Uusi Suomi / Kulttuuri Keskiviikko 8.2.12 Aseta US kotisivuksi

Suomessa hyljeksitty Paasilinna sai kehut USA:sta

Suomessa hyljeksitty Paasilinna sai kehut USA:sta
Julkaistu: 29.12.2008 16:43
Amerikkalainen laatulehti New York Times kehuu arvostelussaan Arto Paasilinnan Ulvova mylläri –teosta, joka on ilmestynyt vähän aikaa sitten englanniksi. Suomessa Paasilinnan kirjat myyvät paljon, mutta kriitikoilta kehuja ei heru.

Arvostettu lehti ylistää Paasilinnan mustaa huumoria, jonka uskotaan ”auttavan kestämään paremmin pohjoisen kovaa ja karua ilmastoa”. Häntä verrataan Nobel-palkittuun islantilaiskirjailija Halldor Laxnessiin ja legendaariseen ruotsalaiseen elokuvaohjaajaan Ingmar Bergmaniin.

Paasilinnaa kehutaan kyvystä tehdä huumoria kaikkein epätoivoisimmiltakin näyttävistä tilanteista.

Ulvova mylläri on ilmestynyt alun perin suomeksi vuonna 1981 ja siitä on tehty elokuva vuonna 1982.

Paasilinnan kirjoja on käännetty yli 40 kielelle. Kirjoista on filmattu elokuvia Suomen lisäksi Ranskassa ja Saksassa.

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Arto Paasilinna
 
 
 
 

Uutinen on epätarkka

Arto Paasilinnan varhaistuotanto, johon Ulvova Mylläri Jäniksen vuoden ym. ohella kuuluu on virallisesti arvostettua myös Suomessa.

Sen sijaan hänen viimevuosien tuotantonsa on ollut pettymys. Samasta syystä nimen omaan Paasilinnan varhaista tuotantoa kaupataan ulkomaille, ei nykyistä.

Hieno uutinen

On se kumma, että Suomessa älykästä huumoria ei arvosteta. Olkoon sitten "turruttavaa viihdettä" mutta varmasti paikkansa ansaitsee arjen vastapainona.

Paasilinnan teksti on kertakaikkisen ihastuttavaa. Waltarin kaltaista käsikirjoittajaa taas tarvittaisiin tähänkin aikaan.

Huumori ja hömppä kunniaan! :)

Toki ei mikään suomalainen

Toki ei mikään suomalainen laatukirjallisuus Suomessa vedä. Sen sijaan kulttuurimme absorboi maailmalta muita, paljon jännempiä asioita, kuten Halloweenin. Se näkyy ja räiskyy medioissa, mutta "joku kirjallisuus"? Pah!

Ensi vuonna juhlimme kiitos päivää ja ramadania ja vaellamme nakkikopilta toiselle ja syömme mekka-purilaisia ja mätkimme toisiamme - tietty aivan turpa täynnä viinaa.

Kun suomalainen kulttuurin nauttija tokenee viini/juustoillalliseltaan, hän möykkää kovaan ääneen kulttuurin puolesta, vaikka ei muista tuon taivallistakaan siitä, mitä on tehnyt viimeisen 18 tunnin aikana. Viulu taisi soida jossain vaiheessa?

Se on kuitenkin selvää, että "joku Paasilinna" on nähty ja kuultu - sen tilalle voidaan ottaa jotain muuta. Quid pro quo - kunhan tarjolla on viinaa.

Näin olen huomannut...

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely