- Kuva: Gummerus
Marko Kilven toinen romaani Kadotetut tarjoilee lööpeistä tuttuja rikoksia, Big Brother -talon aiheuttamaa krapulaa ja potentiaalisia koulusurmaajia.
Kirja on ajankohtaisuuteen pyrkivä poliisiromaani. Finlandia-ehdokkaaksi nousseen teoksen päähenkilö, vanhempi konstaapeli Olli Repo, on oikeamielinen poliisi, joka ratkaisee vaikeita tilanteita intuitiollaan ja ihmistuntemuksellaan.
Särön päähenkilöön tuo menossa oleva avioero, joka paljastaa poliisimiehen katkeruuden. Yksityiselämä jää poliisin työhön oikeutetusti keskittyvässä kirjassa kuitenkin taustalle.
Yksityiselämän asemesta lukijalle esitellään hyvin tarkasti Revon huomioita yhteiskunnasta ja poliisin työstä. Jotkut huomioista ovat osuvia, mutta ylimielisen päivittelevä tyyli ja moralisoivat yleistykset vievät pohjan oikeutetultakin kritiikiltä.
Kritiikin kärki kohdistuu mediaan. Poliisit eivät saa työrauhaa, kun toimittajat soittelevat ja tunkevat rikospaikalle.
Median tuottama keinotodellisuus on myös monien rikosten taustalla. Nuoriso haaveilee julkkiksen urasta. Tosi-TV-ohjelmat ja viikkolehtijulkisuus ovat sotkeneet kadotettujen sukupolven todellisuudentajun, ääritapauksissa ajaneet heidät hakemaan julkisuutta rikosten kautta.
Poliisin työn raskautta valotetaan myös muilta kannoilta. Heikoimmat ovat vaarassa sortua, kun on koko ajan esitettävä kovaa. ”Kuinka heikoksi jatkuva vahvuuden esittäminen saattaa ihmisen tehdä”, Repo päivittelee.
Onneksi Kilpi ei kerronnassaan juutu pelkkään moralisoivaan yhteiskunta-analyysiin. Kadotetut alkaa poliisin rynnäköllä pedofiilin autotalliin, eikä vauhdikkaita, tarkasti kuvattuja käänteitä puutu kirjan myöhemmiltäkään sivuilta. Repo kollegoineen pääsee ajamaan rikollisia takaa useaan kertaan, ja kirjan huippukohta on päätekijän rikosten paljastumiseen johtava työvuoro, jonka aikana tarvitaan teletietoja, piikkilankamattoja, aseita, helikopteria, voimaa ja tietysti Revon pettämätöntä intuitiota.
Kadotetut on kelvollinen ja viihdyttävä poliisiromaani, mutta pinnistelty ajankohtaisuus ja yhden ominaisuuden varassa toimivat stereotyyppiset sivuhenkilöt syövät sen uskottavuutta. Ihmettelenkin, miksi Finlandia-raati on valinnut sen vuoden parhaiden romaanien joukkoon. Kilven kannattaisi pureutua yhteiskunnan ongelmiin hitaan pohdiskelun sijasta toiminnan kuvauksen kautta, sillä sen hän osaa.