Suomi-neidosta tehtiin sokea pelle

– KOM-teatteria ei ehkä mielletä teatteriksi, johon tullaan katsomaan pukuja. Kalavaleessa puvustuksen merkitys korostuu eri tavalla kuin yleensä, sanoo Kalavaleen puvut suunnitellut Niina Pasanen.

Puvustus syntyi harjoitteluprosessin aikana. Arto Salmisen Kalavaleeseen perustuvassa esityksessä ei ollut aluksi valmista näytelmätekstiä.

Pasasen huomio kiinnittyi Salmisen romaanissa siihen, miten korostetusti siinä koko ajan puhutaan henkilöiden ulkomuodosta. Hahmojen räikeys tuntui suorastaan hyppäävään hänen silmilleen.

– Pukujen tarkoitus on auttaa katsojaa pääsemään esityksen maailmaan. Niiden täytyisi antaa vastauksia katsojien kysymyksiin, mutta samalla niiden täytyisi myös kysyä ja haastaa.

Kalavaleen puvut ovat osoittelevia, räävittömiä ja yliampuvia. Oonalla on tiukat pöksyt ja huimat korot, Mintulla kulahtanut ballerinamekko, Kasperilla ruutuhousut. Realismin rajoja koetellaan, vaikkei fantasian puolelle lipsahdetakaan.

Suurin piirtein yhtä paljon elokuva- ja teatteripuvustuksia suunnitellut Pasanen näkee tuotannoissa eroavaisuuksia.

– Teatterissa hienoa on, että siinä pääsee yleensä kokeilemaan ja kunnolla paneutumaan puvustukseen. Puvustus on kypsynyt hiljalleen. Elokuvatuotannoissa ei ehkä ole niin paljoa aikaa hakea.

Katse pukuun

Kun KOM-teatterin esitykseen nostettiin mukaan voimakkaammin romaanin viittaukset Kalevalaan, myös puvustukseen haettiin enemmän materiaalia kansalliseepoksesta. Väinämöinen, Aino ja Kullervo vaikuttivat pukujen luonteeseen.

– Puvustuksessa on kerroksellisuutta. Salmisen rankka teksti vaati voimakasta otetta pukuihin. Puvut toimivat hyvin paljastavina.

Näyttelijäntyöhön puvut antavat aina tukea. Erityisesti Kalavaleessa näyttelemisen ja puvustuksen liitto kiehtoo tekemään tulkintoja.

Pukujen vihjeet avautuvat jokaiselle katsojalle eri tavalla.

– Jokainen yksityiskohta on mietitty. Ehkä mielenkiintoisinta oli rakentaa Suomi-neidon sinivalkoista pukua. Suomen lippua muistuttavaa asua kantaa sokea neito. Hahmo symboloi Suomen nykytilaa. Siinä puhutaan jo aika merkityksellisestä puvusta.

Pasanen miettii, että ehkä KOM-teatterin näyttelijäpolven vaihtuminen näkyy uudenlaisena tyylinä muutenkin.

– Realismissa ei ehkä olla enää niin kiinni. Olen tosin tehnyt KOM-teatterille 2000-luvun alussa vähän samalla tavalla liioittelevan puvustuksen Mark Ravenhillin Alastonkuvia-näytelmään.

Lue Maria Säkön arvio Kalavaleesta täältä.