Sunnuntai 27.5.2012

”Mitä tyypillisin amerikkalaisen valtavirran tuote”

Luotu: 
22.6.2009 13:37
  • Kuva: Filmikamari

Ensi-iltansa sunnuntaina Suomessa saanut katastrofielokuva Tieto on Uuden Suomen elokuvakriitikon Mikko Pielan mukaan ”mitä tyypillisin amerikkalaisen valtavirran tuote”.

Elokuvassa pääosaa esittävä Nicolas Cage saa käsiinsä paperin, jonka hän ymmärtää lopulta sisältävän tarkat tiedot kaikista suurista onnettomuuksista, jotka ovat tapahtuneet viimeisen 50 vuoden aikana. Paperista löytyy lisäksi tulevia tulevia päivämääriä.

- Maailmanlopun katastrofitunnelmilla pelotellaan paikoin vaikuttavastikin, mutta lapsellisuudet ja epäuskottavuudet häiritsevät esitystä taas kerran liikaa, Piela kirjoittaa.

Elokuva oli juhannusviikonlopun katsotuin elokuva. Kun useimmat elokuvateatterit olivat auki vain yhden päivän, näki elokuvan viikonloppuna reilut 2000 katsojaa, kertoo Yle Uutiset.

Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

hMER

Kyseessä on yksi kliseisimmistä ja huonoiten näytellyistä elokuvista KOSKAAN, ei siis pelkästään tänä vuonna. En ole pitkään aikaan nähnyt näin huonoa elokuvaa. Viimeksi tälläinen fiilis jäi leffasta "Day After Tomorrow" mutta jopa se on tätä parempi. Huonoin ison budjetin leffa mitä olen nähnyt moneen vuoteen. Itseasiassa näin huonoa ison budjetin elokuvaa kuin tämä ei tällä hetkellä tule mieleen ainuttakaan. Nicolas Gagen reilusti surkein elokuva ja lisäksi näyttelijätyö.

mikkoooh

Ihan ok viihdepläjäys lopun pakollista siirappia lukuunottamatta.
Ainakin 1000X parempi kuin "Twilight" joka on tunnetusti vuoden surkein räpellys. ;P