Sunnuntai 27.5.2012

Kotimaiset verkkovarkaat pannaan kuriin

Luotu: 
27.10.2009 19:23
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi

Julkisen sanan neuvosto on alkanut työstää Journalistin ohjeita verkkoaikaan sopiviksi. Tiedotusvälineiden itsesääntelyelin on tuomassa ohjeisiin toisten juttujen lainaamista koskevaa uutta ohjeistusta koskien esimerkiksi lainausten laajuutta ja linkkaamista alkuperäislähteeseen.

Linkkaamista on ajanut muun muassa Uusi Suomi. Nyt asiassa on aktivoitunut myös Sanoma-konserni, kun Sanoma Newsin toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen toi esiin konsernin ehdotukset JSN:lle Helsingin Sanomissa.

- Lainaamisella ei saa korvata omaa tiedonhankintaa. Lähteen mainitseminen on myös syytä siirtää internetaikaan, arvioi Pentikäinen muun muassa.

Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko uskoo, että uusista Journalistin ohjeista hyötyy eniten lukija. Lue näkökulma täältä.

 

 

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Lempi

Mielestäni tekijänoikeudet ovat tärkeitä erilaisissa asioissa.Miten ihmiset voivat muuten elättää itseään?

Jos kahdesta ihmisestä ja yrityksestä esimerkiksi toinen käyttää resursseja työn tekemiseen ja toinen työn markkinointiin niin on oleellista, että vuorovaikutus on mielekästä. Työntekijöiden lisäksi kuluttajien on tärkeää mieltää, että kenellä on tekijänoikeus kyseisissä asioissa.

"Asianajajapäivät: Koulut kaipaavat tukea nettikasvatukseen"
..."Verkossa unohtuvat oikeudet ja velvollisuudet"...
www.asianajajaliitto.fi/viestinta/tiedotteita_ja_l...

"MLL ja Suomen Asianajajaliitto yhteistyöhön: kouluille tukea mediakasvatukseen" www.mll.fi/ajankohtaista/tiedotteet_ja_uutiset/?x4...

Lempi

Kiitos asiallisesta artikkelista, joka mielestäni edistää ihmisten osaamista tekijäoikeuksissa, ja auttaa ihmisiä mieltämään että ihmisillä on oikeuksia myös viestinnässä.

Toimittajat, asialliset viestintä ja oikeusalanihmiset sekä Internetin kuluttajat ja viranomaiset, julkisen ja yksityisen sektorin työntekijät. Kysymys?

Miten neuvoisitte lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhuksia viestinnässä ja etiikassa sekä vahvistaisitte suomalaista oikeusvaltioperiaatetta ja kansainvälisesti ihmisten hyvinvointia sekä yhteiskuntaa, jossa ihmiset ovat myönteisessä vuorovaikutuksessa? viestintä on myös mahdollisuus edistää hyvinvointia?

www.finlex.fi lisäksi esimerkiksi EU perusoikeuskirjassa on 54§ artiklaa, joista tiedonvälitys ja sananvapaus on 11§ artikla. www.europarl.europa.eu/charter/pdf/text_fi.pdf

Mieltääkseni 11§ artiklan tarkoitus ei ole mitätöidä 53§ artiklaa. Viestinnän vaikutuksista on paljon tutkimuksia ja viestinnällä voidaan myös edistää ihmisten hyvinvointia.

On mielestäni mielekkäämpää, että mm. perusoikeudet vahvistavat kuin mitätöivät toisiaan?

Lempi

Tutkimusten mukaan erityisesti nuoret hakevat paljon materiaalia Internetistä, joten on ensisijaisen tärkeää, että netissä on paljon vastuullisten aikuisten läsnäoloa ja mielekästä viestintää sekä viestintäkulttuuria ja esimerkkejä lapsille, nuorille, aikuisille ja vanhuksille mielekkäästä viestinnästä.

Miten "Suomen väestöstä alle 30-vuotiaita on noin kaksi miljoonaa, josta noin puolet on 15-24-vuotiaita. Nuorisolaki, jonka tarkoitus on edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja sosiaalista vahvistumista, koskee alle 29-vuotiaita www.suomi.fi/suomifi/suomi/tietopaketit/nuorille/i... ja lapset www.lapsiasia.fi, eli alle 18-vuotiaat mieltävät viestinnän? lastenoikeuksien sopimuksen mukaisesti lasten etu on tärkeä asia www.unicef.fi.

Esimerkiksi lasten, nuorten, aikuisten ja ikäihmisten mielekäs osallistaminen viestintään, joka Internet-koulutuksen myötä mahdollistaa on tärkeää kaikkien ihmisten, kuten nuorten hyvinvoinnille www.suomi.fi.

On tärkeää, että lapsille, nuorille, aikuisille ja vanhuksille on myönteisiä kulttuurisen identiteetin rakennuspalikoita myös julkisuudessa.

Hyvä kansallinen ja kulttuurinen itsetunto vahvistaa myönteistä suhtautumista ihmisiin, kuten suomalaisiin ja kansainvälisiin mahdollisuuksiin. Kielitaidon lisäksi kulttuurinen lukutaito on tärkeää ja myönteinen viestintä vähentää ihan turhia ennakkoluuloja sekä edistää hyvinvointia.

Lempi

Rahoitusta on paljon, myös viestintävälineille ihan muutamana esimerkkinä www.formin.fi, www.global.finland.fi ja www.eurooppa-tiedotus.fi erilaisiin hankkeisiin mm. nuorten hyvinvoinnin ja globaalikasvatuksen edistämiseksi. Lisäksi viestinnän hankkeisiin on sektorinmukaista rahoitusta useissa julkisissa palveluissa www.suomi.fi.

Ehdotus lasten ja nuorten mediakasvatuksen vahvistamiseksi
www.lapsiasia.fi/c/document_library/get_file?folde...

www.mll.fi sivuilla on materiaalia avuksi, kuten
STT: "toimittajan etiikkaa ja juridiikkaa" www.stt.fi/fi/tyylikirja/toimittajan_etiikkaa_ja_j...

Entä aikuisten mediakasvatus ja ehdotus kyseiseen?

Esimerkiksi Goljatin lööppiuutisoinnin jälkeen herjausryhmät ja viharyhmät lisääntyivät verkossa. On lisäksi esimerkiksi nuoria, jotka ovat tehneet itsemurhan nettikiusaamisen vuoksi. Lööpit voivat olla pelottavia lapsille ja niitä on kaikkien kauppojen ja kioskien ovissa.Lapsiasiainvaltuutetun kannanotossa lööppeihin on ehdotettu psykologia arvioimaan viestin vaikutuksen lapsiin www.lapsiasia.fi.

Tutkimus viestinnän vaikutuksista www.stakes.fi/FI/ajankohtaista/tiedotusvalineet.ht ja www.jokela-adressi.fi ja www.loopitkuriin.net ovat kauheaa luettavaa.

Minkälaisen esimerkin aikuiset ihmiset viestivät lapsille, nuorille, aikuisille ja vanhuksille? Miten neuvoisitte aikuisina ihmisinä lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhuksia? ja miten viestintää voisi kehittää siten, että kyseinen olisi mielekkäämpää ja vahvistaisi hyvinvointia www.thl.fi?