- Kuva: Teos
Käsikirjoittaja Elina Halttusen esikoisromaani Saaressa kaikki hyvin tuo väistämättä mieleen Monika Fagerholmin Ihanat naiset rannalla. Molemmissa romaaneissa kuvataan suomenruotsalaisen kesäparatiisin onnellisia päiviä ja traagisia salaisuuksia.
Fagerholmin ihanat naiset lähtivät paratiisistaan elämään omaa elämäänsä sen ulkopuolella. Halttusen romaanin päähenkilö jämähtää lapsuuden kesien päiviin.
Jämähdys muistoihin on kirjan keskeinen teema. Päähenkilö Maria on teatterin puvustaja. Puvustaessaan Tšehovin Lokkia hän saa kirjeen serkultaan, jota on viimeksi nähnyt lapsena. Kirjeen takia hän matkustaa suvun huvilalle saareen ja ryhtyy käymään läpi lapsuuden kesiä.
Jonkinlaista mustaa komiikkaa teokseen tuovat suvun vainajien siunaustilaisuuksien ohjelmat, jotka katkaisevat tarinan toistuvasti. Aikuiseksi kasvaminen on ollut Marialle rakkaiden ihmisten hyvästelemistä.
Maria ei kuitenkaan pysty irrottamaan vainajista vaan tarttuu jokaisten hautajaisten myötä tiukemmin menneisyyteen. Suvun vainajat siunannut pastori pyytää muistamaan vainajia todeten: "Niin kauan kun joku muistaa niitä ne elää, muistathan.” Muistellessa nykyhetki haalistuu. Marian avioliittokin jää etäiseksi ja haaleaksi verrattuna menneiden kesien kuvaukseen.
Valitettavasti pysähtyneisyys ja jähmeys ulottuvat ajoittain myös kerrontaan. Lopulta tarina kuitenkin kulkee eteenpäin. Kerrontaa värittää vahva nostalgia, jota rakennetaan aikakauden elämänmenon tarkalla kuvauksella.
Lapsuuden kesinä ei saaressa ole tosiaankaan ollut kaikki hyvin, vaikka ihmisten tragediat on kuvattu kultaisen suodattimen läpi. Muistoihin paistaa ikuinen keskikesän aurinko, vaikka kyseessä ovat yksinäisen, itsensä hylätyksi tunteneen pikkutytön muistot.
Vahvimmillaan Saaressa kaikki hyvin onkin juuri pikkutytön näkökulmaa kuvatessaan. Maria tarkastelee aikuisten maailmaa tarkkanäköisesti. Halttunen kuvaa lapsen kokemaa huolta ja syyllisyyttä, yksinäisyyden raskautta ja mielikuvituksen voimaa oivaltavasti.