Uusi Suomi / Kulttuuri Torstai 9.2.12 Aseta US kotisivuksi

”Yle-veron” isä itsekin äimänä

”Yle-veron” isä itsekin äimänä
Julkaistu: 28.5.2009 15:24
Kuva: Compic-Photos/Eduskunta
Kuva
Kansanedustaja Mika Lintilä (kesk.) veti Ylen rahoitusta ja tehtäviä pohtinutta työryhmää.
Kuva: Compic-Photos/Eduskunta
Kansanedustaja Mika Lintilä (kesk.) veti Ylen rahoitusta ja tehtäviä pohtinutta työryhmää.

Faktakulma

Kaikilta kotitalouksilta ja osalta yrityksiä perittävällä 175 euron Yle-maksulla olisi tarkoitus kerätä vuosittain 415 miljoonaa euroa Ylelle vuodesta 2011 alkaen. Keskustelu on käyty tähän mennessä maksun keräämisen muodosta, ei siitä, onko Ylen käyttöön kaavailtu 415 miljoonaa tasona oikea.

Mediamaksua eli jo Yle-veroksi ristittyä nykyisen tv-luvan korvaajaa esittäneen työryhmän puheenjohtaja Mika Lintilä (kesk.) sanoo olevansa ”erittäin hämmästynyt” leimahtaneesta julkisesta tykittelystä.

Lintilä johti työryhmää, jonka tehtävänä oli pohtia keinot turvata Ylen talous, ja löysi itsensä keskeltä kuumaa mediakilpailua. Yle-maksu nosti pintaan sen, että kaupallisen lehdistön puolella ei sulateta kaikkea sitä mitä Yle tekee etenkin verkossa.

Yle suoltaa paikallisia uutisia kiihtyvää tahtia verkkoon, mutta Lintilä äimistelee maakuntalehtien ilmaisemaa huolta Ylen tulosta nettimarkkinoille. Hän ei ole havainnut Yleltä ”aggressiivisia suunnitelmia” laajentua lehtien markkinoille.

- Sitten Ylen julkisen palvelun tehtävän määrittelyyn on palattava, jos Ylen toiminta verkossa ulottuu selvästi kaupalliselle puolelle, Lintilä aprikoi.

Suomessa ei ole riippumatonta tahoa, joka tätä määrittelyä tekisi, toisin kuin suurissa eurooppalaisissa yleisradiomaissa.

Esimerkiksi Saksassa tarjonta, joka ei liity televisio- ja radio ohjelmistoon ja joka on samanlaista kuin lehdistön tarjonta, on yleisradioyhtiöiltä kiellettyä.

Isossa-Britanniassa puolestaan BBC:n tuotannon yleisen edun mukaisen lisäarvon on oltava suurempi kuin niin sanottu negatiivinen kilpailuvaikutus. Yleistä etua sekä markkinavaikutuksia arvioivat BBC:stä riippumattomat elimet BBC Trust ja Ofcom.

Suomessa Yle toimii uutistoimiston tavoin ja kilpailee verkkouutisissa kuluttajien ajasta suoraan koko kaupallisen median kanssa valtakunnallisesti ja paikallisesti. Eniten on noussut esiin kilpailu Alma Median, Sanoman ja muiden lehtitalojen hallitseman STT:n kanssa.

”Ylen julkisen palvelun tehtävän määrittelyyn on palattava jos Ylen toiminta verkossa ulottuu selvästi kaupalliselle puolelle.”

Lintilän työryhmän varapuheenjohtaja Jari Koskinen (kok.) sanoo, että oikea hetki vetää Ylen julkisen palvelun rajoja on Yleisradiota koskevan lakiesityksen käsittely eduskunnassa todennäköisesti syksyllä.

Lakiesitys on tällä hetkellä viestintäministeri Suvi Lindénin pöydällä. Lain on määrä astua voimaan 2011.

Koskinen muistuttaa eri maiden yleisradioiden erilaisista historioista. Siten myös niiden toiminnan rahoitus ja rajat ovat eri EU-maissa erilaiset.

Koskisen mielestä Ylen tarjonnan on oltava saatavilla kaikissa välineissä, kuten radio ja tv kännykässä, mutta hänenkin mukaansa julkisen palvelun tehtävän määrittelyyn on syytä palata.

Lintilä ei osaa sanoa, mitä pitäisi tehdä esimerkiksi sille, että Ylen tarjonta rassaa jo STT:tä.
 
- Nykyinen uutistarjonta verkkoon ja lisäksi se, mitä muutoin on päivälistalla, linjailee Lintilä omaa näkemystään Ylen verkkouutistoiminnan rajoista.

- Ilta-Sanomien pahin uhkaaja on jo verkko-Ilta-Sanomat, kuvailee Lintilä omaa näkemystään kansallisesta mediakilpailusta.

Kaupallisella puolella Ylen toimintaa seurataan tarkasti, koska sen toiminta vaikuttaa suoraan yksityisten yritysten elinehtoihin. Esimerkiksi Keskipohjanmaa-lehden päätoimittaja Lassi Jaakkola on sitä mieltä, että Ylen julkisen palvelun tehtävän määrittely on jäänyt kesken.

- Sitten sanotaan Ylelle ”stop”, jos Yle hivuttautuisi kaupallisen ”sähköisen kauppapaikan” alueelle, pohtii Jaakkola, jonka johtama lehti on parhaillaan tällaista kauppapaikkaa rakentamassa.
 
- Aiomme ansaita siellä keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä, eikä Ylellä voi olla siellä mitään tekemistä ansaintamielessä. Mutta sitä viisasta ei ole vielä löytynyt, joka osaisi Ylen julkisen tehtävän rajata, Jaakkola miettii.

Lintilän työryhmä määritteli Ylen uuden tehtävän hyvin laveasti ”velvoitteeksi tuoda monipuolinen ja kattava ohjelmisto jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin”.

Myös Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko ja verkkolehden kustantaja Niklas Herlin ovat nostattaneet keskustelua Ylen julkisen palvelun toiminnan rajoista. Ylen tv- ja radiotoimintaan ei käytännössä kukaan ole mitään rajoituksia vaatinut, jos ei oteta lukuun kalliiden tv-sarjojen ostelun ihmettelyä.

Lintilän työryhmän loppuraportti täällä.

 
Jyrki Karvinen
Jyrki Karvinen
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Mika Lintilä
Yritykset: Yleisradio
 
 
 
 

Kun ei mene perille,

niin ei mene. Eikä se ole Kustaan eikä Miinan vika. Eiköhän Lintilän kannattaisi vetäytyä pohtimaan ja äimistelemään jonnekin hieman syrjemmäksi. Ei nero vakuuta nyt.
http://dosome.wordpress.com/2009/04/25/ylen-mediav...

YLE jaettava kahtia

YLEn jatkuvalle tursumiselle olisi vihdoinkin pantava stoppi. Käytännössä tämä voitaisiin tehdä jakamalla nykyinen YLE kahtia: julkisenpalvelun YLEen ja kaupalliseen YLEen. Julkisen palvelun YLElle riittäisi yksi valtakunnallinen tv- ja radiokanava (ehkä kielivähemmistöille voisi olla yhteinen oma kanava). TV-puolella julkisen palvelun kanavan ohjelmisto koostuisi nykyisten 1, 2 ja Teeman uutis-, ajankohtais-, opetus- ja kulttuuriohjelmista. Kaikki muu siirrettäisiin kaupallisen YLEn puolelle.

Kaupallinen YLE voitaisiin järjestää esim. mainosrahoitteisiin kanaviin ja maksukanaviin, joille siirrettäisiin nykyiset viihde- ja urheiluohjelmat.

Valtion rahoitusta saisi vain ja ainoastaan julkisenpalvelun YLE, jolle riittäisi vuosittain ehkä n. 1/10 suunnitellusta mammutti-YLEstä eli noin 40 milj euroa vuodessa. Tällainen summa voitaisiin aivan hyvin rahoittaa valtion budjetista eikä mitään erillistä maksujärjestelmää tarvittaisi. Kaupallinen YLE saisi pärjätä itsekseen vapailla markkinoilla.

Esimakua kokoomuksen valtionvelan takaisinmaksukaavailuihin?

Ylen johto on komiteassa saanut sellaisen selkänojan organisaationsa, ja samalla omien rahatulojensa paisuttamiseen,
että siellä julkinen vs. yksityinen on nostettu sumuverhoksi.

Maksun perintätapa on silti yksityisen monopoliyrityksen unelma: jokainen Suomen yksinasuja maksaa veroluonteisesti vuosittain mielivaltaisesti kohoavan, Ylen päättämän summan.
Maksajan tuloista ja varallisuusesta ja maksukyvystä täysin irrotettuna.
Rahattomillekaan ei toimeentuloturva erikseen TV-maksua korvaa.
Valtion väkivaltakoneisto viimekädessä vastaa perinnästä.

Kyseessä on paluu verokselliseen mielivaltaan henkiveron tyyliin (300v -lakkautettiin 1923).

Ylen palveluiden käyttämättömyydellä ei voi maksamattomuutta perustella.

Näin joku perhekin voi joutua maksamaan osa-henkiveroa.

Pakkoruotsi => pakko-Yleisradio

Jungner ja Lintilä on pantu varmistamaan poliittisella hinnalla millä hyvänsä ja keinoja kaihtamatta Yleisradiolle pater noster -hissin varmuudella nousevat yleisradiomaksut: 450 000 000 € + indeksoidut korotukset täältä ikuisuuteen.

Hyvä ehdotus

Ja lupamaksu minimiin, se olisi kansan etu.

jaettava kahtia

Myös sanomalehtien verkkolehdelle tulisi perustaa oma yhtiö en halua että lehden tilausmaksusta osa ohjataan verkkolehden ylläpitoon ne tulkoon toimeen omillaan. Lehden toimittajat voisi keskittyä paremman lehden tekemiseen, tutkivan journalismin taso laskenut huolestuttavasti.

Muiden asia

Jos sanomalehden tilausmaksua käytetään mielestäsi väärin, sen kun lopetat tilausmaksun maksamisen. Yksityinen yritys tekee kuluttajilta vapaaehtoisesti keräämillään tuloilla niin kuin se parhaaksi näkee.

YLE-maksun ongelma on sen pakollisuus. Jos maksu kerätään kaikilta, ei liene kohtuullista käyttää sitä maksajien edun vastaisesti.

YLE kahtia

Ehdotuksesi on hyvä. Tällaisen välivaiheen luulisi kelpaavan enemmistölle. Tavoiteltava tilanne olisi
silti, että YLEn etuoikeudet ja julkinen rahoitus
lopetetaan kokonaan. Valtio voi pienellä rahalla ostaa
kanava-aikaa tärkeitä tiedotuksiaan varten. Jotkin
kanavat voivat alkaa lukea merisäätä ja siitepölytiedotetta
jopa ilmaiseksi.

Pilkkominen todella oikea ratkaisu.

Ja joku muu kuin yle itse yhväksymään hankinnat julkiseksi palveluksi. Yliopistoissa vois olla siihen paremat edellytykset kuin ylen omalla henkilökunnalla, joka tietenkin ajattelee vain omaa napaansa.

Mutta kun ei mene perille niin ei. Ja ihmekö tuo kun sama ryhmä mietiskelee lisää maataloustukiaisiakin päätyökseen. Siinähän se YLE-tukiainen menee samalta pohjalta. Järjen käyttö olisi sallittua poliitikoillakin mutta ei nähtävästi suotavaa.

Mielummin maksan vaikka

Mielummin maksan vaikka tonnin viikossa Ylen palveluista, kuin että vahingossa joutuu lukemaan tällaista amatöörijournalismiskeidaa ampparit sivuston ohiklikkauksesta johtuen.

YLE ei tarvitse kaikkea 415

YLE ei tarvitse kaikkea 415 miljoonaa, kunhan poistetaan kaikki se mitä kaupalliset tarjoavat jo. Esimerkiksi Hymy Pyllyyn/Se on Siinä yms viihdehömppä, urheilutapahtumat, YleX-radiokanava kokonaisuudessaan ja jenkki-/brittisarjat.

Muuten kyllä mutta...

--- Esimerkiksi Hymy Pyllyyn/Se on Siinä yms viihdehömppä, urheilutapahtumat, YleX-radiokanava kokonaisuudessaan ja jenkki-/brittisarjat. ---

Olen muuten erittäin samaa mieltä (samoin urheilun voisi huoletta siirtää kaupallisille), mutta YleX:stä en kyllä luopuisi. Ainoa kanava, joka tarjoaa nuorisolle edes jollain tasolla toimitettua ohjelmaa ja asiasisältöä.

Samallahan voidaan lopettaa Radio Suomi, kun meillä kuitenkin on jo Iskelmä...

Niin mieluummin voitaisiin poistaa.....

Niin mieluummin voitaisiin poistaa YLE Radio 1, YLE Radio Suomi, YLE Maakunta radiot, YLE Puhe ja YLE:n Klassinen kanavat kuin YleX. YleX on muuten ylivoimaisesti halvin radiokanava mitä YLE:ssä on.

Niin samalla voitaisiin ajaa alas YLE:n orkesteritoiminta sekä antaa "kenkää" niille sadalle vasemmistolaiselle toimittajalle eli entisille NL:n äänitorville, jotka vielä ovat YLE:ssä töissä.

Höpöhöpö

"Sitten Ylen julkisen palvelun tehtävän määrittelyyn on palattava, jos Ylen toiminta verkossa ulottuu selvästi kaupalliselle puolelle, Lintilä aprikoi."

Aivan juuri näinhän täällä taka junttilassa toimitaan varsinkin kun meidän "keskusta-oikeisto" poliitikotkin on elää jossain 70-luvun tunnelmissa.

Mitä jos lopetetaan kaikki lehdet ja pistetään YLE tilalle? ja sitten kunnon verot ihmisille. Liliuksen ja muiden pitäisi ainakin maksaa 80% veroa.
Loistava maa...

Ei mene jakeluun

Yksi oleellinen kansalaisia ärsyttävä asia on tämä tasamaksu kaikille. En jaksa ymmärtää mikä h...tin ongelma se olisi siirtää valtion budjetista se summa rahaa, mitä omistaja milloinki valvontavelvollisuudellaan haluaa antaa. Kertokaa se minulle tyhmälle.
Silloinhan se siivu olisi verotuloina kerättynä juuri oikeuden mukainen kaikille. Ja sitä vartenhan ne edustajamme siellä istuvat, että kantaisivat tästäkin veronsiirrosta vastuun niinkuin pitääkin.
Siis perusmaksun, jonka jälkeen mesoisivat omilla bisnestaidoillaan sitten vaikka kuun taivaalta vapaassa kilpailussa.
Se on työttömälle / muulle pienituloiselle ihan eri maksu kuin hyvätuloisille.

Tasamaksu on helppo vaihtaa

Tasamaksu on helppo vaihtaa progressiiviseksi. Ne maksaa sen mukaan kuin on maksukykyä.

Yleä ei tule rahoittaa "laskun mukaan"!

Nimimerkki kse kirjoittaa asiaa. Ongelman ydinhän on se, että jonkun tulee määritellä, mitä "julkinen palvelu" on. Kun se on ratkaistu, toiminta rahoitetaan vaikkapa budjettivaroin.

"Julkista palvelua" ei ole kaikenkarvaisten kansainvälisten formaattien osto ja niiden amatöörimäinen pyörittäminen Ylen kanavilla. Tehkööt kaupalliset kanavat sitä.

Tällä hetkellä FST5-kanava tuuppaa päivittäin tuntitolkulla tenniksen Ranskan avoimien alkukierroksia. Montakohan silmäparia ruudun äärellä istuu?

Terveisiä Lintilälle.

Eiköhän pohjanmaan lestadiolaiset muista lämmöllä seuraavissa eduskuntavaaleissa "entistä kansanedustajaa". Toivottavasti!

Ylemaksu veroprosentin mukaan

Esim. 5 € per veroprosentti näin maksu olisi tasapuolinen.
10 prosentin veroilla maksu 50 € , 20 prosentin veroilla 100 € ja niin edelleen.

Valtion budjettirahoitus

toteuttaisi Oplan esittämän tasapuolisuuden ilman erikseen maksavia laskentajärestelmiä?

yle

Lintilä vieraantunut todellisuudesta.Kannattaisi jalkaantua
hetkeksi kansan pariin.Sen jälkeen puheisiin tullee ymmärrystä.Talon työsopimuksiin tutustunut.Sähköpistokkeen
saa laittaa kiinni vain siihen palkattu.Turhaa väkeä toden-
näköisesti suhteessa tuottoon (KANSALTA RAHAT) YLIVOIMAISESTI ENITEN.

taas puhutaan asian vierestä

Mediassa jankataan vain viestinten keskinäisiä kahinoita, joilla ei ole pennin verran merkitystä tärkeimmälle: meille asiakkaalle. Meille YLE-keskustelussa on ollut keskeisintä mediamaksun perintätapa, jonka Lintilä (ja US) jälleen kerran kiertävät keskittyessään omiin napoihinsa. Kansalaiskeskustelun fokus on ollut selvästi Lintilän työryhmäesityksen tyrmäämisessä, mutta siitä aiheesta Lintilä itse ei taaskaan edes pukahda.

Toki meitä kiinnostaa se, mitä rahoillamme tehdään, ja siksi koko kansan viestimen, YLEn toimintamahdollisuudet ja niiden rajoittamisyritykset ovat nekin tärkeitä. Siinäkin keskustelussa näköjään kukin vetää kotiinpäin, eikä kokonaisuuteen näytä olevan edes kiinnostusta.

Median asiakkaana olen sitä mieltä, että tarvitsemme vahvan YLEn, jotta markkinoista riippuvainen media saa riittävän vastavoiman. Kaupalliset viestimet kilpailkoot keskenään omista ja toistensa euroista, mutta jättäkööt YLEn rauhaan.

Työryhmäesitys YLEn rahoitustavasta on niin idioottimainen, että voi vain toivoa eduskunnalla olevan edes alkeellinen tolkku jäljellä, kun se aikanaan käsittelee tuota järkyttävää ehdotusta, ja päätyvän ainoaan aidosti oikeudenmukaiseen tapaan, valtion budjettirahoitukseen.

Vastavoima markkinoista riippuvaiselle medialle?

Miksi markkinoista riippuvaiselle medialle pitäisi olla riittävä vastavoima?

Markkinathan muodostamme me: tv-katsojat, radion kuuntelijat ja nettisivujen lukijat. Miksi meidän valitsemillemme uutisten ja viihteen toimittajille pitäisi olla sellainen vastavoima, joka vähät välittää meidän toiveistamme, mutta jonka toiminnan me joudumme kustantamaan?

Tuntuu aika masokistiselta ajattelulta. Vähän 'anna mulle piiskaa' -tyyliä.

Siksi

"Miksi markkinoista riippuvaiselle medialle pitäisi olla riittävä vastavoima?" kysyt.

Siksi, että kaupallisen median tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen (senhän sanelee jo tuo kuuluisa osakeyhtiölakimme), ei välittää tietoa, kulttuuria, sivistystä moni- ja tasapuolisesti, vaan mahdollisimman suurta ostajajoukkoa houkuttelevasti. Kaupallinen media pyrkii välttelemään ärsyttäviä aiheita ja tarjontaa, vaikka ne olisivat välttämättömiäkin, koska ei ota talouttaan vaarantavia riskejä asettumalla vastustamaan rahoittajien etuja ja intressejä, vaikka tosiasiat niin edellyttäisivätkin.

Jos haluat vältellä monipuolista viestintää, jota kutsut omituisesti "piiskaksi", ja jota minä nimitän totuudeksi ja laaja-alaisuudeksi, ole hyvä ja seuraa pelkästään mieleistäsi mediatarjontaa. Mutta älä kuvittele, että muut odottavat tiedotusvälineiltä pelkkää miellyttävyyttä, kivaa ajanvietettä tai markkinoiden ja kulutusjuhlan ilosanomaa.

Vastavoima markkinavetoiselle medialle on aivan välttämätön, eikä tämä tarkoita minkään poliittisen ideologian hegemoniaa, vaan tasapuolisuutta, viestintää ilman monipuolisuuden tuhoavaa ostajan nuoleskeluvaatimusta tai taka-ajatuksia myynnin maksimoimisesta.

Peruslähtökohtasi on outo

Väität, että "kaupallinen media pyrkii välttelemään ärsyttäviä aiheita ja tarjontaa, vaikka ne olisivat välttämättömiäkin".

Osaatko kertoa jonkin esimerkin välttämättömästä äsryttävästä aiheesta, jota ihmisten haluama media ei olisi esittänyt? Entä millä tavalla se oli välttämätön ja kenelle?

On turha yrittää mennä jonkin kuvittelemasi enemmistön taakse ilmauksella "älä kuvittele, että muut", koska YLE lähettää suuren osan ajasta vain juuri niin pienille katsoja- ja kuuntelijaryhmille tarkoitettuja ohjelmia, ettei taloudellisesti kannattava yhtiö voi niitä lähettää. Kaupalliset yhtiöt lähettävät useimpien haluamia ohjelmia.

YLE yrittää sitä paitsi houkutella ihmisiä aivan samoin keinoin kuin kannattavat toimijat: esimerkiksi eilen YLE:n Urheiluruudussa kerrottiin hiihtäjän nauttivan norjalaisherkusta ja käskettiin katsojan mennä lukemaan YLE:n nettisivuilta, mikä se herkku on. Sama houkuttelu teksti-tv:n sivuilla. Sekö on mielestäsi vastavoiman tarjoamista kaupalliselle medialle?

vastakkaiset maailmankuvat

Lähtökohtasi on nähtävästi markkinatalouden valta Suomesssa, mutta minun kannaltani katsottuna siinä on kyse eräänlaisesta uskonnosta ja uskovaisuudesta, kohteena raha. Joten en jatka jankkaamista siitä aiheesta, koska se menee pelkästään juupas-eipäs -linjalle.

En tietenkään kirjoittaessani "muista" tarkoittanut KAIKKIA muita, kuten näyt tulkitsevan. Tarkoitan, että on olemassa myös muita kuin vaikkapa sinä tai minä, ja myös muita kuin kansan enemmistö. En näet pidä enemmistödiktatuuria demokratiaan kuuluvana.

En myöskään puolusta YLEn nykyistä linjaa, talo kun on ohjelmapolitiikassaan sortunut kilpailemaan kaupallisten kanssa. Vähemmistön huomioiminen on kuitenkin YLEn perustehtävää, sillä kaupallinen media ei huomioi niitä kannattavuussyistä lainkaan. Vähemmistöohjelmat eivät kyllä nykyäänkään dominoi YLEn ohjelmistossa, kuten näyt esittävän, vaan ovat sielläkin varsin marginaalisia.

Sen sijaan jos YLE jättäisi typerän kilpailun katsoja- ja muista asiakasmääristä, se kykenisi aidosti palvelemaan kansalaisia nuoleskelematta ja mielistelemättä massayleisöjä siten, kuin kaupalliset tekevät saavuttaakseen maksimaalisen määrän ostajia. Tähän päästäisiin määrittelemällä YLEn tehtävät rajaamatta kuitenkaan mitään ohjelmaosa-aluetta pois, ja rahoittamalla toiminta valtion budjetista, jolloin YLE olisi velvoitettu sellaiseen julkiseen palveluun, kuin esimerkiksi koulut, kirjastot ja julkiset kulttuurilaitokset harjoittavat.

happamia sano...

älkää nyt enää ruikuttako tästä mediamaksusta. Ihan kohtuullinen idea, eikä se taatusti kaada US:a saati Sanomia, jos ne ei itse sählää asiaansa. Netti on kaikille haaste, mutta ei sitä voi monopolisoida rahantekijöille - eikä tietenkään YLEllekään.

Äimänä minä !

Miksi ihmeessä vero-isä esittelee tyhmiä?

Kyllä näissäkin asioissa pitää ymmärtää
koko eu-alueen lait ja tarjoukset.

Yle ei ole vain eduskunnan radio ja tv.
Nyt jos koskaan on pitää pyrkiä vapaaseen
tiedonvälitykseen.

Lintilät pankaahan myssy uudelleen päähän.

Me kansalaisina ei nyt ihan hyväksytä
tyhmiä esityksiä.

uusi suomi hitsannut yleen

uusi suomi on hitsannut pahasti
kiinni Yleen. ei päivää ilman
Ylen haukkumista. ja samanmieliset
lukijat hakkaavat päälle.
kyllä tämä Ylen surkeus on
tullut jo selväksi. rauhoittukaapa,
pojat! keksikää jotain muuta, kiitos!

Onko Lintilä vaalipiiristään henkisesti irronnut öykkäri?

Lintilän ainoa vastine kritiikkiin oli se, että maksu on julkisoikeudellinen ja sen voi periä ulosotosta ilman oikeudenkäyntiä.

Lintilällä on pitkä tie Lipposeksi. Hän muuten Keskustan kannatuksen pudotessa 18%-19%:iin putoaa eduskunnastakin. Jälleen löytyy yksi vaikeasti sijoitettava Poutun talouspäällikkö työmarkkinoille.

Puoluetoveri tyrmää hankkeen

Lintilän entinen kansanedustajatoveri samasta vaalipiiristä ja Euroopan parlamenttiin pyrkivä Lasse Hautala kehottaa hautaamaan koko mediamaksun. Blogissaan hän esittää budjettirahoitusta 4+4 -vuosimallilla.

http://lassehautala.blogit.uusisuomi.fi/2009/05/27...

Ihmettelen edelleen

Kun mediamaksu ei ole tv laitteeseen sidottu, miksi se ei ole henkilökohtainen maksu kaikille täysi-ikäisille vaan kotitalouteen kohdistuva. Sinkkutalous ja useamman hengen kotitalous on eriarvoisessa asemassa.

hämmästynyt?

moisen fasistisen veron keksijä on peräti hämmästynyt?mistä näitä saunatonttuja oikein löytyy?eikö näille keksitä esim lapiohommia?sivistys-valtiossa tällaisten keksijät laitettaisiin hoitoon heti!

Yle laihdutuskuurille

Lintilän ja koko Keskustan kannattaisi mieluummin laittaa Yle laihdutuskuurille ja sen jälkeen lupamaksut valtion budjettiin.
Aloittaa voisi vaikka Ylen kakkoskanavan lopettamisella.
Ohjelma-aikaa on ihan liikaa julkisen palvelun tarjoamiseen suomalaisille. Siksi saamme jatkuvasti nähdä yhä enemmän uusintoja ja uusintojen uusintoja sekä uutisia ja uutisten kertauksia.

supistetaan ruotsinkielista ohjelmaa

Supistetaan ruotsinkielista ohjelmaa, lopetetaan FST% ja yhdistetaan se kakkoseen, mika lahettaisi myos kielivahemmistojen ohjelman. Toinen ruotsinkielisista radiokanavista suljetaan ja sen ohjelma yhteen yleX jos extreme tai Yle1 kanssa

Yle saneerattava, huonosti tuotettu viihdemössö pois

Yle pitää saneerata koko ohjelma tuotantonsa kovalla kädellä. Yleihyödyllisyys olisi ainoa johtotähti.

YLEISRADION pitää keskittyä selkeään kiistattomaan julkiseen palveluun ja laajaan laadukkaaseen (Ranskan malli) yhteiskunnalliseen keskusteluun ja palveluun ohjelmapolitiikkassaan. Ylen tulisi keskittyä pääasiassa laajaan yhteiskunnallisten ilmiöiden uutisointiin ja analysointiin.

Kun kaikki mössö-rönsyt on rajusti karsittu, valtion budjettirahoitus on luonnollisin rahoitusmuoto.Sen kansakin voisi niellä nurisematta.

Diagnoosi: LIIAN LIHAVA, YLE RASVAIMUUN

Liian lihava, roikkuva vatsa. Liikuntaa liian vähän. Ylen suuri metabolinen oireyhtymä. Ensi merkit on nykyinen karmea ylenanto. Ohjelmien taso laskee päivä päivältä sen mukaan kuinka kauan nykyinen johto saa mellastaa. Ei riitä että ohjelmat ovat huonoja mutta kun vielä tekniikka on ylen heikkoa. Kuvan laatu nykymittapuun mukaan heikko ja hd puuttuu. Ennenkaikkea netissä Ylen tekniikan karmeus todella paljastuu. Sanalla sanoen sekavaa, sotkuista, huonosti organisoitua ja toimimatonta. Rasvaimulla turhat kilot kuriin ja keskityttävä perustoimintoihin.

En halua maksaa ylen hömppää

Miksi minun pitäisi rahoittaa tätä uskomatonta hömppää, jota sieltä tulee. Koko TV on hyödyttömyyden perikuva. Jos katselee sitä, niin ei tee mitään, ei ajattele mitään, eikä edes nuku.

Suurin ihmisiä passivoiva järjestelmä. Talossa ei ole TV'tä eikä tule.

Kun YLE ahneuksissaan kehitti digijärjestelmän, ilmeisesti uskossa pääsevänsä suuriin lisätuloihin, olin huvittunut koska arvasin ettei onnistu. Nyt kun YLE on epäonnistuneen rahantekokoneensa kanssa aletaan kuumeisesti etsimään uutta maksajaa.

En vain arvannut että minun pitäisi silti maksaa amerikkalaisille filmiyhtiöille, sekä YLE'lle että muille hömpän tuottajille tällaisesta roskasta jota en missään tapauksessa katso.

Melkoista röyhkeyttä ihmetellä miksi herättää vastustusta.

100%:sti asiallinen perustelu sinulta!

Myös minä olen sitä mieltä, että media-maksun ehdottajat osoittavat tavatonta röyhkeyttä ihmetellessään sitä, että miksi heidän ehdotuksensa joka taloutta koskevaksi mediamaksuksi herättää vastustusta!

Koska mikään yksityinenkään liikeyritys ei saa pakkomyydä tuotteitaan asiakkaille, jotka eivät niitä tahdo, niin miksi Ylellä pitäisi olla siihen yksinoikeus?

"Koska mikään

"Koska mikään yksityinenkään liikeyritys ei saa pakkomyydä tuotteitaan asiakkaille, jotka eivät niitä tahdo, niin miksi Ylellä pitäisi olla siihen yksinoikeus?"

Niinpä, ei pitäisi, mutta koska yle on eduskunnan oma media yhtiö, niin sen takia se yksinoikeus on heillä. Kun taustalla on politisoitunut järjestelmä, niin sillä ei ole mitään tekemistä yksityisen tai minkään muunkaan liikeyrityksen kanssa.

Koita vaan ymmärtää, että yle on eduskunnan eli valtionedustuslaitoksen yksityinen medialaitos....

Lintilä ja kumppanit voi myydä ihan mitä he haluavat, koska kukaan ei loppupeleissä heitä eli valtionedustuslaitosta voi vastustaa...se on sitä sitä suomalaista temokratiaa...

Lintilä&co:t ovat pian entisiä poliitikkoja

Yle itseään puolustaen aloitti kansalaisten sumutuksen keskittyen yle vs. muut mediat vastakkainasettelun ylläpitämiseen ja Lintilä haluaa näköjään jatkaa yhteisesti sovitulla linjalla;nämä poliitikkopiirit+yle ovat päättäneet vaieta kuoliaaksi kansan enemmistön ehdottoman tahdon eli yle laihdutuskuurille ja rahoitus valtion budjetista.On ainoa tasapuolinen,oikeudenmukainen ja halvin tapa saattohoitaa stalinisti-/vasurilauma oikeisiin töihin jonnekin muualle laukomaan propagandaansa julkisen palvelun nimissä.
Jos näiden kovakorvaisten poliitikkojen kansaa halveksuvaan suhtautumiseen ei tule muutosta,lähtevät nämä eduskunnasta seuraavissa vaaleissa kuin leppäkeihäät.
Suomessa on yhden hengen talouksia sentään pitkälti toista miljoonaa ja olemme jo koko ikämme saaneet maksaa viimeisen päälle veromme saamatta juurikaan mitään vastinetta rahoillemme.Nyt riittää!!

Väärä kysymys

Koko ongelmahan syntyi, kun hyvin toiminut tv-luvan tarkastuskäytäntö ryssittiin lähinnä englannista tuoduilla höpö-opeilla. Suunniteltu systeemi kaatuu riitaan kotitalouden määritelmästä.

Ylen mainoskampanja "Matti

Ylen mainoskampanja "Matti Virtanen Helsingistä tarjoaa tämän ohjelman..." osuu asian ytimeen. Näinhän se verojen filosofia menee - olipa kyse sitten verokarhun kautta kierrätettävästä rahasta tai suoraan ministeriöön menevästä "mediamaksusta".
Ihmisiltä kerättävien verojen avulla saadaan kaikille meille jotain (hyvää), ja allokaatiosta päätetään edustuksellisessa demokratiassa.

MUTTA: nykytekniikalla edustuksellinen demokratia olisi jo aika korvata suoralla demokratialla (paitsi asioissa, joissa on pakko vihkiytyä asiaan ennen päätöksentekoa - mutta silloinkin käytössä voisi olla esim. "valistuneita esiäänestäjiä" niille, jotka eivät syystä tai toisesta asiaan perehdy!)

Tarvitsemme ammattimaisia viestimiä

Kysyt: "Mikseivät suomalaiset saisi itse päättää, mitä he tarjoavat TV:stä (tai mistä tahansa muusta kanavasta) toisille suomalaisille, vaan valinnan tekee (ohjelma)poliittisesti jokin muu taho."

Täsmälleen samasta syystä kuin me emme itse mene määräilemään, mitä hoitoa ja lääkkeitä lääkärit meille antavat. Toivomuksia voimme heille kyllä esittää, mutta heidän asiantuntemustaan emme korvaa.

Media on kyllä huolestuttavasti lähentelemässä amatööriyden rajoja, viittaan esim. radioiden puhelinohjelmiin, jonka tekijöinä voi sanoa olevan valtaosin kuuntelijat. Halpaa sellainen ohjelma kylläkin on, mutta vain kuriositeettina mielenkiintoista, ei missään tapauksessa muuten mielekästä. En oikein ymmärrä tuollaisia mielipiteitä, jotka toteutuessaan latistavat ja köyhdyttävät median tarjonnan amatöörien puuhamaaksi. Mielestäni se, että tuollaista joku nimittää demokratiaksi, on irvokasta.

Viestintä on viestintää, toisinaan vuorovaikutuksessa vastaanottajan kanssa, mutta ei sellaista jossa vastaanottaja yksipuolisesti määrittelisi viestin sisällön. Tietysti on myös ammattitaidottomia viestintäihmisiä, mutta heidän lisääntymisensä alalla johtuu juuri tuosta ammattitaidon halveksunnasta ja vaatimuksista sanella viestinnän sisältöjä.

Aivan kammottava olisi sellainen viestintämaailma, jossa tuollainen skenario olisi täydellisesti toteutunut!

YLE:n rajoittaminen => lehtien nettisivut maksullisiksi

Osa YLEä vastaan suunnatusta kampanjoinnista lienee huolta lehtien katteesta. Jos YLE tarjoaa suomenkieliset uutiset ilmaiseksi myös netissä on lehtien hyvin vaikea muuttaa vastaavia sivustojaan maksullisiksi. Paperilehtien levikki on laskemaan päin, joten paineita maksullisuuteen ilmeisesti olisi. Nettipalvelut kun monelle riittävät.

Jos YLE:n uutisten tarjontaa saadaan rajoitettua niin lehdet voivat aloittaa oman netissä tarjotun materiaalinsa muuttamisen maksulliseksi. Miettikää siis mitä oikeasti haluatte ennenkuin ehdotatte rajoituksia.

Mediamaksu on oma erillinen kysymyksensä.

Mihin YLE-veron rahat käytetään?

Asinatiimoilta keskustellee eivät ole rohjenneet puuttua perustavaa laatua olemvaan kysymykseen: mihin rahat käytetään? Pelkkä julkisen palvelun rajoista keskusteleminen ei riitä, olisi puhuttava myös toiminnan määrästä, ei pelkästään sen sisältökategorioista ja laadusta. Nykyinen tarjontatilanne on aivan toinen kuin Yleisradiota perustettaessa. Kun tarjontaa tulee nykyisin muualtakin kuin YLE:n kanavilta, voitaisiin YLE:n toimintaa supistaa tuntuvasti ja samalla säästää kansalaisten rahoja. Lupamaksu/YLE-vero voisi kääntyä laskuun jatkuvan kasvun sijasta.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely