa 90 päivän maksimisääntöä poistettavaksi?
Heidi Hautalan missio on juurruttaa demokratiaa Venäjälle. Hänen ansiokseen täytyy lukea se, että hän toki käyttää eri menetelmiä kuin USA Irakin ristiretkellään demokratian puolesta. Mutta halutaanko Venäjällä demokratiaa, se onkin toinen kysymys.
Suurvaltahenkisten deržavnikkien mielestä liberaalit ovat vaara demokratialle. Se puolestaan ei toimi ilman vahvaa johtajaa. Suurvaltaideologin Aleksandr Duginin mukaan Venäjä alueineen, luonnonvaroineen ja historioineen tule koskaan olemaan hiljainen vegetaarinen maa. ”Olemme joko verinen kaaos, jossa veli käy veljen kimppuun, tai voimakas euraasialainen imperiumi. Joko keskitämme voimamme iskuun tai hajoamme palasiksi.”
Toisen kirjoittajan, B. N. Šaptalovin mukaan demokraatti on se joka pitää kansallisia etuja ulkomaisten kilpailijoiden edun edelle ja toimii tiukasti oman maan rajojen sisällä. Rajan takana on jotakin tuntematonta. Siellä voi olla vaarallista. On parempi pitää ikkunat kiinni ja katsoa television ykköskanavalta ohjeita elämään.
Jääkö tässä sijaa demokratialle? Korkeintaan suvereenille sellaiselle.