Professori Timo Vihavainen pohtii kirjassaan "Länsimaiden tuho" tavoittelemamme länsimaisen kulttuurin väistämätöntä perikatoa.
Helsingin yliopiston Venäjä-tutkimuksen professorin mielestä Venäjä voisi vakavasti otettuna kulttuurisena voimana rikastuttaa kulttuurista miljöötämme.
Venäjän suhteen emme koskaan ole olleet hyväuskoisia, mutta sen sijaan vainoharhaisia olemme kyllä olleet. Suomessa näyttää olevan huomattavia poliittisia paineita tulla entistäkin "oikeammaksi" länsimaaksi ja päästä lännen mystiseen "ytimeen".
Länsimaisuudesta ei Vihavaisen mukaan kuitenkaan enää parin sukupolven päästä edes puhuta.
- Tärkeimmät niistä prosesseista, jotka vaikuttavat länsimaiden vahingoksi, ovat peruuntumattomia. Tämä koskee niin luonnonvaroja, taloutta, genetiikkaa kuin demografiaakin.
Vihavaisen monet tuntevat ennen muuta kirjasta Kansakunta rähmällään (1991). Suomettumista ravistellutta kirjaa pidettiin aikanaan otolliseen saumaan sopineena, sujuvasti joskin asenteellisesti kirjoitettuna. Monen mielestä synnintunnossa piehtaroimiseen ei olisi ollut aihetta.
Vihavainen vastasi arvostelijoilleen, että asioita tutkittaessa voi havaita suuria eroja sukupolvien välillä: juuri älyköt pystyvät parhaiten todistelemaan oikeiksi järjettömyyksiä ja uskomaan niihin.

Kommentit
Hiljaiseksi vetää
Kulttuurikaupunki Pietari. Samaran ikivenäläisessä kaupungissa on avaruuskeskus, mutta vain kaksi Big Mac ateriapaikkaa. Mikä se sellainen kulttuuri on. Venäläiset itse puhuvat hiljaisesta kylästä.
Kyllähän nakkikioski pitää olla joka kylässä, vai mitä. Mieluummin useampi.
Läntinen ja venäläinen lihovat itsensä hengiltä
Länsimainen vakava ongelma: elintasoylipaino
Kestosuosikki niin mainonnassa kuin arkipuheissa on ollut ja on liikapaino eli ylisyönti. Rasvakerrostumat ovat länsimainen kulutusyhteiskuntien vaiva ja tulevaisuuden "kansantauti". Ylensyönnin seurausten eliminointiin käytetään koko maailmassa enemmän rahaa kuin kehitysapuun.
[orig. keskiviikko, kesäkuu 15, 2005]
Jokainen ylimääräisen rasvakerroksen omistaja tietää kaksi peruskeinoa hoitaa asiaa; ei ole vallankumouksellista, että oikea liikunta on luonnollinen tapa ylläpitää lihaksiston kuntoa sekä aikaansaada "rasvavarastojen" sulamista.
Toinen perin selvä keino on valita syömisensä oikein; ihminen kun tarvitsee vain juuri sen verran kuin kuluttaa. Periaatteessa näillä kahdella elementillä reilu enemmistö ylensyöneistä ja liian vähän liikkuneista toipuisi normaaleihin mittoihin ja saisi kaupan päälle virkeämmän mielen.
Liikalihavuuteen vaikuttavat myös ympäristömme markkinainformaatio sekä kulutustottumuksemme. Myös itse ruoanlaiton tekotavat vaatisivat kriittistä tarkastelua; käytämme yksinkertaisesti liian vähän kasvipitoisia aineksia niin ruoanlaiton yhteydessä kuin myös itse syömisessä. Nämä asiat tiedetään. Itse asiassa liikasyönnin syitä, seurauksia ja keinoja sen estämiseksi on tutkittu enemmän kuin vajaaravittujen elinolojen parantamismahdollisuuksia.
Liikalihavuus on länsimaiden tauti. Me yksinkertaisesti ansaitsemme liikaa, koska meille kertyy liian suuret "pahojen päivien" varastot vyötärölle. USA:ssa ylipaino on vakava kansantauti.
Monissa ylikulutuksen markkinamaissa trendi vie XXL-osastoille yhä enemmän. Markkinapaine (so. vapaa markkinatalous) ajaa kulutusta vatsahemmotteluun unohtamalla aktiivisen ja luonnollisen osallistumisen liikkumiseen.
Steppereiden, laihdutuspillereiden ja muiden poppakonstien mainonta on kyllä kiitettävää, vaikka perusosallistuminen itse normaaliin liikkumiseen riittäisi noin yli puolelle ylipainoisista.
Kaukoidän maiden kulttuureissa liikapaino on pienempi ongelma, koska elintavat ja ruoanlaittokulttuuri ovat huomattavasti erilaisia kuin meillä länsimaissa.
Rasvojen, hiilihydraattien ja muiden aineiden merkitystä on tutkittu enemmän kuin luonnollisen liikunnan merkitystä tasapainoiseen elämään. Suomi on ollut agraariaikakaudella rasvojen maa; kova työ metsissä on vaatinut kunnon eväät. Nyt kulutuksemme pitäytyy hiirikäden liikkeisiin ja sekä hissinnappulasormen liikeratoihin.
Maailman väkirikkaimmassa maassa Kiinassa käytetään huomattavan paljon vihanneksia ja kasvipitoisia öljyjä ruoanlaitossa. He eivät esimerkiksi syö eläinrasvaisia juustoja juuri lainkaan. Kaukoidässä syönti ja kulutus ovat pääsääntöisesti tasapainossa.
Rike tuhansia vuosia vanhassa ruokakulttuurissa on länsimaalainen pikaruokatankkaus liukuhihnamentaliteetilla; tuo ruoan "minuutissa mahaan" syöntimenetelmä ei yksinkertaisesti istu kaukoidän kulttuureihin (kirjoittaja ei halua puuttua yksilöiden valinnan vapauteen muuallakaan, vaan mielipide perustuu haastatteluihin sekä siihen, että on oletettavaa ihmisten haluavan liikarasvoistaan eroon).
Länsimaissa tulisi kannustejärjetelmillä pyrkiä vaikuttamaan luonnollisen liikunnan lisäämiseen, koska sosiaali- ja terveysmenojen osuudessa on runsaasti verovaroja liikasyönnin häiriöiden haittavaikutuksien hoitoon.
Ylensyönti ja liikkumattomuus on kansallinen ongelma monissa kulutusjuhlamaissa. Ikävintä on, että se lisääntyy koko ajan. On tunnettua, että terveessä ja aktiivisessa kehossa asuu virkeämpi mieli, joka on osallistuvampi. Terveestä ruumiista saadaan suurempi energia ratkomaan muita ongelmia, joihin Suomessakin törmäämme vääjäämättä.
Ilkka Luoma
Kuulun niihin,
joille Spenglerin Länsimaiden tuhoa koskevat teoriat kuuluivat aikoinaan opiskeluun pakollisina.
En tiedä, mikä on käytäntö nykyään, mutta Euroopan kehitys liittovaltioksi piti kaiketi olla jokin vastaus. Nyt näyttää siltä,että dekadenssi senkun lisääntyy Brysselissä.
USA liittoutuu Euroopan olkapään yli Venäjän kanssa,joka voi pohjimmiltaan ja entisten keisarien ajoista johtuen edustaa amerikkalaisille aidompaa länttä, sitä romanttista.
Toisaalta voisi palata vaikka ikivanhaan Raamatulliseen paratiisista karkottamisen myyttiin asti, ainakin jos osaisimme liittää suhtellisen ajantajun historiaan: Siinä paratiisimyytissähän kaikki "paha" oli sijoittuneena Eedenistä itään päin.
Jos siten ajatellaan maapallon pyörimistä ja siihen liitettyä aikaa, ja vaikka aurinko laskee länteen ja nousee idästä, niin itään päin matkaaminen on aina vaikeampaa kuin länteen päin, koska pitää reissata aikaa taakse päin...
Laajoja ympyröitä ne olivat Spenglerinkin teoriat nykyglobalisaation siirrettyinä. Maailma on pieni,ja kaikki vaikuttaa kaikkeen?
suuntaan tai toiseen
Kun Neuvostoliitto romahti Suomi-neito päätti tehdä "lopullisen" pesäeron ja suunnata idän Karhun kainalosta länteen.
EU:n byrokraattinen brysselinpitsinen palttoo ei kuitenkaan kovin paljon tässä kylmässä maailmassa lämmitä, ja on aivan mahdollista että EUkin on tavallaan tiensä päässä ja parhaat asiat jotka se on mahdollistanut ovat toteutuneet ja syventämisprosessissa ei ole enää mitään järkeä.
No - joku voi vielä haaveilla suomalaisesta EU-pressasta, mutta jos asiaa ajatellaan vähänkin laajemmin, niin soinilaisittain "vähemmän mutta parempaa EU:ta" voisi olla parempi suunta.
(muuten: ei ole oikeastaan hyvä sanonta että "aurinko laskee länteen" - koska maa kiertää aurinkoa eikä päinvastoin! Tosin vuorokausivaihtelu johtuu tietysti Maan omasta pyörimisliikkeestä akselinsa ympäri, mutta... se että Aurinko ei hämärän laskeutumisen jälkeen näy, ei johdu niinkään Aurigosta vaan Maasta :) )
Venäjän kulttuurin ongelma on ollut
ettei se ole päässyt kehittymään omaehtoisen vuorovaikutusprosessin kautta sitten Novgorodin aikojen.
Toisin sanoen jännite "kansan" ja hallitsijoiden välillä on ollut liian voimakas oli kyse sitten keisarinajan maanomistussuhteista tai kommunismiajan puolueen diktatuurista.
Venäjän suurta kulttuuripotentiaalia ei pidä hyljeksiä, mutta kyllä varjelisin läntisiä juuriamme vuorovaikutuksen toivottavasti lisääntyessä.
Halla-ahon jalanjäljillä
Onko Vihavainen nyt siis tullut samoihin johtopäätöksiin kuin Jussi Halla-aho?
Halla-ahon kohuttu blogipalstan Scriptan alaotsikko kun kuuluu seuraavasti:"Kirjoituksia uppoavasta Lännestä"
Aikamoinen pommi oli Juha-Antero Puistolan blogin hävityskin
Mitäs ihmettä nyt on tekeillä, kun Uudessa Suomessa tehdään noin?
Jaahas. Palautettiin.
Kuulostaa Halla-ahon
Kuulostaa Halla-ahon scriptalta ;)
Kannattaako Suomen edes länsimaistua, on hyvä kysymys. Mielestäni ei. Olkaamme suomalaisia, on hyvä ohje.
Sir Halla-aho
Profeetta Halla-aho käsittelee käsittääkseni sellaista aihetta, että idän maailma ja kummalliset uskonnot ja kulttuurit (siis ts. islam) ovat tuhoamassa jotain ihmeellistä "länsimaista" kulttuuria.
Ollaan mitä ollaan ja tehdään se, mikä parhaaksi katsotaan. Siinä on paljon parempi ohje.
Lipponen on jo eläkkeellä
Lännen mystinen ”ydin” katoamassa - Lipponen on jo eläkkeellä.
Lännen mystinen "ydin"
Ei ole kadonnut tai katoamassa, sitä vain ei havaitse komeetta Stubin aiheuttamalta häikäisyltä.
Nykynuoren kommentti
Lainaan tässä Ylioppilaslehteä 18.9.2009, jossa Teemu Kaskinen toteaa "Venäjällä on kolme puoluetta, samoin meillä.Venäjällä nämä kolme puoluetta menevät toistensa kanssa limittäin ja lomittain, jos ne vain saavat olla hallituksessa. Niin myös meillä. Myös Venäjällä asiat tehdään virkamiespäätöksellä ja kansalle esitetään demokratiashowta. Siellä asia tiedostetaan. Suomessa teeskennellään, että emme muka elä näennäisdemokratiassa".
Taidatkos sen paremmin sanoa.
PS Kaskinen on slaavilaisen filologian maisteri
Tuosta nähdään: kielen opettelu on mukavaa mutta rappeuttavaa
Taidan sanoa paremmin: meillä eletään demokratiassa, jossa ei ammuta väärin ajattelevia kotiovelleen.
Ensin pitää tietää
Kuka ampui, siis todella kuka.?
Itse olen tutustunut
Itse olen tutustunut Spengleriin, Toynbeehen ja Huntingtoniin oma-aloitteisesti jo vuosia sitten ja hahmottanut maailmankuvaani historiateorian osalta tuon troikan ajatusten perusteella, alkusysäyksen antoi Spengler-artikkeli vuosituhannen ensimmäisessä Suomen Kuvalehdessä tammikuussa 2000.
Vielä jokin aika sitten (silloin, kun talouskupla oli vielä kasvussa ja idiootit väittivät jo historian loppuneen) mielipiteistäni saamani palaute vaihteli "aika outoo ja sekopäistä, eihän noin voi koskaan tapahtuu"-tasosta "oot siis hirveä natsi ja halla-aholainen, siis ei sulle tarvi perustella mitään!"- tasoon. Tämän muistaen onkin nyt jännää, kun professoritason ajattelija on tullut samoihin johtopäätöksiin ja ihmiset vain nyökyttelevät hiljaa. "Näinhän se on, olisihan se pitänyt arvata..."
Tämäpä taas esimerkki aforismista, jonka mukaan tämän päivän toisinajattelijat ovat valtavirtaa parinkymmenen vuoden kuluttua - luulisin, että 2030 on länsimaiden tuho jo ilmiselvä tosiasia jota hullukaan ei kiistä.
Kirja vaikuttaa hyvältä, taidanpa ostaa.
Demokratian ja diktatuurin ero?
Diktatuurissa asiat hoidetaan häpeilemättä kansan tahdosta piittaamatta. Demokratiassa tehdään samaa, mutta häpeillen ja peitellen. Kumpi sitten on parempi... Ainakin toisessa kaikki tunnustavat, että kansaa kustaan silmään. Sitä voi sanoa rehellisyydeksi.
Demokratia ja diktatuuri
on sanoja, joilla on valtava lataus. Kaikki maat haluaa esiintyä demokratioina. Mikään maa ei halua ilmoittaa olevansa diktatuuri. Varmaankin tämän tähden Popper
http://en.wikipedia.org/wiki/Karl_Popper
määritteli demokratian: Demokratia on hallitusmuoto, jossa hallitsijat voidaan vaihtaa ilman verenvuodatusta.
Popper kehitteli ajatusta seuraavasti: Riippumatta siitä, mistä luokasta hallitsevan luokan jäsenet nyt sitten sattuvat tulemaan, he ovat osa hallitsevaa luokkaa saadessaan hallitusvallan. Lue itse lisää.
Jos näin käy, niin
Jos näin käy, niin ottakaamme uusi aika mahdollisuutena. Muodostetaan Pohjois-Eurooppaan oma uusi kulttuurialue, jossa ei olla suomettuneita eikä kumarrella - ei rahalle eikä aavikon jumalille sen enempää kuin leninille tai isä aurinkoiselle.
minusta
on oikein avata asioita noin yleisluontoisella prosessinomaisella tavalla josta edetä kuten Vihavainen näyttää tekevän - en osta kirjaa kun ei ole rahaa mutta jos kirjastosta löydän niin sitten voin lukea ja kommentoida
mutta kaikesta päätellen Vihavainen on surin pirtein samoilla linjoilla kuin itsekin mutta tietenkin siellä voi olla seikkoja jotka ovat eriä jos Vihavainen ei ajattele jostain peruslähtökohdista samalla tavalla
hm. voiskohan usari lähettää mulle kirjan ja maksaa siitä arvostelusta jonka teen - no vitsi - enhän ole mikään venäjäntuntija mutta hauska olis revitellä - ja se minua kyllä kiinnostaa onko vihavaisen näkökulma jotenkin vino
Kirjaa ei kannata ostaa
Tulee muuten tuetuksi vääriä mielipiteitä.
Ihan hyvä
ettei sinne "ytimeen" päästykään. Siellähän olisi ollut vain musta aukko ja herra ties,missä nyt oltaisiin.
Vai genetiikkaa
Minulla ei valitettavasti ole muuta tietoa tästä kirjasta ja kirjailjasta kun tämän artikkelin tiedot. Mutta se että tässä mainitaan "genetiikka" yhtenä entisistä eduista, jotka ovat nyt katoamassa on kyllä hämästyttävä väite nykymaailmassa. Sehän tarkoittaa, että kirjailija on sitä mieltä, että länsimaissa on historiallisesti ollut geneettinen ylivoimaisuus! Tämä on suuuri rasistinen harha.
Länsimaiden etuasema on pohjautunut kilpailevien kulttuurien tuomaan sosiaalisten käytäntöjen (kulttuurien) etuun, eikä mihinkään muuhun (jotka tosin ovat syntyneet sotien ja julmuuksien seurauksina). Ja nyt näitten sosiaalisten käytäntöjen tehokkaammat piirteet ovat levinneet globaalisti, josta syystä etuasema menetetään. Esimerkkeinä tällaisista sosiaalisista käytännöistä voimme mainita: suhteellinen demokratia; suhteellisesti ottaen oikeudenmukainen oikeusjärjestelmä; koulutus; teknologian osaaminen; liikkenjohto; finanssitietämys.
Jon Hellevig
Kannattaa tutustua
Kannattaa tutustua emeritiusprofessori Tatu Vanhasen evoluutiobiologiaa sivuaviin julkaisuihin.
Vai onko Matti Vanhanen jonkun muun äpärälapsi?
Laadut ja mystiikat eivät
riitä yksin, jos genetiikkaa haluaa tulkita laatuna, mikä on kyseellistä. Määrää tarvitaan myös. Lännen pulma on nyt siinä, etteivät sen maat enää tuota lapsia, ei edes korvamaan kuolevia. Afganistanin tilanteen yhteydessä asia ilmaistiin selvästi. Luvut ovat selittäviä, jos ne eivät olisi aivan täsmällisiä.
Tuhat afgaania tuottaa yleensä 4000 lasta - tai poikaa, jotka ovat tulevia sotilaita. Jos veljeksiä on monta, yksi voidaan uhrata "idealle," mikä se onkin. USA:ssa tuhat antaa tuhat uutta, mikä ei riitä imperiumin tekoon omalta pohjalta, on lainattava ulkoa. Englannin tuhat poikii vain 670 ja Saksan 470 uutta sotilasta.
Kiinassa lasten määrää rajoitetaan, mutta reservissä on yhä paljon "käyttämättömiä." Siinä imperiumin, vaikutusvallan kasvattamisen alkeita, tai yksi perustekijöistä.
Vain suoralla
Vain suoralla putkiajattelulla voidaan tulla tulokseen että länsi johonkin vain mystisesti häviää. Kommunismi sortui tehottomuuteensa ja länsi voitti. Markkinatalous on hyvä juttu kunhan ei mennä sen kanssa liian pitkälle.
Jos oikeasti luulette että länsi katoaa koska siellä ei ole öljyä tai länteen ei myydä öljyä olette väärässä. Jo nyt on yhdysvalloissa menossa kovalla vauhdilla eteenpäin ekologinen buumi, jossa vanhat paljon bensaa kuluttavat autot vaihdetaan uusiin tehokkaampikulutuksisiin. Veikkaampa että muutaman vuosikymmenen kuluttua ei juuri bensa-autoilla ajeta kuin ehkä kehitysmaissa. Ekologisuus on in vaikkei sitä vielä suomessa Audimiehet tajua.
Epäilen vielä vahvasti sitäkin että tässä nyt tuskin yht'äkkiä aletaan rutsailemaan sukulaisten kanssa ja geeniperimä jotenkin sotkeutuu. Jos olette uutisia katselleet saatatte huomata että länteen on kova halu muuttaa muualta maailmasta ja geenipoolit sekoittuvat. Hyvä juttu.
Toistaiseksi lasiset toimistorakennukset ja liikenneruuhkat katsotaan kehityksen merkiksi ja näkisin että maailma on menossa enemmänkin länsimaisempaan suuntaan kiihtyvällä vauhdilla. Monet intialaiset hindut juhlivat amerikkalaisten tapaan joulua kun tekevät heidän tavallaan töitäkin. Varmasti vanhat tavat jäävät kuitenkin arvoon taustalle vaikka kauluspaita päällä töissä istutaankin.
Taitaa vähän vanhoja kommareita kalvaa kun valkkasivat väärän puolen. Ei se haittaa, vielä on aikaa tehdä parannus.
koulutus; teknologian osaaminen; liikkenjohto . . .
Juuri näillä alueilla olemme vahvoilla edelleenkin jos vain
halutaan. Logistiikka, energia, geenimanipulaatio . . .
Tarvitaan hiukan ennakkoluulotonta rohkeutta.
Pysähtyä ei voi - se tarkoittaa tosiaan liukumista takaisin
kivikauteen - ainakin keräilytalouteen.
Koulutus?
Teknologian osaaminen? Liikkeenjohto?
Mitä me muka osataan? Onko täällä mitään sellaista, josta joku on halukas maksamaan?
No—onhan täällä kaikenlaista, ja joku saattaa olla jopa sellaisesta maksamaan. MUTTA meillä on myös näitä tuholaisia, vihreät–SDP–vasemmistoliitto yms. ääliöitä, joille Suomen menestyminen on kirosana.
Suomi menestyy—no mutta hyi hyi, ei saa kiroilla!
SDP:n yms. hallitsemassa Suomessa kukaan ei saa menestyä. Kaikkien kuuluu tietysti olla köyhiä, ja köyhiä SDP yms. osaa hallita (omasta mielestään).
En tiedä, mutta itse petyin
En tiedä onko täällä mitään ihmeellistä osaamista. Mutta sen muistan, kuinka muinoin koulu ja yhteiskunta opettivat, että suomlainen juusto on maailman parasta, ja suomalainen työmies on maailman paras työmies. Ynnä muuta vastaavaa.
Kyllä siitä valheesta herääminen oli kova isku. Kun näki oikeita juustomaita ja oikeita tosi ahkeria työmiehiä.
Aika kolaus oli sekin, kun suomalaiset ryhtyivät Saabia valmistamaan. Karmeata laatua, edes maali ei pinnassa pysynyt. Ei siis riittänyt taito edes valmiin kopioimiseen.
Mutta kyllä suomalaisen on mukava Suomessa asua!
Suomalainen laatu
Suomalaisten omakuva on ollut täynnä itseään hyväileviä myyttejä, joissa kuvittelemme olevamme maailman parhaita. Huono itsetunto voi olla sekä itsensä yliarvioimista että aliarvoimista, joten näissä ilmiöissä on pohjimmiltaan kyse samasta asiasta.
Tuo myytti suomalaisesta laadusta ja työmiehistä tuli vaihtokaupasta Neuvostoliiton kanssa, sillä venäläisen laadun kanssa kuka vaan pystyy kilpailemaan. Siellähän suomalaiset oppivat niitä hometalojakin rakentamaan, kun millainen laatu hyvänsä kelpasi venäläisille. http://www.uusisuomi.fi/nakokulmat/jarmokoponen/lansimaiden-tuho#comment...
Nyt olemme onneksi EU:nkin myötä oppineet vertaamaan laatuamme länteen ja eikä nyt niin huonosti, sillä olemmehan innovatiivista insinöörikansaa. Sitten kun joku tulisi ja vielä myisi meidän keksintömme muille, ilman että itse kerää voitot, voisimme todella sanoa, että Suomi menestyy.
Pekka Siikalan käsitys laadusta
"Aika kolaus oli sekin, kun suomalaiset ryhtyivät Saabia valmistamaan. Karmeata laatua, edes maali ei pinnassa pysynyt. Ei siis riittänyt taito edes valmiin kopioimiseen." - Siikala
Uudenkaupungin tehdas tuotti monta monta vuotta saabeja. Saab kadonnee aika pian. Mutta Uudenkaupungin autotehdas tuottaa yhä erikoishenkilöautoja - laadukkaasti.
Katsotko ylöspäin ruotsalaisiin?
Siksikö kannatat pakkoruotsia?
Suomalaiset yritykset hankkineet
arvostettua tietotaitoa - jopa aivan huippua - muillakin aloilla kuin ITeknologiassa: Neorem magnets - Akut - säästeliäät sähkömoottorit - Biokemia - mekaaninen puunjalostus - kasvinjalostus - automatiikka - robotit - linssien mittaustekniikka - voimansiirto - tutkatekniikka . . . lähimpänä harppaus ydinteknologian huipulle.
Ala kuin ala - JOS suomalainen siihen tarttuu niin ei se katso asiakseen vaivautua puolinaiseen eikä hutilointiin. Aivan epäreilua mollata suomalaista osaamista. Se paljastaa lähinnä mollajaa vaivaavan mitätystaudin, jonka esiaste on alemmuuskompleksi.
No - myönnetään - se lienee sitä perusdemariutta. Katoavaa kansallisvarallisuutta. Joutaakin mennä.
Totuus ei pala tulessakaan
Totuus ei pala tulessakaan. Totuuteen ei pidä sotkea kansalliskiihkoa. Suomessa osataan, ja ei osata. Se on fakta. Kaiken lisäksi osaaminen on enemmän yrityskohtaista (jopa yksilökohtaista) kuin kansallista.
Minulla ei ole alemmuuskompleksia eikä ylemmyyskompleksia. Minulla on vain kokemuksia. Enkä ole demari.
Olen ollut edelläkävijä eläinjalostuksessa, kasvinviljelyssä, ja ympäristöteknologiassa. Kuten sanoin, minulla ei ole alemmuuskompleksia.
Ikävä kyllä minulle ovat tuttuja sekä suomalainen, amerikkalainen että länsimainen ylemmyyskompleksi, ja juuri ne ovat tehneet huimaa tuhoa. Jenkit tekevät maailman laaduttomimpia autoja, ja Eurooppalaiset konepajat jäävät kiinalaisen ja aasialaisen laadun jalkoihin.
Britit menettivät autoteollisuutensa jo kauan sitten, ja lähes pelkästään kansallisen ylpeytensä vuoksi.
Esimerkiksi moni ruotsalainen laatutuote valmistetaan Koreassa - tai Puolassa. Koreassa erityisesti paremman laadun vuoksi.
Aasia on laadun ja tehokkuuden nouseva voima, eivätkä siinä auta suomalaisten oletetut alemmuus- tai ylemmyskompleksit. Se on raakaa totuutta, johon on kyettävä vastaamaan jollain muulla kuin kansalliskiihkoisella suomalaisuusaatteella.
Näin on juttu.
Anteeksi, kommenttini olit tarkoitettu ihan toisille.
En ala vääntämään semantiikasta.
Näin on juttu.
Suomalaisissa ihmisissä on valtavasti potentiaalia
yrittää kehittää kaikenlaista sellaista, josta maailmalla voitaisiin olla halukas jopa maksamaan.
On innovatiivisia ihmisiä, jotka tekee keksintöjä, sekä sillä saralla, kuinka olemassaolevaa teknologiaa kehitetään uusiin sovelluksiin, että myös sillä saralla, että yritetään kehittää aivan uutta teknologiaa.
Yleensä kylläkin innovatiivisia ihmisiä kohtaa juuri se mitätöinti, mistä kirjoitit. Minä en itse yrittänyt mitätöidä, vaan tuoda esille erään mitätöintilajin.
Tuo mitätöinti ei ole millään tavalla uusi asia, vaan ihan vanha. Suomen teknologian kehittäminen 1800–luvun lopulta eteenpäin nojautui enimmäkseen tuontitavaraan, ja kotimaista tuotantoa ei tuettu, vaan sitä osittain yritettiin masentaa.
Sotakulttuuria
Länsimaisessa hengessä on lähes sukupuuttoon tapettu intianiit ja kolonisoiduttu puoli maailmaa sekä sodttu lähes taukoamatta ympäri maapalloa.
Tässä on kunnostaunut erityisesti suuri ja uusi kaupallinen, läntinen demokratia USA ja vanha läntien sivistysniemi eli Eurooppa.
Geeneistäkö arvoituksen ratkaisu - vai ylimielisyydestäkö?
Ihmisjumala tuhoaa
"- Tärkeimmät niistä prosesseista, jotka vaikuttavat länsimaiden vahingoksi, ovat peruuntumattomia. Tämä koskee niin luonnonvaroja, taloutta, genetiikkaa kuin demografiaakin."
Syy: Ihminen on tehnyt itsensä jumalaksi.
Näköjään ihminen ei voi elää minkäänlaista jumalaa.
Jos joku on valittava, niin Kristinuskon Jumala ja sen kautta arvot länsimaiden pelastukseksi.
Ei se ydin minnekään
Ei se ydin minnekään katoa. Se vain palaa takaisin amerikanmatkaltaan.
Se on jo tapahtunut
Länsimaisen sivistyksen tuho on jo osittain tapahtunut.
Suomessa tuho on jo pitkällä. Se yhtenäiskulttuuri, johon kuuluivat tietty sivistystaso, sunnuntaikirkko ja selkeät arvot, on yli 90%:sti kadonnut Suomesta.
Alkoholisoituminen, olemattomat käytöstavat, Kalevalan, kristinuskon ja Raamatun perusasioiden täydellinen unohtuminen, nationalismin muuttaminen kirosanaksi, kotien tuhoutuminen, perheiden hajoaminen, homouden ja lesbouden ylikorostaminen, perinteisten arvojen demonisointi, satanismin avoin ihannointi kaupallisesti ja populaarikulttuurissa, silmitön satunnainen väkivalta, lääkkeiden liikakäyttö, vasemmistopopulistien täysin vapaa vihanlietsonta, vahingonilon, kyynisyyden ja välinpitämättömyyden nouseminen yleisiksi "arvoiksi"... Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Ehdin käydä pari vuotta koulua, jossa oli vielä perinteitä ja arvokkuutta. Silloin marssittiin parijonossa aamuhartauteen. Kesti pari suurten ikäluokkien riehumisesta aiheutunutta vasemmistopopulistista vuotta, ja sen jälkeen lötkötimme pulpeteilla laiskasti, kun luokkaan tuli kaiuttimista ympäripyöreä aamunavaus.
Muistan vielä ajan, kun meillä oli arvokkaita valtiomiehiä, ihanteita ja kunniantuntoa. Urheilu oli merkittävä osa nuorten kasvua.
Nyt tämä suurten ikäluokkien porukka on monessa perheessä "Mummoja ja vaareja", täysin korruptoituneita, tekopyhiä, koko elämänsä petoksessa, valheessa ja vihassa eläneitä ihmisraunioita, joiden jättämä henkinen perintö kaikuu tyhjyyttään.
AINOA TOIVO onkin se, että nuori polvi KAPINOI näitä arvottomia suuria ikäpolvia (isovanhempiaan) vastaan ja ymmärtää, että ihmiskunnan yhteinen perintö sisältää myös täyslaidallisen sivistystä, arvoja, korkeakulttuuria, käytöstapoja, ponnisteluja jne.
He tuomitsevat jyrkästi kirkonmiehet, jotka luopuivat kaikista arvoistaan liehitellessään hetken muoti-ilmiöitä ja hylkäsivät koko kaksituhatvuotisen sivistyksen, perinnön ja arvot.
He nauravat pilkallisesti 65-vuotiaille ikirokkareille, jotka tekevät itsestään ainoastaan naurettavia pellejä hylätessään ihmiskunnan arvokkuuden, sivistyksen ja perinteet.
He menevät naimisiin ja tekevät lapsia, tietäen, että sadan vuoden kuluttua heidän lastensa jälkeläiset kunnioittavat näitä nykyajan nuoria aikuisia esi-isinään, kun taas kukaan ei muista hirmuisella tohinalla legitimoituja homoja ja lesboja, joista ei jäänyt mitään jälkeä mihinkään.
Eiköhän länsimaiden
Eiköhän länsimaiden mahdollisen häviön suurin syy ole siinä, että luovutamme teknologisen etumatkamme Kiinaan. Tämä johtaa aikaa myöten myös sotilallisen vallan keskipisteen siirtymisen sinne.
Rapautamme oman sosiaalisen ja taloudellisen perustamme siirtämällä tuotantoa kasvavien voittojen toivossa etenkin Kiinaan ja luomme yhä suuremman, epävakaan köyhien joukon, jonka kurissapitäminen vaatii demokratian murentamista. Olemme valmiit myymään kaiken: tieteen, taiteen, tekniikan pikavoittojen toivossa. Olisiko ahneus mahdollisesti yksi suurimpia selittäjiä länsimaiden alamäelle? Ja mitä oikeaa edistystä kiinalainen yhteiskunta nykyisellään tarjoaa ihmiskunnalle? Kiinalaisella filosofialla, pseudomarxismilla, totalitarismilla ja näennäisliberalismilla kuorrutettua diktatuuria.
Ydinideologialla
on ollut dramaattisia seurauksia Suomen tämänhetkiseen tilaan. Alunperin se oli seurausta EU.hun liittymisestä ja halusta päästä päättämään kaikista EU.a koskevista asioista keskeisiltä johtajapaikoilta.
Huumaa ja poliittista retoriikkaa, jonka varjoon jäi ,että ne edut, jotka liittymisestä luvattiin olivat määräaikaisia ja eiköhän nykyisin jo tajuta "Ytimen" harhaisuus ennen kaikkea suhteutettuna siihen,kuinka kallista sinne pyrkiminen on Suomelle ollut.
Nettomaksaminen palauttaa maan pinnalle hölmöimmätkin idealistit, mutta paluuta ei ole.
Naamalle fenomenologiaa
"Ei ole hyvä sanoa että aurinko laskee länteen,koska maa kiertää aurinkoa".
Me elämme paikallisesti täällä maan pinnalla ja meidän vuorokausirytmimme ja sitä mukaa kokemamme aika on sitoutunut auringon laskuihin ja nousuihin. Teoriani perustuu fenomenologiaan ja yritykseen sitoa aikakäsityksemme kiinni kaikkii aikaisempiin itä-länsi mystiikoihin.
Pohdiskeluni kohde oli siinä, miksi meille on niin luonnollista kuvitella se kulttuurisideologinen "ydin" länteen, vaikka meidän tässä poliittisen todellisuutemme idän ja lännen rajalla "päivä" alkaa sieltä minne meidän olisi kuljettava pallon pintaa "ajassa" taakepäin.
Spekulaatiotahan se on, mutta näin luonnonihmiselle ihan sopivaa. Yhtä pihalla sinäkin olet, koska se, että maa kiertää aurinkoa tulee vasta vuodenkierron yhteydessä aikaan mukaan. Ensin on vuorokausi.
Miksi Venäjä on mörkö? Se oli alkuperäinen motiivini. Nyt sitten jos ajatellaan USA:aa, niin siellä keskilännessä kai ollaan jonkinlaisessa ytimessä, koska New York on idässä ja Los Angeles lännessä. Niin on pieniä meidän ilmansuuntienkin rajat, ja kuitenkin ne vaikuttavat koko kulttuuriin.
Venäläisestä kulttuurista...ja länsimaisesta rappiosta
En usko,että Suomella on paljon ammentamista venäläisestä maaseutu- teollisuus- tai esimerkiksi asuntölähiökulttuurista. Avaruus- ja aseteknologiasta kylläkin voisi olla oppimista.
Länsimaiden rappiosta viimeiset 35 vuotta madonlukuja kuunnellessani ja nykyisiä maailmanlopun ennustuksia lukiessani ( jokainenhan itseään kunnioittava toimittaja sekä poliitikko aloittaa ilmaston muutoksesta) , en voi kuin ihmetellä, miksi sitten kaikissa katastrofitilanteissa..ym. apua haetaan ensimmäiseksi länsimailta niin nälän hätään Afrikassa kuin rauhanturvaamiseen Afrikassa, Lähi-Idässä tai Balkanilla. Miksi tuo niin kulttuurellisesti edistyksellinen "iso" naapurimme ei koskaan ole näissä mukana ? Kirjoja voidaan kirjoittaa, historiaa kirjoittaa uudestaan ja runoja lausua sekä isänmaallisia lauluja laulaa..mutta missä ovat globaalit teot?
Niiih . . ."mutta missä ovat globaalit teot?"
Saksassa lähestyy vaalit. Angela Merkel katsoo voittavansa personallisella viehätysvoimallaan. Vältellen asiakysymyksiä - merkittväiä linjanvvetoja ertyisesti.
Sama täällä meillä, avaapa TVn aamulla, illalla ta keskellä päivää kuten nyt, niin sellä miesdemari puhuttaa valeaa naisdemaria itsestäänselvyyksistä. Elvytyksen rahoituksen velka/verotus -suhteen trimmauksesta muutama prosentti sinne tai tänne.
Tällä menolla Juttasta pitää julkaista monta alastonkuvaa - detaljeja unohtamatta - jotta oppositiopolitiika olisi uskottavaa edes lööppitasolla.
Länsimainen kulttuuri
En usko että klassinen säveltaide, kuva- ja sanataide häviävät mihinkään.
Antiikin Kreikan filosofitkaan eivät katoa esim. Pythagoras, Platon, Sokrates ym. Eihän niitä voi korvata millään.
Vielä vähemmän uskon Bachin, Mozartin, Beethovenin... Sibeliuksen ym. tai Michelangelon, Picasson ym. häviävän mihinkään.
Kalevala, Lönnrot, Gallen-Kallela ym. säilyvät myös edelleen.
Niitä ei Venäjän taiteet kumoa vaan kaikki elävät edelleen sovussa keskenään.
Länsimainen kulttuuri ja identiteetti eivät ainakaan näiltä osin häviä, eikä venäläinen kulttuuri pysty sitä korvaamaan.
Lasken suomettumisen väistyväksi ilmiöksi johon vain tunarit sotkeutuvat.
Kulttuuri kun on geneettinen
Kulttuuri kun on geneettinen konstruktio. Niin en ollenkaan ihmettele kun edustuksellinen demokratia ja muut länsimaiset tavat katoavat saman tien kun kansa vaihtuu.
Vai miten on, hallitaanko usa poppamiesten ja saunan voimin? Tai mites on muiden intiaanien kulttuuriperinnön kanssa, korkeintaan rajattu sinne omaan geneettiseen porukkaan... turismia lukuunottamatta. Mutta turismissakaan tuskin otetaan alla oleva kulttuuri kovinkaan tosissaan.
Vastaavia esimerkkejä on pilvin pimein kunhan viittii etsiä. Valloittava kansa ei koskaan ota valloitetun kulttuuriqa omakseen, korkeintaan teknologiaa, arvoja.. ei koskaan.
Tämä tarkoittaa että ihmisoikeudet, demokratia, meritokratia, luonnonn ja eläinten kunnioitus, jokamiehen oikeudet, pedofiliavastaisuus jne ovat kuolevaa perinnettä. Mahdollisesti myös suomessa jos osataan olla oikein levällään massamaahanmuuttoa kohtaan.
Demografinen kehitys islamilaisissa maissa
Hyvin monilla ihmisillä on käsitys, että kaikissa islamilaisissa maissa olisi erittäin voimakas väestönkasvu. Mutta väite ei täysin pidä paikkaansa. On totta että Euroopan maihin, Venäjään ja esim. Japaniin verrattuna väestönkasvu on voimakasta. Mutta toisaalta sellaisissa jokseenkin täysin islamilaisissa maissa kuten Iran, Turkki, Tunisia ja Algeria on väestön hedelmällisyysluku (syntyneet lapset/synnytysikäisen naiset) suurinpiirtein samalla tasolla läntisen Euroopan kanssa. Mm. Iranissa ja Tunisiassa tuo luku oli vain 1.7 eli jopa hieman alle Suomen tason. Turkissa ja Algeriassa luku oli 1.9, joten näissäkin maissa väestö pitkällä tähtäimellä on vähenemässä (kriittinnen raja 2.1).
Lisäksi YK:n väestöraporttien mukaan suhteellisesti ottaen väestönkasvu on hidastumassa eniten juuri eräissä islamilaisissa maissa. Vielä äskettäin Saudi-Arabian hedelmällisyysluku huiteli n. 6:n paikkeilla mutta on laskenut jo niin nopeasti että sen arvioidaan jo 2020-luvulla putoavan alle 2:n.
Näin ollen islamilaisten maiden väestönkasvu ei pitkällä tähtäimellä jatku enää yhtä voimakkaana kuin tähän asti. Toisaalta rikkaat länsimaat tarvitsevat aika tavalla toisenlaista työvoimaa kuin minkä islamilaiset maat kykenevät tarjoamaan.
Kehitys saattaakin johtaa siihen, että eurooppalaiset alkavat yhä enemmän samaistua korelaisiin, japanilaisiin ja kiinalaisiin. Ja päinvastoin. Lisäksi eräs asia, josta Euroopassa vähän puhutaan. Islamin asiantuntijoiden mukaan islam on menettänyt miljoonia kannattajiaan mm. Afrikassa kristittyjen lähetysjärjestöjen käännytettyä heitä kristinuskoon. Ja tutkimukset Ranskassa ja Hollannissa ovat osoittaneet että varsinkin nuoren polven muslimeistä enää harvat harjoittavat uskontoaan - ts. he ovat vieraantumassa islamista. Ranskassa arvioidaan jo yli 700 000 muslimin olevan tosiasiassa joko ateisteja tai kääntyneen kristinuskoon.
Voisikohan olla myös niin, että islam on lännen vasemmiston ja "edistyksellisten" märkä uni?
Demokratian tuho
Voisiko joku ystävällisesti kertoa, montako länsimaista demokratiaa maapallolla on tuhoutunut ilman ulkopuolisen hyökkääjän puuttumista asiaan tai sisäisesti vallankaappauksella. Nyt en puhu kansandemokratioista. Länsimainen demokratia toimii vankalla pohjalla ja sitä taitaa olla hyvin vaikea horjuttaa, vaikka nykyään sitä yritetään kovasti tehdä monella tavalla. Poliitikon tehtävänä näyttää olevan ihmisen pitäminen tyytymättömänä.
Häh?
"Venäjä voisi vakavasti otettuna kulttuurisena voimana rikastuttaa kulttuurista miljöötämme."
Anteeksi yksinkertaisuuteni, mutta mitä ihmettä tämä mahtaa tarkoittaa? Varmaan jotain sellaista, jonka tämmöinen länsimaalainen ymmärtää vasta syvällisen venäläisen kulttuurin rikastuttamana... Tarkoittaako tämä käytännön tasolla vaikkapa sitä, että radiosta pitäisi tulla uudistetut versiot ohjelmista "Säveliä Neuvostoliitosta" ja "Naapurineljännes"? Ensinmainittu menisi aika vanhoilla spekseillä, mutta jälkimmäistä pitäisi muuttaa. Tällä kertaa ei puhuttaisikaan ennätyksellisistä perunasadoista ja traktorituotannon ylivoimaisuudesta.
Tietenkin Venäjä on aina vaikuttanut ja vaikuttaa myös jatkossa meidän kulttuuriimme. Mutta sen miten ja missä määrin ratkaissee kyllä jokainen suomalainen itse. Käsittääkseni on olemassa kyllä ihan kulttuurillisetkin syyt miksi Suomi on aikoinaan perustettu länsimaiseksi demokratiaksi, mutta nyt ilmeisesti pitäisi muuttua, koska se on "so last season"? En ole kyllä ollenkaan varma, että tuollainen opportunistinen lähestyminen siihen, mitä Suomen tai suomalaisen kulttuurin pitäisi olla, istuu meikäläiseen arvomaailmaan. Tai ainakaan kaikille, kuten tuosta ajasta josta sama herra on aiemmin kirjoittanut näimme. Väinö Linnaa lainaten, tyypillistä monille suomalaisille on alkaa vieroksua asioita jotka saavat liian "ohjelmallisen sävyn". Minusta "vakavasti otettava kulttuurinen voima" kuulostaa juuri siltä.
Neuvostoliiton kaihoa YLE:n julkisena palveluna
Tätäkö tarkoitit? 'Yhteinen sävel -dokumenttisarja kertoo syksyllä 2009 musiikin keinoin Suomen ja Neuvostoliiton yhteisestä historiasta. Sarjaan liittyvät levy, musavideo, konsertti ja nettisivut. YLE Teemalla, Radio Suomessa, Elävässä arkistossa ja YLEn nettisivuilla soi syksyllä 2009 slaavilainen kaiho.
Tummat silmät, Moskovan valot, Rakastan sinua elämä, Kaksi kitaraa, Valkoakaasiat ja Unohtumaton ilta ovat kappaleita, jotka ovat punoneet Suomen ja Neuvostoliiton historiat toisiinsa.' http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=8&ag=94&t=819
Kas kas
YLE yllättäen ollut proaktiivinen asian tiimoilta. Voisiko konseptiin jotenkin liittää vielä kaikille pakollisen, palveluiden käytöstä riippumattoman maksun?
Outo Pohjoinen Maa
Suomen ensimmäisen EU:n puheenjohtajakauden alussa Suomessa julkaistiin Suomen historiaa kartoittava tutkimus "Suomi, outo pohjoinen maa." Kirjan englanninkielinen versio luovutettiin jokaiselle eurooppalaiselle poliitikolle ja virkamiehelle, joka kävi virkamatkalla Suomessa vuoden 1999 toisen vuosipuoliskon aikana.
Mainitussa kirjassa professori Päivi Setälä kiteytti Suomen historian kolmeen sanaan: "pohjoinen, agraarinen ja luterilainen" maa. Suomen uskonnollinen, sivistyksellinen, taiteellinen, taloudellinen ja poliittinen sitoutuminen länteen kartoitetaan huolellisesti tutkimuksessa "Outo pohjoinen maa". Autonomian aikana Suomen ensimmäiset veturit tilattiin Englannista vuonna 1862, Helsingin yliopiston kasvitieteellisen puutarhan lasiseinäinen kasvihuonerakennus tilattiin Saksasta vuonna 1878.
Venäjää ovat palvoneet ilman minkäänlaista kritiikkiä vain Moskovasta johdettu SKP vuodesta 1918 lähtien, suomalaiset kommunistit vuodesta 1944 lähtien sekä taistolaiset stalinistit ja vasemmistodemarit, jotka vuodesta 1969 lähtien hurahtivat palvomaan diktatuurivaltiota, jonka historian verisyys hakee vertaansa maailmahistorian muiden imperiumien joukossa.
Mystinen länsimaalaisuus
Minusta olisi hyvä jos joku osaisi selittää sen, mitä länsimaalaisuus oikein tarkoittaa, siis mikä oikein on rapistumassa?
Johdonmukaisinta on kaiketi olettaa, että länsimaalaisuudella tarkoitetaan jonkinlaista "yhteistä arvomaailmaa", mutta mitä arvomaailmaa oikein tarkoitetaan?
Kapitalismia, markkinataloutta, sosialismia, ateismia kristinuskoa?
Tämä lyhyt luettelo osoittaa kuinka vaikeata on nykyaikana määritellä länsimaalaisuutta, sillä nuo kaikki ovat oleellinen osa länsimaalaisuutta ja länsimaiden historiaa.
Jos taas länsimaalaisuudeksi määritellään demokratia, niin silloinkin mennään metsään, sillä demokratiassa ei kukaan voi estää yksilöä kääntymästä vaikka islaminuskoon, budhalaisuuteen tai ryhtymästä vaikka shamaaniksi.
Itse näkisin näin, että nykyajan yhteiskunnan kehitys kohti yhä suurempaa individualismia tuhoaa väistämättä sen mitä kutsutaan länsimaalaisuudeksi. Jatkuva individualismi synnyttää tilanteen jossa on olemassa lopulta vain yksilöitä ja yksilöiden omia uskomuksia ja arvomaailmoja, tällöin ei enään voi olla olemassa mitään länsimaalaisuutta, tosin ihminen on riippuvainen toisista ihmisistä ja muodostaa väkisinkin uusia yhteisöjä. Syntyy kristillisiä yhteisöjä, ateistisia yhteisöjä jne. näissä yhteisöissä on omat sääntönsä... länsimaalainen kulttuuri siis hajoaa.