Sunnuntai 27.5.2012

”Omasta” kanavastaan huolestunut RKP asetti YLE-työryhmän

Luotu: 
13.11.2009 10:43
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    RKP:n puoluetoimistolla huolestuttiin ruotsalaisen tv-tuotannon tulevaisuudesta.

Ruotsalainen kansanpuolue on asettanut työryhmän miettimään henkilöstövähennyksistä kertoneen Yleisradion tehtävää sekä sitä, miten Ylen tarjonta molemmilla kielillä voidaan turvata tulevaisuudessa.

Uusi Suomi kertoi aikaisemmin RKP:n kansanedustajan ja ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ulla-Maj Wideroosin huolestuneen ruotsinkielisen tv-tuotannon tulevaisuudesta, kun ruotsinkielinen FST5-tv-kanava joutui lakkautusuhan alle Ylen säästötoimenpiteiden myötä.

-Se vasta on katastrofi, jos ruotsinkielisten kaltainen vähemmistö ei voi tuottaa omia uutisia ja ohjelmia omasta näkökulmastaan. Sillä on ihan ratkaiseva merkitys, että ruotsinkielistä ohjelmaa tulee, tulee sitä sitten täysin omalta kanavalta tai jostain muualta, Wideroos sanoi Uudelle Suomelle.

RKP:n tiedotteen mukaan puolueen työvaliokunta katsoi aiheelliseksi asettaa työryhmän miettimään Ylen tulevaisuutta Ylen tämänhetkisen taloudellisen ahdingon takia. Työryhmän puheenjohtajana toimii Ylen hallintoneuvoston jäsen, kansanedustaja Mikaela Nylander.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

TiuskeaRakki

Se uusi Teema på svenskahan olisi meidän kaikkien suomalaisten kanava, koska Suomi on kaksikielinen maa ja me voisimme harjoitella hyötyruotsia sitä kautta. Näistä asioista ei saa aina ajatella niin ahdasmielisen negatiivisesti!!

Teemu S

"-Se vasta on katastrofi, jos ruotsinkielisten kaltainen vähemmistö ei voi tuottaa omia uutisia ja ohjelmia omasta näkökulmastaan."

Mites venäjänkieliset, somalinkieliset, turkinkieliset, kiinankieliset, japaninkieliset ja kaikki maailman muut suomessa asuvat vähemmistöt?

gargamelos

Riittäisi että tehdään ruotsinkieliset uutiset, muu pois.
He katsovat kuitenkin ruotsin tv:tä. Eikö joku tutkimus paljastanut että vain 2% katsojista katsoo FST:tä??
Sitä paitsi ruotsinkieliset säätiöt voisi myös avustaa omaa kansaansa ettei suomalaisten tarvitse aina maksaa ruotsinkielisten viuluja!
Onhan säätiöllä useampi miljardi käytettävissä.
Myös kaksikielisyyden ja pakkoruotsin voisi poistaa niin
siitähän syntyisi miljardin säästöt...

Vieras

Iltalehden tietojen mukaan FST:n menot Ylessä ovat 15 prosenttia ja katsojaluku 1,6 prosenttia. Ei kyllä ole kovin kannattavaa. Ruotsinkieliset katsovat Ruotsista tulevia tv-lähetyksiä. Jos ruotsinkieliset haluavat oman kanavan, heidän varakkaat säätiönsä voisivat hankkia heille oman maksullisen tv-kanavan ja myös laitteet.

ksr

Mahtaakohan työryhmän tehtävänä olla selvittää:

-Kenelle suomensuomalaiselle päättäjälle on maksettu eri stiftelsien kautta rahapalkintoja.
-Kenen suomensuomalaisen päättäjän puoliso/lapset ovat vihkiytyneet ruotsalaisuuteen.

Näistä ja sfp:läisistä muodostuva joukkio aloittanee perinteisen vaatimisen.

Vieras mies tuli taloon

Tottahan toki suomenruotsia puhuvilla suomalaisilla täytyy olla ihan oma tv-kanava, ja varmaan kohta tulee vastaavia vaatimuksia suomenvenäjää ja suomensomalia puhuvien taholta. Tämä kaikki on ihan oikein ja kohtuullista, kuten sekin, että lystin maksavat suomensuomalaiset. Tärkeintä on, että kunnioitetaan kunkin omaa kulttuuria ja että laskun kuittaa suomensuomalainen veronmaksaja.

Vieras

"Se vasta on katastrofi, jos ruotsinkielisten kaltainen vähemmistö ei voi tuottaa omia uutisia ja ohjelmia omasta näkökulmastaan."

Olen perusjuntti enkä ole aikaisemmin ymmärtänyt että ruotsinkielisillä on erilainen näkökulma uutisiin. Täytynee jatkossa seurata millaista näkökulmaa näissä uutisissa tarjoillaan. Onkohan se oma näkökulma heillä kenties jokin kielipoliittinen vai myös muunlainen? Täytyy hetimiten palauttaa tuo sisustus-kanava telkkariin.

Vieras

Ja taas kirjoitellaan täällä näköjään soopaa oikein urakalla. Tiedoksi,olen ruotsinkielinen eikä minulla ole mahdollisuus katsoa Ruotsin tv:tä. Sitä en osaa sanoa olenko menettänyt jotain kun näin on mutta ainakin väite että me katsoisimme "vain" ruotsalaista tv:tä ei siis pidä paikkansa.
Ja mitä tulee kysymykseen jossa ihmetellään millä oikeudella Rkp asettaa työryhmää niin voi vain ihmetellä kysyjän järjenjuoksua. Siis totta kai kuka tahansa voi milloin tahansa asettaa vaikka millaisen työryhmän pohtimaan asiaa jonka pitää tärkeänä.

usjussi

Tehdäänpä kuluttajatesti, jossa FST:n Strömsö ym. harraste, asia ja viihdeohjelmat testataan YLE:n vastaavia suomenkielisiä ohjelmia vastaan tekstityksin ja oikein suunnitellulla otannalla, ja ollaan keromatta katsojille, mistä tässä tutkimuksessa on kysymys. YLE Suomi ja YLE FST valitsevat itse verrattavat ohjelmat ( useita ).
Tämän perusteella jatketaan

tuulakiilamo

Itse asia jää kaiken maailman perustelujen alle:

YLE kärsii rahapulasta. On karsittava.

Se on fakta.

Olen kurkkua myöten täynnä kommentteja " olen suomenkielinen, mutta tykkään Strömsöstä" tai "olen ruotsinkielinen, ja haluan saada palvelua sillä kielellä, vaikka osaan suomea"

Ruotsinkielisten tulee saada palvelua täsmälleen oman tarpeensa mukaan. Demokratia määrittää tarpeen.

Vieras

"Demokratia määrittää tarpeen"

- miten tämä kuulostaa niin tutulta? Eikös tätä jossakin päin kokeiltukin, taisi olla mm. sellainen Saksan Demokraattinen Tasavaltakin eräässä vaiheessa, miten lienee käynyt... Ainakin aate näyttää elävän ja olevan voimissaan!

Dejavu

Sinänsä on hyvä, että pohditaan, miten paljon YLEssä pitää olla nimenomaan ruotsinkielistä ohjelmaa. Mielestäni sitä pitää olla KORKEINTAAN sen verran kuin ruotsinkieliset maksavat lupamaksuja. Jos ruotsinkielisiä talouksia on
100 000 kappaletta ja mediamaksu 175 euroa, ruotsinkielisiin ohjelmiin voidaan käyttää korkeintaan 17,5 miljoonaa euroa vuodessa. Sen, mitä sillä rahalla saa, pitää riittää Widerooseille ja kumppaneille.

YLEN kokonaisbudjetti lienee luokkaa 450 miljoonaa..
mielestäni 300 miljoonaa riittäisi ja siitä ruotsinkielisten osuus 5 % eli 15 miljoonaa.
Suuruusluokat ovat siis nämä.

Mainittakoon, että Suomessa on venäjänkielinen kaupallinen radioasema, radio Sputnik. Venäjänkielisiä on noin 50 000, ruotsinkielisiä noin 300 000 henkeä.

Ruotsinkielisillä rahaa on vaikka lampaat söisi, mutta silti he ovat tähän asti saaneet maksattaa palvelunsa köyhillä suomenkielisillä- ja mediamaksustahan ei vapautusta saa kukaan.
Aika härskiä porukkaa minun mielestäni.

Käpälämäen tarkkailija

Jos suomenruotsalaisissa on muutamakin prosentti vanhaa emämaata, tuskin tuo komitea saa mitään oikeaa aikaiseksi. Kunhan diskuteeraavat ja paheksuvat porukalla meitä mistään mitään ymmärtämättömiä juntteja...

Kata13

Harmitti aikoinaan kun piti hankkia digiboksi. Teema kuitenkin muutti mielen. Laadukas ohjelma. Sitä ei saa hävittää. FST:llä on tekstitys suomeksi, joten sitä katsoo ihan yhtä sujuvasti kuin muitakin YLE:n kanavia meikäläinen suomalaisjunttikin. Kun usein katselee, alkaa vähitellen ymmärtää puhettakin. Maksaisin kyllä mielelläni suurempaa tv-lupaa tai mediamaksua ja pitäisin nämä molemmat laatukanavat.

Pekko

Suomessa ei asu suomenruotsalaisia vaan osa suomalaisista puhuu äidinkielenään ruotsia. Toiset sitten venäjää. Ja sitten me valtaväestö joka puhuu vain suomea ja dissaa kaikkea muuta. Paitsi hollywoodin englantia, jossa ääneen nauraminenkin on käännetty. No hyvä ettei sentään dubattu.

Ruotsia äidinkielenään puhuville tulee olla omaa tv-ohjelmaa, ihan sama onko se kanavoitu fst:lle tai suomalaisen proggiksen joukkoon. Tämähän on ihan jo kulttuurikysymys, kun ollaan osa luterilaista Pohjolaa. Voishan fst jäädä ja sinne voisi sijoittaa muutakin kuin svenskaa, mutta älkää nyt ehdottako että meidän omien rantaruotsalaisten pitäis katsoa Ruotsin tv:tä. Se on paitsi ihan surkea, myös vieraan valtion tuottamaa tavaraa. Miksi suomalaiset ruotsia puhuvat pitäisi pakottaa katsoa Ruotsin telkkaria?

Höpsistä.

TiuskeaRakki

"Ja sitten me valtaväestö joka puhuu vain suomea ja dissaa kaikkea muuta."

No ensinnäkin valtaväestölläkin on olemassaolon oikeutuksensa ilman että heidän pitää muka todistella itsestään jotain nimenomaan puhumalla ruotsia, ja toisekseen en minä ainakaan dissaa mitään muuta kuin RKP:n poliittisia mielipiteitä; se kuuluu demokraattiseen keskusteluun vaikka sitä ei saa tästä asiasta harjoittaa -- ja toisaalta näitä tämmöisiä heittoja suomenkielisistä.

Aika moni muukin porukka maailmassa puhuu omaa äidinkieltään ja sitten jotain muuta kieltä... yleensä englantia. Vrt. ruotsalaiset. Tosin suomalaisia saa aina sitten vaan herjata siitä, että me emme ole riittävän toiskielisiä... se on jotain aika käsittämätöntä eikä mahdu minun oikeustajuuni mitenkään.

Ja muuten, uskon että sinänsä jo maailman mittakaavassa kielitaitoisten suomalaisten kielitaito monipuolistuisi vielä entisestään jos ruotsi ei olisi rohmuamassa väkisin jokaisen ihmisen huomiota näissä asioissa...

Vieras

"...me voisimme harjoitella hyötyruotsia sitä kautta."

Hyötyruotsia ei ole olemassakaan. Pakko-, haitta-, tönkkö- ja esteruotsia taas on maassamme.

J.Ryyti

Tuo paljastaa julkisen salaisuuden. YLE:llä on yhdellä puolueella oma tv-kanava. Tuo puolue on puolestaan aina Suomen hallituksessa vaalien lopputuloksesta riippumatta.

Eikö muidenkin puolueiden pitäisi saada oma tv-kanava?

Rkp mainosti itseään eduskuntavaaleissa suomalaisena kansanpuolueena. Silti Rkp ei ole mitenkään huolissaan siitä tosiasiasta, että YLE:llä ei ole yhtään suomenkielistä tv-kanavaa. Julkisen palvelun tehtävään se ei näköjään kuulu.

J.Ryyti

YLE:llä on viisi tv-kanavaa. Yksi annettiin SVT:n käyttöön. FST5 on myös ruotsinkielinen tv-kanava. Ts. jo nyt ruotsinkielisillä on 2 tv-kanavaa ja suomenkielisillä 3.

Tv-maksuista kerätään suomenkielisiltä yli 90 %. Esim. ahvenanmaalaiset on vapautettu kokonaan YLE:n tv-maksuista.
Suomenkielisiltä kerättyjä tv-maksuja ei käytetä korvamerkitysti suomenkieliseen tv-toimintaan.

Sen vuoksi YLE:n 3 "suomenkielistä" tv-kanavaa eivät nekään ole aidosti suomenkielisiä tv-kanavia.

Miksei aito suomenkielinen tv-kanava kuulu julkisen palvelu n tehtävään _Suomessa_!

Käpälämäen tarkkailija

Onko ahvenanmaa tämänkin asian ulkopuolella? Ei asevelvollisuutta, ei tarvitse myydä maata sitä ostaville ja vielä tämäkin? Maksavatko ahvenanmaalaiset veroja?

Vieras

Ahvenanmaalaiset maksavat veroja Suomelle, mutta ovat kuitenkin nettosaajia, koska Suomi siirtää kiinteän 0,45% osan budjetistaan Ahvenanmaalle.
Veroja maksetaan takaisin Suomeen huomattavasti vähemmän, useita tuhansia euroa/asukas.

Ahvenanamaalaiset maksavat siis veroja vain itselleen.

Foobar

..on paikkansa.

Olen suomenkielinen ja vastustan pakkoruotsia, mutta FST kanava on oikeasti parempi kuin, vaikka, MTV3. Ongelmana on profiloituminen ruottalaisuuteen - tai pikemminkin kyseisen konnotaation negatiivisuus valtaväestössä.

FSTltä tulee laatuohjelmia ja pohjoismaissa tuotettuja elokuvia, mikä on virkistävä poikkeus vaikka edellä mainittuun alimman-mahdollisen-nimittäjän MTV3een.

Ehdotankin että FSTn lakkauttamisen sijaan muutettaisiin kanavan nimi ja ohjelmisto muillekkin suomen-ulkomaalaisille/ulkokulttuureille sopivammaksi - Tämmöiselle kanavalle olisikin jo isompi tilaus....myös valtaväestön kannalta (esim. kuinka moni oikeasti tietää jotain vaikka kurdi/tataari/somali yms.. lutuurista?)