- Kuva: Teos
Kaisa Ijäksen esikoisrunokokoelma Siskot, veljet on helposti lähestyttävää runoutta. Ijäs luottaa runoissaan voimakkaaseen kuvallisuuteen, toistuviin säkeenylityksiin, rytmiin ja sanoilla leikittelyyn.
Lukijan eteen avautuu jo ensimmäisellä lukukerralla omintakeinen maailma, jossa unelmien höyryävät hevoset valmistautuvat hyppyyn, hämärän helikopterit laskeutuvat ja lompakot ovat kapakoiden perkaamia.
Ijäksen kuvat ovat täynnä arkea ja nostalgiaa. Nostalgia syntyy osaltaan siitä, että Siskot, veljet -kokoelma käsittelee aikuiseksi kasvamista ja lapsuudesta irti päästämistä: ”...vetolaatikon banaali hymy aukeaa, sitä lapsi rakastaa. / Löydetyksi tulemisen riemu vaihtuu löytämisen riemuksi. Kilometri muistin negatiivia leviää lattialle...”.
Muistojen lisäksi nostalgista tunnelmaa luo patinoitunut kirkasotsaisuus: ”punokaamme tiemme tuulesta sillä olen kyllästynyt pikkusieluisten pilkkaan, valheisiin mieleni näykkiä ja olen väsynyt kesyttämään tutkaani, joka öisin turhaan ulvoo järjen kuuta.”Ajoittain julistavaksi heittäytyvä runonpuhuja antaa periksi naiiviudelle ja tekee sen tyylikkäästi.
Naiivius on vain yksi kokoelman käsittelytavoista. Suloisten ja hupsujen kuvien lisäksi Ijäksen runoissa on surua ja pimeää. Kokoelman nimirunossa ”Siskot, veljet” luvataan ”Avaa mikä tahansa kaappi, niin löydät luurangon.” Muistamisen, löytämisen ja rakastamisen rinnalle kuuluu kuolema, joka ei ole aina kaunis ja ystävällinen, vaan usein uhkaava, kolkko ja väkivaltainen.
Runon kuvien tasolla lapsuusmuistot saavat parikseen kaapeista löytyviä luurankoja, kuoleman korinoita. Samalla tavalla runojen tematiikassa naivilta tuntuva runousopin pyörittely saa rinnalleen syvällistä pohdintaa kielestä. Jo kokoelman alussa kysytään: ”Mitä jos yksinäisyys alkaa kielestä.” Kieli on runoissa ihmisten välinen läpinäkymätön linnake, jonka taakse päästään kurkistamaan sanaleikkien avulla.
Paikoitellen Ijäksen runoissa on turhaa vuolautta, koristeita, jotka olisi voinut jättää poiskin. Toisaalta ylimääräisiltä tuntuvat sanat ovat ehkä välttämätöntä hakemista. Runossa ”Foneettinen ämmä” puhuja toteaakin, että ”eksymme koska oikotietä ei ole: ei rakkaudessa eikä kuolemassa.” Turhasta monisanaisuudesta huolimatta Siskot, veljet -kokoelma on nautittavaa ja raikasta runoutta.