Uusi Suomi / Kulttuuri Torstai 9.2.12 Aseta US kotisivuksi

Herättikö Bäckman goljatin? Suomen Disney pyytää ohjeita ”pääkonttorista”

Herättikö Bäckman goljatin? Suomen Disney pyytää ohjeita ”pääkonttorista”
Julkaistu: 27.9.2009 12:56
Päivitetty: 27.9.2009 16:19
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Dosentti Johan Bäckmania uhkaa oikeustoimet hänen salakuvaamansa videon vuoksi.
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Dosentti Johan Bäckmania uhkaa oikeustoimet hänen salakuvaamansa videon vuoksi.
Dosentti Johan Bäckmanin eilen esittämät anteeksipyynnöt eivät riitä Jörn Donnerin uutuuselokuvan levittäjälle Walt Disney Studios Finlandille. Yhtiön toimitusjohtaja Juha Mäkelä kertoo Uudelle Suomelle, ettei Disney ole valmis antamaan anteeksi, vaikka Donner olisi.

Bäckman oli kuvannut salaa Donnerin uutta elokuvaa Kuulustelu sen kutsuvierasnäytöksessä ja laittanut sen jälkeen kuvaamansa videon YouTubeen. Hän pyysi eilen julkisesti anteeksi.

- Tämä on kaiken kaikkiaan räikeä tapaus. Lakeja pitää noudattaa: jos ajaa autolla päin punaista, niin ei se pahoittelemalla parane, Mäkelä toteaa.

Syy levittäjäjätin kovaan linjaa on piratismi - aivan kuten Uuden Suomen kustantaja Niklas Herlin arveli eilisessä kirjoituksessaan.

- Piratismi on elokuva-alan suurin uhka ja se on todellista. Salista kuvattuja videoita laitetaan nettiin ympäri maailman. Kyse ei ole enää Kuulustelu-elokuvasta, vaan piratismista, Mäkelä toteaa.

Hän uskoo, että piratismitapaus kiinnostaa kansainvälisestikin - ainakin monikansallisen yhtiön sisällä. Siksi Suomen Disneyn toimitusjohtaja Mäkelä kertoo kysyvänsä ohjeita ”pääkonttorista” ensi viikolla. Ensiksi tapauksesta laaditaan kuitenkin rikosilmoitus.

- Se on ensikädessä tuottajan vastuulla. Tuotantoyhtiö on Donnerin, joten aika pitkälle häneen tämä henkilöityy. Keskustelen hänen kanssaan tapauksesta huomenna, Mäkelä sanoo.

Donner kertoi eilen Yle Uutisille, ettei Bäckmanin esittämä anteeksipyyntö riitä. YouTubeen laitettu video on poistettu.

- Mitä ilmeisemmin Bäckmankin tietää rikkoneensa lakia, Mäkelä pohtii videon poistoa.

Bäckmanin vastaisku - vaatii yhtä euroa

Myöhemmin iltapäivällä Johan Bäckman ilmoitti Uudelle Suomelle lähettämässään tiedotteessaan tehneensä sähköpostitse rikosilmoituksen Donnerista. Bäckman syyttää eilisen anteeksipyynnön jälkeen Donneria oman kunniansa sekä kuolleen henkilön kunnian loukkaamisesta viitaten Kuulustelun päähenkilöön Kerttu Nuortevaan.

Bäckmanin mukaan Nuortevan kohtaloa kaunistellaan elokuvassa ja hän vaatii oikeuskulujen lisäksi Donnerilta yhden euron korvausta henkisistä kärsimyksistä.

Bäckman kiistää syyllistyneensä tekijänoikeusrikkomuksiin ”muutaman sekunnin pätkällään”.Lisäksi Bäckman painottaa Donnerin kutsuneen hänet kutsuvierasnäytökseen.

 
Ossi Kurki-Suonio
Ossi Kurki-Suonio
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 

Ehkä pääsi unohtumaan

Ehkä pääsi unohtumaan, että Neuvostoliitossa oli mahdollista sosialisoida toisten omaisuutta. Suomessa se ei ole toistaiseksi mahdollista.

Venäjällä on se

Venäjällä on se nykyäänkin mahdollista - on lait mitä on, mutta joku "pätevä" keino tuohon kuitenkin löytyy vaikka "siirtämällä" ihmisen kaukaa pois Siperian vankileirille...

Neuvostoliitossa

Neuvostoliitossa sosialisoinnin monopoli oli valtiolla. Kansalaisen oikeudet olivat rajoitetut. Bäckman ei olisi ollut tässä asiassa sen vapaampi kuin Neuvostoliitossakaan, putkaan vaan olisi päätynyt helpommin.

Markkinoilla ei itku auta

On se vaan hauska ajatus, että tämänkin kommunistin suun tukkii kapitalistinen bisnesjätti :-)

Moskova puuttuu vielä peliin

Bäckmanin itsensä pyynnöstä.

Uskon, että Saksaa uhataan Kaliningradin ohjuksilla

ja että Kiina vetää Yhdysvalloista 300 000 000 000 dollaria lainoja pois, ellei Mikki Hiiri tule järkiinsä ja komisario Sisu jää virkapaikalleen.

Bäckmanista tulee toinen arvovaltatappio Obaman hallinnon uskottavuudelle, jos Donner saa vielä jatkaa.

Lopputuloksena suomalaiset kieltäyvät NATO:sta eikä JSF-35:a osteta ilmaivoimille, vaan hankintaa jotain eurooppalaista.

Jo oli aikakin

Enpä olisi uskonut että tämä KGB:n asiamies pannaan kuriin tällaisen asian vuoksi. Mies on ilmeisesti innostunut Nokian kännykän videokuvausominaisuudesta siinä määrin että tekee jo bootlegeja teatterielokuvistakin.

Al Caponeakaan ei saatu kiinni murhasta

vaan veropetoksesta. Heikki Haavistoa ei saatu kiinni rattijuoppoudesta, vaan saman hintaisesta törkeästä varomattomuudesta liikenteessä jne.

Yleensä tuomiota annetaan fasadiperusteluin jostain muusta, mistä oli tarkoitus.

Bäckman, Halla-aho ja Lehto ovat ajatusrikollisia, joita ei pitäisi olla moniarvoisessa länsimaisessa yhteiskunnassa, van ainoastaan totalitarismeissa.

Mutta eihän tässä

Nyt johan "Batman" Bäckmannia olla ajatuksistaan tuomiolle saattamassa vaan siitä mitä hän teki. Jos hän olisi haukkunut Donnerin pystyyn niin se olisi ollut mielipide mutta nyt häntä halutaan vastuuseen teoista, eikä suinkaan mielipiteistä oli ne sitten mitä tahansa Donnerista.

Näinpä, tunntustihan

Näinpä, tunnetustihan demokratian peruspilareihin kuuluu käsitys ajatusrikoksesta. Nyt sitten vaan puuhaamaan puoluetta ja perustamaan poliisivirastoa tälläisen järkyttävän ja törkeän rikollisuuden kitkemiseksi. Puolueen nimeksi voisi tulla vaikka Ingsoc.

Vai voisiko kenties olla, että vaikka Bäckman et al ovat typeryksiä, niin ylikansallinen mediajätti ei ole sen oikeammassa vainotessaan heitä? Että kenties heillä voisi olla oikeus olla idiootteja?

Mitä piratismiin sitten tulee, niin veikkaan että aika harva katsoisi elokuvaleikkeiden levittämisen (ilman mitään aikomusta hyötyä niistä) olevan vakava tai rangaistava rikos. Tai rikos ylipäätään. Kuka on uhri muutenkaan, ja miten häntä vahingoitetaan? Mutta eipä tälläisistä hulluista ajatuksista tekijänoikeuksien uudistamiseksi kannata puhua. Kuka tietää, ehkä ajatuspoliisi tulee kohta ikkunan läpi tikapuilla. Derp.

HULLUA NIIN HULLUA ETTÄ HULLUMPAA EI VOI OLLAKAAN HULLUA

Eikö tämä jäppinen ole sen Rimma Salosen (Anton-pojan äiti) jonkinlainen asianhoitaja(ajaja) tulevassa oikeudenkäynnissä? Mitä mahtaa tämmöisen "oikeusavustajan tai oikeudenpalvelijan" päässä liikkua, ellei hän ymmärrä edes alkeellisia tekijänoikeuskysymyksiä.

Bäckmanilla ja Kemppisellä on hajua tekijänoikeuksista

Sen sijaan kaikilla antifasismista itsensä kiihottaneilla ei ole malttia tutkia asiaa.

Putinisti körmylleen

Toivottavasti Ankka-firma panee putinistin körmylleen. Oppii karvanaama markkinataloutta.

Aku Ankka Suomessa on Erkon käsinukke

Donner varmaan usutettiin kimppuun siksi, että Bäckman vilpittömästi uskoo, että pahuudesta voidaan poistaa 60%, kunhan Helsingin Sanomat pilkotaan ja röyhkeä toimittajatyyppi katoaa.

Putinille asia taitaa

Olla sama ja se, Putinkin tietää paremmin miten Aku Ankan kanssa leikitään oikeassa elämässä.

Sikäli kuin olen mediasta

Sikäli kuin olen mediasta ymmärtänyt Bäckmanin psyykeä niin voi hyvin ollakin että hän hakemalla hakee jonkunlaista oikeudenkäyntiä saadakseen lisää julkisuutta omalle paranoialleen. Anteeksipyyntö on vain finessi jolla halutaan korostaa omaa martyyriuttaan.

Mutta Bäckman...

...edustaa syntyperällään ja näkemyksillään kahta entistä miehitysvaltaa, Jörkka vain yhtä. Näin se on, Nolla-Neva!

Toivoa...

Vaikka en yleensä innostu yksilöön kohdistuvista vainoista, nyt toivon, että tämä äärimmäisen vaarallinen agitaattori saadaan oikeuden eteen ja pitkäksi aikaa vankilaan.

Pelkäänpä, että miehen psykopaatti-energia riittää "lumoamaan" oikeuden niin, että agitaattori kulkee kohta vapaalla jalalla, toteuttaen entistä vaarallisempia agitaatioita...

Toivotaanko?

"Vaikka en yleensä innostu yksilöön kohdistuvista vainoista, nyt toivon, että tämä äärimmäisen vaarallinen agitaattori saadaan oikeuden eteen ja pitkäksi aikaa vankilaan."

Toivotko, että (entinen) pääministeri Lipponen saisi 1-10 vuotta vankeutta rikoslakimme mukaan Irakin sotaan kiihottamisesta?

Not even full CAM rip

Ymmärtäisi kyllä jos olisi edes kyse kokonaisesta versiosta, nyt vain muutamasta siteerauksesta.

Rähistään koska voidaan vedota keinotekoisesti lobattuihin pilknusnus sääntöihin.

meni salaa kuokkavieraana

Kuvaamaan teatteriin kännykän kanssa, potkut ainakin lipun repijöille ja vahtimestareille. Bäckmanin asia katsotaan Ankkalinnan syytteiden muodossa.

Onko Bäckman siis vain elokuvalipun verran kuokkavierasvelkaa?

Yrittääkö joku väittää, ettei Walt Disney Finland tai Jörn Donner kutsunut Bäckmania kutsuvierastilaisuuteen, jotta tämäkin osa Ankkalampea olisi selvillä kulttuuriasioista?

Jörn Donnerhan kuuluu kansandemokraattiseen kulttuurieliittiin, joka kirnuaa rahaa punavihreälitä Irina Krohnilta. Krohnkin taitaa olla samanlainen okkupantti kuin Bäckman ja Donnerkin.

http://www.ses.fi/fi/osasto.asp?id=1

Tämä Ankkalammen jäsentenvälinen alkaa olla hauskempaa kuin keskustalainen pussitappelu, SKP:n vähemmistön ja SKP:n enemmistä kirveslinjan luokkataistelu tai SDP:n demokraattien ja totalitaristien jäsentenvälinen.

Ehdotus

Uutisoinnin myötä voitaisiin myös neuvoa ihmisiä asiassa.

Minä ainakin olen jo neuvonut Disneyn maajohtajaa

Ei pitäisi tehdä yhtiötä hölmöksi sitaattioikeuden suhteen pelkästään Donnerin henkilökohtaisuuksien vuoksi.

Autetaan "akateemikkoa"

Työväenliikkeen turhautuneen osan "akateemikko" J. Bäckman hakee pätemisensä paikkaa: pronssisoturi ja muut viron venäläiset, Rimma Salosen liehittely, kateus Sofi Oksasta kohtaan ja nyt Donnerin projektin mollaaminen. Miten tällaiselle jätkälle hankitaan paikka Kremlin muuriin ilman Viron ja Suomen liittämistä Venäjään?

Jotensakin huvittavaa

Yleensä näillä keskustelupalstoilla on paasattu levy- ja muiden mediayhtiöiden ylenpalttisesta ahneudesta tekijänoikeusasioissa ja siitä, miten piratismi on tulkintakysymys ja levy-yhtiöt riistävät tavallista kansalaista.

Vaan heti, kun kohteena onkin ei-pidetty henkilö, jonka mielipiteet eivät ole valtavirran mukaisia, ollaankin suurena joukkona puolustamassa Disney-yhtiötä taistelussaan piratismia vastaan.

Taitaa meissä kaikissa elää pieni kaksinaismoraali.

Ja kaikki tämä ottamatta millään lailla kantaa piratismiin tai Johan Bäckamiin, puolesta tai vastaan.

Moni ei erota oikeaa väärästä

Donnerin oman moraalin 1960-luvulla kaikki ovat unohtaneet, kun poliittinen muistihan ei ole kuin kolmen kuukauden pituinen.

Hmm...

Mitenköhän ihmiset, eli työntekijät voisivat elättää itsensä, jos kaikki työnteko ja tekijänoikeusmateriaali olisi ilmaista?

Kohuilemalla

Jos miltei koko illan elokuvasta järjestetään muutaman minuutin pätkä YouTubeen, onnistutaan poliisia pellenä pitämällä järjestämään elokuvalle kiinnostava ennakkojulkisuus The Soviet Storyn tapaan.

Suomen maajohtaja tuli siis järkiinsä eikä provosoidu

Kun Walt Disney USA ilmoittaa, että sitaattioikeus on voimassa, voidaan Donnerin ryntäilyihin vastata kohteliaasti:"Ei!".

Uutis Ankka

Disney?!

Ettei vaan ole Uutis Ankka koko juttu?

Innostuiko Bäckman filmistä niin, että halusi edistää sen myyntiä? Desanttimainen temppu kuitenkin;salaa filttihatun alta kuvattiin pimeässä elokuvateatterissa!

Donnerin provokaatio

Kyseessä lienee Jörn Donnerin guzeninamainen provokaatio, josta Donner maksanee Bäckmanille ainakin saunaoluet ja askin tupakkaa.

Satuilen nyt minäkin.

Tämä harmaantunut päkmanni, on niin kuin nykyajan Ali Baba, joka kertoilee niitä tuhannen ja yhden yön juttuja Virolaisten ja Suomalaisten päänmenoksi.
Nyt taapertava ankka tulee, ja kamppaa tämän k.o.rosvon.kun hän omavaltaisuus menee jo liian pitkälle.
Pitää mennä seljälleen, kun naurattaa niin hemmetisti.

Pois tieltä

oksat ja männynkävyt! Sotilassoittokunta pitää tänään 40-vuotisjuhlakonserton Rovaniemellä.

Soittajat pukeutuvat barokinaikaisiin peruukkeihin ja tietysti hörhelöihin, niin kuin aurinkokuninkaan palvojien kuuluukin.

Neljäkymmentä vuotta on ihan sopiva aikaväli dekadenssin kehittymiselle. Tervemenoa veljet ja kylän miehet.

Disney ei halua oikeuteen

Disneyllä on edessään kinkkinen valinta:

Vaihtoehto 1: Kutsuvierasnäytäntö oli tekijänoikeuslain 8 § tarkoittama teoksen julkistaminen ("teoksen saattaminen yleisön saataviin"). Julkaistusta teoksesta saa ottaa sitaatteja, joten Bäckman toimi laillisesti.

Vaihtoehto 2: Kutsuvierasnäytäntö ei ollut "teoksen saattamista yleisön saataviin". Bäckman rikkoi lakia, koska sitaattioikeus koskee vain julkaistuja teoksia.

Jälkimmäinen vaihtoehto tarkoittaisi kuitenkin myös sitä, että tämänkaltainen näytös olisi teoksen yksityistä käyttöä eikä se siten kuuluisi tekijän yksinoikeuden piiriin. Kuka tahansa voisi siis esim. järjestää vastaavanlaisen "Pirate Cinema -kutsuvierasillan", jossa esittäisi valitsemiaan Disneyn elokuvia. Voitte uskoa, että Disney ei halua ajaa tätä tulkintaa!

Kun lisäksi otetaan huomioon, että vaikka tuomio tulisikin, olisi se luultavasti nimellinen. Vahinkoa ei voida osoittaa, kyse on yhteensä vain parista minuutista ja Bäckman poisti elokuvanpätkät sivuiltaan kun asiasta valitettiin.

Tuotantoyhtiön tilanne on kinkkinen: oikeudenkäynti voi helposti päätyä heidän kannaltaan ikävään "ennakkotapaukseen" (Bäckmanin todetaan toimineen laillisesti) ja parhaimmassakin tapauksessa rangaistus olisi nimellinen eikä vahingonkorvauksista ole suomalaisessa oikeuskäytännössä tässä tapauksessa toivoa.

Uskon, että päämajassa neuvotaan pistämään jäitä hattuun.

Juuri siksi maajohtaja tilaa Yhdysvalloista nootin

Juuri siksi, ettei Walt Disney Finland voi ryhtyä sitaattioikeuden perusteella laittomuuksiin Suomessa ja vaatia Suomeen Yhdysvaltoja tiukempaa lainsäädäntöä pelkästään porno-ohjaajana tunnetun Jörn Donnerin oletetun kunnian vuoksi, on viisas maajohtaja tilaamassa Yhdysvalloista kiellon ryhtyä oikeustoimiin.

Jörn Donner puolestaan toimii "suurempia voimia liikuttelemalla" Johan Bäckmanin tapaan tilanteeseen, jossa hänen itsensä ei tarvitse hänen omilla rahoillaan jättäää kannetta kunnianloukkauksesta tai törkeästä kunnianloukkauksesta, vaan Donner pääsisi rankaisemaan Helsingin Sanomien mediatuella ja Walt Disneyn juristituella Johan Bäckmania siitä, että tämä paljasti, miten epähistoriallinen "Luottamus"-elokuva Donnerin tämänkertainen tekele on.

Hienoa, että oikeuslaitosta

Hienoa, että oikeuslaitosta rasitetaan tällaisella "euron kanteella".

Markan mies Donner euron kanteella!

Niinpä! Tämä on tätä itseään. Kaikki toimivat miltei kuin Guzenina-Richardson.

Bluffia

Tuliko kellekkään mieleen, että tämä on sovittu juttu. Mainostempaus, missä saa ilmaista julkisuutta tiedotusvälineissä. Todella halpamainen temppu.

Veikkaampa, että mitään oikeudenkäyntiä ei tule ja asia "sovitaan".

Helsingin yliopiston reaktio?

Mitenkähän Johan Bäckmanin työnantaja Helsingin yliopisto suhtautuu dosentin viimeisimpään tempaukseen? Bäckmanhan on rikkonut (vieläpä ilmeisimmin tieten tahtoen) lakia.

Tähän saakka Helsingin yliopisto on ollut ymmärtääkseni hyvin "suurpiirteinen ja ymmärtäväinen" sananvapauden nimissä. Nyt tuo sananvapauskin saa vähän lisäulottuvuuksia.

Tarja

Syytön kunnes toisin osoitetaan

"Mitenkähän Johan Bäckmanin työnantaja Helsingin yliopisto suhtautuu dosentin viimeisimpään tempaukseen? Bäckmanhan on rikkonut (vieläpä ilmeisimmin tieten tahtoen) lakia."

Helsingin yliopisto toivottavasti muistaa oikeusvaltion perusperiaatteen "syytön kunnes toisin osoitetaan".

Vielä ei ole osoitettu mitään.

On päinvastoin hyvin mahdollista, että Bäckman ei ole rikkonut ainakaan tekijänoikeuslakia. Tekijänoikeuslakihan (22 §) sallii sitaattien tekemisen elokuvista ja muista teoksista.

Tyypillinen esimerkki sitaattien käytöstä on nimenomaan kriittinen kirja- tai elokuva-arvostelu, josssa siis saa ilman tekijän lupaa lainata arvosteltavaa teosta. Toinen esimerkki sitaattien käytöstä ovat Ylen TV-uutiset, jotka näyttävät osia Bäckmanin levittämistä Donner-videopätkistä osana tapauksesta kertovaa uutisjuttua.

Tässä tapauksessa minua ihmetyttää taas kerran se, kuinka sinisilmäisesti suomalainen media on heiluttamassa piraattilippuja oikeudenhaltijoiden talutusnuorassa. Erityisesti tässä tapauksessa, kun Bäckmanin syyllistyminen tekijänoikeuden rikkomiseen on kaikkea muuta kuin selvää!

Vaika tekijänoikeuslaista ei ymmärtäisikään mitään, niin silti voisi pysähtyä miettimään kuinka vakava teko yhteensä parin minuutin elokuvanpätkän näyttäminen osana elokuvaa kritisoivaa kirjoitusta ylipäätään pitäisi olla? Tässähän ei siis ole kyse koko elokuvan nettilevityksestä tai mistään sinne päinkään.

Jotain oikeudenmukaisuuttakin tapahtuu, näemmä

Hyvin tehty Pekman, hankippa lisää vastaavaa hyvää julkisuutta, niin eipä tarvitse sinustakaan enää kuulla. Toivottavasti.

Bäckman pyysi anteeksi?

Bäckman pyysi anteeksi? Hänhän on tehnyt rikosilmoituksen Donneriata. Loukaava filmi kuoleesta ihmisestä, jonka sukulaiset kärsivät asiasta. Lisäksi Donner on loukannut Bäckmanin kunniaa valhtelemalla hänestä. Se siitä anteeksipyynnöstä.

Miten anteeksipyyntö liittyy oikeusjuttuun?

Bäckmanhan itse asiassa pyytää anteeksi sitä, että ei ole saattanut Donneria aikaisemmin käpälälautaan. On jotenkin kummallista, että Donner luulee, että hän voi jatkaa vielä 2000-luvulla aivan tavallisena Jörn Donnerina elämänsä loppuun asti ja aikana, jolloin Seppo Lehto on vankilassa ja Jussi Halla-aho tutkinnan kohteena, harjoittaa entisenkaltaista sananvapautta.

Donner makasi 15 vuotiaan päällä...

Siteeraus Rosa Meriläisen blogista "Kirjailija Jörn Donner makasi alastomana alastoman tytön päällä. Miehet olivat pistäneet oikein viisaat päänsä yhteen ja ideoineet juttumatkan Gambiaan, missä kuvattiin alastonkuvasarja yhdessä 15-vuotiaan mustan kaunottaren Idan kanssa."

Kuvasarja julkaistiin aikoinaan Hymyssä.

Lue lisää Donnerin Gambiasta

Olisiko Donnerin nuoruuden pistojakin syytä tutkia?

Miksi YouTube ei itse poista laitonta materiaalia sivuiltaan? Siksi koska he tekevät sillä rahaa. Jos laitat materiaalia johon sinulla ei ole tekijänoikeuksia youtube ilmoittaa sinulle että saat pitää materiaalin sivullasi mutta he laittavat sivulle mainoksen. Vain siinä tapauksessa että tekijänoikeudet omistava taho pyytää poistamaan materiaalin he sen tekevät. Siihen mennessä mainos on saattanut tuoda youtubelle ja mainostavalle yritykselle jo miljoonia.

Katso esimerkki sivusta jossa mainosbannerissa pyörii erilaisia mainoksia

Aina joku saattaa klikata mainosta ja kassa kilisee.

Sekaantuiko Donner alle 16-vuotiaaseen?

Miten Irina Krohn ja Suomen Elokuvasäätiö voivat myöntää tuotantotukea tuollaisia arvoja edustavalle ohjaajalle? Tietääkö Walt Disney Company Yhdysvalloissa, millaisten kanssa se on tekemisissä?

http://home.disney.go.com/

Mikä ero oikeastaan Suomen kannalta on profeetta Muhammedilla joihinkin taiteentekijöihin?

Minusta tämä juttu kannattaa tutkia pohjiaan myöden!

Mikä on kosmopoliitissa kulttuuripiirissä sallittua?

http://m.hs.fi/inf/infomo?site=hstxt&view=news_kul...

Jotenkin tulee, mieleen, mikä on esimerkiksi belgialaisissa paremmissa valloniperheissä sallittua? Mikä on sallittua suurten ohjaajien ja toisaalta suurten säveltäjämestareiden piirissä?

Paljon meluas tyhjästä

Lähinnä Donner / Bäkman kohusta tulee mieleen vaaslirahoitus kohu. donnerin touhua vuosikymmeniä seuranneena tiedän, ettei hänen itsekkäälle toiminnalleen ole mikään pyhää. Tosin suomalaiset nielaisevat kritiikittä aika paljon. Leffa voi olla hyväkin, mutta muistaen aiemmat kepeät tohelluksen, en aio katsoaakaan. Vaatii syvää pysähtyneisyyden henkeä lukea Donnerin kirjoja tai katsella leffaa. Ehkäpä Bäcman teki palveluksen pitäessään Donneria otsikoissa.

Bäckman panee Donnerin oikeusvaltion raameihin

On mielenkiintoista se, kykeneekö Bäckman saattamaan Donnerin oikeusvaltion kouriin. Tärkeintä oisi se, ettei Walt Disneyn Suomen maajohtaja harhaanjohtaisi pääkonttoria, vaan ilmoittaisi suoraan, että vaikka hänen tulee olla poliittisesti korrekti, hän tosiasiassa ei halua yrityksen maineen kompromettoivaa oikeusjuttua tunnetun ja tunnustetun sitaattioikeuden vuoksi, vaan että Donnerin on käytävä pieni isänmaaton sota Bäckmanin kanssa ilman Walt Disneyn resursseja tai mainetta kunnianloukkauskenteella yksityisesti.

Johan Bäckmanin jättämä tutkintapyyntö Donneria vastaan

Olen tänään jättänyt asiassa oheisen tutkintapyynnön poliisille:

Tutkintapyyntö poliisille

Asia: Kunnianloukkaus ja väärä ilmianto

Huh-hah-hoh

joopa, mutta jos rakas toverini Backmann onkin nauhoittanut koko filmin, leikellyt koppelissaan pari pätkää nettiin ja kauppaa kaikesta huolimatta mustamäen torille koko nauhoituksen ja sitten veli pUTTIn raivostuu kun hänen äitinsä hyvää ystävää Nuortevaa kohdellaan Virossa näin ja päättää pölyttää Mustamäen torin ohella koko naapurin kunnes paljastuu että ei t-na se onkin finskien tekemä filmi ja niin on ykx monday morning rautaa kotkan rajalla ja Häkämiehen Kari herää outoon tunteeseen ja päättää liittyä Natoon samantien ja.. ja...j . . V i r t a L o p p u u u T ä m ä n K a h j o n K a n s s a...........))))))))))))

Bäckmanin vastaisku

Tutkintapyyntö poliisille

Asia: Kunnianloukkaus ja väärä ilmianto

Juha Mäkelä -niminen henkilö on julkisesti syyttänyt minua tekijänoikeusrikoksesta, piratismista ja varkaudesta Internet-haastattelussaan...

http://antifasistit.blogspot.com/

+++

Jeejee... :)

Bäckman voisi tietenkin haastaa monen kiihottuneen

Bäckman voisi järjestää joukko-oikeudenkäynnin siitä, että häntä on väitetty rikoksentekijäksi vain siitä, että hän käyttää sitaattioikeuttaan teokseen.

Bäckman ei ole kopioinut koko elokuvaa siten, että sen voisi nähdä maksamatta elokuvan levittäjille teoksen näkemisestä.

Bäckman tukee suomalaista oikeusvaltiota ja länsimaista integriteettiä. Suomalainen oikeusvaltio ei tosin ole vahvoilla, kun pääministeri ja presidentti "tutkii mahdollisuuksia" lapsikaappaukseen, Yleisradion toimitusjohtaja osoittaa nykyaikaisuutensa palvelemalla puolisoaan YouTubessa tekijänoikeudella suojatulla materiaalilla ilman lupaa, oikeusministeri pilaa kunnallisvaalit vaalijohtajan kanssa, vaikka häntä varoitettiin TietoEnatorista ja oppositio rahoittaa vaalit samalla tavalla kuin "hallitusrintama".

Kuka olet tapio.o.neva

Olet ottanut tässäkin sydämen asiaksi toimia Johan Bäckmanin puolestapuhujana ja kaiuttamassa hänen mielipiteitään. On pakko uskoa, että nimimerkkisi takana onkin eräs Helsingin yliopiston dosentti, jota nimitetään yleisesti kohudesantiksi.

Kuka olet Tapio_O_Neva?

Täällä on varmasti todella monta joilla on mielessään sama kysymys.
Oletko yksi safkalaisista vai todellakin itse dosentti?

Quo vadis Domine?

Eiköhän ole nyt niin, että kaikkein tärkeintä on se, ettei Jörn Donner sotke Walt Disneytä omiin sotkuihinsa toisen ankkalampelaisen, Johan Bäckmanin kanssa, ja että sitaattioikeus säilyy Jörn Donnerista ja Johan Bäckmanista huolimatta?

http://www.finlex.fi

Se, että Jörn Donner Kerttu Nuortevan kuulustelujen osalta esittää taiteellista tulkintaa siitä, miten valtiollinen poliisi sodan aikana kuulusteli neuvostovakoilusta epäiltyjä kynttiläillallisilla kestitsemällä, on tietenkin jonkinlaista "Waffen-SS Viron vapautusarmeijana" -tyylistä äärirevisionistista uustulkintaa, jolle ei löydy historiallisia perusteita.

Olisi voinut luulla, että Donner olisi esittänyt raiskauksen sellaisenaan, koska sehän olisi sopinut vallan mainiosti Donnerin 1960-luvun teemoihin jatkoksi liitettynä.

Kiitos,

Sivuun katsoja (kirjautumaton), kun huomautit asiasta. Kun tarkastelee väitteesi esittämää mahdollisuutta, niin tietynlainen ahaa–elämys syntyy…

Saahan sitä arvuutella,

mutta se ei ole kovin oleellista näissä nettikeskusteluissa.

Liike puolusti eilen minua, kun seppotolonen kysyi, kuka nimimerkkini takana on. Puolestani tapio_o_neva saa olla Tehtaankadulta, Liike Lapualta ja Jussi Vaarala vaarallinen, so what, jokainen meistä tälle nettisivulle kirjautuneesta vakituisesti kirjoittavista tekee sen todennäköisesti siksi, että osallistuu omilla rehellisillä mielipiteillänsä ja kommenteilla käynnissä olevaan keskusteluun. Lukijan asia on sitten pitää niistä tai sitten ei.

Batman lirissä, pelastaako Robin (Putin) Batmanin pinteestä?

Dosentti Batman toivottavasti teidän käy oikein huonosti!

Toivon että Disney lähettää teille dosentti Batman 9-numeroisen laskun tekijänoikeus rikoksesta!

Taitaa Batman luola mennä myyntiin!

Mielipuolisuus tai kuolema

Dosentti Batmanin ainoa pelastus miljoona korvauksista on syyntakeettomuus tai kuolema.
Ensi keväänä lasten loru pihalla kuuluu:
Batman oli mielipuoli siihen saakka kunnes kuoli..Batman! Batman ! (vapaasti mukaillen batman biisiä)

Muutaman sekunnin pätkä?!

Mitä....? Siinä tapauksessahan se oli lähinnä ilmaista mainosta! Aika pelleilyä.

Kutsuttu vai ei kutsuttu?

Mikähän lienee totuus.

HS 25.9.2009

Bäckman kuvasi Kuulustelua elokuvan kutsuvieras ensi-illassa Suomen elokuvasäätiön tiloissa. Donnerin mukaan Bäckman ei kuulunut tiistaisen tilaisuuden kutsuttuihin, vaan hän oli paikalla "omasta kutsustaan.

Johan Bäckman 28.9.2009 (http://antifasistit.blogspot.com/)

Johan Bäckmanin tutkintapyyntö poliisille Jörn Donnerin elokuvaa koskevassa asiassa
...
Kiistän syyllistyneeni mainittuihin rikoksiin. Pitää paikkansa, että olen Donnerin kutsumana katsellut hänen Kuulustelu-elokuvansa ennakkonäytöksessä ja mainostarkoituksessa esittänyt elokuva-arvostelun yhteydessä Internetissä muutaman kuvaamani katkelman elokuvasta. Katkelmat olivat muutaman sekunnin mittaisia. Donnerin pahoitettua mielensä kuitenkin poistin katkelmat, jotka olivat netissä vajaan vuorokauden.
...

Johan Bäckmannin kannattaisi kylläkin tarkentaa noita aikakäsitteitä. Esim 55 s ja 59 s ( jäivät mieleeni) eivät olle muutaman sekunnin mittaisia ja tuo vajaa vuorokausi ei taida ihan olla noinkaan. Nyt kannattaisi puhua tarkasti (rehellisesti) eikä ylimalkaisesti.

Iltalehdessä

on minuutin ja kuudentoista sekunnin traileri ko. elokuvasta ollut jo hyvän aikaa:
http://www.iltalehti.fi/leffat/200909240124258_la....

Miksi tuosta ei kukaan nosta meteliä jos kerran Bäckmanistakin?

Vaikka esityssalissa kuvatut

Vaikka esityssalissa kuvatut videopätkät ovat lyhyitäkin on teko silti piratismia silloin kun ne laitetaan edelleen muiden nähtäville verkkoon. Erityisesti kun teko on tehty ennen elokuvan ensi-iltaa on turha väittää mitään muuta!

Tämä "piratismi" on laillista!

Julkaistusta teoksesta saa kuvata videopätkiä sitaattien tekemistä varten. Tämä voi olla mielestäsi piratismia, mutta tekijänoikeuslaki ei sitä kiellä.

Sitaatteja saa tehdä julkaistusta teoksesta. Julkaisu voi tekijänoikeuslain mielessä tapahtua ennen "virallista" ensi iltaa.

Tekijänoikeuslain 8 § määrittelee mitä teoksen julkaisu tarkoittaa. Teos on julkaistu, kun se on tekijän suostumuksella "saatettu yleisön saataviin".

"Saattaa yleisön saataviin" määritellään tekijänoikeuslain 2 §: "Teos saatetaan yleisön saataviin, kun - - se esitetään julkisesti esitystapahtumassa läsnä olevalle yleisölle - - Julkisena esittämisenä ja yleisölle välittämisenä pidetään myös esittämistä ja välittämistä ansiotoiminnassa suurehkolle suljetulle piirille."

Kutsuvierasesitykses tapahtui ansiotarkoituksessa (Disney ja Donner tekevät elokuvia työkseen) ja kyseessä oli suurehko piiri (yli 100 henkilöä). Kyseessä oli siis "yleisön saataviin saattaminen" eli elokuva julkaistiin kutsuvierastilaisuudessa - ellei sitä oltu julkaistu jo aikaisemmin.

Jos väität, että tällainen kutsuvierasesitys ei ole teoksen "saattamista yleisön saataviin", niin silloin tämänkaltaista esitys ei myöskään kuuluisi tekijän yksinoikeuden piiriin vaan kyseessä olisi teoksen yksityinen käyttö. Looginen johtopäätös: kuka tahansa voisi järjestää vastaavanlaisen "Pirate Cinema -kutsuvierasillan", jossa esitettäisiin vapaavalintaisia Disney-elokuvia - koska kyseessä olisi tulkintasi mukaan yksityinen käyttö!

Muitakin pääkonttoreita voisi herätellä

Bäckman on saanut SAFKA ry:nsä levittämällä propagandalla ja erityisesti länsimaiselle oikeuskäsitykselle "uudenlaisilla" laintulkinnoillaan muutakin hämminkiä aikaan. Porukan partisaaniretkeä on luonnehdittu viidennen kolonnan tyyliseksi eikä suotta. Nashin ajatusten maahantuonti ja historiankirjoitukseen liittyvä neuvostolainen double speakin traditio ovat desanttidosentin mission kova ydin.

Venäjän historiakomission Suomen-haarakonttorina ovat safkalaiset kannattajineen vaikuttaneet yleisesti tunnettujen tapausten (ProKarelian ja Soviet Storyn vastaiset iskut, Sofi Oksasen teilaus, Anton-pojan ryöstöhyödyntäminen ym.) lisäksi myös hiljaisemmin esimerkiksi valtionhallinnossa ja joutunut jo ay-liikkeenkin arvioitavaksi, ks. esim. http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/th...

Asiasta ja asian vierestä

"Pikkuisen" on taas tämäkin juttu revennyt sivupoluille... Mitä joku elokuvaohjaaja on tehnyt vuosikymmeniä sitten ei taida olla relevantti asia tässä keskustelussa, kuten ei moni muukaan kommentti.
Rehellisesti sanottuna, haluaisin, että Bäckmanin typerääkin typerämpi "one man show", joka on jatkunut nyt pari vuotta tauotta, loppuisi. Saisimme edes pari vuotta rauhaa tältä idiotismilta, jota hän viljelee. Muuttaisi vaikka yksinäiselle saarelle, ilman nettiyhteyksiä ja perustaisi sinne oman pienen pilvilinna Neuvostoliittonsa, jossa hän voisi itse yksin ihan rauhassa asustella. Tietysti hän voisi ottaa pari kaveria mukaansa...

Samaa mieltä Peksterin kanssa

Olen täysin samaa mieltä Bäckmanin pojan kanssa.
Hän nimittäin pitää katuvassa anteeksipyynnössään itseään ajattelemattomana ja typeränä.
Tuohon minulla ei ole mitään lisättävää. Nitsivoo.

Johan B tutustupa ensin

Johan B tutustupa ensin historiaan, ennenkuin alat möykätä kommunistisen diktatuurin fasistipropagandaa. Propagandaa joka kuopattiin 20 vuotta sitten.

Nuorteva oli Stalinin Neuvostoliiton agentti. Hänen vakoilu-ja maanpetostoimiensa ansiosta moni hyvä suomalainen mies kuoli.

Tämän tosiasian kieltäminen tänä päivänä kertoo siitä, että keskuudessamme elää edelleen antifasisteiksi itseään kutsuvien fasistisen neuvostodiktatuurin propagandan täydellisesti aivopesemiä kaapissa eläneitä sokeita ja kuuroja todellisuustajunsa menettäneitä ihmisiä.

Bäckman EI OLE RUOTSINKIELINEN

eikä hänellä ole todellakaan muita yhteyksiä Ankkalampeen kuin sukunimi ja tapa laatia rikosilmoituksia (myös) ruotsinkieliseen väestönosaan kuuluvista henkilöistä, koskien milloin mitäkin itseensä kohdistuvia "kunnianloukkauksia".

Bäckmanin äidinkieli on SUOMI

EI KUULU MIHINKÄÄN Ankkalampeen tänä herra.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely