- Kuva: Marja-Leena Hukkanen
Konsta Pöyliö ja Kai Lehtinen.
Syksyllä edesmennyt Veikko Huovinen tuskin ajatteli elokuvakritiikkiä, kun pisti Pylkkäsen Konstan sanomaan, että paras viisauden laji on jälkiviisaus, mutta jotakin tässä on viran puolesta sanottava, kun Kari Väänäsen ohjaama ”Havukka-ahon ajattelija” eteläisillekin silmille lennähti.
Ihmisellä on tässä maailmankaikkeudessa Huovisen mukaan ”kusiaisen valtuudet”. Kriitikolla tietysti vielä pienemmät. Tottahan tämäkin on. Huovisen 1950-luvun läpimurtoteos ei ole ollut suotta suosittu: kyllä siellä edelleen semmoista vanhentumatonta nöyrää korpifilosofiaa on, että erittäin hyvin ymmärrän Kari Väänäsen pitkäaikaisen tarpeen se filmata.
Luin Huovisen kirjan hiljan uudelleen. Täytyy sanoa, että Väänänen on tavoittanut sen hengen ja tunnelman aivan erinomaisesti.
Joitakin, kuulemma kirjailijan hyväksymiä, muutoksia käsikirjoituksessa on. Ensinnäkin se, että kun Konsta (Kai Lehtinen) lähtee Lentualle lisenssejä tapaamaan hän ottaa Havukka-ahon pikkupojan (mainio Konsta Pöyliö) pitemmäksi aikaa korpivaellukselle mukaansa kuin kirjassa.
Tästä pääsee heti saivartelemaan. Olisin kaivannut enemmän jaksoja, joissa Konsta on yksin metsässä. Väänäsen elokuva on niin mahdottoman sosiaalinen kuten kai ohjaaja itsekin persoonana.
Kirjassa on aineksia ”korpien kuiskinnalle” ja ”synkkien järvien loiskinnalle” enemmän kuin elokuvassa näkyy.
Timo Salminen on kyllä kuvannut järviä ja vastarannan taakse laskeutuneen auringon punaamia pilviä varsin hienosti. Mutta se metsä ja suo? Ei ole annettu niille tilaa.
Minä ihan tosissani vivahteikkaampaa luonnonkuvausta tähän kaipasin. Järven rannalla peliään pitäviä helsinkiläisiä näyttelijöitä on niin vaikea arvostella.
Vai onko? On ja ei. Ilman muuta Kai Lehtinen Konstana ja Tommi Korpela ja Hannu-Pekka Björkman tiedemiehinä tekevät erinomaista näyttelijäntyötä, puhumattakaan Ilkka Heiskasen Mooses Pessistä. Mutta täytyy myös myötää, että harvoin olen ollut yhtä ilahtunut kuin siinä kohdassa tukkisavotan kaupalla, kun joku hieman tuntemattomampi kasvo (ehkä Kajaanin teatterista?) sai sanoa pari repliikkiä.
Toisin sanoen sitä alkaa olla niin väsynyt näihin samoihin kasvoihin elokuvasta toiseen, että objektiivinen arviointi on toistaiseksi mahdotonta.
1950-luvulla sota oli lähempänä. Huovisen tekstissä maisteri Kronbergin nenästä on kranaatinsirpale ottanut palan pois. Olisi sen voinut Korpelankin nenään maskeerata.
Entäs itse Konsta? Kyllä täytyy myöntää, että Kai Lehtinen tekee taas kerran hyvin sisäistyneen roolityön. Hänen Konstansa on jotenkin liikuttavan traaginen, täynnä ison miehen maailmaan mahtumatonta tuskaa. Ehkä se jopa liiankin tuskaisesti vie huumorilta tilaa. Lauri Leinon 1970-luvun tv-sarjan Konsta oli tässä mielessä kyllä kaikessa kuivakkuudessaan huvittavampi hahmo.
En muuten ymmärtänyt kirjassakaan tätä kuoliaaksinaurattajan hahmoa. Se on elokuvassakin (Aake Kalliala), mutta sen paremmin siinä kuin kirjassakaan tämä ”vitsitykki” ei oikein lausu ensimmäistäkään vitsiä. Ehkäpä koko huovismainen takakiero vitsi onkin siinä.
Luin pätkän Huovisen tekstiä 7-vuotiaalle pojalleni iltasatuna. Sehän nauroi aivan vedet silmissä. Siitä tuli mieleeni, että ”Havukka-ahon ajattelijaa” kannattaa mennä katsomaan koko perheen voimin, vaikkei sitä semmoisena juuri olekaan markkinoitu. Saattaa toimia nuorisolle erinomaisen hyvin.
Filmtrailer:3381