Uuden Suomen ja Yleisradion ensi viikon maanantaina alkava yhteistyö on Ylen toimitusjohtajan Mikael Jungnerin mukaan osa laajempaa Ylen avautumisprosessia, "Uutta Yleä", yksityisen median toimijoita kohti.
- Tv-puolella riippumattomat yhtiöt tekevät ohjelmistamme 20 prosenttia. Toiveena on, että sama saadaan radioon ja myöhemmin myös nettiin, Jungner sanoi tänään US:n ja Ylen yhteistyön lähtölaukaustilaisuudessa.
Uusi Suomi tuottaa radiokanava Yle Puheelle laajan sarjan kolumneja päivittäin tammikuun 11. päivä alkaen.
Kolumnisti Jari Tervo näkee, että US:n ja Ylen yhteistyössä resurssit on jaettu järkevästi.
-Parempi että yhteistyössä ovat [Niklas] Herlinin rahat ja Ylen tekniikka, kuin Herlinin tekniikka ja Ylen rahat, Tervo heitti tilaisuudessa.
Julkisen palvelun ja yksityisomisteisen median yhteistyökuvio on herättänyt keskustelua muissa mediataloissa ja eduskunnassakin asti.
Yle Vision johtaja Ville Vilén vakuutti, että ohjelmien entistä laajempi ostaminen yksityiseltä puolelta "ei suoranaisesti tule vaikuttamaan työpaikkoihin".
Toimitusjohtaja Jungnerin mukaan isompien mediatalojen kannattaa ostaa menestyviä konsepteja pienemmiltä ulkopuolisilta toimijoilta.
- Yleisradio elää edelleen norsunluutornissaan. Ovet ja ikkunat pitäisi avata sepposen selälleen, Jungner kuvaa politiikan muuttumista talossa.
Ylen edustajien mukaan US-Yle-yhteistyön julkistaminen on toiminut heti. Yle on saanut yhteydenottoja kaupallisilta toimijoilta ja aivan yksittäisiltä kansalaisiltakin yhteistyön aloittamisesta.
Toistaiseksi mitään uusia yhteistyökuvioita ei ole kuitenkaan vireillä.
Kolumnit ovat kuultavissa Ylen Radio Puhe -kanavalla maanantaista 11.1 alkaen arkipäivisin klo 11.03 kolumnistien itsensä lukemina ja saman tien luettavissa Uuden Suomen sivuilta. Kolumnistilistan voit katsoa täältä.

Kommentit
Hienoa!
Odotan mielenkiinnolla.
Tsemppiä hankkeelle, joka kuulostaa tosi hyvältä:)
-EP-
Yle onkin jo onnistunut
Yle onkin jo onnistunut supistamaan tv:n ja radion uutiset samoiksi - toivottavasti tästä seuraa laajentumista.
YLE ottaa irtiottoa kulutus- ja markkinataloudesta
( YLE kipristelee maksamattomista lupamaksuista. Samaan aikaan YLE ajaa ulos yhä enemmän ympäristöä, luontoa, henkisyyttä ja irtiottoa markkinamekanismista - samalla kysyen kenen Joulu tämä on)
[ ... Kansakunta on juossut aikansa muodin mukaisesti kulutuksen ja näyttötalouden kierteessä. Hengästys hiipii materiaalisen hyvinvoinnin alla - aikansa, työntyen lopulta pintaan vaihtoehtoja etsien. Eduskuntaohjattu kansalaisvaroin ylläpidettävä YLE on ottanut irtioton uuteen yhteiskuntatarpeeseen vastuuajattelun herättäjänä ... ]
Taloudellisen hyvinvoinnin kasvaessa materiaaliset arvot pinnallistavat kuluttajat businesspisteiksi talousmiesten budjettikarttoihin. Tehotalous ajaa vain suurempaa tuottoa, tekijät ajavat suurempaa palkkaa, siis ostovoimaa - saadakseen lisää näyttöä ja hyväksyntää kyvystä olla kunnon jäsen kulutusyhteiskunnassa.
Väsymys kiirii yhä useammissa perheissä. Aika loppuu laatuajasta, aika loppuu perheeltä. Aika kuluu työssä, neuvotteluissa. aikaa ei ole jälkikasvulle. Lapset irtaantuvat ja ajautuvat hakemaan luonnottomasti hyväksyntää näyttötaloudesta ja katu- ja nettisäännöistä, joissa esiintyy lait, joita ei olisi vastuukotona säädetty.
Kansallinen YLE on ottanut irtiottoa kulutusyhteiskunnasta. YLE:n esittämät ympäristö- ja yhteiskuntadokumentit ylittävät jo ajallisesti kaupallisten kanavien mainosrahoitteiset amerikkalaistyyppiset elokuvaillat. YLE ajaa selvästi yhteiskuntavastuulinjaa kansalaisille niin luonnosta, ympäristöstä kuin ihmisen huolenpidosta toisistansa.
On perin selvää, että väsyksiin kiihkeytyneessä kulutusjuhlassa ihminen kohtaa rajansa, ja etsiytyy älylliseen, pohdinnalliseen ja yhteiskuntavastuulliseen ajatteluun kohdaten meistä aiheutuneen ympäristömuutoksen ympärillään. Kasvun rajat on saavutettu. YLE ottaa irtiottoa markkinamekanistisesta näyttötaloudesta.
Kehitys on vuoksiaaltoa, oli nuorisopolitiikan radikaalit ja väittelyherkät yhteiskunta-ajattelun nuorisovuodet 1960- ja 1970-luvuilla. 1980-90 taitteessa oli villisti vapautuneen pankkimaailman markkinariehat - jälkihehkuna tuhannet yrittäjien ja velkakuoppiin itsemurhautuneiden joukot. Voitiin myös sanoa työttömyyden vapauttaneen syrjäytyneet kidutusvuosiin. Maksamme vieläkin villiintyneiden pankkimiesten markkinaviestiä.
1990-luvun lopussa iskivät kiihkopörssivuosien rahanhajukammereiden pankkiiripojat kääräisten kahinakansan säästöporsasrahat ferrareihin, kelohuviloihin ja jet-falcon suihkarilentoihin Keski-Euroopan riemukaduille - tämänkin juhlan maksoivat kuluttajat - arkiharmauden keskeltä.
Viimeisenä episodina, osinko- ja optiopoikien kähminnän jälkeen - lattiataso innostui huudattamaan kimpaantuneena isoisten ahneudesta palkkansa 11-24% nousuun. Oli tullut "rahvaan" aika - nyt ulosmitattiin pitkän ylijäämäisen vientiputken hedelmät tuhoamalla tupo (tulopoliittinen kokonaisratkaisu), tuo konsensuksen viimeinen linnoitus.
YLE hoksasi tulleen tilauksen ja muutti linjaansa. Esille tulevat vastuuajattelu, ajatusherättely sekä kysymysasettelu, kun maailman hukkuu paskaan. Raakaa ja kovaa tekstiä, mutta puskan ravistus on sitä parempi, mitä enemmän käyttää suomalaisen sisun herättävää voimasanastoa.
Osa kansakuntaa ajautui henkiseen paitsioon - oli vain takarenkaiden leveys, pakoputkien lukumäärä ja tuplapakastimet kesämökillä. YLE tarrasi kiinni aikaan ja nosti katsojaluvut nousuun ymmärtäen, että kyllästys kiirii pitkin lähiöitä, joista aina on maksettu laskut - niin pankkikriisistä, kuin pörssipoikien hulabaloosta ja lopulta yliähkyröidyistä optioistakin.
Kansakunta kyllästyy osattomuudesta, hyväksymättömyydestä ja puoluepolitiikan pinnallisuudesta. Nyt olemme pakanneet kotimme täyteen näyttötaloutta, kiinnittämättä liiemmin huomiota perheyhteydelle kuin ajatukselle kokonaisesta kansakunnasta. Kyllästykseen ajautuneet ihmiset ovat alttiita vahvasti osallistuville johtajille, jotka lupaavat yhtenäisyyttä, tunnetta ja uskon voimaa olla suomalainen.
Motivoitunut kansa ratkaisee ohjatusti kaikki ongelmansa ja valitsee ohjaajiksi ne, jotka lunastavat lupauksensa - olivatpa ne kuinka pieniä tahansa.
.....
JK.
YLE voidaan rahoittaa suoraan valtion verovaroista ja lopettamalla samalla lupamaksut - peli muuttuisi rehellisemmäksi ja tahallaan maksamattomatkin saisivat rauhassa katsoa dvd:eensä ja subteeveensä.
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.com
__________________________________________
Kuvakertomus ylläolevaan mielipidekirjoitukseen-
(kuvia saa käyttää vapaasti ylläolevan jutun yhteydessä - copyright by Ilkka Luoma 2007)
Kuva 1
--- http://www.panoramio.com/photo/6427011 ---
Teksti
Kiinalainen taulu opastaa mielentyyneyttä, sillä kiirettä luonnossa ei ole - kiireen tekevät rauhattomuus ja päämäärättömyys ilman uskoa itseensä ja toisiinsa.
Kuva 2
--- http://www.panoramio.com/photo/6427069 ---
Teksti
Markkinataloudessa mitataan teholukuja. Tiedon etsintään keskittyvä ihminen ei ole rahalla mitattava suure - suomalaiset ovat yksiä eniten kirjastopalveluita käyttävä kansa maailmassa. Lukeminen sivistää mm. ymmärtämään, mitä olemme jo nyt tehneet luonnollemme.
Kuva 3
--- http://www.panoramio.com/photo/6427099 ---
Teksti
Näyttötalous heijastelee kaikkea sellaista, mitä todellisuudessa emme tarvitsisi - mutta meille on opetettu, että kulutus ravitsee markkinataloutta tuoden lisääntyvästi työtä - unohtaen samalla, että elämme jo nyt laina-ajalla.
Kuva 4
--- http://www.panoramio.com/photo/6427113 ---
Teksti
Jähmettyneet ihmiset vahanaamioineen olivat kuin pysähtyneen ajatuksen luoma illuusio kaikkeudesta, jossa mekanistinen markkinatalous hyydytti ympäristöllisen ajattelun.
Kuva 5
--- http://www.panoramio.com/photo/6427137 ---
Teksti
Uroksellinen näyttötalous lepää usein geenijatkollisesti naisen varassa. Miehisyys kulutusjuhlassa kiihottaa vain hekumahetkessä naisen lisääntymisviettiä.
Kuva 6
--- http://www.panoramio.com/photo/6427140 ---
Teksti
Yksin - rauha ja hiljaisuus. Tuli, luonto ja pysähtynyt hetki. Oli välähdys heräämisestä, jossa luonto osoitti kulkunsa herättäen ajatuksen olevaisuuden harmoniasta.
Ylemielisyyttä
Samaa tavaraa kuvalla tai ilman, sisällöttömiä haastatteluja uusintana ristiin eri kanavilla pitkin päivää, tympeitä voimasoittolistoja, maakuntauutisia suoraan maakuntalehdistä loputtomana toistona...
Vähemmän, mutta laadukkaampaa, voisi olla huomattavasti mielekkäämpää. Pelkkä ohjelmavirran ylläpitäminen mahdollisimman monella kanavalla mahdollisimman halvalla ei voi riittää ohjelmatoiminnan toiminta-ajatukseksi.
Sama täällä
Heti kun tuo koko touhu toimii ilman mediamaksuja,
siis piiloveroja. Onnittelen ylen päättäjiä.
Ylestä on tehtävä julkinen osakeyhtiö. Osakkeet
myyntiin pörssiin. Napanuora pois eduskunnan
ohjauksesta.
Silloin ollaan oikeilla vesillä siinä firmassa.
Yle onkin jo onnistunut
Yle onkin jo onnistunut supistamaan mielenkiinnottomasti radion ja telkkarin uutiset samoiksi, ...
Vaivaa kaikkia
Tuo uutisten samankaltaisuus ja loputon toisto aamu 7 ilta kymmeneen.
Sama levy jauhaa kaikilla
Sama levy jauhaa kaikilla kanavilla. Uusi Yle hoi, eikö löytynyt yhtään taloustoimittajaa? Kouluttakaa edes yksi, vaikka urheilutoimittaja, kun näitä riittää pivin pimein koko tuvallinen.
Tekniikka ja Rahat
Olen ehdottomasti sitä mieltä,
että tekniikka
ja
rahat
on puolitettava molemmin puolin!
Toivottavasti
hesari ei pääse sotkemaan hyvää asiaa!
relander paitsioon
toi relander on jokapaikassa. ei jaksa.
ja Tervo puujalkavitseineen.
ja Tervo puujalkavitseineen.
Tosiaan Tervo puujalkavitseineen
En kertakaikkiaan jaksa ymärtää itsekeskeistä "älykkönä" esiintyvää Jari Tervoa. Vahingossa jouduin Tampereella katsomaan Tervon kirjoittamaa näytelmää ja marssin kesken kaiken teatterista ulos. Aivan kauheaa tekstiä !
Timo T.A. Mikkosen haluasin nähdä ja kuulla vaikka vain kolumnistina. Suomalaisen miehen Niklaksen rinnalla.
Timo ja Niina Mikkosen jutut kiinnostaisivat
Kyllä heillä on oma ja mielenkiintoinen näkökulma asioihin. Ei tietenkään sovi kaikille mutta itseäni KIINNOSTAA lukea.
Relander on Ulkopolitiikka-lehden toimitusneuvoston jäsen
Relander on "hyvä tyyppi" ja Ulkopolitiikka-lehden toimi tusneuvoston jäsen.
Olisi hyvä, jos hänellä olisi joku näkemys siitä, miten jatketaan Afganistanissa.
Uudelta Suomelta ja monelta muultakin on jäänyt huomioon ottamatta Erkki Tuomiojan viimeinen kommentti asiasta hänen verkkosivuiltaan: http://www.tuomioja.org .
Minusta on hyvä, että Vihreässä liitossa on myös pienen pieni mieskiintiö Anni Sinnemäen, Heidi Hautalan ja Satu Hassin rinnalla.
Jotenkin tuntuu, että Satu Hassi on vaiennettu, kun mitään ääntä ei ole kuulunut. Hiljaista on myös Kööpenhaminan kokouksen rintamalta. Sirpa Pietikäinenkään ei ole sanonut mitään eikä Paula Lehtomäki.
Jukka Relanderilla ja myös muilla Vihreän liiton jäsenillä on hyvät kuvat Wikipediassa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jukka_Relander
Hommassa haiskahtaa astian
Hommassa haiskahtaa astian maku.
Astialla tarkoitan sängyn alla olevaa Arabian fajanssipottaa tai keijaa. Ihan miten vaan haluatte murrealueesta riippuen.
Toinen vaihtoehto on tietysti se halvempi emalinen.
Ilmakivääriammunnoissa se ritisee kivasti.
Ryypätkääpä! Aromit ovat tallella.
Edit
Nyt on pakko mennä koisaamaan ja sitä ennen on on akkaakin pantava.
tuomiojan viimeisin oli taas täyttä asiaa, kiitos kun muistutit!
tuomiojan tekstit ovat yleensä ytimeen osuvia, eivätkä pokkuroi.
UUSI AIKA ALKAMASSA ?
Uskomatonta jotain uudistusta YLE;ssä .
- hyvä niin ja lisää US kanssa kehittää, suunta oikea.
Poliitikot ei ole "tietäjiä" mediassa ammattimiesten / naisten tulee jatkossa päättää viestinnän suunta ja tulevaisuus.
Kansa maksaa siitä mitä vapaaehtoisesti HALUAA TILATA !
- pakkomaksut poistuttava.
Visiointi Vilèn?
Mihin häntä tarvitaan? Paljonko maksaa? Onko sukua Unkarin lähettiläälle?
Asia on merkityksellisempi kuin arvaatkaan,joten auta Tapio?
eikös se ole wilen?
ent. toim. ym.
Virike-Vilén
http://www.talouselama.fi/henkilokuvat/article167517.ece
Hyvää huomenta Minerva!
En ole sukututkinut kokoomusta niin pitkälle, että tietäisin todennäköisesti Kokoomuksen mandaatilla Yleisradiossa istuvan Virike-Vilénin kytkennät Jari Viléniin tai edes Tenho Sauréniin ja Sulo, Juhana tai Emilia Viléniin.
Parempia ohjelmiko
Tekstin mukaan yksityiset toimistot tekevät ylen ohjelmista 20%. Ja mitä se merkitsee. Sitä, että yle edelleen määrää, minkälainen ohjelman pitää olla ja mitä se sisältää. Jatkamme sitä samaa linjaa, jota olemme seuranneet 60-luvun alusta, jolloin yle politisoitiin. Kertokaa US-laiset, saako ohjelman tehdä täysin riippumattomasti ja vapaasti ilman ennakkosensuuria.
ylen voisi supistaa yhteen
ylen voisi supistaa yhteen televisiokanavaan ja kahteen radiokanavaan. Ja palataansiihen että ruotsalaisten ohjelmat tulevat maanatain ja tiistain aikana kuten aiemminkin.
Samaten tampereen toimitus voitaisiin lopettaa jotta saataisiin vähän säästöjä, se on muutenkin ihan turha.
Juu TV-kakkonen joutaa
Juu TV-kakkonen joutaa lopettaa. Ihan tyhjänpäiväinen sossupesä
Niklaksestako meidän Berluskoonimme?
Niklas tullee myöhemmin Yle puheen omistaja. Sitten esim. Tv-Teemakanava! Näin näen tilanteiden kehittyvän.
Niklaksella on huomattavat puoltajat asiassa, pieni asetusten muutos lakiin.
Ja PuheTeema on syntynyt, pienellä rahalla, mutta suurella työllä?
Virmavirralla
Virmavirralla on kuvaavasti punainen solmio. Sopii mainiosti yhteen suomettuneen ja venäjämyönteisen YLEn kanssa.
Tuhkaluukku?
Kuka veis tän putkisen huoriin?
Tarjoan viinat.
Putkisella on kiitettävää itsekuria
En usko, että Putkinen on ollut Virossa rentoutumassa, vaan hän on ollut tiukalla asialinjalla, joten tässä mielessä esitys lienee tehoton.
Ehkä tunnetuista henkilöistä Sofi Oksanen tuntee parhaiten paikat ja hinnat.
Professori Virmavirran solmio on samanlainen kuin Kataisenkin
Joskus kuitenkin Katainen näyttää todellisen luonteensa ja käyttää vaaleanpunaista solmiota.
Jääkiekkoa jääkiekkoa .....
En tiedä onko tämä oikea paikka puhu TV:n aamulähetysten
"YLENKYLLÄISISTÄ" jääkiekkotuloksista, kirjoitan kuitenkin.
Ilmeisesti ikävuodet painaa, mutta en jaksa käsittää, että
aamu-uutisten yhteydessä kerrotaan ikäänkuin maailman tär-
keimpinä asioina:"Se ja se Suomalainen jääkiekkoilija on
tehnyt niin ja niin monta maalia tai hyvää syöttöä USA:n
kaukaloissa". Kiinnostaako todella Suomalaisten TV:n
katsojien enemmistöä , minun mielestäni, moinen höpötys?
Eikö nämä tiedot voisi siirtää jollekin toiselle kanaval-
le. Tosin itsekin voin vaihtaa kanavaa,mutta mielestäni
niiden paikka ei ole pääuutisten yhteydessä.
Onko meidän kansallinen itsetunto jääkiekkoilijoiden
tai jonkun tennistähden varassa? Onko näistä jutuista
tehty katsojatilastoja?
Joku tolkku tuolle
Joku tolkku tuolle urheilumafialle pitäisi saada, mutta kun YLE:n ja maikkarin pomot ovat innokkaita urheilumiehiä. Kuinka paljon katseluaikaa menettävät ne, joita urheiluhöyryäminen ei kiinnosta tippaakaan.
Kantolan perhe vai Kankkulan kaivolla?
http://www.yle.fi/player/player.jsp?id=64859&locale=
Aikookohan YLE lähettää
Aikookohan YLE lähettää myös jatkossa vihaohjelmiansa kuten huomenna - Pressiklubissa haukuttanee jälleen kerran suomalaiset miehet mm "naisvihasta" ja rasismista?
Törkeää!
Monsterigalleria?
Vaikuttaa enemmän kuin hiukka (henkiseltä) monsterigallerialta - haloo, me ollaan kolmannella vuosituhannella!
miten niin uusi?
Kommari, perintökommari, viherkommari, naurettava, naurattaja, Iivi, pelle ja kokoomuskommari.
Jos uutuutta odotatte, älkää pidätelkö henkeä.
Yleisradio hakee hyväksyttävyyttä
Yleisradio hakee hyväksyttävyyttä avoimien tuotosten ohjelmalla. Se ehkä saa uusia ajatuksia talon sisään.
Tämän hyväksyttävyyden tarkoituksena on sokeroida pakko-Yleisradion karvas pilleri.
Pientä suhteellisuutta nyt
Pientä suhteellisuutta nyt hei. Tässä on kyse yhdestä kolumnista / päivä. YLE suoltaa ohjelmaa 24/7 ainakin 5 radiokanavalta ja 4 TV-kanavalta satoja tunteja / päivä. Ei näiden muutaman minuutin äänikolumnien perusteella vielä kannata vedellä suuriakaan johtopäätöksiä mitä Ylessä tulee tapahtumaan. Jos Ylellä olisi Obaman kolumni kerran viikossa yksinoikeudella, sitten asia alkaisi painaa.
Lupamaksut suoraan veroista
On oikea valtionhallinnon saavutus, kun Ilomantsissa saatiin nalkkiin ja sakotettua 89-vuotias sotaveteraani kolmen kuukauden luvattomasta TV-uutisten katselusta.
Pahempi kuin Neuvostoliitto
Ilomantsissa saatiin Möhkö takaisin. Sotaveteraani kesti Neuvostoliiton, mutta ei Yleisradiota.
Ulkoistetaan työt, ei työpaikkoja
Yle Vision johtaja Ville Vilén vakuutti, että ohjelmien entistä laajempi ostaminen yksityiseltä puolelta "ei suoranaisesti tule vaikuttamaan työpaikkoihin".
Tarkoittaako tuo taas sitä, että työt siirtyvät, mutta vanhat työntekijät jatkavat samalla palkalla ilman tekemistä?
"punaiset hyeenat"
makoilevat vaalien välit....
Mutta sitten alkaa propaganda kun pitää huijata demareille äänestäjiä.
Sitten saavilla paskaa yrittäjien ja maajussien päälle ja puetaan ay-liikkeen kiilusilmäjuopot vaaleanpunaisiin ruusuihin....
Uutispuuro tulee jo korvista ulos
vähempikin riittää. Kukaan ei kuole siihen, ettei kuule 10x/pv mitä Matti Vanhanen on taas pääministerin haastattelutunnilla huokaissut ihan vain jotakin keksiäkseen..
YLE vs. kaupallinen media - linkki median ymmärtämiseen
USA:n tie = Suomen tie ?
Ei toi USA:n markkinatalouspohjainen mediakehityskään ihan putkeen ole mennyt... En vaihtaisi ihan heti Suomen mallia USA:n malliksi
Alisa Miller, Public Radio Internationalin johtaja, kertoo herättävien tilastojen kautta miksi -- vaikka amerikkalaiset haluavat tietää enemmän kuin koskaan maailmasta -- Yhdysvaltain media kertoo siitä itse asiassa vähemmän.
Ruudun alla olevasta alasvetovalikosta ( Subtitiles Avaolable in ) saa esitykseen suomenkieliset tekstit.
Linkki median ymmärtämiseen?:
http://www.ted.com/talks/lang/eng/alisa_miller_shares_the_news_about_the...
Ei sillä ollut sukututkinuksen
kanssa mitään telemistä Tapio. Yritin piirrellä koordinaatteja siitä, missä nyt oikein mennään. Visio-Vilén ei ole vähäpätöinen siinä mielessä.
Muutoinkin olen koko ajan varpaillani ja varuillani näiden kokoomuksen nuorten miesten kanssa kytkeytyvätpä sitten mihin hyvänsä, vaikka puhelinpylvääseen. Minulla on omat ei-poliittiset syyni,
Ujosti kiitän herrasmiesmäisestä, vaikka vähän leuhkasta vastauksesta. Vau...
Tiedonvälityksen murros, tämä näin, tulee varmasti kääntymään sen 180 astetta vähintään siitä huolimatta,että Yle ei näytä pääsevän hallintoneuvostonsa suitsista vapauteen.
Hyvät ihmiset, parhaiten edistätte muutosta luopumalla televisiosta kokonaan ja hankkimalla suurinäyttöisen tietokoneen. Sen jälkeen muutos on automaattinen ja valta valita on omissa käsissänne.
Ei tarvitse ottaa passiivisesti vastaan, mitä tarjotaan, eikä tarvitse maksaa muusta kuin siitä, mistä haluaa maksaa. Loppukehityksen voi jättää VisioVillen pääteltäväksi.
tv kaks
tv kaks kuiteskin tuottaa parhaan ohjelman, pikku kakkosen.
Sandmännchen
Olen 1967 matkustanut Trabantilla, pidin Haenel -ilmakivääristä, joka ostettiin Anttilasta. Opettelin sillä ampumaan seitsenvuotiaana. Pidin verkkoaluspaidoista, joissa reiät olivat pienempiä kuin Suomen puolustusvoimien verkkoaluspaidoissa, jotka olivat "Uuno Turhapuro"-mallia. Arvostin ja arvostan edelleen myös lämpötyynyä.
Kaikkein parasta mielestäni kuitenkin DDR:ssä oli Nukkumatti (Sandmännchen) -elokuva.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nukkumatti
En kuitenkaan arvosta DDR:n tunnustamiskomiteaa enkä SDP:n Kalevi Sorsan raivokasta pyrkimystä päästä ulkopolitiikkaan mukaan ja katua Väinö Tannerin ja Väinö Leskisen aikaisia pyrkimyksiä liioittelemalla neuvostomyönteisyydessä. Ulf Sundvist ilmeisesti meni aivan liikaa yli hyväksytyn, minkä vuoksi ilmeisesti pälkäneläisyyden uhan vuoksi CIA kehitti Paavo Lipposen ja Jaakko Blombergin kaltaiset karaktäärit, jotka hämäsivät sundqvistlaisia ainakin vuoden 1971 julkilausumalla YYA-sopimuksen tulkinnasta Varsovan liiton maiden tapaan.
En kuitenkaan pidä ilmeisenä, että Tarja Halonen olisi omasta halustaan varsinaisesti mennyt DDR:n tunnustamiskomiteaan, vaan käsittääkseni hän oli SAK:n mandaatilla, työsuhteessa SAK:hon ja SAK:n määräämä. Tässä mielessä oikeastaan Halosen mukana olo DDR:n tunnustamiskomiteassa voi olla hieman samanlainen asia kuin se, että joku joutui Waffen-SS:ään rivimieheksi.
Sen sijaan Seta on voinut olla Halosen omaa ihmisoikeusharrastusta, koska en usko, että SAK:n sisällä mikään Paperiliitto tai Metallityöväen Liitto olisi chauvinistijohtajiensa voimin määrännyt ketään SAK:n virkailijoista Setaan.
Loppujen lopuksi DDR:n tunnustamiskomitea oli haitallinen yli aisan potkiminen vain puoluesyiden vuoksi, joka vaikeutti ulkoasiainministeriön everstijuntan (Hyvärinen, Korhonen, Pastinen) asemaa torjua kommunikeoilla YYA-sopimuksen uudenlaisia tulkintoja.
Ja takaisin asiaan: Nukkumatti oli hyvä ohjelma.
Bensaa liekkeihin?
Mitä Akuliina Saarikoski tekee tuossa joukossa? Ei kai tilanne ole se, että sitä samaa laillisuuden rajamailla kulkevaa saastaa, mitä kyseinen "toimittaja" on suustaan suoltanut, joudutaan kuuntelemaan jatkossakin?
Tämäkö nyt sitten on "Uusi YLE"?.
Akuliinan aiempaa tuotantoa:
http://www.city.fi/artikkeli/Akuliina+Saarikoski/3124/
“Seksuaalikäännyttäminen on loistavaa. Vanha vitsi kuuluu, että jokainen nainen tarvitsee vain pienen sysäyksen oikeaan suuntaan. 1990-luvulla jenkkiaktivistien tunnuslause oli ’10 % is not enough, recruit recruit recruit!’. Nuoret ovat lähtökohtaisesti perverssejä ja kokeilunhaluisia. Kasvatusoppaiden mukaan ’13-vuotiaana monet tytöt ovat kiinnostuneita omasta sukupuolestaan, mutta ei hätää, se menee kyllä ohi’. Eikä mene, ei ainakaan itsestään. Tarvitaan hirveä määrä heteromuottiin tunkemista, ehdollistamista ja yhteiskunnan painetta, jotta tuloksena on aikuinen hetero. Käännytystä homoseksuaalisuuteen voi ja kannattaa ehdottomasti harrastaa. Parhaiten se sujuu käytännön harjoituksilla.”
Hei huomenna tehdään historiaa !
kun Uusi Suomi aloittaa klo 11.03 Radio Puheen kanssa . ' Uusi Yle ' toimii eri tavalla , koska nyt mukana olette te US- huippuosaajat mukana sekä he ' nyt mukaan poimitut toimitsijat ' . Taso taatusti paranee .
-
L y c k a till - O n n e a huomiselle !
Krisse
pst.)
http://www.yle.fi/puhe/sivu.php?uname=kolumniyhteistyo
+
Kertauksen vuoksi
kannattaa kuunneella kanavapäällikkö Heikki Vuohelaisen toimittamia Naapurineljännes- ja Näin naapurissa-ohjelmia.
Historiaa tehdään ja takinkääntäjä on päällepäsmärinä.
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=00762&a=5990
Valitettavasti Naapurineljännes-ohjelmat eivät ole enää kuultavissa.
katso Muumeja
tai jotain muuta telkkarista. Radiota ei aina voi kaikki ymmärtää .....