Uusi Suomi / Raha Torstai 23.2.12 Aseta US kotisivuksi

Woody Allenille miljoona Espanjalta

Woody Allenille miljoona Espanjalta
Julkaistu: 31.1.2009 12:06
Kuva: Scanbox
Kuva
Vicky Cristina Barcelona elokuvan tähtiä Scarlett Johansson(vas.), Javier Bardem ja Penélope Cruz.
Kuva: Scanbox
Vicky Cristina Barcelona elokuvan tähtiä Scarlett Johansson(vas.), Javier Bardem ja Penélope Cruz.
Uutuuselokuvia kuvataan suosituissa ja eksoottisissa matkakohteissa. Toimintaelokuva Bangkok Dangerous johdattaa väkivaltaiseen ja seksikylläiseen suurkaupunkiin, Transsiberian houkuttaa venäläiseen junaseikkailuun ja Vicky Cristina Barcelona kutsuu aistikkaaseen Espanjaan.

Elokuvia katsoessa ei voi välttyä ajattelemasta, että kyse on kalliista matkailumainoksista. Ovatko elokuvantekijät keksineet uuden tuotesijoittelun muodon, joka on suunnattu valtioiden ja kaupunkien matkailutoimistoille?

Barcelona maksoi Woody Allenille miljoonan

Vicky Cristina Barcelonan ohjaaja Woody Allen ei kiellä mielleyhtymää matkailumarkkinointiin. Hänen elokuvassaan ylistetään Gaudin arkkitehtuuria, katalonialaista kulttuuria ja vahvistetaan seksintihkuista tunnelmaa, joka on perua maan oman pojan, ohjaaja Pedro Almodóvarin elokuvista.

– Halusin tehdä kunnianosoituksen Barcelonalle, sillä pidän kaupungista ja Espanjasta ylipäätään. Barcelona on visuaalisesti kaunis ja sen aistillisuus on hyvin romanttista, Allen kertoo Espanjan valtion matkailusivuilla.

Barcelonan kaupunki myönsi maailmanlaajuiselle matkailumainokselle tuotantotukea miljoona euroa ja Katalonian paikallishallinto puoli miljoonaa. Julkinen tuki oli kymmenen prosenttia elokuvan budjetista.

Ranska tarjoaa verohelpotuksia

Allen kuvasi kolme edellistä elokuvaansa (Match Point, Scoop ja Cassandra's Dream) Lontoossa ja suunnittelee jatkavansa Ranskassa kesällä 2009. Tuleva hanke oli vireillä jo aiemmin, mutta se peruttiin Ranskan korkeiden kustannusten vuoksi.

Nyt Ranska näyttää houkuttelevammalta. Maan parlamentti äänesti joulukuussa 20 prosentin verovähennyksestä, joka on suunnattu ulkomaisille kuvausryhmille. Tuen toivotaan lisäävän Ranskan vetovoimaa. Rahakkaita elokuvabisneksiä ei haluta enää päästää naapurimaihin eikä Itä-Eurooppaan.

Verovähennyksen ensisijaisena tavoitteena on sijoittajien houkuttelu, mutta elokuvien markkinointiarvoakaan ei vähätellä. Tästä kertovat tuen saamisen vaatimukset. Elokuvien sisällön tulee liittyä Ranskaan tai maan kulttuuriin.

Vicky Cristina Barcelonasta Espanjalle koitunut julkisuus ei ole jäänyt naapurimaassa huomaamatta.

– Kaupungit ovat Woody Allenin elokuvissa ainutlaatuisia persoonallisuuksia. Teemme kaikkemme, että Pariisistakin tulisi sellainen, kertoi Ranskan kulttuuriministeri Christine Albanel Allenin elokuvahankkeesta järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

 
Päivi Kannisto
Päivi Kannisto
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Woody Allen
 
 
 
 

Vara-Moskova Helsinki

Helsingissä on kuvattu amerikkalaisia elokuvia joissa Helsinki on toiminut Moskovana - kun Moskovassa ei vielä saanut kuvata.

Muistatte varmaan, kun Krunikassa siinä ennen Hakaniemeä talon seinässä oli Lenin.

Helsinki näyttää varsinkin loskakelillä niin 1970-luvun Moskovalta vieläkin. Onhan arkkitehtuuri hyvin venäläistä.

eiköhän länsimaisten

eiköhän länsimaisten tuotantoyhtiöiden location scoutit olleet pikemmin huomanneet arkkitehtuuriset yhtäläisyydet ennen muuta Helsingin ja Pietarin empire-tyylisten keskustojen välillä, osin Moskovankin, minkä takia täällä päästiin suurten ja mahtavien stand-iniksi aina välillä. Mutta arkkitehti eli Engel oli kyllä saksalainen, että sikäli se "venäläisyys" on enemmän mielikuva katsojan silmässä kuin kovaa faktaa. Elokuvatutkija Outi Heiskaselta ilmestyi syksyllä mainio kirja "Tehtävä Suomessa", joka kartoittaa yleisemminkin kotimaamme kuvaa valkokankailla ulkomaisten elokuvien näkökulmasta.

Mitä muuta on kuin mielikuvat viihdeteollisuudessa?

Mitä muuta on kuin mielikuvat viihdeteollisuudessa?
Esim. Kanadan Toronto toimii New Yorkina monissa leffoissa. Ja ainoastaan kanadalaiset katselevat että onpas kumma kun lähikiska näkyy tuolla monsterin takana vaikka pitäisi olla New York. No business like show business :)

Tiina Tauno Tuusula

Kas kun Suomessa ei ole ymmärretty tehdä samaa. Tässä olisi oiva vinkki brändityöryhmälle. Woody voisi kuvata Suomessa vaikka Tiina Tauno Tuusulan.

Ei taitais kukaan vakavasti

Ei taitais kukaan vakavasti otettava ohjaaja liikahtaa Helsingin suuntaan vielä miljoonalla...

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 

Kysely