Suomen johtava sanomalehti Helsingin Sanomat tyrmää kirja-arviossaan Jari Tervon uutuusromaanin Koljatin (WSOY 2009). Teos on yhdistelmä poliittista satiiria, farssia, surrealismia ja tragediaa suomalaisista politiikasta ja poliitikoista.
Helsingin Sanomien arvio on harvinaisen tyly.
- Koljatti on Jari Tervon näyttävän uran vikatikki, arvion kirjoittanut Antti Majander summaa.
HS:n mukaan kirja naurattaa aluksi, mutta pääministeri Matti Vanhaselle (kirjassa nimellä Pekka Lahnanen) ja muille suomalaisille poliitikoille nauraminen muuttuu lopulta kiusaannuttavaksi.
- Mitä muuta esimerkiksi pitkitetty vääntö Pekkarisen hiuslisäkkeestä on kuin koulukiusaamista tai kulahtanutta kapakkajuttua? Majander kirjoittaa, ja kuvaa kirjaa "pönttöhuumorisonnaksi".
Myös Uuden Suomen kirjallisuuskriitikko Salla Seuri moittii arviossaan Koljatin juonta, erityisesti kirjan loppua.
- Satiiristen henkilöhahmojen jälkeen loppua kohti tiivistyvä, jännärimäisiä piirteitä saava juoni paljastuu pettymykseksi. Kaikessa outoudessaan kirjan lopun roisit tapahtumat eivät onnistu yllättämään, vaan tuntuu, että kirjoittajan on pitänyt saada tapahtumat jotenkin päätepisteeseen, Seuri kirjoittaa.
Seurin loppupäätelmä kirjasta on, että se "ei yllätä tai ole erityisen erinomainen".

Kommentit
Mistähän tuota kirjaa saa
Mistähän tuota kirjaa saa ostaa ?
Sen täytyy olla erinomaisen hauska, kun kerran Stadin pravdan kulttuuriosaston ihmiset sen tyrmäsivät.
Outo paikka?
"Mistähän tuota kirjaa saa ostaa ?"
Hyvin- ja vähän huonomminkinvarustetuista kirjakaupoista.
SItten luetaan...
Nuo kriitikoiden kommentit kertovat että kirjan on oltava hyvä :)
Otsikko valehtelee
US on lähtenyt sensaatiojournalismin pelikentille uutisotsikkojensa luomisen suhteen. Minulle tulee Hesari, eikä Hesarin arvostelija "tyrmännyt" Tervon uutta romaania.
Mutta ainahan sitä saa irrotella lauseita kokonaisuudesta erilleen.
Tänään digilehti ilmaiseksi
Hesarin voi tänään lukea ilmaiseksi digilehtenä. Tervon haastattelu on samalla sivulla.
Eihän arvostelija sitä erityisesti tyrmännyt. Tervon parhaat kirjat ovat vain ilmestyneet jo kauan sitten.
Tervon huumoria
En yhtään ihmettele Hesarin arvostelua, kun tietää minkälaisia tyhjänpäiväisiä löperöitä vitseja herra Uutivuodossa om esittänyt. Naurattaa vain itseään.
100%...50%.... ja kampa kaupan päälle !
Jaaha, ensin myydään -50% ja sitten aletaan julkaista ilmaiseksi netissä.
Sitten kun HeSa alkaa maksaa lehtensä lukemisesta, voin minäkin taas osallistua!
Lahnanen ja Hesari
Eipä ollut mikään uutinen tuo Hesarin kommentti.
Ihme, että ei esittänyt Jari Tervon pidättämistä ja julkista jalkapuuta senaatintorilla " Jumalanpilkasta ja esivallan arvonpilkkamisesta julkisesti???"
Hesarin kommentit ovat kärpäsen surinaa kansalaisten korvissa, Illman sontaläjää :)
Tervolta täysosuma?
Olen jo vuosikymmeniä havainnut, että HS:n kirjallisuutta arvioivat kriitikot, pitää osata tulkita!
Mutta tulkinta on varsin helppoa. Lyttyyn arvosteltu kirja onkin todellinen helmi. Onnittelen Tervoa kenties tuotantonsa parhaasta kirjasta, päätellen HS:n arvioinnista.
Tervon irvailut
ovat mukava piikki vallanpitäjän lihassa.Ostan kirjan hetimiten.
HS:n vasemman laidan uutistarjonnan voi olla tilaamatta, panostamalla rahat kirjallisuuteen. Jos Hesaria ja muita lehtiä haluaa välttämättä lukea voi sen pääsäntöisesti tehdä verkosta maksutta tai työpaikalla lounastauolla.
Arvio on Majanderin
Arvio on Majanderin henkilökohtainen suppea näkemys kirjasta. Näin yksi ihminen voi antipatioineen tyrmätä laajasti hyvätkin teokset, kun ne esitetään monopolilehdessä. Yhden ihmisen mielipiteestä tuleekin yleinen totuus.
Jari Tervo on tuottanut laadukasta kirjallisuuta. Miksi se nyt yht`äkkiä onkin muuttunut Majanderin mielestä huonoksi.
Kyseessä taitaakin olla todella hyvä kirja. Pitää heti ostaa.
Majander tekikin ehkä hyvän palveluksen Tervolle??
ONKO TOTTA?
Jos on, niin on TÖRKEYDEN JA JULKEUDEN HUIPENTUMA !!!!!!
Kai tälläisestä voi joku saada kiksit????
Suomessa politiikkojen arvostelu on heikoilla jäillä kulkua...
..ja sen Helsingin sanomat tietää. Hesarihan on menestyksensä luonut tällä ideologialla. Ollaan vallan ystävää myös kansa rakastaa lukea tuttua ja turvallsita, mitäänsanomatonta.
Tervo on uskaltautunut arvostelemaan kirjoissaan nyt tätä päivää. kekkostahan saa jo pikkuhiljaa arvostella, vaikka Tamminiemestä ollaan tekemästä kepulaisten pyhättöä.
Täytyy ehdottomasti ostaa Tervon kirja. Onneksi Tervo alkaa olemaan jo niinvaikea matonalle lakaistava, että saamme vielä häneltä hyviä kirjoja ja annenkaikkkea, politiikkoja saa arvostella tai kirjoittaa heistä sarkastisella tavalla-jopa hesariakin...
Heh!
"suomalaisille poliitikoille nauraminen muuttuu lopulta kiusaannuttavaksi."
No tämä kommentti kertoo kyllä paljon nimenomaan suomalaisista toimittajista. Monille muille valtaapitäville naureskelu ei ole mitenkään "kiusaannuttavaa"
Arvailu
Juu, en minäkään usko, että Jari Tervolta tässä vaiheessa koulutusta enää mitään floppeja sukeutuisi markkinoille. Aikoinaan tiesi Jukka Kajavan TV-arvosteluista vastaavalla tavalla mitkä ohjelmista ovat katsomisen arvoisia.
Keskinkertaista ei voi kehua
Mutta näyttävästi haukuttu kirja menee varmasti kaupaksi.
Vaadimme ruumiita
Nyt toimittajat kysymään kulttuuriministeri Wallinilta onko Tervo käyttäytynyt miehekkäästi kuten pikkutuhmien juttujensa vuoksi eroamaan pakotettu Audi-pomo?
Kuka mistäkin lähtee tässä yhteiskunnassa ?
Ilkka ministeri pokkasi ja lähti....tekstiviestien takia.
Kolmekymmentä vuotta sitten silloinen päämies huseerasi naisten kanssa, eikä siitä uskallettu hiiskuakkaan julkisuudessa, vaikka kaikki tiesivät ( naiset ml. ). Ei päämies silloin joutunut mihinkään lähtemään....missä olivat silloin kaikki tiukat nutturapäätädit. Ai niin silloin ei ollut nettiä.
Tervohan on pelkkä suupaltti, mitä odotitte?
Miten joku on voinut näitä "alta lipan" Tervoiluja koskaan edes pitää mitenkään hyvinä. Ala-arvoinen tekele oli myös "Mogadishu-avenue", joka jo nimestään lähtien oli kyseenalaista roskaa.
Tervoa pidetään älykkönä ja huumorimiehenä. Minusta hän on pikkusieluinen ja itsekeskeinen, banaaleja "vitsejä" laukova katkera ex-koulukiusaaja, nyk. kansakunnan suunsoittaja.
On niitä oikeastikin fiksuja ihmisiä, joilla on hauskoja juttuja. Tervo ei niihin kuulu.
Johtava sanomalehti?
Mistä lähtien HS on ollut Suomen johtava sanomalehti?
Jos paino jalostaa sellua kalan kääreeksi ja kukkien suojaksi riittävän monta tonnia, tuleeko lehdestä silloin "johtava sanomalehti"?
55 vuotta
"Mistä lähtien HS on ollut Suomen johtava sanomalehti?"
http://fi.wikipedia.org/wiki/Helsingin_Sanomat
Toisen maailmansodan jälkeiset vuosikymmenet olivat Helsingin Sanomille pitkän kasvun aikaa. Vuonna 1954 siitä tuli Pohjoismaiden suurin tilauslehti yli 236 000 kappaleen arkilevikillä ja lähes 260 000 kappaleen sunnuntailevikillä.
Tervo heikkenee kirja kirjalta
Jari Tervon kirjojen laatu on laskusuunnassa. Alkupään kirjat olivat virkistäviä ja hauskoja. Lasku alkoikin kirjailijan toistettua liikaa itseään. Minun sukuni tarina oli vielä sujuva, mutta vanhaa toistava. Myyrä puolestaan vaivaannuttava.
Nyky-Tervo onkin enää puolivillainen räksyttävä puudeli.
seiskakin saa rahaa, miksei sitten Tervo
Ohoh mites Hesari nyt tälleen, sehän on kautta aikain osoittanut suosiota ja antanut hyvin palstatilaa kun on mollattu, paneteltu tai häväisty milloin Maalaisliittolaisia, Keskustapuoluelaisia tai Suomen Keskustalaisia.
Mielestäni Tervo vain yrittää lyödä rahoiksi pääministeriä halventavalla kirjallaan siinä missä Susan Ruusunen tai Drita Lulic epäonnistuivat. Poliitikkojen tekemisten rääpiminenhän medioissahan tuntuu nauttivan suurta kansansuosiota.
Kirja kertoo eniten Tervosta itsestään!
Se on Tervon panos laman voittamiseksi. Hän on loppujen lopuksi helppoheikki ja turpatyöntekijä, joka tyydyttää omia intohimojaan luomalla tuulesta temmattuja mielikuvia päättäjistä! Ja kansahan lukee suurella ilolla. Halpahintainen suunsoitto kun on aina ollut kivaa, se tyydyttää kateudentunteita ja monia muita negatiivisia energioita, jotka väijyvät mielemme uumenissa. Jonkin ajan kuluttua varmasti uskomme että Tervo on kirjoittanut totuuden politiikoista! Kirja kertoo kuitenkin eniten hänestä itsestään, hänen halpahintaisuudestaan ja arvostelukyvyn puutteestaan. Huumoria tarvitaan, mutta sitäkin on montaa lajia. Käsittääköhän Tervo itse, mitä valtaa hän käyttää?
Kirjailija on kuin kaikkensa antanut urheilija
Suomessa kirjailija voi harrastaa ammattiaan kuin kaikkensa jo antaneet urheilijatkin. Kaava toistuu sellaisenaan. Kirjoitetaan esikoisena menestyskirja. Heti perään kirjoitetaan toinen samanlainen ja myydään sekin, sitten kolmas jne. Lukija vaatii samaa kuin marinoitua filettä kaupassa ja sitä kustantajat tietoisesti tekevät.
HS ja muu media palvoo Vanhasta
Masahan on toimittajataustainen joten ei korppi korpin silmää noki.
Muutenkin media on rähmällään kepun edessä.
Että Usari sortuu...
... Sanoma-WSOY-konsernin parhaaksi myyjäksi!
Kun sensuurihyysärimme on
Kun sensuurihyysärimme on vetänyt jostain herneen nenäänsä ja kritisoi, sen on pakko olla sellaista mistä itse pidän.
Tervon poliittinen nuoruus?
Kiusasko Rovaniemen pahat kepulaiset nuorta Jaria? Oliko Tervo poliittinen nuori? Mie olin nuorena kiinnostunut aivan muista asioista kuin politiikasta.
Konsernin sisäinen mainoskikka
Saavat kirjalle julkisuutta tätä kautta, tiedetään!
Eli jos ei tykkää sonnasta
Eli jos ei tykkää sonnasta niin ollaan automaattisesti vallanpitäjien takalistonnuolijoita?
Kyllä nykyään arvostellaan, ja saa arvostella, vallanpitäjiä, joten turha hehkuttaa jokaista heitä kritisoivia kirjoja pelkästään sen takia. Nokkelaa huumoria kirjasta saa etsiä kuin Graalin maljaa.
Suurin osa täältä hyppäisi kaivoon, jos Tervo niin kauniisti pyytäisi - ja saisi pyytääkin.
Missä on kirjat, jotka parodioi näitä arvostettuja, mukahauskoja, mulkosilmäisiä kirjailijoita. Niille minä voisin nauraa.
Tervo on ollut ikävystyttävä
Tervon ensimmäiset kirjat oli hauskoja, mutta enpä ole jaksanut viimeisiään lukea, tylsiltä vaikuttavat. Tuiskin Tervo demarina edes hauskimpia poliittisia hahmoja kunnolla pöllyttää, WSOYhän kuuluu Sanoma konserniin. Hiljaista se on Suomessa pilanteko poliitikoista ja Tervon kirjatkin tuotetaan tuilla, kuten kirjastotuen jne.
Kiinnostaa
Tervolla on nykykirjailijoistamme ehkä tarkin lause. Hän osaa olla hykerryttävä ja samalla syvällinen. Kirjailijan henkilöä ja tuotantoa ei pidä sotkea. Trilogia Myyrä-Ohrana-Troikka itsenäisen tai suomettuneen Suomen historiasta on kaikessa nyrjähtäneisyydessään loistava. Lukijan pitää pysytellä hereillä huomatakseen nyanssit ja piilotetut vittuilut.
Odotan uutta kirjaa innolla. Antti Majander saa sanoa mitä haluaa.
Loisto ei tavoittanut
Luettuani 64 sivua Myyrää olin täydellisesti pudonnut kärryiltä, joten lukemiseni jäi siihen. Juju oli kadonnut juonenpunonnan viidakkoon, eivätkä piiloiteut nyanssit tai muu sitä pelastanut.
Sitä vastoin suullisessa vuorovaikutuksessa, kuten Uutisvuodossa, Tervo on tilannenopea ja nautittava kuunneltava.
Tarzan.Kuuselakin saa sanoa, mitä haluaa.
Niin...
Taitava kirjailija solmii tarinansa langat yhteen lopussa. 64 sivun lukukokemuksella laajaa ja polveilevaa kirjaa ei voi tuomita tylsäksi. Sekava se tosin on, kunnes pääsee hajulle eri kertojaäänistä.
Nimimerkki Fasse on toki oikeutettu mielipiteeseensä.
Ilmeisesti kyseessä on
Ilmeisesti kyseessä on kirja joka tulee kulumaan roskaväen käsissä.
tervo
YLE:n ja SanomaWSOY:n Vanhas-jutut ovat olleet aika fiktiota jo vuosien ajan. Nyt sitä ei tarvitse enää edes kieltää kun Tervo suoltaa sontaa herravihan sokaisemille vasemmistolaisille.
Kuinka moni kommentoija
on lukenut kirjan? Vahvoja mielipiteitä on helpointa antaa asiasta mistä ei mitään tiedä!
Jeps.
Edellinen kommentoija osui naulankantaan. Miksi urpoilla teoksesta, jota juuri kukaan ei ole vielä ehtinyt lukea.
Mitä, onko se hassu vanhan
Mitä, onko se hassu vanhan tädin näköinen setä kirjoittanut kirjan?
Onhan tuolla "parta"
Hassulla vanhan tädin näköisellä sedällä on partakin kuin mummolla. Aika komediallinen näky uusissa pokissaan. Tai, jos se onkin joku kirjailijaksi naamioitunut?
Hesari on samaa firmaa kuin
Hesari on samaa firmaa kuin WSOY. Ei Hesari tässä muuta kuin vedätä muita "lehdistön edustajia". Valtavirta on aika säälittävää, kuten Tervo ilmeisesti pystyy osoittamaan seiskan tason kirjallaan. Seuraavan kirjan aihe Tervon sarjassa voisi olla ääliömedia ja sen karrikointi. Oho, nyt vein idean, hups. Mielestäni Huovinen on edelleen voittamaton tässä lajissa.