Sunnuntai 27.5.2012

Wallin penää Ylelle lisää rahoitusta

Luotu: 
30.8.2009 17:44
  • Kuva: Lasse Lehtinen / Uusi Suomi
    Hallitus aikoo ratkaista Yleisradion tv-lupamaksun tason tämän syksyn aikana.
  • Kuva: Valtioneuvosto
    Stefan Wallin (r.) on erityisesti huolestunut Ylen kirjeenvaihtajaverkoston tulevaisuudesta. Hänen mukaansa myös muut toiminnot ovat vaarassa, jos rahoitusta ei turvata pitkäjänteisellä tavalla.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin (r.) on vaatinut hallitukselta päätöstä Yleisradion rahoituksen turvaamisesta. Hän toivoo myös löytyvän riittävästi poliittista yksimielisyyttä siitä, ettei Ylen tehtäviä vähennetä tulevaisuudessa.

– Liikenne- ja viestintäministeriön täytyy ehdottaa ja hallituksen päättää, että tv-maksua korotetaan sekä 2010 ja 2011, jottei Yleä pakoteta leikkaamaan toimintaansa. Kun uusi Yle-maksu korvaa aikanaan tv-maksun, tulee sen myös olla mitoitettu niin, että Yle käytännössä selviää julkisen palvelun tehtävään liittyvistä odotuksista, ministeri sanoi puheessaan sunnuntaina.

Wallin on erityisesti huolestunut Ylen kirjeenvaihtajaverkoston tulevaisuudesta. Hänen mukaansa myös muut toiminnot ovat vaarassa, jos rahoitusta ei turvata pitkäjänteisellä tavalla.

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan hallitus aikoo ratkaista Yleisradion tv-lupamaksun tason tämän syksyn aikana. Vanhanen sanoi Ylen Pääministerin haastattelutunnilla että valmista kantaa hallituksella ei ole.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

StrayCat

En käsitä, miksi Yle tarvitsee lisää rahaa, koska se jo nyt näyttää mainoskanavilla näytettyjä sarjoja ja jotain Serranon perhettä. Käyttäkää nekin rahat johonkin oikeaan ja omaan tuotantoon, että saisitte aikaa uuden Velipuolikuun tai Pakanamaan kartan tai edes Julmahuvin. Pakanamaan kartan kyllä voisitte laittaakin uusintana, koska siinä olisi uusintojen uusinto.

Eläkeläinen

Poliitikoiltamme tuntuu puuttuvan suhteellisuudentaju. Meitä suomalaisia on vain viisi miljoonaa. Veronmaksajia alle puolet. Pitääkö meillä olla omat kirjeenvaihtajat Katmandusta Timbuktuun. Enpä usko. Kyllä Ylen uutiset voi nykytekniikoin ja sopimuksin kerätä murto-osalla nykyisistä kustannuksista. Jo pelkkä nimi Yleisradio kertoo että fokus puuttuu ja se sitten maksaa. Yksi kanava riittää niin radiolle kun tv:llekin Ylen tarjoamana. Jos ruotisinkielisille pitää jotain sanoa ruotsiksi, heille voi varata neljä prosenttia lähetysajasta Ruotsalaisen kansanpuolueen valitsemaan ajankohtaan.

Lisäpalveluiden rahoitus käytön mukaan

On hyvin hämmästyttävää, että edelleenkin jotkut poliitikot näyttävät elävän harhaluulossa, että kansalaisten maksamilla TV-lupamaksuilla voitaisiin jatkaa laajojen julkisten mediapalvelujen rahoittamista, jopa niiden ylläpitämistä riippumatta esim. palvelujen käyttäjien suhteellisesta osuudesta tai palvelujen käyttäjämääristä.

JOS YLE:n tarkoitus on jatkossakin toimia julkisten viestintäpalvelujen laadukkaana toimijana Suomessa, on YLE:n toiminnan luonne, sen laajuus ja sisältö sekä laatutavoitteet kriteereineen määriteltävä julkisesti, kansalaisten kannalta selvästi ja läpinäkyvästi Eduskunnassa.

YLE:n rahoitukseen julkisena toimijana on vain yksi ainoa oikeudenmukainen ratkaisu eli suora, julkinen budjettirahoitus, joka ohjaa YLE:n rahoituksen painoa pienituloisimmilta eniten maksukykyisille kansalaisille.

Budjettirahoituksen kautta voidaan kaikille kansalaisille taata Eduskunnan määrittelemät, YLE:n julkiset peruspalvelut eli tarvittavat radio-, TV-, ja verkkopalvelut mahdollisin sisältö-, maakunta-, alue-, tai kielellisin painotuksin.

YLE:n julkisen palvelun perusteella kaikilta kotitalouksilta kerättävän, euroissa tasasuuruisen "julkisen palvelun maksun", "TV-lupamaksun", "YLE-maksun" tai "mediamaksun" tms. aika kuuluu selvästi historiaan.

Sen sijaan käytön mukaiset, vapaavalintaiset mediamaksut ("pay-as-you-go", esim. maksukortilla) puoltavat paikkaansa kaupallisten kanavien lisätarjonnan tilaamisessa, esim. erilaisten urheilu-, elokuva-, elämäntapa-, jne. kanavien kohdalla, aina kunkin kotitalouden maksukyvyn mukaan. Käytön mukaiset, vapaavalintaiset maksut soveltuvat myös YLE:n mahdollisten lisäpalvelujen tai lisäkanavien rahoitukseen, mikäli Eduskunta YLE:lle lisäpalveluja määrittelee.

YLE:n julkiset, laatuun tähtäävät peruspalvelut on siis taattava budjettirahoituksen kautta kaikille kansalaisille. Tämän lisäksi kansalaiset voivat hankkia kaupallisten toimijoiden tarjoamia tai Eduskunnan YLE:lle määrittelemiä lisäpalveluita ja lisäkanavia kulloisenkin käyttötarpeen ja maksukyvyn mukaan.

Lunastaja

YLE on tarpeeton laitos, sellaisena kuin se nykyään on. Se on paisunut suhteettomaksi suojatyöpaikaksi ja poliittiseksi pesäkkeeksi, joka kuppaa köyhää kansaa kohtuuttomasti. YLE tulee palauttaa sille tasolle, joka vastaa ainoastaan välttämättömästä, sille vain perustellut palvelut tuottavana julkisena tiedotusvälineenä. Pienellä maalla ja köyhällä kansalla ei ole varaa vallitsevaan kohellukseen kansan varoilla. Stefan olet täysin väärillä jäljillä ja ehdotuksesi haisee maasulle. YLE olisi tullut pilkkoa jo kauan sitten. Missä on järki kun työttömyys nousee, yrityksiä kaatuu ja valtio ajaa koko valtakunnan velkojen kanssa vararikkoon mutta YLEn pitäisi jatkaa samaan malliin?????