Nelli Hietalan 39 astetta luoteeseen

Julkaistu: 30.5.2009

Kuva: Nemo

Kuva: Nemo

Pienellä paikkakunnalla koko elämänsä asunut leipurin poika kohtaa kiertolaisena ikänsä eläneen tytön. Poika haaveilee maailmalle lähtemisestä, tytön unelma on jäädä paikoilleen ja juurtua jonnekin.

Nelli Hietalan esikoisromaani käsittelee lähtemistä ja jäämistä, aikuiseksi kasvamista ja oman paikan etsimistä. Tyylilajina on omintakeinen sekoitus runollista proosaa ja vanhanaikaista satua. Henkilöhahmot ovat proosan kehittyviä henkilöhahmoja, kerronta on runollisen maalailevaa ja tapahtumapaikkana on kylä, jonka sijainti ja aika ovat yhtä epämääräisiä kuin saduissa.

Pienet arkiset tapahtumat asettuvat suuren onnettomuuden ympärille. Kertomuksen päälinjan katkaisevat sadunomaiset kertomukset kylän menneisyydestä, jossa seikkailevat kanelipullia rakastava lasinpuhaltaja, vuoren paikoiltaan siirtänyt rikas mies ja majakanvartija, joka koki kahden kuukauden onnen yksinäisellä majakkasaarellaan.

Hietala vangitsee tekstiinsä runollisia yksityiskohtia arjesta. Useimmiten lopputulos on nautinnollista luettavaa: arkisista anekdooteista ja sadunomaisesta kerronnasta rakentuu omaääninen kertomus. Jonnekin kuulumisen tärkeydestä ja ahdistavuudesta sekä aikuiseksi kasvamisesta tehdään hienoja huomioita, vaikka paikoitellen aihetta pohdiskellaan turhan toisteisesti.

Etenkin kirjan loppua kohden runollinen kielenkäyttö on luontevaa ja nautittavaa, kun sadunomainen naiivius yhdistyy ikävän ja surun kuvaukseen.

Kohosteisen omaääninen kerronta on taitolaji. Siinä epäonnistuu helposti. Hietala hallitsee vaikean kerrontamuotonsa hyvin. Etenkin kirjan loppua kohden runollinen kielenkäyttö on luontevaa ja nautittavaa, kun sadunomainen naiivius yhdistyy ikävän ja surun kuvaukseen.

Aiheensa puolesta 39 astetta luoteeseen on nuorten aikuisten romaani, mutta kirjan vahvasta tunnelmasta voi nauttia sellainenkin, joka on jo lähtenyt ja jäänyt tarpeeksi monta kertaa ja juurtunut paikoilleen.

Moitetta 39 astetta luoteeseen saa siitä, että paikoitellen se selittää liikaa eikä anna lukijan huomata asioiden yhteyksiä. Silloin tuntuu, ettei kirjoittaja luota lukijaansa tarpeeksi, pahimmillaan jopa siltä, että lukijalta viedään oivaltamisen ilo liian tarkoilla selvityksillä.