- Kuva: Petri Virtanen / KKA
Choosing My Religion - Uskontoja jäljittämässä. 13.2. - 19.4.2009 Kiasma, 5. krs. - Kuva: Petri Virtanen / KKA
Daavid- ja Goljat -sommitelma. 202 x 1970 cm, 2008. Analoginen kromogeeninen värivedos, Diasec. - Kuva: Marita Liulia
Choosing My Religion: Animismi: Pyhä puu 2007. Valokuva alumiinille, 120 x 60 cm.
Taitelija Marita Liulia osaa kerätä ympärilleen lahjakkaiden ihmisten ensembleja.
Kiasmassa esittäytyvä, maailman ääriä tavoitteleva projekti Choosing My Religion – Uskontoja jäljittämässä sopisi luonteeltaan esimerkiksi Wallpaper-lehteen, tyylin ja designin kansainväliseen raamattuun, kirjoittaa taidekriitikko Taava Koskinen Uuden Suomen arviossaan.
-Liulia kaivautuu maailmanuskontojen garderobeihin kuin sakraalitrendeihin hurahtanut muotifriikki, ”fashionista”, Koskinen kirjoittaa.
Toisaalla Kiasmassa on kansainvälinen valokuvataiteilija Ola Kolehmaisen töitä, joissa tämä pysyttelee puolestaan tiiviisti kameran takana.
–Tosin kuvia katsoessa tuntuu, että taiteilijan mieli on niissä vahvasti läsnä, Koskinen kirjoittaa.
Lue Taava Koskisen arvio täältä.
VINKKI: Voit suurentaa kuvia klikkaamalla niitä. Kuva pienenee uudelleen klikattaessa.
Kommentit
Myös rotu lyö leimansa kaikkeen taiteeseen
Ja sukupuoli. Eikä vähiten suomalaiseen taiteeseen. Suomalainen mies on miehekäs, maskuliininen, juuri sellainen köriläs, joka herättää luottamusta kaikissa naisissa.
Taiteeseen tämä suomalaisen miehen paras ominaisuus ei välttämättä sovi. Taiteeseen tarvitaan homo tai ainakin vähän homahtava mies.
Siitä syystä monet kehittyneemmät kansat, naisistuneet, ovat etevämpiä taiteessa kuin suomalaiset. Katsokaa ruotsalaisia, rauhan oloissa löhöytyneitä, hempeytyneitä, akkamaistuneita, miten ne ovat pärjänneet Hollywoodissa, naisistuneen taiteen kultaisessa kaupungissa.
Siellä suomalaiset ovat tähän saakka saaneet vain konnan osia, eikä yksinomaan ulkonäkönsä takia.
Pitää paikkansa, että kaikista taiteista nimenomaan näytteleminen vaatii pinnallisuutta, koreilun halua (suluissa sanottuna tyhmyyttä), niin kuin Tukholman Dramatenin nykyinen taiteellinen johtaja Marianne De Geer on myöntänyt.
Minä ole itse sen verran miehinen sovinisti, etten ihan helpolla usko naisen kykyihin taiteilijana. Kyllä nainen on parempi sukkaa kutomaan ja lapsia hoitamaan.
Vain mies, mutta homo tai puolihomo, taiteilija tuokaa minulle. Please!
Uskovaiset kauppiaita
Kaikki he kehuvat omaa tuotettaan ja yrittävät saada asiakkaan riippuvaiseksi omasta uskonnostaan.
Luulisi kuluttajaneuvoston kieltävän moisen.
Ja mikä on katteettomien lupausten määrä?
Esimerkiksi muslimien rukoilun määrällä pitäisi maailman olla jo paratiisi....
Mikä kestää tulvan?
Sitten kun makaat synnin kauhistuttamana pyhän Jumalan edessä, mieti onko uskonto lifestyleä.
Sinulleko ei koskaan käy niin? Monille on käynyt.
Siinä alkaa huomaamaan, että uskonto ei ole mikään koristeeksi kelpaava krääsäkokoelma jota voi rakentaa oman tyylin mukaan. Jeesus puhui kahdesta miehestä, toinen rakensi talonsa hiekalle ja toinen kalliolle...
Vain yksi uskonto on elämäntyyliä
Se on tämä meidän viisisataa vuotta maallisissa vesissä vanutettu, joka karvaltaan kastunut, ateismissa uitettu kristinusko. Ja sekin on tuskin muuta kuin muinaismuisto.
Yhdeksän uskontoa? Miksei yhdeksän kymmentä saman tien? Mitä merkitsee meille samanismi tai se jumala, jota Thaimaassa tällä hetkellä kumarretaan? Ne ovat elämäntyylinäkin meitä kiinnostamattomina ( niin kauan kuin Thaimaassa bordellit ovat auki).
Onko taiteilijan tarkoitus sanoa, että kaikki uskonnot ovat vaarattomia ja meille yhtä hyviä?
Entä se uskonto, joka on sodassa meidän elämäntyylimme kanssa?
Kun muslimi istahtaa täyteen koulubussiin ja vetää narusta, joka räjäyttää hänet itsensä ja ehkä kolmekymmentä koululasta kappaleiksi, onko se elämäntyyli?