Sunnuntai 27.5.2012

EU:ssa poru taideteoksesta – Kuva Suomesta ihmetyttää

Luotu: 
14.1.2009 13:35
Päivitetty: 
14.1.2009 14:38
  • Kuva: EPA/All Over Press
    Brysselissä kohua herättänyt Entropa-taideteos.
  • Kuva: euro2009.cz
    Suomen kartasta julkaistusta luonnoksesta puuttuvat eksoottiset eläimet, jotka lopullisessa teoksessa ovat mukana.
  • Kuva: EPA/All Over Press
    Entrope-teoksessa on provosoivia kuvia useista EU-maista. Esimerkiksi Hollanti esitetään minareettien maana viittauksena siellä ilmenneisiin monikulttuurisuusongelmiin.

Tsekkitaiteilijan provosoiva teos EU-neuvoston rakennuksessa Brysselissä herättää kohua. Myös Suomi on edustettuna teoksessa varsin erikoisella tavalla.

Entropa-nimisessä teoksessa on 27 erilaista EU-maata palapelimäisesti aseteltuna. Suomen kartta on tehty laudoista ja sen päälle on aseteltu norsu, virtahepo, krokotiili ja maassa haulikon kanssa makaava mies.

Mitä Suomi-osan tekijäksi ilmoitettu taiteilija Joonas Tuominen halusi sanoa tällä Suomesta?

Siihen ei koskaan saada vastausta. Myöhemmin nimittäin paljastui, että tsekkitaiteilija Cerny onkin tehnyt teoksen kahden kollegansa kanssa, ja että Tuominen ja muut taiteilijat ovat täysin fiktiivisiä hahmoja.

- Tiesimme, että totuus tulisi julki. Mutta ennen sitä halusimme selvittää, pystyykö Eurooppa nauramaan itselleen, Cerny sanoi BBC:n mukaan.

Ei pystynyt. Cernyn provokaatioista suututtiin.

Esimerkiksi Bulgaria esitetään turkkilaisena vessana, Saksa hakaristin muotoisina moottoriteinä, Puolan kartassa on ryhmä katolisia munkkeja homolipun kanssa, Romania Dracula-huvipuistona, Ranska yhtenä suurena lakkona ja Hollanti täynnä moskeijoiden minareetteja.

Esimerkiksi Bulgarian EU-tiedottaja Betina Joteva haukkui teoksen ”Bulgarian kansaa nöyryyttävänä ja hyökkäyksenä kansallista omanarvontuntoa vastaan”.

Suomen osuus teoksessa on sen sijaan pikemminkin hämmentävä.

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

tapio_o_neva

"Suo, kuokka ja Jussi, Martti Luther ja muovipussi."

Suomen kartta on tehty laudoista

- laudat eessä ovien (Kuoppamäki: Sininen ja valkoinen)

ja sen päälle on aseteltu norsu,

- Kokoomuksen republikaaninen NATO-politiikka

virtahepo,

- Hippo-lipas, Eino Poutiaisen korvat, pellervolaiset ja kepulaiset

krokotiili ja

- Krokotiili Gena ja YYA-henki

maassa haulikon kanssa makaava mies

- työtön kainuulais- tai pohjoskarjalaisisä, joka on kännipäissä ajanut perheensä hankeen haulikolla ja odottaa poliisin tuloa

MAINIO SUOMI-KUVA: EI TARVITA ENÄÄ MITÄÄN IMAGOTYÖRYHMÄÄ - ON TOTUUDEN AIKA III.

mach

Tuhannet kiitokset taiteija Cerny itäeuroopasta! Osuitpa oikeaan teoksesi Suomi osassa!Oletpa tainut viettää täällä pitempiäkin aikoja kun olet näin hienosti sisäistänyt pohjoisen ihmemaan. Onhan selvää että olemme kärsäkkäitä toisiin nähden kuten norsut, pullistelijoita (Nokialla) kuten virtahevot ja voittamattoman ilkeitä kuten Krokot. Haulikkomies maassa kuvaa upeasti yhdistelmää hulppea viinankäyttö ja vinha väkivalta.

Veikko

Suomen peittävä lautapäällyste kertoo Suomen vaurauden syntyneen metsävaroista.

Norsu on Venäjä ,virtahepo Saksa ja krokotiili Ruotsi.

Yksinäinen mies haulikon kanssa kuvaa Suomen asemaa Moskova, Tukholma Berliini kolmiossa.

Vieras

Sanoisin että taiteilija itsekään ei ole ehkä keksinyt noin hyvää selitystä näille eläimille. Toisaalta, jokin vastaava metafora taustalla täytyy olla, koska näitä eksoottisia eläimiä ei ole täällä muualla kuin Korkeasaaressa. Toisaalta älyllistä metaforaan kätkettyä viestiä nakertaa se, että muiden EU-maiden irvailu on melko ala-arvoisin heitoin toteutettu, joten kovin älyllisestä taiteilijasta ei liene kyse. Joten, kuten sanottua, taisit keksiä typerälle teokselle hyvän selityksen jälkikäteen!

Minnaaaa

"Esimerkiksi Hollanti esitetään minareettien maana viittauksena siellä ilmenneisiin monikulttuurisuusongelmiin."

Kuvan minareetit muistuttavat erehdyttävästi myös (huume)ruiskuja...

laurimunkisto

laudat = sauna

norsu, virtahepo, krokotiili = Koskenkorvalla aiheutettuja hallusinaatioita, "vaaleanpunaisia elefantteja" sarvikuonojen maassa, Suomessa

makaava asemies = kouluampuja

Kaikenlaista

Voisiko olla, niin että arvon taiteilija ei tiennyt Suomesta juuri mitään muuta kuin että Metso (os.Valmet), Stora-Enso ja Nokia ovat lähtöisin Suomesta. Krokotiili ja elefantti lienevät jääneet taiteilijalta yli ja ne piti laittaa johonkin. Pyssymies lienee ilmaantunut kuvaan siinä vaiheessa, kun taiteilija on hiffannut että metsistään sekä "thousand lakes" voisi tarkoittaa että Suomessa ehkä metsästetään aika paljon, olosuhteet kun ovat vähintään otolliset...

Kouluampumisiin pyssymiehellä ei ole yhteyttä, koska kumpaakaan koulusurmaa ei tehty haulikolla, vaan pienikaliiperisella pistoolilla.

vejuvee

Kalikka kalahti.

Me kyllä hyysäämme kehitysapua sinne sun tänne.

Siis Suomen Pystykorva rakyttää joka suuntaan

kuitenkaan mitään aikaan saaden.

Vähän annan periksi mielipiteestäni.

Hyvä oivallus kunnia laatijalle.

Kohisija

No juu... Mutta eivätköhän valppaat toimittajat voisi jo vähitellen lopettaa sanan "kohu" ylimitoitetun käytön. Sanaan sisältyy jotenkin semmoinen sisäänrakennettu toivomus, että eihän tässä oikeasti kukaan kohise, mutta mitä jos saatais kuitenkin sellainen aikaan...

danielewski

Puu on puu ja tuo tuossa muodossa mieleen kotoisan mökkilaiturin. Ensimmäinen assosiaatio sanoista "villi luonto" lienee useimmilla urbaanieurooppalaisella luonto-ohjelmista tutut Afrikan savannien ja viidakon eläimet. Taiteilija on sitten vähän vinosti sijoittanut nämä Suomeen luonnon symboliksi. Ja haulikkomies on se suomalainen, jota ei erota toisesta suomalaisesta, kuin kuolema ja poliisi.

Vieras

Tanska on tehty Legoista, Ruotsi taas on Ikea-maa, joka tekee Gripeneitä. Oi, kuinka jänskiä mainoksia -- eiku teoksia!

Suomi on puumaa. Kuvassa on ehkä lauteet, koska Suomi on myös saunamaa, eiks joo? Sitten kun vähän vielä jaksaa googlata niin käy ilmi, että Suomessa on kauheasti metsätysaseita. Ja sehän vasta hauska vitsi on se, kun suomalainen näkee virtahevon vai mikä ronsu se on ja heti ajattelee, että mitä se mahtaa minusta ajatella se eläin. Mä luulen, että se äijä on ihan sammunut kans, koska suomalaiset on aina kännissä ja Wikipediassakin luki niin.

Kyllä antaa ajattelemisen aihetta noi Legot, Ikeat ja känniset suomalaiset, että kyllä ne taiteilijat on kaikkein luovimpia. Nokian kännykän ne kyllä olisi voinu laittaa johonkin kulmaan. Sit olisi ollu täydellinen. Joo.

http://en.wikipedia.org/wiki/Entropa

Vieras

Sitä, pystyykö Eurooppa nauramaaan itselleen, ei mitata sillä, viitsiikö tai kykeneekö edes joku nauramaan tallaisille räpellyksille. Pitäisikin kysyä, pystyykö tämä herra Cerny käsittämään, että hänelle itselleen nauretaan sekä säälistä että närkästyneenä. Bulgarialaisia ymmärrän varsin hyvin. Entä onko hakaristimoottoritie hauskaa yhdenkään saksalaisen tai ylipäänsä kenenkään täyspäisen mielestä? - Itseään kehittävän ja itseltään jotakin vaativan tekijän pitäisi kai kyetä muuhunkin kuin takertumaan ensimmäiseen mieleen juolahtavaan kliseeseen. Kun pohjasivistys on jäänyt näin ammottavan vajaaksi ja kun on vielä saatu pari pilsneriä päähän, on helppo ryhtyä taiteilemaan ja munaamaan lopulta vain itsensä. Mikä sopisikaan paremmin tshekkiläispatujen viimeaikaiseen polleaan möläyttelyyn eurooppalaisten piällysmiehinä? Cerny edustaa heitä aivan nappiin. - Pääasia, että tulee julkisuutta. Varmaan nyt keikkaa pukkaa tällekin reppanalle ja tämäkin puheenjohtajuuskausi jää ainakin siitä mieleen, mitä kaikkea se on tarjonnut ja kenestäkin kertonut!

Vieras

Vanha vitsi vaaleanpunaisesta norsusta. Niin kai se on, että monen ulkomaalaisen silmään osuu ensimmäisenä joku kännikala.

camunen

Eilen nuorisojoukkio pyrki Munkkiniemen lukioon rautakangen kanssa järjestystä pitämään, toissa päivänä tapeltiin Vantaalla koulun ruokalassa kalapuikoista, edellisenä päivänä kymmenvuotiaat tuikkasivat koulun lattian tuleen Nurmijärvellä, toissa viikolla kaksi 11-vuotiasta tyttöä viskasi ilotulitusraketin lehtipönttöön Tuusulassa sytyttäen viereisen koulun tuleen.

Vieras Tšekistä

Tammikuussa Tšekki (pääministeri Mirek Topolánek) tuli EU:n puheenjohtajaksi ja me Tšekkiläiset pelkäsimme jo etukäteen - että siitä tulee vain häpeä ja mitään muuta... Mutta tödennäköisesti vain vähän meistä luuli, että se tapahtuu niin nopeasti;)

Ehkä pitäisi sanoa, että paljon Tšekkiläisiä ei pidä meidän presidentistä, hallituksesta... ja Topolánek:sta ennen kaikkea! En tiedä, onko jossain Euroopassa niin huono pääministeri:( Hän ei osaa edes käyttää ihmisiä kohtaan, on arrogantti... ja tekee päätöksiä, vaikka ihmiset ovat selvästi sitä vastaan (esimerkiksi USA:n tutka Tšekissä - 75 % ihmistä vastaan).

Minusta David Černý on hullu, joka haluaa aina joutua huomion kohteeksi. En suostu hänen "teokseen" - samalla kuin valtaosa Tšekkiläisistä... Tämä ei ole meidän huumori!!! Meidän huumori on huvittava, ei tämä on - varsinkin ei: Slovakia, Saksa, Viro, Bulgaria...

Luulen, että Tšekki voisikin olla esitelty esimerkiksi näin:
1. Miten eletään Tšekissä: http://www.skaterock.cz/thps/Jokes/chanov.jpg
2. Miten voi näyttää metsä kansallispuistossa: http://lh5.ggpht.com/_AWf3cZAvmQs/SIBnv0GRvxI/AAAAAAAAACk/HlzUVRq-LbM/IM..., http://www.tisicovky.cz/exp/sumava/studena-hora-hlv60/D4281441-5053-49D8...
3. Tšekin maisema (kivihiilin alue): http://www.oskoreny.estranky.cz/fotoalbum/horni-jiretin-a-okoli/zamek-je...

Kaikessa maassa on jotain huono... ja jotain hyvä:) Aina luulin, että tšekin taide kuuluu niiden hyviin asioihin, mutta nyt en ole enää niin varma...:(

Toivottavasti tšekin olut ja maamyyrä ei koskaan muutu pahemmaksi, jotta voisin olla (kuten Tšekkiläinen) ainakin jostain ylpeä:))

P.S.: Anteeksi, en osaa vielä hyvin suomea...