Sunnuntai 27.5.2012

Jungnerin vuoro joutua maalitauluksi

Luotu: 
30.9.2009 16:05
Päivitetty: 
30.9.2009 18:22
  • Kuva: timokalli.fi
    Timo Kalli vaatii keskustan suulla Jungnerin eroa, jos Silminnäkijän tiedot osoittautuvat vääriksi.

Suurin hallituspuolue keskusta vaatii Yleisradion toimitusjohtajan Mikael Jungnerin eroa, jos Silminnäkijä-ohjelman väitteet osoittautuvat vääriksi. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli esitti keskustan näkemyksen, kun eduskunnassa käsiteltiin hallituksen tiedonantoa vaalirahoituksesta, kertoo Yle.

Jungner on antanut aiemmin tukensa maanantaisen Silminnäkijä-ohjelman tekijöille. Jungnerin mukaan tärkeintä on, että asiassa on noudatettu toimituksille laadittuja sääntöjä. Hän ei nähnyt Silminnäkijä-ohjelmaa etukäteen eikä ole tutustunut siinä mainittuun lähdeaineistoon.

- Näinhän sen kuuluu ollakin. Toimituksilla on oltava riippumattomuus, Jungner sanoi Ylelle.

Silminnäkijä-ohjelman osalta vastuussa ovat Jungnerin mukaan toimittaja Ari Korvola, Ylen ajankohtaisjournalismin päällikkö Jyrki Richt ja viime kädessä TV2:n kanavapäällikkö Ilkka Saari.

Ylen TV2 tarkensi tänään Silminnäkijä-ohjelmassa esitettyjä, pääministeri Matti Vanhasen taloon liittyviä väitteitä.

Oppositio on vaatinut tänään eduskunnassa pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) eroa. Vanhanen ilmoitti eduskunnalle antamansa tiedonannon lopussa, ettei hän aio erota.

Jungner on luvannut harkita eroa, jos väitteet osoittautuvat perättömiksi.

 

 

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

jussi vaarala

röyhkeyden määrää ei mittaa

vai että Jungnerin pitäisi erota mutta Vanhasen ei

eettinen vääristyneisyys on keskustan tavaramerkki

"Suurin hallituspuolue keskusta vaatii Yleisradion toimitusjohtajan Mikael Jungnerin eroa, jos Silminnäkijä-ohjelman väitteet osoittautuvat vääriksi."

OKEI - jos Jungner on vastuussa on vastuussa ylen hallituskin, jos hallitus niin hallintoneuvostokin, jos hallintoneuvosto niin eduskuntakin

siis

eduskunta pitää hajottaa

MOT ja pullakahvit päälle - joku muu saa tarjota

jussi vaarala

Pekka viitti - keskustapuolueen suurimpana ryhmänä linjaus Jungnerin erottamisesta on aivan älytön lapsus kuten logiikallani osoitan - saisivat vetää ideansa äkkiä takaisin

Pasi Käyhkö, vapaa kirjoittaja, Espoo

Hei Jussi, osuit naulan kantaan. Tämä on sitä Keskustalaisuutta röyhkeyttä ja osa suomalaista demokratiaa. Voin tarjota pullakahvit (iso kuppi).

huomioitsija

Kun poliitikot on ahdistettu seinää vastaan ja paljastettu heille epämukavia asioita, he alkavat parkua median suorittamasta poliittisesta ajojahdista ja vaatia median johtajien ja päätoimittajien päitä vadille. Muinoin Kalevi Sorsa alkoi itkeä suureen ääneen infokratiasta (jos joku sattuu muistamaan). Median ei tästä parkumisesta kannata provosoitua - jäitä hattuun ja lisää painetta vaan poliitikoille.

Vieras

Mun mielestä median olisi pitänyt pistää politiikot kovemmalle. Ennen eduskuntavaaleja olisi pitänyt kysyä, että oletko valmis myymään vaikka mutsisi, jos sinulle maksetaan siitä ?

Nyt sellaisia kysymyksiä ei edes olla esitetty!

Pekka Siikala

Täällä on vaadittu suunnilleen kaikkien mahdollisten ihmisten eroamista. Sinä olet tarmokkaasti ja vähemmän asiallisesti jahdannut Vanhasta, joten voit ihan hyvin niellä hikeentymättä vastapuolen jutut. Tai Sinun pitäisi voida.

Jungner ei kuulu esillä olleesta ohjelmasta vastuussa olevien joukkoon.

jussi vaarala

vaatia Jungneria eroamaan on kyllä keskustapaniikin ja etiikkavajauksen koko kuva - sen nyt ymmärtäisi että joku rivikepulainen mutta että ihan kansanedustajat

aina vaan varmemmaksi käy käsitys että eduskunta on hajotettava

Hannu Mikael

Eduskunnan alaisuudessa YLE:n tulee edustaa parlamentaarista tasapuolisuutta, eikä osallistua loanheittoon päivänpolitiikassa, kuten nyt on tapahtunut, sillä YLE:n omat perustelut epäilyilleen pääministerin korruptiosta ovat hataraakin hatarammat.
Jungner taisi luulla johtavansa yksityistä TV-yhtiötä, ja jälki on sen mukaista.
Poliittiseen ja muuhun loanheittoon on tämän maan mediassa kanavia yllin kyllin, mutta nyt näemmä YLE:kin on muuttanut profiiliaan, ja tuli toimineeksi samalla aivan kuin SDP:n tilauspalveluna.

Ex- demari

Tähän ei ole muuta lisättävää, kuin että demarit ovat aiheuttaneet öykkäröinnillään mittavaa tuhoa SUOMELLE jopa rajojemme ulkopuolella, vaikka ovat suurimpia syyllisiä vaalirahoitus-sotkuun verovähennysoikeutetuista koko kansan maksamista kymmenistä miljoonista euroista vuosikymmenten aikana, ja jopa yli puolet jäsenistä ovat olleet pakkojäseniä vrt SAK: n tutkija Kimmo Kevätsalon vas. tutkimukset jo 90- luvun pinnassa, ja joita ei voi edes verrata työnantajien maksamiin vaalitukiin ei- sosialisteille, jotka työllistävät tämän maan työntekijät maksamiin avustuksiin, jotka samalla verorahoillaan mahdollistavat tämän " hyvinvointivaltion " verokertymän ", kun taas SAK: lainen ay- liike mahdollistaa ainoastaan älyttömät miljardeja nielevät jopa laittomat lakot, ja siirtää suomalaiset yritykset halpamaihin. Kumman tahon toiminta on moraalisesti oikeutetumpaa?

tim

Onko Timo Kallista tullut jo lopputilin jakaja. Millä lihaksilla ja asemalla. Jos pääministeri on pistänyt päänsä liian ahtaaseen paikkaan te olette antamassa tossua asian esiin ottaneiden esimiehelle. Teillä nyt vaan tämä "Kallismi" jatkuu....

1970blue

Median painostaminen on tuloksetonta yhtä lailla kuin oikeuslaitoksenkin. Kansalaisten etu on, että poliitikkoja vahtii joku...kuka?...luontevimmin media. Omavalvonta tällä saralla on todistetusti mahdotonta, sillä poliitikot eivät näytä aina itse noudattavan säätämiään lakeja. Tämä on Kepun ylittävä kriisi, jonka lopputuloksena toivottavasti tavat muuttuvat avoimiksi ja eettisiksi.

-rh

"asiassa on noudatettu toimituksille laadittuja sääntöjä"
Tjaa-a?
Valitettavasti ne eivät taida vastata kovinkaan hyvin yleisiä, akateemisia journalismin toiminnan periaatteita, tai edes yleistä toimittajan huonetaulua: mm. sama tieto vähintään kahdesta yhtä pitävästä, mutta toisistaan riippumasta lähteestä.
Missähän sitten näihin Ylen "toimituksen ohjeisiin" voisi perehtyä?

HeimoV

Voi sitä ilon päivää jos Mikael ja Matti saisivat kenkää? Siinä tulisi pestyä sekä vaaliraha että mediaraha samalla kertaa ja Suomi voisi jatkaa taas demokratian viitoittamalla tiellä rauhallisin mielin.

Mutta ei, Mikael ei poistu, Matti ei poistu. Ja mediamaksukaan ei poistu, paitsi kuurosokeilta reetoilta.

Kypsä Urpo

Eiköhän nyt, arvon kepulaiset, käsitellä asiat marssijärjestyksessa.

Kyseessä on Vanhaseen kohdistuva väärinkäytösepäily. Eli ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan sitä, jota hutkia kuuluu. En kuitenkaan pidättäisi hengitystäni Jungnerin hutkintaa odotellessani, sen verran valikoiva muisti tuolla Ikea-Matilla on kuluneen vuosikymmenen aikana ollut. Ilkeämielinen kommentoija saattaisi käyttää kaverista luonnehdintaa "patologinen valehtelija" - itse tyydyn toteamaan, että Suomella on kovin hajamielinen pääministeri.

VierasToimittelija

Jos on niin heikko johtaja, että hän ei saa porukkaansa pysymään totuudessa, vaan antaa hörhöjen mellastaa ilman vastuuta on aivan normaalia, että tällainen johtaja eroaa.
Demarikonsultin puuhasta YLEn johtoon nostetulla Jungerilla on noussut hattuun ja tässä on seuraus:
- yhteiskunnan media hyökkää valeilla yhteiskuntaa vastaan,

jossakin demokraattisessa maassa Hra Junger olisi jo itse lähtenyt,
-joissakin diktatuurimaissa kyseisellä tavalla käyttäytyvä johtaja olisi lähetetty uudelleen koulutuksen leirille.

Demareilla on suuri hätä kun SAK:n rahat paljastuvat, siitähän se heillä kiikastaa ja siitä, että silloin ei tarvitse edes tutkia onko annettu lahjuksia...
Kysykääpä Eerolta.

Kiusallinen muisti Vieras

Tänään Vanhanen ilmoitti ettei Hän eroa toisten Ministereiden vaalirahailmoitus rikosten vuoksi.

Samaan aikaan Kalli vaatii Jungerin eroa toimittajien tekemisten tähden.

1. Silloin kun on selvinnyt että hallituksessa istuu ministereitä jotka ovat rikkoneet lakia, Vanhasen olisi pitänyt kyseiset ministerit erottaa yleisen edun nimissä. Koska Vanhanen ei sitä tehnyt, on aivan selvää Kallin periaatteen mukaan että nyt Vanhasen on erottava koska on jättänyt virkatehtävänsä hoitamatta.

2. KMS:n toimia tutkii KRP epäiltynä ainakin veropetoksesta. KMS:n johto on ilmoittanut julkisuudessa, että vaalirahoitusta hoiti todellisuudessa keskustan Korhonen, He olivat vain kulissina. Korhonen on ilmoittanut useampaan kertaan että Puoluejohtaja Vanhanen on tiennyt kokoajan täydellisesti KMS ja muunkin vaalirahoitus kuvion, jota Korhonen on pyörittänyt, alusta asti. Eli todellisuudessa KRP:n täytyy epäillä Pääministeriä rikoksesta kun on alkanut tutkia asia.
Kallin periaatteenkin mukaan Vanhasen on erottava ja välittömästi, koska tämä tarkoittanee myös sitä että Vanhanen on valehdellut julkisuudessa useasti eri tavoin tässä asiassa.

3. Nuorisisosäätiön rahoja Vanhanen on myöntänyt käytetyn vaalirahoitukseen, väittäen että se on ihan laillista koska säätiöllä on omia tuloja liikevoittoina kiinteistöjen vuokrista.

Tänään Eduskunnassa Brax vahvisti, ettei säätiöt lain mukaan saa tuottaa voittoa. Myös tuli selväksi ettei säätiöt saa jakaa vaalirahaa, jos nauttii RAY:n tukia ja muita valtion tukia. Kyseisen säätiön säädekirjassa ei myöskään ole mainintaa jonka varjolla mitään säätiön varoja voitaisiin jakaa puolue toimintaan. Myös tästä syystä Vanhasen tulisi erota Kallin vastuu periaatteen mukaan

KRP tutkii myös tätä asiaa.

4. Koska KRP joutuu tutkimaan Keskustan tekemisiä näin laajasti, on selvää Kallin periaatteen mukaan että Vanhasen on erottava välittömästi.

Jotta Kalli voisi pääministerin erottaa, perustuslakiin tulee tehdä korjaus jonka pohjalta erottaminen onnistuu.

Lunastaja

Kepu on pientä siihen nähden mitä Yleisradion syntilistalta löytyy kun tutkittaisiin. Olisiko sopivaa väittää punaisen Ylen kunnioittavan kansaa ja kansalta saatuja varoja mitä tulee niiden käyttöön. Jos vaikka sohaistais tunkion pintaa niin alkaisi loytyä mitä kummallisimpia loiseläjiä. Ylessä on meneillään punikkien ja kepulaisten välinen valtataistelu ja siitä Masa-asia. Punikkien vaaliavustukset ovat kuitenkin pyhiä ja tarkoin salattuja. Halonen tekee kepulaisista suukapulan koska tietää näistä lakeijoista yhtä ja toista. Punikkilinna romuttuu Kepun myötä.

Liike

Kun Jungner vain vaihtaisi sitaattia muokatessaan itsensä pääministerin paikalle ja uutisoinnin vaalirahoituksen paikalle, hän voisi todeta, ettei hänen eroamisestaan olisi mitään hyötyä, vaan nyt on keskityttävä parantamaan uutisoinnin periaatteita.

YLE:n tuore rakennustarvikeuutinen oli Vanhaselle vain hyödyksi, koska yleisön muisti ei kanna tuoreimman asian yli aikaisempiin. Siksi Vanhanen ja keput ovat väistelleet Vanhasen hämäräpuuhia säätiöiden vaalirahoituksessa sekä muita aikaisempia tekemisiä ja keskittyneet ampumaan alas vain lautakasaväitteitä.

jussi vaarala

heillä on nyt yrittää keskittää huomio pieneen asiaan suuresta linjasta

mutta esimerkiksi krp:n kms-tutkinnat ennakoivat aina vaan pahempia vaikeuksia herroille vanhanen ja katainen

-rh

Vanhanen osoittaa pätevyytensä keskustelussa puhumalla sahurien ja kenttäsirkkelimiesten ammattislangia.

Äsken vilahti tv-uutiskuvaa hänen pihapiiristään: pienen ovenedusterassin lauta ainakin näytti olleen höylätavaraa - tai normaalisti on, (muuten siinä ei ole kävelemistä avojaloin tai sukkasillaan).

Muurahainen

Kyllä sellaista erikoishöylättyä puutavaraa käytetään tiili ja kivitaloissa paljonkin, toisin kuin Vanhanen väitti. Vanhanen on kertonut aiemmin julkisuudessa tehneensä ja suunnitelleensa taloaan paljon itse, hänen talossaanhan on neliöitä todella paljon,ne erikoiset malliset ikkunat on listoitettu myös tuollaisella "erikoishöylätyllä", talossa on noita ikkunoita paljon, kyllä niihin uppoaa listaa satoja metrejä kun lähdetään laittamaan, saunahan on jo saatettu paneloida uudelleenkin ja sieltä on hävinneet alkuperäiset erikoispaneelit, sisäkatot on paneelia ym...itse rakentaneena tiedän että panelointi ja listoitus on kallista.

Sanon rehellisesti etten enää luota Eduskunnan kykyyn hoitaa maan asioita parhaalla mahdollisella tavalla,kun koko ajan on jotain kieroa pulpahtamassa esiin. Pääministeri on aiheuttanut tuon uskoni menetyksen, enkä ole todellakaan ainoa joka näin ajattelee.

helanes

että todennäköisesti jäädään pattitilanteeseen. Ainoa joka voi nostaa syytteen on Vanhanen, Vanhanen ei nosta. Sopii miettiä miksei? Poliisi lienee keinoton, asia etenee vain jos yleinen syyttäjä lähtee valtakunnan maineen nimissä liikkeelle. Tai mahdollisesti oikeuskansleri. En tunne juridisia kuvioita tarpeeksi, pelkään vain että Vanhanen jää löysään hirteen roikkumaan. On kyllä jo tottunut roikkumaan.

Taas kerran nähdään, että lähdesuoja on ongelmallinen. Se voidaan murtaa vain, jos kyseessä on murha tai jokin muu rankka rikos. Ei siis voitane murtaa, vaikka kyseessä olisi valtakunnan toimivuutta syvästi halvaannuttava asia.

Pekka Lukkala

Vaaralan argumentit ovat varsin kestämättömiä.

Tietääkseni oikeusvaltiossa ensin tutkitaan, vasta sitten hutkitaan. Vaarala aloitti hutkimisen jo eilen, vai oliko se jo viimeviikolla?

jussi vaarala

On siinä reservin kapteeni.

Minulla on hyvin vahva argumentoinnin kyky - jopa niin vahva että minua hyvin vaikea voittaa. Toisekseen minulla on temperamenttia usein mukana - ja huumoria - ja jos nuo kolme sotkee toisiinsa tai siis ei niitä kykene erottamaan niin varmaan saa käsitykseksi vaikka mitä. Mutta panen argumentoinnin ison vaihteen päälle niin onko esimerkiksi reservin kapteeni Lukkalasta vastusta - ei taida olla.

Mutta samalla kun Lukkala käy minun kommenttejani arvostelemaan niin hän mennen tullen ohittaa joka ainoassa argumentointiketjussa kaikki täysin kyseenalaiset kommentit - miksikähän - siksi varmaan kun Lukkala ei erota mikä on kyseenalainen ja mikä ei. Mutta minuun hän tarttuu kun asiassani olen niin vahva ja perustelemaan kykenevä.

Pekka Lukkalaan piti nyt näin poikkeuksellisen paljon paneutua kun hän on ilmoittautunut kommentissaan ystäväkseni. Pekka Lukkala - sinä et ystäväni ole etkä ystäväkseni tule - ja siihen riittää syyksi jo arviointikykysi vajavuus suhteessa minuun.

Pekka Lukkala

Olet, Sinä Jussi, mainio tyyppi. Kanssasi voi olla ystävä vain, jos on kanssasi samaa mieltä.

Minulla on useita ystäviä, jotka ovat useista asioista eri mieltä kuin minä. Asiat vain riitelevät, eivät ihmiset.

Et voi, Jussi kieltää, että Sinä hutkit, ennenkuin tutkit. Pidätkö sitä oikeana? Eikö jo osapuolten oikeusturvan takia olisi ensin syytä tutkia?

Vieras

Jungnerin eron vaatiminen tässä vaiheessa on täydellistä yliampumista ja samanlaista ylimielisyyttä, kuin ollaan vaalirahasotkun aikana nähty.

Niin kauan kuin kaupallisella medialla on omat pullat uunissa, kiinnostaa niitä poliitikkojen hutkiminen tismalleen niin kauan, kuin se taloudellisessa mielessä on kannattavaa. Vai onko kaupallisella medialla, tarkoittaen tässä suurimpia mediayhtiöitä ensisijassa, yhtäkään tutkivaa journalistia? Taitaa (uhka)rohkeiden juttujen kallis jälkipyykki pelottaa.

Ylellä on sentään ohjelmistossaan tarjota ohjelmia, jotka täyttävät tutkivan journalismin kriteerit, eikä sen tarvitse pelätä mainostajien ja maineen puolesta. Väitteet täytyy toki todistaa, mutta kuka niitä esittää, jos media ei uskalla?

Möttönen Tuupovaarasta Päivää!

Pitkästä aikaa positiivinen uutinen tuo Jungnerin kommentti. Jungnerin ero on tärkeä sen takia, että saadaan rako vasemmistolaiseen viestintämafiaan.

Kun Yleen saadaan objektiivisuuteen, puolueettomuuteen ja tasapuolisuuteen pyrkivä toimitusjohtaja, myös keskusta-oikeistolla on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin vääristämättömänä viestimissä. Nyt kaiken värin antaa vasemmistopropaganda.

Hyvä esimerkki. Eilisissä (ke) uutisissa Yle uutisoi, että Matti Vanhanen piti "kummallisen" tiedotustilaisuuden. Puolueeton uutinen jättää arvioivat adjektiivit romaanikirjailijoille ja kertoo, että Matti Vanhan piti tiedotustilaisuuden, jossa...

jussi vaarala

puolueeton median kuluttaja - jolle keskusta-oikeistolainen on objektiivista ja vasemmistoviestintä VAIN propagandaa - näkemiin vaan Möttönen Tuupovaarasta

TÄSSÄ KOMMENTISSA NÄEMME SUOMALAISEN KANSAN YHDEN HUOLESTUTTAVIMMISTA PIIRTEISTÄ - KYVYTTÖMYYDEN AITOON LOOGIS-OBJEKTIIVISEEN ARGUMENTOINTIIN JA KESKUSTELUUN - JA SEN NÄKÖISTÄ ON TULOSKIN - EI PALJON KANNATTAISI VAIVAUTUA NÄILLÄ AREENOILLA KESKUSTELEMAAN.

Kaikki asiat on oitis pihalla kun paatos peittää aatoksen. Huom - siis huom - ihminen voi esittää asioita temperamenttisesti mutta se ei ole sama kuin paatoksen läpitunkema esitystapa - temperamenttinen kun kykenee asialliseen loogisuuteen kun paatoksellinen ei - koska hänen argumentointinsa elää paatoksesta eikä loogisuudesta

moro

Kalli (kepu) sitä vaatii. Mutta minä veikkaan, että suurin osa kepulaisista vaatii Timo Kallia (kesk) saunan taakse.

Timo Kalli möläytyksellään teki palveluksen maalle, mutta Kalli teki sen tyhmyyttään. Hän ei olisi ikinä avannut suutaan, jos olisi nähnyt mihin se johtaa.

Nyt hän yrittää paikata kepulle, toimimalla hyvin jyrkästi mediaa, vasemmistoa, ammattiyhdistystä ja nyt uusimpana Ylen pääjohtajaa vastaan. Kalli yksinkertaisesti on paniikissa. Voimme vain kuvitella, millaisen ryöpytyksen kohteena hän on ollut kepun omien seinien sisällä.

Kun kohu joskus on ohi, Kalli ei ole yhdenkään kepulaisen kaveri. Tulevat vaalit ovat rajut Kallille. Kepuväki kostaa. Sen se osaa.

Vieras

Jos ylen tiedot eivät pidä paikkaansa, oikea henkilö eroamaan on päätoimittaja/vastuussa oleva toimituspäällikkö eikä toimitusjohtaja. Toimitusjohtaja ei voi vastata jokaisen toimittajan tekemisistä ja jos hän joutuu vastuuseen, saavat tarkoitushakuiset toimittajat jatkaa omaa linjaansa. Tekijät vastuuseen, ei ns. viran puolesta olevat "vastuunkantajat".

Italiassa käynyt

Kuten on nähty, televisio on vahva väline myös politiikan taisteluissa. Täällä naureskellaan hulluja italialaisia, jotka äänestivät Berlusconin valtaan monta kertaa.
Toivon, että suomalaiset meillä meneillään olevaa juttua seuratessaan ymmärtävät millä keinoilla äänestäjiin
voidaan television hallinnalla vaikuttaa.
Televisiota hallitseva voi syöttää kansalle mitä vaan. Kun juttu on tullut ulos on kaikki muu jälkitieto selittelyä täysin riippumatta siitä mikä on totta. Vahinko on syntynyt eikä sitä voi korjata.
Ero Suomen ja Italian välillä on vain siinä, että Italiassa televisiota hallitsee häikäilemätön Berlusconi ja Suomessa oppositioon joutunut puolue.

sivustakatsoja

Menossa oleva näytelmä muistuttaa hämmästyttävällä tavalla Italian mallia. Siellä Berlusconin omistama media saa italialaiset äänestämään jatkuvasti Berlusconia ja tuhoaa muut ehdokkaat.
Vaikka meillä naureskellaan tälle italian meiningille olisi syytä muistaa, että emme kovin kaukana ole. Siellä mediaa hallitsee yksi mies, meillä oppositioon joutunut suuri puolue. Keinot ovat samat kimppuun eikä totuudella tai yksilönsuojalla ole mitään merkitystä.

Sivuun katsoja

Kun toimittaja ottaa vallan toimia rikoksen tutkijana, syyttäjänä, puolustusasianajajana sekä tuomarina jutuissa, joissa ei ole valituslupaa, on hän ottanut itselleen hirmuisen vallan.

Tässäkin tapauksessa esitetään yksilöimättömiä syytöksiä, joita ei lähdesuojan nimissä tarvitse paljastaa. Meille jokaiselle voi joku päivä käydä niin, että saamme esimerkiksi rikoksen uhrin omaisena ihailla median repimiä otsikoita. Emmekä me mahda mitään, koska on olemassa lehdistön sananvapaus ja medialla on myös rahaa palkata parhaat asianajajat.

Toimittajissa on liikaa silmittömän kunnianahimoisia ihmisiä, jotka eivät tunne mitään sääliä käyttäessään asemaansa eteen päin päästäkseen. Heille saattaa käydä, kuin sille entiselle pyövelille. Huomattuaan katkaisseensa väärän ihmisen kaulan, hän totesi; "Hupsista! Tekevälle sattuu!" Auttoiko se uhria!

Itse ikuisena Vanhasen vastustajana vaadin, että YLE antaa kaikki käytössään olevat tiedot, joiden perusteella voidaan tehdä oikeudenmukainen ratkaisu. Sitä odotellessa voitte ihailla erästä esimerkkiä journalistiemme korkeasta moraalista http://www.journalistilehti.fi/tuotteet.html?id=232/1154

Vieras

valmis eroamaan, vaikka minua ei ole valittukaan. Alkaa olla surkuhupaisaa,tämä eipäs-juupas keskustelu. Kun heitätte minut pellolle, niin toiset saavat jatkaa omia töitänsä.