Tarja Ervasti, Ville Hyvönen ja Ilkka Volanen ovat saaneet Suomen valo- ja äänisuunnittelijoiden liiton Säde-palkinnot. SVÄL jakaa vuosittain kolme Säde-palkintoa ansioituneille valo-, ääni- ja kuvasuunnittelijoille. Palkinnot annettiin sunnuntaina liiton Säde-juhlassa.
Kuva-Säteen sai Ville Hyvönen Tuntemattomasta sotilaasta. Kuvasuunnittelun asema Kansallisteatterin Tuntematon sotilas -esityksessä on kantava. Hyvönen työskentelee muun muassa nykydraaman kuvasuunnittelijana sekä mediataiteen tekijänä ja on toiminut pitkään Smeds ensemblessa.
Valo-Säteen sai Tarja Ervasti toiminnastaan valosuunnittelun hyväksi. Tarja Ervasti on toiminut suomalaisen teatterin, tanssin ja valotaiteen kentällä lähes kolmenkymmenen vuoden ajan. Hän myös vastasi viime vuonna Teatterimuseon Valovuosi-näyttelyn käsikirjoituksesta, suunnittelusta ja toteutuksen johdosta.
Ääni-Säteen sai Ilkka Volanen elämäntyöstään. Volanen on kiistämätön tienraivaaja suomalaisen valo- ja äänisuunnittelun alalla. Volanen on tuonut suomalaiseen äänisuunnitteluun sisällöllistä lähestymistapaa. Hän on myös opettanut useissa oppilaitoksissa. Volanen on kollegoiden arvostama suunnittelija ja mentori.
