Thomas

Miika Soinin esikoisohjaus ”Thomas” on mieleenpainuva ”pieni suuri elokuva”, jossa Lasse Pöysti tekee koskettavan loistosuorituksen yksinäisenä, vanhana kellariloukon miehenä.

”Thomas” valmistui jo viime vuonna ja sai heti myönteistä huomiota Sodankylän elokuvajuhlilla. Sen jälkeen sillä on melkoinen kansainvälinen festivaalimenestys, missä ei ole mitään ihmettelemistä: se on varsin kaunis ja ehyt teos. Mukavaa, että se on nyt elokuvateattereissa.

Tämä tutkielma vanhenemisesta ja yksinäisyydestä sopii jouluelokuvaksi erittäin hyvin, vaikkei siinä lumihiutaleita eikä heliseviä kulkusia nähdäkään. Eikös ainakin ennen vanhaan ollut jouluisin tapana yksinäisiä ajatella?

Pöystin esittämä Thomas on 83-vuotias leskimies, joka elelee töölöläisessä askeettisessa kivijalka-asunnossa, ja tarkkailee kadun elämää pienestä ikkunaluukusta.

Shakkia voisi pelata, mutta mahdollinen pelikaveri eli liikaa polttava kirjailijaveli ottaa ja kuolee heti alkuunsa. No, Thomas pelaa yksin vaimonsa kuvan alla. Vai menisikö puistoon? Parturiin? Juomaan ravintolaan katsomaan nuorisoa ja ottamaan lasillisen punaviiniä?

Soini on malttanut pitää elokuvassaan niin taidokkaan hitaan rytmin, että katsoja ehtii hyvin arvata Thomaksen ajatukset tai paremminkin kuvittelee niin. Pöystin näyttelijäntyö on niin huimaavan hyvin rytmitettyä, että eleettömyys antaa aavistuksen henkilöhahmon valtavista sielullisista myllerryksistä ja kuitenkin katsoja joutuu lopulta myöntämään, ettei ymmärrä niistä mitään, eivätkä ne lopulta hänelle edes kuulu.

Vai onko niin, ettemme enää osaa erottaa pieniä eleitä suurista?

Puiston penkillä Thomas tapaa pikkusikareita polttavan entisen tuomarinsa (Pentti Siimes), ja miesten välille kehittyy jonkinlainen filosofinen ystävyydentapainen. Menneisyys tulee esiin ja samalla hienovaraisesti elokuvaan juoni. Ei ole kyse vain elämäntapakuvauksesta.

Siimeksen ja Pöystin yhteisissä kohtauksissa on kaikessa vaatimattomuudessaan jotain maagista. Tätä lienee suomalaiselle yleisölle turha mitenkään selittää.

Soini on käsikirjoittanut teoksensa norjalaisen Kjell Askildsenin novellien pohjalta. Elokuvassa onkin hyvässä mielessä kirjallinen ote.

Pöystin Thomas ei todellakaan huuda maailmalle kuten Dostojevskin ”Kellariloukon” mies, mutta se ei tarkoita sitä, etteivätkö syöverit voisi olla aika lähellä Dostojevskin maailmaa. Toinen kirjailija, joka luontevasti tulee mieleen on Sartre ja hänen teoksensa ”Inho”: vaikka Thomas ei enää ole työelämässä kiinni minkään ohuen langan varassa, on hänen eräänlainen tympääntyneisyytensä esineisiin ja ihmisiin samantapaista kuin Sartren henkilöllä.

Trailerin tarjoaa filmtrailer.com