Maanantai 24.11.2014

HS: Yle maksoi kenialaiselle Mannerheimille 800 €

Jaa artikkeli:
Luotu: 
15.8.2012 07:39
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
|

Yleisradion Mannerheim-elokuvan pääosan esittäjä on kenialainen näyttelijä Telley Savalas Otieno, kertoo Helsingin Sanomat. Pienen budjetin elokuva on myös kuvattu lähes kokonaan Keniassa.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan Suomen Marsalkka tulee yhdistelemään Mannerheimin elämäntarinaan afrikkalaista tarinankerrontaa ja Kenian historiaa. HS:n tietojen mukaan elokuvan koko budjetti oli noin 20 000 euroa.

Telley Savalas Otieno yllättyy kuullessaan HS:ltä, että Suomessa elokuvanäyttelijöiden päiväpalkka on noin 800 euroa eli noin tuhat Yhdysvaltain dollaria.

–Kyllä minulle maksettiin, mutta että tuhat dollaria päivässä, kuulostaa uskomattomalta. Minulle maksettiin sen verran koko elokuvasta, Otieno sanoo HS:lle.

Yritykset: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Otto Gustafsson

Punavihreille luultavasti lurahti housuihin, kun lupamaksuilla itsensä rahoittava YLE on käyttänyt katsojien rahoja tällaiseen pyhäinhäväistykseen?

Kai seuraavaksi valitaan Nelson Mandelaa esittämään joku japanilainen näyttelijä ja tarinaan laitetaan mukaan kamppailulajien historiaa. Tai jos halutaan keittää katsojien veret kunnolla, niin Profeetta Muhammedia esitämään musta nainen, joka ajelee teurasautolla ympäri Amerikkaa (arvannette mitä eläimiä on kyydissä) ja vetää välillä pekonia ja Budweiseria naamaan. Tähän mukaan profeetan opetuksia ja tekoja amerikkalaisittain väritettynä.

Uskoisin, että jos joku ehdottaakin jälkimmäisen elokuvan kuvaamista edes vitsinä, koko filmiryhmän ei tarvitse enää laittaa senttiäkään mainosbudjettiin, jotta pääsevät kuuluisiksi. Eikä taitaisi ryhmä päästä alkuunkaan yhtä helpolla kuin Mannerheimin häväisijät tulevat pääsemään Suomessa.

Antti Joensuu

Vai että tälläinen floppi on kyseessä.
Sitä oikeaa Mannerheim leffaa odotellessa; ensin oli homo Mannerheim ja nyt "tumma". Saahan niitä floppeja tehdä, ottaa vain päähän että minäkin veronmaksajana joudun tuollaista soopaa sponsoroimaan.

Onneksi kykyään voi kuitenkin vaihtaa kanavaa aika helposti ja voi myös valita mitä elokuvaa menee katsomaan...kyseistä tulen odottamaan yhtä innokkaasti mitä homo versiota...eli ei kiinnosta pätkääkään.

Arto Heikinaro

Mikään ei oikeuta käyttämään Mannerheimin nimeä ja elämänkertaa tämmöisessä afrikkalaisessa pilassa, ei edes edullinen hinta. Tämä on räikeätä Mannerheimin perinnön mustamaalausta, jopa sanan varsinaisessa merkityksessä. Ja budjetti ei sitten ole muuten 20000 euroa. Vai kuvitteleeko joku, että afrikkaan lennellään ilmaiseksi ja kaikki suunnittelutyö ja käsikirjoitustyö olisi ilmaista talkootyötä.

Saamani tietojen mukaan tämän afrikkaprojektin kokonaiskustannus on 1,8 miljoonaa euroa. Veronmaksajien YLE-veroilla näes on maksettu tämän rikollisen idean suunnittelu lukuisine palavereineen, sitten pitää kustantaa edestakaiset lentomatkat, hotellit, palkat ja päivärahat kuvausryhmille, tuottajille, ohjaajille, puvustajille, kuvassihteereille, kamarakalustolle ja ties mille tuonne hottentottien maahan.

On rikollisen tarkoitushakuista harhaanjohtamista puhua jostain pienestä 20000 euron budjetista, kun tosiasiassa verorahoja käytetään 1,8 miljoonaa euroa kokonaisuudessaan.

Ja kaiken lisäksi minulle on kerrottu, että tämän projektin järjestäjät ovat ilkkuen nauraneet Mannerheimille ja Suomen sotien veteraaneille.

Jukka Mikkola

Ylen seuraava ”projekti” voisi olla elokuva Koivuniemen Herrasta. Silloin ei tarvitsisi matkustaa joukolla tekemään elokuvaa Keniaan, kun siellä ei kasva koivuja. Samalla säästyisi veronmaksajien rahoja. Tilintarkastajien kannattaisi muuten tarkoin katsoa ”projektin” tositteet.

Koivuniemen Herra on ollut kasvattavana tekijänä tässä maassa sukupolvien ajan. Itsekin sain maistaa sitä lapsena, kun äiti sillä vähän paljaille kintuille rapsautti. Muistot siitä ovat säilyneet vieläkin mielessä ja niiden merkitys on selkiytynyt myöhemmällä iällä.

Ylen hallintoneuvosto voisi ottaa Koivuniemen Herran mallikappaleen mukaan seuraavaan kokoukseen ja näyttää millainen se on. ”Vapaan” kasvatuksen saaneilla on siitä tuskin mitään käsitystä. Jälki on ollut sen mukaista yhteiskunnassa. Tämäkin ”projekti” on siitä taas malliesimerkki.

Hallintoneuvoston kannattaisi aidosti miettiä sitä ”pikku” asiaa, että onko yhtiössä kaikki kunnossa? Minusta näin ei ole. Tämän elokuvan tultua julkisuuteen, se voi aiheuttaa kummeksuntaa maailmalla ja ennen kaikkea maan rajojen molemmilla puolilla. Se löytää varmasti tiensä nopeasti tulevaisuudessa myös YouTubeen. Sic transit gloria mundi!

Tämä ei ole missään nimessä väkivaltaa ihannoiva vihakirjoitus, joten siitä on turha vetää ”hernettä nenään”.

Sotaveteraaneja ja sodassa kaatuneita ei saa missään nimessä häpäistä. Marsalkka Mannerheim oli heidän johtajansa.

Heikki Ojala

Toivottavasti se esitetään itsenäisyyspäivänä sen iänikuisen Tuntemattoman tilalla. Näkee hitaammatkin mikä täällä määrää. Valitettavasti Hommafoorumin pojat eivät älynneet poistaa koko aihetta julkisesta keskustelusta Peräkammariin heti alkumetreillä, se jos mikä olisi harmittanut kovasti ylen antajia. Nyt siellä uhkaillaan jo etteivät katso koko elokuvaa.

Kaarle Akkanen

Pohjoisen "siirtomaa-isännät" teki hyvän tilin etelän reissusta. Paikallisille annettiin tehtävä ja muutama sata taalaa. Sitten pohjoisen porukka filmasi, kuinka annettu tehtävä edistyy. Piti tulla kokoillan elokuva, mutta tuli 50min.? Vietettiinkö siellä Pekkaspäiviä vai mutten vai lomaa?