Miesten asialla

Kari Soinio (s. 1962) käyttää välineenään kameraa, ja hän tutkii kuvissaan miestä, tällä kertaa kotiympäristössä.

Heinon galleriassa esillä oleva näyttely Sankarin koti jatkaa hänen aikaisempia Luontoäidin poika (90-luvun alussa), Sankarin paluu (2004) ja Miehen tuoksu (2006) –teemojaan. Kuvien mallina Soinio käyttää alastonta itseään. Soinio ironisoi ja rikkoo perinteistä mieskuvaa. Hän ei ole kuvissaan kovis, taistelija tai lihaksilla pullisteleva kehonrakennuskiiltokuva, vaan pehmeä, haaveileva, vetoava tai hyväksyntää kaipaava.

Näyttelyn mies poseeraa kuin nainen, kädet rintojen päällä, vatsa pönöttäen, sukuelimet piilotettuina kuin sukupuolettomana, haaveellisena, ujona ja keimailevana kotiympäristössä, joka mielletään naisen ympäristöksi kuten kukkien keskellä tai peilin edessä.

Eräät tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että suomalaiset kodit on tehty naisen ja lasten paikoiksi. Miehillä ei ole kodissa usein omaa tilaa, miehen omat tekemiset karkotetaan autotalliin, pihalle tai kaveriporukoihin, maskuliininen on ajettu ulos kodeista.

Soinion kuvien kotirekvisiittaa ajattelee automaattisesti naisen tekemäksi ympäristöksi. Mielenkiintoista.

Soinion näyttelyn yhteydessä julkistettiin myös valokuvakirja Maisemasta paikkaan, jossa neljä tutkijaa pohtii maisemaa ja sukupuolittunutta ruumiillisuutta ansiokkaasti. Samaan aikaan Keravan taidemuseossa on esillä Soinion takautuva näyttely Maisemasta paikkaan.

Viime vuosikymmeninä taidenäyttelyt ovat pursunneet naisten tekemiä intiimejä tutkielmia itsestään ja elämästään. Tämä feministinen murros on ottanut naisen tulkinnan pois vuosisatojen traditiosta, miesten käsistä ja silmistä, ja tuonut uuden tavan tulkita naista kuvissa.

Nyt ovat myös miehet aktivoituneet ja tuoneet näyttelyihin miehen kuvattuna miesten silmin, arkisemman kuin aikaisempien vuosisatojen seikkailijoiden ja sankarien tarinat – mielenkiintoinen murros tämäkin.

Miehet kauneuden perässä

Tällä hetkellä Helsingin gallerioissa on varsinainen miesten esiinmarssi, ja vaikka monet taiteilijoista eivät varmaankaan ole mieltäneet tekevänsä mitään kommentteja mieskeskusteluun, saa näyttelyistä aineistoa myös tähän ajankohtaiseen teemaan.

Esimerkiksi Jorma Puranen Anhavalla on laittanut esille henkeäsalpaavan kauniita valokuviaan kukista. Kauneus on myös Stefan Bremerin tutkimuskohteena hänen maisemissaan, joissa hän valon ja valotuksen avulla tuo maisemista ulottuvuuksia joita silmä ei tavoita.

Bremerin valokuvia on yhdessä Jouko Lehtolan ja Jyrki Parantaisen teosten kanssa esillä Krista Mikkolan galleriassa Eirassa.

Amassa taas on Sakari Viikan valokuvanäyttely, performanssin ja teatterin kuvaaja on nyt tallentanut kadun ja arjen tapahtumia kotimaassa ja matkoillaan. Myös tämän näyttelyn yhteydessä julkaistiin kirja Heavy Light.

Taidekirjojen kustannus on siirtynyt yhä enemmän taiteilijoiden omiin käsiin, ja taidekirjojen suurin rahoittaja on valtio apurahoina.

Keskipolven miesmaalareista Lauri Laine Forsblomilla ja Reijo Viljanen TM-galleriassa antavat vakuuttavat taidon näytteet.

Kumpikin on kurinalaisia ja johdonmukaisia maalareita, joiden ura piirtää komean monikymmenvuotisen kaaren.

Laineen suurten pintojen tilat ovat nyt saaneet kontrasteikseen pieniä muotoja, renessanssimaalausten päähineitä. Viljanen taas on kiinnostunut kalligrafiasta ja vapauttanut itsensä rakenteista ekspressiivisempään ilmaisuun.