Sunnuntai 27.5.2012

Kahakka tekijänoikeuksista yltyy – ”Eikö Suomi pidä musiikkia tärkeänä?”

Luotu: 
8.5.2009 14:37
  • Kuva: EPA / All Over Press

Suomalaiset kulttuurijärjestöt norkuvat hallitukselta toimia tekijänoikeussuojan pidentämiseksi. Kulttuurialan järjestöväki haluaa Suomen kannattavan EU:n isojen valtioiden valitsemaa linjaa, jonka mukaan muusikon ja levy-yhtiön tekijänoikeussuoja-aikaa pidennettäisiin nykyisestä 50 vuodesta 70 vuoteen.

Kulttuurialan järjestöt julkaisivat tänään avoimen kirjeen, jonka motiivina on se, että Suomen hallituksen pitäisi ”ottaa vastuu siitä, että eurooppalaisen äänilevyalan kilpailu- ja työllistämiskyky jää selvästi heikommaksi kuin sen amerikkalaisilla kilpailijoilla".

– Kirjeellä halutaan saada painetta pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) ja valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) suuntaan, sanoo Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT ry:n toiminnanjohtaja Arto Alaspää.

Alaspään mukaan direktiiviesitys on merkittävä parannus nykytilaan.

Suoja-ajan rajoittamisen kannattajat puolestaan muistuttavat, että levy-yhtiöt ajavat suoja-ajan pidentämistä aina, kun niille tuottavimmat levyt ja nimet, esimerkiksi Elviksen ja Beatlesien levytykset, lähestyvät suoja-aikarajaa.

Heitä vastustavat kulttuurijärjestöt ovat huolissaan siitä, että direktiivin hiomiseen varattu aika on päättymässä ja esitys uhkaa siirtyä seuraavan komission ja parlamentin käsiteltäväksi. Direktiivin hyväksyminen on kaatumassa heidän mukaansa Suomen valtion organisoiman pienen vähemmistöblokin vastustukseen.

– Suuret, kuten Ranska, Englanti ja Italia, näkevät asian merkittäväksi omalle musiikilleen ja sisällöntuotannolle, siksi hämmästyttää, että Suomi ei koe asiaa tärkeäksi, sanoo Alaspää.

Alaspää ei ymmärrä sitä, miksi suurten hyväksymää direktiiviä eivät Suomen lisäksi kannata Ruotsi, Tanska, Hollanti, Portugali, Slovakia ja Slovenia.

– Jostain syystä hallituksessa tai opetusministeriössä on säilynyt vastustus tekijänoikeussuojan pidentämistä vastaan, Alaspää sanoo.

Komissio ja Euroopan parlamentti esittävät direktiiviä, joka pidentää muusikon ja levy-yhtiön tekijänoikeussuoja-ajan nykyisestä 50 vuodesta 70 vuoteen. Suoja-aika määrittää, miten kauan levyllä voi ansaita rahaa sen julkaisun jälkeen. Suoja-ajan päätyttyä mikä tahansa kilpaileva yhtiö voi kopioida levyn ja myydä sitä maksamatta mitään muusikoille ja alkuperäiselle yrittäjälle.

Kulttuurijärjestöjen mukaan 50 vuoden suoja-aika on lyhyt, vertasipa sitä mihin tahansa. Esimerkiksi amerikkalainen levy-yhtiö nauttii 95 vuoden suoja-aikaa. Se voi siis ansaita tuloja investoinnillaan liki kaksi kertaa pidempään kuin eurooppalaiset kilpailijansa. Säveltäjän, sovittajan ja sanoittajan suoja-aika on aivan eri luokkaa. Se on koko elinikä plus 70 vuotta.

Alaspää muistuttaa, että tekijänoikeussuoja-aikaa laskettaessa halutaan ottaa huomioon se, että kun kaksi tekijää kirjoittaa biisiin tekstin, teoksen suoja-aika lasketaan viimeksi kuolleen kuolemasta.

– Vastaavasti, jos kaksi säveltäjää tekee yhteisteoksen, kummallekin lasketaan viimeksi kuolleen tekijän suoja-ajaksi 70 vuotta kuolemasta, Alaspää täsmentää.

Direktiivin muutoksilla on kiire, koska toimikaudet päättyvät EU:ssa. Suomen pitää pystyä muodostamaan kyllä tai ei -kanta viikon sisällä.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Upphew

"– Jostain syystä hallituksessa tai opetusministeriössä on säilynyt vastustus tekijänoikeussuojan pidentämistä vastaan, Alaspää sanoo."

"Jostain" syystä vastustusta on _kansassakin_, jota toivottavasti hallitus ja opetusministeriö palvelee. Vai pitäisikö em. instanssien keskittyä Levy-yhtiöiden palvelemiseen, Arto Alaspää?

Tulisiko ÄKT:n ryhtyä painostamaan kansaa hallituksen sijaan? Vai riittäisikö kiristäminen ja uhkailu pitämään ihmiset levykaupan jonossa, josta saa ostaa "kopiosuojattua" epä-cd-levyä, sitä samaa jonka luvattiin tulevan halvemmaksi kuin lp, kunhan tekniikka yleistyy. Samalla jonottaessaan voi puhua puhelimeensa, josta maksaa myös siivun artistille, sillä voihan sillä puhelimella varastaa leivän köyhän soittajan suusta...

JanneGPirinen

Onkohan nyt oikeasti kyseessä musiikkiväki vai tuottaja- ja kustantajaväki? Alaspäätä en oikein pitäisi kulttuurijärjestömiehenä vaan levytuottajien kattojärjestön toiminnanjohtajana.

joo mutta entä kohtuus?

"Kulttuurialan järjestöt julkaisivat tänään avoimen kirjeen, jonka motiivina on se, että Suomen hallituksen pitäisi ”ottaa vastuu siitä, että eurooppalaisen äänilevyalan kilpailu- ja työllistämiskyky jää selvästi heikommaksi kuin sen amerikkalaisilla kilpailijoilla"."

Lähinnä isoja yhtiöitähän tämä laajennus koskisi, ei yksittäisiä säveltäjiä/tekijöitä, koska 50 vuoden kuluttua kovin harva muusikko enää varmaankaan nauttii omansa omistamisesta. Eikö olisi parempi kohtuu kaikessa ja antaa seuraavien sukupolvienkin kierrättää ja tehdä uutta..., vapauttaa resurssit ikään kuin käyttöön uudestaan?

Vieras

"Lähinnä isoja yhtiöitähän tämä laajennus koskisi, ei yksittäisiä säveltäjiä/tekijöitä, koska 50 vuoden kuluttua kovin harva muusikko enää varmaankaan nauttii omansa omistamisesta."

Juuri näin, ja vielä kun muistetaan, että 50 vuoden suoja-aika lasketaan taiteilijan kuolemasta. Joten tästäkin syystä tekijän nauttiminen asiasta on erittäin vaikeaa.

vieras

ÄKT ja muut kirjelmän lähettäjät ovat edunvalvontajärjestöjä, jotka yrittävät maksimoida jäsentensä tulot. He jättävät tarkoituksella mainitsematta suoja-aikojen laajemmat yhteiskunnalliset vaikutukset ja tavoitteet - esim. kirjastolaitoksen toiminta vaikeutuisi huomattavasti pidennyksen myötä.

Kenen suomalaisen muusikon tulovirta on riippuvainen 51 vuotta sitten julkaistusta levystä? Siinä on vietetty pitkiä lomavuosia jos 50 vuoden aikana ei ole tehty mitään muuta tuottavaa.

Vieras

Juu, pidennetään vaan suoja-aikoja, että saadaan edelleen pariksi vuosikymmeneksi torpattua uusien musiikintekijöiden osuus siitä kakusta, jonka teosto-, kasetti- ja muut maksut muodostavat. Se kakku ei kasva, vaikka suoja-aikoja pidennetään, mutta isojen levy-yhtiöiden taloudellisen turvallisuus säilyy kivasti Beatlesien ja Elviksen rojalteja nosteltaessa. Ja jokainen sentti noista on pois uusilta musiikintekijöiltä, koska mitä enemmän vanhoille (jo tuotantonsa lopettaneille) artisteille - tai oikeastaan pääosin heidän oikeutensa omistaville levy-yhtiöille - maksetaan rojalteja vuosikymmeniä sitten tehdystä työstä, sitä vähemmän sitä rahaa jää maksettavaksi uusille tekijöille. Lisäksi suoja-aika rampauttaa suuresti uuden kulttuurin luomista, koska vanhaa materiaalia ei voi sämplätä tai muuten uudelleenkäyttää ilman visiittiä lakimiehen ja pankkiirin luona. Harmi, etteivät suoja-ajat ylety pääosaan klassisen musiikin katalogista. Ehkä ihmiset ymmärtäisivät asian paremmin, jos rojalteja maksettaisiin edelleen Beethovenin tai Mozartin perikunnille. Artistien tukemiseen, tosiaan.

Jos tämä menee läpi, niin toivottavasti suoja-ajat ulottuvat myös muihin tuottamisen aloihin kuin musiikkin. Ohjelmoijana olisin enemmän kuin tyytyväinen, jos työssä kirjoittamastani koodista (vrt. levy-yhtiön levytyssopimus) minulle maksettaisiin rojalteja vielä puolen vuosisadan kuluttua, jos joku piruparka erehtyisi sitä käyttämään.

Että kiitti ja moi vaan tällekin hommalle, toivottavasti Ruotsista otetaan mallia myös sitten, kun Piraattipuolue nousee ensi vaaleissa sikäläiseen eduskuntaan, ellei jopa hallitukseen. Kolmanneksi suurimmalla puolueella on siihen täysin realistiset mahdollisuudet.

Ville Oksanen

Kuten Arto Alaspää varsin hyvin tietää, hän hävisi jo kertaalleen asiaa koskeneen väännön eduskunnassa. Suuri valiokunta päätti asiantuntijoita kuultuaan, että hommassa ei ole mitään järkeä ts. kyse on vain suorasta tulonsiirrosta kuluttajilta levy-yhtiöille, jonka keppihevokseksi on keksitty taustamuusikkojen eläketurva (sic!). Kun eduskunta on kantansa linjannut, hallituksen on sitä noudatettava - vai pitäisikö perustuslakikin kirjoittaa nyt sitten uusiksi IFPIn toiveiden mukaan?

noxi

"simerkiksi amerikkalainen levy-yhtiö nauttii 95 vuoden suoja-aikaa. Se voi siis ansaita tuloja investoinnillaan liki kaksi kertaa pidempään kuin eurooppalaiset kilpailijansa." Mitä h*lv*tin tekoa levy-yhtiöiden sijoituksilla ja musiikin tekijän oikeuksilla on keskenään? Itse en a) ikinä, b) koskaan, c) senkään jälkeen ole vastustanut musiikkia, enkä sen tekijöiden oikeuksia omiin tuotoksiinsa, päinvastoin, mutta levy-yhtiöiden ahneutta vastustan mielelläni. Ennemmin lataan levyni internetistä ja lähetän sen 20e kirjeenä sille artistille, jolloin artisti saa siitä huomattavasti suuremman palkkion kuin levy-yhtiöiden kautta. Suoja-ajalla tämän kanssa tuskin on tekemistä, vaan sillä että miten levy-yhtiöit voisivat vielä paremmin käyttää hyväkseen taiteilijaa, jopa tämän kuoleman jälkeen... Haloo nyt siellä "viisaat" tekijänoikeusihmiset, kysykää artistilta ja kansalta, elkää levy-yhtiöiltä.

joukoakoskinen

Keskiaikainen kulttuurikalenteri ei enää päde. Kierto on siksi vauhdikasta että
15 - 20 vuotta on käypänen raja.

Jos artisti/tuottaja ei ole tuossa ajassa pystynyt kilpaan itsensä kanssa luomalla
uutta "myyvää" kamaa niin ei ole mitään syytä pönkittää kuollutta ruumista.

Täh

"Kulttuurijärjestöjen mukaan 50 vuoden suoja-aika on lyhyt, vertasipa sitä mihin tahansa."

Eikös patenttien suoja-aika ole 20 vuotta.
Ihmettelen vaan että miksi muut firmat ei vaadi samaa suojaa omille tuotoksilleen ?

Eikä taida saada keksijä elinikäistä suojaa keksinnöilleen. Ja vielä 50 vuotta päälle.

LassiHippeläinen

Patentti on voimassa korkeintaa 20 vuotta hakemuksen jättämisestä. Aikaan siis luetaan mukaan myös hakemuksen käsittely, joka vie keskimäärin n. kolme vuotta. Lääkkeissä voi tietyissä erikoistulanteissa saada vielä viiden vuoden jatkoajan.

Patentista pitää maksaa vuosimaksu, joka kohoaa nopeasti viimeisinä vuosina. Siksi monet patentit ovat voimassa alle kymmenen vuotta. Maksut peritään erikseen jokaisessa maassa, jossa patentti pidetään voimassa.

Mitään patenttipoliisia ei ole. Keksijä joutuu itse valvomaan patenttiaan.

Tämä on hyvä ja toimiva malli, joka pitäisi ottaa käyttöön myös muissa tekijänoikeuksissa. Se mm. estää saman keksinnön patentoimisen toistamiseen jonkun toisen toimesta.

setarkoS

"Kulttuurijärjestöjen mukaan 50 vuoden suoja-aika on lyhyt, vertasipa sitä mihin tahansa".

No verrataan. Patentti on hyvä esimerkki idean suojauksesta ko alan ulkopuolelta ja miten on?

Patentti voi olla voimassa enintään 20 vuotta hakemuksen ensimmäisestä jättöpäivästä. Musiikin suoja-aika on siis liian pitkä, verrattiinpa sitä mihin tahansa oman alan ulkopuoliseen käytäntöön tahansa. Paras olisi lyhentää suoja-aika samaan eli 20 vuoteen.

Puppek

Jos kerta "eurooppalaisen äänilevyalan kilpailu- ja työllistämiskyky jää selvästi heikommaksi kuin sen amerikkalaisilla kilpailijoilla", niin paras olisi varmaan pidentää suoja aika ikuiseksi. Silloinhan saataisiin ääretön kilpailuetu.

John Woo

"Alaspää ei ymmärrä sitä, miksi suurten hyväksymää direktiiviä eivät Suomen lisäksi kannata Ruotsi, Tanska, Hollanti, Portugali, Slovakia ja Slovenia.

– Jostain syystä hallituksessa tai opetusministeriössä on säilynyt vastustus tekijänoikeussuojan pidentämistä vastaan, Alaspää sanoo."

Tämähän kertoo kaiken. Alaspää ei ymmärrä.

Vinkki: selvitä mihin vastustajien kanta perustuu. Sitten ei tarvitse sanoa, ettei ymmärrä.

Enempää ei tarvinne sanoa, yllä on jo aika kattavasti kommentoitu.

insinööri

Tässä yksinkertaistettiin asiaa aika paljon.

EU:n telepaketti on laaja kokonaisuus direktiivejä, joka ei todellakaan koske vain musiikkia.

Suurin kiistakysymys viime vaiheessa oli se, saako kansalaisten perusoikeuksia rajoittaa ilman, että tämä tehdään tuomioistuinten kautta.

Ranskassa olisi haluttu, että voidaan "three strikes and out" -periaatteella katkasita tekijänoikeuksia loukkaavien nettiyhteydet. EU-parlamentti vastusti tätä.

Myös Suomi ajoi sitä, että kansalaisoikeuksia saa rajoittaa ilman tuomiostuimen ratkaisua. Suomessa uskotaan, että muuten ei esimerkiksi roskapostin suodatus tai tietoliikenteen häiriöiden selvittäminen ole mahdollista. Tuo on kuitenkin vain liikenne- ja viestintäministeriön tulkintaa.

Saapa nähdä, aiotaanko Suomeenkin tuoda Ranskan malliin piraattien laajakasitaliittymien katkaisut.

Timoi

Olen nyt vuosikymmeniä kevyen musiikin pakkosoittoa kuunneltuani sitä mieltä, ettei kevyt musiikki tarvitsisi mitään erityistä tekijänoikeuden suojaa. Tekijänoikeudet saisivat koskea vain korkeimman akateemisen koulutuksen saaneita säveltäjiä ja näyttönä pitäisi olla vähintään yksi suuren suosion saavuttanut sinfonia.

Kevyt musiikki vain paranisi, jos siltä poistettaisiin tekijänoikeussuoja. Nyt samoja surkeita, vajavaisia tekeleitä ja jollotuksia joudutaan kuuntelemaan sukupolvesta toiseen - koska niillä on tekijänoikeussuoja, mitä ne eivät todellakaan ansaitsisi.

Kevyt musiikki pitäisi palauttaa kansanmusiikiksi, jollaista se on alkuaan ollutkin, silloin huonoja sävellyksiä voisi parannella itse kukin taitojensa mukaan ja tulos olisi parempi kuin nykyinen soittolistavongutus. Tekijänoikeudet kevyessä musiikissa ovat väärinkäsitys ja levy-yhtiöiden bluffia.

Miten voi liittyä tekijänoikeuksien vastaiseen kansanliikkeeseen?

Vieras

"Kevyt musiikki vain paranisi, jos siltä poistettaisiin tekijänoikeussuoja. Nyt samoja surkeita, vajavaisia tekeleitä ja jollotuksia joudutaan kuuntelemaan sukupolvesta toiseen - koska niillä on tekijänoikeussuoja, mitä ne eivät todellakaan ansaitsisi."

Miten ihmeessä kukaan joutuu kuuntelemaan yhtään mitään jos ei halua? Toosa kiinni kotona tai toiseen ruokakauppaan, jos äänimaisema potuttaa. Joka ikinen musiikkia hyödyntävä yrittäjä, oli se sitten Yleisradio tai naapurin K-kauppias, ottaa vastaan asiakaspalautetta jos musiikkisisältö ei ole asiakkaan mieleistä. Levykaupasta tai laillisista latauspaikoista ei kukaan pakota ostamaan musiikkia, josta ei pidä.

Jengi rutisee tekijänoikeuksista ja perustelee laittomia latauksia sillä perusteella, että musiikki on niin huonoa, ettei siitä viitsi maksaa. Eihän musiikin laatua millään laeilla säädellä. Kysyntä määrittelee mitä tuotetaan.

Näyttää idolsit, popstarsit ja muut huttuformaatit kuitenkin vetävän eniten yleisöä, joten se siitä.

Vapautta peliin

Ylenmääräiset tekijänoikeudet vangitsevat luovuuden ja riistävät samalla sisäpiiriin kuulumattomien hengentuotokset. Miksi ihmeessä kaikki musiikki on saatava vangituksi tekijänoikeushäkkiin?

Kohta kukaan ei enää voi improvisoida omaksi ilokseen joutumatta siitä joko käräjille tai ilman että joku sävelnikkari nappaa kuulemansa, kirjaa sen omiin nimiinsä ja tienaa sillä seuraavat 50 ( tai 70...) vuotta.

Pienen sisäpiirin ahneus ajaa nyt pahemman kerran ohi ja yli yleisen edun.