Klaus Härön elokuva Postia pappi Jaakobille voitti pääpalkinnon Mannheimin elokuvafestivaaleilla Saksassa, kertoivat tuotantoyhtiö Kinotar ja Nordisk Film myöhään sunnuntai-iltana.
Tuotantoyhtiön mukaan elokuvan on Suomessa nähnyt yli 90000 katsojaa. Sen pääosissa ovat Kaarina Hazard ja Heikki Nousiainen.
Postia pappi Jaakobille on myös Suomen Oscar-ehdokas. Kuun alussa se palkittiin Lyypekin pohjoismaisen elokuvan festivaaleilla yleisön suosikkina ja kirkon erikoispalkinnolla.
Mannheimissa palkinnon vastaanottivat sunnuntai-iltana tuottajat Lasse Saarinen ja Rimbo Salomaa. Mannheimin-Heidelbergin kansainvälinen elokuvafestivaali on järjestetty jo vuodesta 1952.
Henkilöt:

Kommentit
Loistava elokuva!
toivottavasti nyt kerrankin on hiukan onneakin mukana ja tämä tuo ohjaaja Klaus Härölle Suomen ensimmäisen Oscarpystin. Toivon sitä todella!
Lämpimät onnittelut elokuvan tekijöille
Lämpimät onnittelut elokuvan tekijöille.
Suomessa tehdään paljon mielekästä kulttuuria www.kulttuuriuutiset.net.
Mielipiteenne ehdotuksesta, että Yle tekisi lisää elokuvia ja televisiosarjoja suomalaisista ja kansainvälisistä teoksista sekä lisää suomalaisia ohjelmaformaatteja suorien keskusteluohjelmien lisäksi ja taltioisi suomalaista kulttuuria esimerkiksi teatteriversioista..?
Lisäksi voitaisiin esitellä suomalaista ja kansainvälistä kulttuuria ja erilaisista kulttuurisista taustoista olevia ihmisiä, kuten paikalliskulttuureita.
...elokuvia ja televisiosarjoja ihan esimerkiksi suomalaisista Topeliusta, Laila Hietamiestä, Kalevalaa, Mauri Kunnasta lapsille sekä nykykirjailijoiden tuotantoa yms. ja haastatella suomalaisia näyttelijöitä ja kulttuurialan ihmisiä televisiosarjassa heidän työstään.
Vaihtoehtona pinnalliselle viihteelle, esimerkiksi nuorilla ihmisillä on paljon fiksuja mielipiteitä ja rypyt ovat iäkkäämmillä ihmisillä kauniita.
Hyvä kansallinen ja kulttuurinen identiteetti vahvistaa myönteistä suhtautumista sekä suomalaisiin, että kansainvälisiin mahdollisuuksiin vähentäen ihan turhia ennakkoluuloja. Kaikki ihmiset, lapset, nuoret, aikuiset ja vanhukset tarvitsevat myönteisiä kulttuurisen identiteetin rakennuspalikoita viestintään.
Minkälaisia ideoita suomalaisista ohjelmaformaateista Ylelle voisi ehdottaa nykyisten suomalaisten ja kansainvälisten ohjelmien lisäksi ja minkälaista myönteistä viestintää esimerkiksi suomalaisuudesta voitaisiin vahvistaa?