Helsingissä järjestettiin sunnuntai-iltana konsertti Haitin hyväksi. Tuomiokirkossa pidetyssä tilaisuudessa esiintyi nimekäs joukko suomalaisartisteja.
–Kaikki lähtivät mukaan, joita pyydettiin, kertoi Kirkon ulkomaanavun varainhankintajohtaja Marianne Heikkilä.
Illan toinen juontaja ja yksi esiintyjistä Mikko Kuustonen lisäsi, että halukkaita tulijoita olisi ollut enemmänkin.
–Eikä kyse ole halusta olla julkisuudessa.
–Tämä on vähintä, mitä artisti voi tehdä. Vähällä voi auttaa paljon, lisäsi Kari Tapio.
Hämyisästi valaistussa kirkossa artistit esittivät kappaleita, jotka kertoivat muun muassa toivosta. Siksi Kari Tapio sanoi valinneensa yhdeksi kappaleeksi Myrskyn jälkeen.
Kuustosen ja Kari Tapion lisäksi konsertissa esiintyivät Samuli Edelmann, Katri Helena, Timo Kämäräinen, Jukka Perko, Iiro Rantala, Jari Sillanpää ja Kristiina Wheeler.
Yle lähetti konsertin suorana lähetyksenä TV2:n kanavalla.

Kommentit
Miks sie Kari mänit pillaamaan ihtes?
En ennää taija kuunnella siun levyjä yhtä ilosella mielellä kun ennen kun oot tuommoinen amerikkalainen katastrofeella ratsasteleva country-artisti.
Kari Tapiolla on riittävästi mainetta ilman Haitiakin!
Tsunami, New Orleans ja Haiti - hätä yhdistää ihmisiä
Kollektiivisuus herää syyttään hätään joutuneiden auttamisessa. Kilpailu näkyvyydestä ajaa auttajat näyttäviin suorituksiin ja median sopuleina paikalle. Media taistelee samalla tavalla näkyvyydestä - ”juuri me uutisoimme ensin, me olimme ensin paikalla ja me julkaisimme dramaattisimmat kuvat”. Tavallinen kansa taas kokee yhteenkuuluvuutta hädänalaisiin antaessaan puron, joista muodostuvat virrat —
Hätä kotona ja ulkomailla - suhteen eri laidat
[02042005] Ongelmia kohdatessaan ihminen haluaa puhua toisille huolistaan. Suurien katastrofien yhteydessä kansakunnat voivat kohdata toisiaan aivan uudella tavalla. Riittävä ulkoinen uhka voi yhdistää kokonaisia mantereita.
Auttavaisuus on herännyt uusiin mittakaavoihin mm. Suomessa. Ihmisistä riippumaton luonnonvoima on aiheuttanut suuren hädän, jossa lähimmäisten syvä epätoivo on avannut silmämme tilanteille, joita voi tulla vastaisuudessa kohdallemme milloin tahansa.
Voimme rakentaa varoitusjärjestelmiä ja voimme kehittää avustussysteemejämme yhteisesti ponnistaen. Tämä dramaattinen tapahtuma voisi olla alku uudelle jatkuvalle kädenojennukselle heille, joilla on vain kymmenes - tai vain sadasosa siitä, mitä meillä kehittyneissä maissa on.
Aivan kuten Aasian katastrofi avasi silmämme on samaan aikaan etenevä globalisaatio ja työnkäytön uusjako ajanut meitä miettimään aivan uudelleen tehtäväjakoa koko maailman osalta. Tuloerot ovat häkellyttävän suuria eri maiden ja maanosien kesken.
Nuo tuloerot eli itse asissa ostovoiman käytön eroavaisuus hankaloittaa inhimillisesti ottaen kohta kaikkia maita. On väärin pelkästään kuunnella rajattomasti toimivia yhtiöitä, joille on suurena etuna omaisuuden kerryttämisessä valtavat tuotantokustannusten erot, millä on dramaattinen yhteys tuloeroihin ja sitä myötä estävä vaikutus kestävän tasaiseen elämisentason tavoitteluun.
Pohjoismaissa mm. Ruotsi ja Norja ovat ymmärtäneet kehitysavun tarkoituksen; meidän ratkaisevasti pienempi kehitysavun osuus bruttokansantuotteestamme ei kuvasta suomalaista kansantahtoa.
Kansalaisemme ovat osoittaneet hädänhetkellä kollektiivista auttamisen halua. On selvää, että elinolojen ollessa edes hiukan paremmat mm. Indonesiassa, olisivat inhimilliset tuhot olleet pienemmät.
Nykyinen tiedonvälitys ja usein parjattu internet ”kuulutti” todellisuuden ripeämmin kaikkien tietoisuuteen verrattuna valtiovallan huolelliseen tarkkuuteen ja varovaisuuteen pyrkivät tiedotusmenetelmät. Nyt on avattu uusi mahdollisuus koordinoida, systematisoida ja kestävästi hyödyllistää koko kehitysavun tavoitteet ja toimenpiteet.
.
Mikä on meidän vastuullinen osuus kehitysavussa?
.
Tavoitteena ollut 0,7-1% kehitysapua bruttokansantuotteesta ei riitä ratkaiseviin muutoksiin. On laskettu, että kehittyneiden maiden luovuttaessa ostovoimastaan n. 5-10% köyhimmille maille antaa se mahdollisuuden tasaisempaan kulutukseen koko maailmassa, jolloin meille työnjaon uusjaossa kärsiville rikkaille maille avautuu uusia ennen kokemattomia työtilanteita suunnittelun ja projektoinnin osalta.
On selvää, että kaikilla maailman mailla tulee olla kilpailumahdollisuus globaalissa kaupankäynnissä. Osaaminen ja neuvokkuus ratkaiskoon onnistumiset. On kuitenkin selvää, että tasaisempi kulutusvoima takaa myös tasaisemman työllistymisen.
Yli rajojen tapahtuva liiketoiminta on mm. Suomessa alentamassa elintarvikkeiden hintoja. Muualta tullut liiketoimi on jo antanut alkusysäyksen esim. matkapuhelinkustannusten alentumiseen.
Nyt olisi syytä aloittaa systemaattisesti ja tutkitusti uuden ajan täsmäkehitysapu, joka nostetaan 5-10% tasolle ostovoimastamme; näin me takaamme itsellemme markkinoita ja käyttöä osaamisellemme eli viime kädessä onnistumme tavoittelemaan meille kaikille niin tärkeätä työntekoa.
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.vuodatus.net
http://www.facebook.com/first.ilkka
24.1.2010 10.00 | Ilkka Luoma |
Hienoa
Eläköön! Kari Tapio pelasti Haitin.
Kuustosen takia jäi
Kuustosen takia jäi soittamatta tällä kertaa. Vaikea teennäisempää kaveria löytää tuohon paikkaan
Artistit tekopyhiä
Omaa itseään tossa enemmän markkinoivat ja sitten kohta taas kitisevät to-maksuista.
Mites tekniikka?
Tekivätköhän kuvaajat, äänimiehet, roudarit ja muu tekninen henkilöstö sunnuntai-iltansa korvauksetta? Lähtikö liksat Haitiin?
Äänessä vika
Kuulosti kyllä vähän siltä, että K.Tapiolla taisi nuotit unohtua jonnekin. Laulanta oli vähän sitä sun tätä.
Kiitos
hienoa työtä Haitin ihmisten avuksi.
Haiti konsertti
http://areena.yle.fi/video/703259
Kirkon Ulkomaanapu "Yhteisvastuukeräyksen, Kirkon Ulkomaanavun ja Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan sunnuntai-illan Haiti-konsertti tuotti yhteensä yli 800 000 euroa." www.kua.fi
"Suomalaiset ovat lahjoittaneet Haitin maanjäristyksen uhreille 1,7 miljoonaa euroa" www.redcross.fi
Auta
www.yle.fi/auta/
Ulkoasiainministeriö "Suomelta lisää humanitaarista apua Haitin maanjäristyksen uhreille"
Lisätietoa Haitista www.formin.fi
Ylen sivujen mukaan Haitissa on vahvistettu yli 150 000 kuolonuhria.
Lämmin osaanotto ihmisten omaisille ja ystäville.
Samaa mieltä - kerrankin Lempin kanssa.
Hiukan överiksi tuo sentimento varmaan meni.
Kun meikullekin tuli tippa silmäkulmaan.
Rahaa tuli - on tää suomalainen graniitti vakaata . .