Sunnuntai 27.5.2012

Tutkijat: Aasialainen pop-kulttuuri kiinnostaa

Luotu: 
29.7.2009 18:06
  • Kuva: Creative Commons / Steve Keys

Aasialainen populaarikulttuuri kiinnostaa tutkijoita, kertoo Yle Uutiset. Aasialainen populaarikulttuuri on suosittua myös länsimaissa, ja nyt myös tutkijat ovat kiinnostuneet aiheesta.

Populaarikulttuurin tutkijoiden katse ulottuu nykyisin entistä kauemmas. Länsimaiset tutkimusaiheet saavat rinnalleen yhä enemmän aasialaisen populaarikulttuurin kuvastoa. Yhteydet ilmiöiden välillä ovat moninaisia.

- Aasialaisen kulttuurin vaikutuksien tietoisuus on entistä suurempi. Siitä valtavasta merkityksestä ja volyymistä, millä asioita tuotetaan ja käsitellään, ollaan siis tietoisempia. On kiinnostavaa kuulla tutkijoiden esityksiä esimerkiksi intialaisesta musiikista tai kiinalaisista tosi-tv-ohjelmista, sanoo kansainvälisen populaarikulttuurin tutkimuskeskuksen johtaja Hannu Salmi.

Populaarikulttuurin kuvastoa muovaavat myös verkkokulttuurin tuomat mahdollisuudet. Murros näkyy mm. lasten- ja nuortenkulttuurin kuvastossa.

Populaarikulttuurin kongressi porautuu yksityiskohdista laajempiin maisemiin. Kymmenien tutkijoiden kokoontuminen yhteen on hedelmällistä, sillä rajojen ylityksiä toivovat myös tutkijat. Populaaritutkimusta tehdään usealla eri tieteenalalla ja taholla. Salmi näkeekin kansainvälisen yhteistyön olennaisena.

- Jos haluaa selvittää populaarikulttuurin ilmiöiden menestystä, se vaatii yhteistyötä. Esimerkiksi käy globaali ilmiö kuten Harry Potterin menestys. Tällaisilla alueilla vaadittaisiin vielä enemmän yhteistyötä, toteaa Hannu Salmi.

Popular Culture Associationin ja American Culture Associationin kansainvälinen kongressi on parhaillaan koolla Turun yliopistossa.

 

Paikat: 
Jaa artikkeli: