Helsingin Sanomien päätoimittajana huhtikuussa aloittava Mikael Pentikäinen kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä.
Pentikäinen myönsi tänään Ylen Aamu-tv:ssä, että hänen kantansa on myönteinen eikä hänellä ole tarvetta sitä muuttaa. Helsingin Sanomien periaatelinja ei Pentikäisen mukaan kuitenkaan tämän takia muutu.
- Lehden periaatelinja ei muutu, sitä ei ole tarvetta tarkistaa. Se on ollut sama jo ennen nykyistä päätoimittajaa Janne Virkkusta. Nato-asiaa ei ole periaatelinjaan kirjattu, Pentikäinen sanoo.
Helsingin Sanomien pitää Pentikäisen mielestä kiinnittää erityistä huomiota uutisoinnissaan talouskriisin aiheuttamaan syrjäytymiseen ja Suomen kahtiajakautumiseen.
Helsingin Sanomat on myös ryhtynyt taantuman takia henkilöstötoimenpiteisiin. Pentikäinen ei usko, että uusia saneeraustoimenpiteitä tulee, muttei kuitenkaan lupaa asiaa varmasti.

Kommentit
Entäs sosiaaliturvaperäinen maahanmuutto?
Saavatko reettarädyt vetää jatkossakin surusilmäistä humanistivihertyttölinjaa, jonka mukaan veronmaksajien pussi pitää avata apposen auki rajojemme lailla?
HS on todellakin ollut Pravda näissä asioissa.
HS on todellakin ollut suuren kansan eli tilaajiensa vastainen
Markkinoidakseen lehtiään eräät päätoimittajat avasivat Nato-pelin - 24102006
Muutama päätoimittaja on sama kuin muutama satunnaisesti valittu Suomen kansalainen mielipiteen arvokkuutena. Uutisointi innostui Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan Janne Virkkusen avauksesta Natoon kehoituksesta. Asiasta tehtiin jostain syystä laajempi, haastattelemalla muutamia muitakin päätoimittajia. Suomen kansan enemmistö ei tutkimusten mukaan halua Natoon.
Painettu sana käy omaa kamppailuaan huomisen levikki- ja lukijakatoa kohtaan, ennen kaikkea nuorten osalta. Nuoret ovat siirtymässä painetusta paperin turhakäytöstä sähköisiin medioihin - lähinnä internettiin. Uutinenhan se on sekin, että muutama päätoimittaja suosittaa Nato-jäsenyyttä, kuten on uutinen sekin, että eduskuntavaalit ovat jo n. 12 kuukauden kuluttua.
Sana on vapaa ja päätoimittajat kaitsevat, kuin myös vastaavat, kukin tavallansa lehtensä linjasta, pääkirjoituksista ja uutisarvioinneista.
Printtimedia on siirtymässä uuteen ajanjaksoon tiedon siirrossa internettiin. Mm. Taloussanomat on selvasti ottanut lähestymisen sähköiseen muotoon uudistaessaan nettilehteään. Toimituksellista uutisointia ja taustatutkimusta tullaan aina tarvitsemaan, nyt on itseasiassa vain kysymys siitä kannattaako puuta tuhlata musteen kuljetuspaperiin.
Puheenaiheita pitää keksiä heräteltäessä lukijoita. Nato-myönteisyys oli looginen ja populistinen avaus muistuttelulla, että täällä paperi-informaation puolellakin on mielipiteitä. Sana on vapaa, vaikkakin lukijat odottanevat mieluumminkin huolella laadittuja kaikista näkökulmista tarkasteltuja uutisia mahdollisimman totuudenmukaisina. Arviot ja mielipiteet muodostuvat lähinnä lukijoilta, joskin avaukset kannanotoilla herättävät keskustelua. Nato-kortti on jälleen heitetty pöytään. Päätoimittajilla on sama ilmaisunvapaus, kuin lukijoilla ja lukijoilla on oma valinnanvapaus, mitä lukevat.
Suomen ei kannata liittyä Natoon muutamien tosiseikkojen vuoksi. Suomi on jo nyt uskottava YK-rauhanturvaajamaa. Suomi on uskottava puolueeton toimija konfliktien kentällä. Suomalainen on aina ollut niin hyvässä kuin pahassa idän ja lännen rajalla, taloudessa, politiikassa, kulttuureissa ja uskonnoissa. Suomella on nytkin aivan erityinen asema. Kauppa Venäjän kanssa on aikaisemminkin ollut ratkaisevaa hyvinvointimme osalta. Venäjä on suurin kauppakumppanimme. Suomi on myös EU:ssa ja nyt käytännössä suvereeni omatahtoinen maa Brysselistä huolimatta.
Nato on monille nouseville ja kehittyville maille merkki amerikkalaisuudesta ja sillä on negatiivisia vaikutuksia puolueettomuuteen. Sveitsi on pitäytynyt irti sotilasliitoista ja tälle on muodostunut ainutlaatuinen asema puolueettomana toimijana ja välittäjänä. Sveitsillä on lähes aina mennyt hyvin.
Suomi voi saavuttaa itselleen rauhanturvaamis- ja konfliktien hallinnan 'suurvalta-aseman', pienuudestaan huolimatta. Arvostetuimmat rauhanturvaajat tulevat luonnollisesti puolueettomista maista. Maapallolla tulee aina olemaan hymistelyistä huolimatta sotia, taisteluja ja erimielisyyksiä. Suomalainen YK-sotilas on uskottava, luotettava ja puolueeton huipputuote maailman erimielisyyskentille nyt ja huomenna. Valtion on huolehdittava tästä sotilaallisesta puolueettomuusstatuksesta. Suomen ei tarvitse liittyä Natoon. Nykyiset kytkökset riittävät hyvin. Valtion on turvattava riittävät varat uskottavan ja puolueettoman sotilaskykymme ylläpitämiseksi.
Suomen kansan enemmistö ei halua Natoa, tätä kantaa pitää kunnioittaa. Mikäli kansa sanoo enemmistönä kyllä Natolle, on sekin asiat sitten selvä. Sanan vapauden nimissä päätoimittajilla on oikeus julkaista mielipiteitään ja lukijoilla on oikeus antaa niistä arvionsa. Oli perin selvää, että tämä muutaman päätoimittajan julkisuuteen marssi oli aikomus antaa vaikutusvallallaan ohjausta kansalaisille ja lukijoille.
Seuraavissa vaaleissa kansa osaa itse antaa mielipiteensä ja arvionsa mm. Nato-kysymyksestä ääniensä kautta, mikäli Nato-kortti kulminoituu ehdokkaisiin. On mielenkiintoista nähdä ketkä pelaavat Nato-kortilla ja millä tavoin. Janne Virkkusen kolumnissa oli se hyvä puoli, että se lopullisesti antoi kuvan edustamansa lehden kannasta, nyt on lukijoiden vuoro.
Ilkka Luoma
Hesarin levikki lienee
Hesarin levikki lienee muuten siinä puolen miljoonan tilaajan paikkeilla. Oletko varma, että heidän keskuudessaan Nato-kanta on sama kuin suomalaisilla keskimäärin ;)
Kuinka Suomea ajetaan pyssyn piippuun - Nato, pakkopulla?
(HS-uutisointi tiistaina - "vieläkin enemmistö Natoa vastaan" - eipä päätoimittajat polvesta toiseen osaa ymmärtää suuren kansan tahtoa, he muuten myös tilaavat Helsingin Sanomia)
[ ... Helsingin Sanomien vakiokolumnisti Olli Kivinen riemuitsee historian takaa perinteen painolastit nilkoissa Kekkos-vihaisena ajoilta, "jolloin puhuminen oli kielletty". Onko leukojen louskuttelu vapauden ja kriittisen keskustelun arvopohjaa, ymmärtämättä mitä kielellinen muotoilu voi kokonaisvahinkona aiheuttaa ...]
Helsingin Sanomat innostui mittauttamaan Nato-asenteita sekä mielipiteitä Venäjästä. Se oli rehellistä peliä se. Mutta mitä oli se peli, mitä otsikoilla ja bouldauksilla haluttiin sanoa: "Vieläkin Nato-vastaisuutta, --- epävarmojen kansalaisten määrä noussut".
Todellisuudessa pidemmällä tarkastelujaksolla Hesarin mittauksessa ei epävarmojen määrä ollut muuttunut nimeksikään. Todellisuudessa kansakunta äänestäjinä ilmaisee koko ajan vuodesta toiseen selvää viestiä poliitikoille: "Pitäkää sormet erossa Natosta, ja ei Venäjä meille niin paha karhu ole", - sitä vastoin poliitikot annettua mandaattia vastaan Russia kolmanteen ilmaisuilla pikkunäppärästi lohkoilevat, kosiskellessaan omia mieltymyksiään.
Tosiasia on se, että niin Helsingin Sanomat kuin huippukolumnisti menneiltä aikakausilta yrittää ahtaa suomalaisille Nato-viestiä kuin käärmettä pyssyyn. Kansa ei Suomessa Natoa halua. Kuinka monta kertaa se täytyy tarkistaa ja mitata? Onko tilanne sama kuin aikoinaan "kaikenmaailman kivisten" ilakointi, kun Urho Kekkonen ystävyyttä alvariinsa todisteli villasikajahdeissa tovereille Neuvostoliitossa? No, jos galluppeja jaksaa tehdä jatkuvasti niin saattaa sinne tilastovirheen kautta pujahtaa otsikointi: "Suomen kansa muutti linjansa, nyt halutaankin Natoa enemmän".
Venäjän karhua herätellään kaikesta pienestäkin, venäläinen sotilaskone lensi liki Norjan rajaa - se on uutinen ilmaistavaksi turvallisuushaasteena. Miksi media on mennyt pienen klikin vipuun tekemällä Venäjästä pelotetta ja Natosta pelastajaa. Maailmanlaajuisesti ajatellen Nato/USA lienee suurempi uhka kuin Venäjä. Ketkä ovat juuri nyt Irakissa, onko Irak ollut menestys? USA:n kansa haluaa sotilaansa Irakista pois. Milloin presidentti George W. Bush kuuntelee kansaansa?
Kuunteleeko Suomessa nykykykyhallitus milloin valitsijoitaan? Kansa ei antanut mm. Kokoomukselle mandaattia sormeilla kysymyksiä Natosta pakkopullana. Kokoomus tietää, että vaalivoitto tuli pitkälti Sauli Niinistön äänestäjiltä, ja se ei riitä korskeiluun nokkeluuksilla turvallisuushaastepuheina USA:ssa. Niin huomion kipeitä me ei olla kansakuntana, että rähmällään tarvitsisi olla (kuten ennen) - ei USA:n suuntaan, kuin ei Venäjänkään.
Miksi muutamat suuret mediat yrittävät kaikin keinoin survoa ajatuksia kansan mieliin? Eikö media luota heidän kulunsa maksaviin lukijoihin? Tarkkaavainen lukija huomasi heti tiistain Helsingin Sanomista, että otsikointi, 2.sivun kolumni menneitä ajoilta oli tarkoitushakuista häivemanipulointia tehden Venäjästä uhan ja Natosta pelastajan. Meillä suuri kansa on tiennyt koko ajan mikä on vapaata arvokeskustelua mm. Venäjästä, kuin myös USA:sta.
Nyt voidaan sanoa - kuuluisan sanotun sanan mukaisesti: "Kyllä kansa tietää..." - se on juuri niin. Iloksemme vikuroivista kolumneista ja otsikoista huolimatta HS ilmaisi jutuissaan koko totuuden kunhan jaksoi kaikki rivit lukea. Kyllä kansa "luki" ja ymmärsi Häkämiehenkin koko jutun - se vain oli ytimeltään niin häkellyttävän lyhyt - muu oli pehmennystä, kun huomasi ylittäneensä normioituneet rajat. Kansainväliseen politiikan hoitoon ei kuulu pontevoituminen kerkeäksi suuren edessä kieli sinipunaisena. Suurta viisautta on katsoa kaikkiin suuntiin pyllistämättä kenellekkään.
Ilkka Luoma
............
Mielipidekirjoitukseen liittyvä kuvakertomus-
( kuvia saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä - copyright by Ilkka Luoma 2007 )
Kuva 1
--- http://www.panoramio.com/photo/4580389 --- [892kB]
Teksti
Suomi jäi Talvisodassa yksin 1939. Jatkosodassa Kolmas Valtakunta auttoi omista lähtökohdista myös Suomea ratkaisevasti Neuvostoliittoa vastaan. Kuvan rynnäkkötykkivaunu osallistui kesän 1944 ratkaisutaisteluihin. Suomi pelasti viime kädessä itse itsensä, taitavasti. Emme tarvitse Natoa tänään - ja tämän suuri kansa tietää.
Kuva 2
--- http://www.panoramio.com/photo/4580403 --- [706kB]
Teksti
Helsinkiä puolustettiin Neuvostoliiton pommikoneita vastaan mm. saksalaisten toimittamilla 88-millisillä ilmatorjuntatykeillä. Sulkutuli toimi erinomaisesti ja pääkaupunki säilyi hyvin helmikuun 1944 pommituksista huolimatta. Pienenä kansana Suomen oli luotettava itseensä. Niin on nytkin: Turvaamme itseemme, osaamiseen ja riittävän vahvaan ja moderniin armeijaan, joka pohjaa taistelutahtonsa asevelvollisuuslaista. Suomen ei tule "koskaan" luopua varusmiesarmeijasta. Suomi ei tarvitse Natoa.
Kuva 3
--- http://www.panoramio.com/photo/4580445 --- [659kB]
Teksti
Suomi sai muutamia Hawker Hurricane II C hävittäjiä Englannista, mutta nämä koneet eivät suuria saavutuksia taisteluissa saavuttaneet. Pääpaino erityisesti 1944 ilmataisteluissa oli Saksasta ostetuilla/ saaduilla Messerschmitt Bf-109 hävittäjillä. Kuvan kone on todellinen harvinaisuus, se on alkuperäisessä kunnossa! Moni ulkomaalainen kuvautti itsensä jostain syystä sinisen hakaristin vieressä. 19. elokuuta 2007 - Senaatin tori, Hki - Veteraanijärjestön 50 vuotisjuhla.
Kuva 4
--- http://www.panoramio.com/photo/4580468 --- [822kB]
Teksti
Kaukoidästä tullut nousevan Kiinan kansalaista kiehtoi suomalainen sotilas täysissä varusteissaan - halusi kuvauttaman itsensä juuri tuossa paikassa. Suomalainen itsenäisyys, riippumattomuus ja puolueettomuus sotilasliitoista lähtevät riittävän suuresta asevalvollisuusreserviarmeijasta, moderneista varusteita ja aseista sekä kansallisesta hengestä kuin myös erikoisjoukoista. Suomi ei pelkää Venäjää, Suomen ei tarvitse kumarrella USA:ta, eikä Suomen tarvitse liittyä USA:n johtamaan Natoon. Tämän Suomen kansa tietää, lukuisat gallupit sen todistavat vuodesta toiseen kolumnistien ja Helsingin Sanomien jupinoista huolimatta.
Kuva 5
--- http://www.panoramio.com/photo/4580492 --- [861kB]
Teksti
Saksalaisen Zundapp sotamoottoripyörän erikoisasiantuntija selostaa YLE:lle mitä tuo pyörä on historiassaan nähnyt. Pyörä on alkuperäinen ja tuolloisen maailman parhaaksi kehuttu. Suomi sai runsaaasti apua Saksasta kun hätä oli suurin 1944 kesällä. Tuolloin Suomi ei ollut yksin, ei ollut myöskään tiukasti liittoutunut, vaan piti "pienen hajuraon saksalaiseen hapankaaliin" - ollen kuitenkin aseveli aina Lapin sodan alkuun saakka. Tänään Saksa on Natossa, mutta halunnee rakentaa EU:lle hiljalleen oman liittonsa ottaen "hajuraon" USA:n Natoon... Suomen ei tarvitse enää loppusuoralla olevaan Natoon liittyä.
Kuva 6
--- http://www.panoramio.com/photo/4580513 --- [558kB]
Teksti
Neuvostoliitto aseisti armeijaamme kymmeniä vuosia, mm. kuvan kevyt panssarivaunu on entisen Neuvostoliiton arsenaaleista, oli esillä Senaatintorilla 19.elokuuta 2007. Suomella on kautta aikain ollut erityissuhde itään, niin myös tänään. Ei auta pullistella nokkelilla sanan käänteillä maapallon toisella puolella, kun realismimme on itäisellä rajalla välittömästi. Suomalainen on osannut arkipolitiikan itään ja Venäjä on meidän taloudellinen mahdollisuus, mutta ympäristöllinen haaste, jopa uhka, johon voimme antaa oman panoksemme myymällä maailman parasta ympäristöosaamistamme, mm. Pietariin. Kauppa sujuu hyvin, kun emme huoli sen hidastajaksi Nato-kytköstä.
Kuva 7
--- http://www.panoramio.com/photo/4580534 --- [623kB]
Teksti
Suomen hallituksen ei tarvitse kosiskella USA:ssa. Kuvan kolmiyhteys on ollut rautaa, verta ja hätää, mutta myös maailmanhistorian suurimpia taisteluita. Saksalaisen rynnäkkötykin takana on Venäjän tsaarin patsas ja tämän takana Suomen Valtioneuvoston linna. Saksalla on suuri kohtalonyhteys Suomeen, historiassa. Tänäänkin kauppamme Saksan kanssa on merkittävää ja Saksa on EU:n ainut maa, joka voi sanoa juuri kuten haluaa Venäjälle. Venäläinen tietää mitä Saksa osaa ja mihin se pystyy. Suomen etu on pitää hyvät suhteet niin Saksaan kuin Venäjälle.
Kuva 8
--- http://www.panoramio.com/photo/4580557 --- [630kB]
Teksti
Kuvassa esiintyy kaikki se mihin Suomen kansa luottaa vakaasti: Armeija, poliisi, koulutuslaitos ja suomalainen henki, joka vie läpi "vaikka harmaan kiven" Suomi muistaa tahtotaistelunsa 1944 ja pienoisen ihmeen - Ihantalan ihmeen, jossa ainut ulkoinen auttajamme oli Kolmas Valtakunta, erityisesti Kuhlmeyn lento-osasto, jonka suorituksia ei vieläkään tarkasti arvosteta ja laajasti tiedetä.
Kuva 9
--- http://www.panoramio.com/photo/4580582 --- [972kB]
Teksti
Senaatin torilla tarjottiin filmidokumenttia Ihantalan ihmeestä kesältä 1944 19. elokuuta 2007, jossa Suomen mies teki mahdottomasta mahdollisen - Neuvostoliitto ei pystynyt tuolloin käsittämättömällä ylivoimallaankaan lopullisesti lyömään Suomen sotilasta. Taistelussa kerrotaan saksalaisten lentäjien tuoneen taistelutahtoa, siksi tehokkaita he olivat. Suomi ei ollut liitossa, mutta sillä oli aseveli, joka auttoi ratkaisevalla hetkellä - syntyi Ihantalan ihme, jota kansalaiset kuvassa hiiren hiljaa katsoivat. Tunnelma oli harras ja kunnioittava. Olisi suuri loukkaus sotiemme veteraaneja kohtaan viedä kansakuntaa väkisin pienen klikin voimalla Natoon ja liittoutumaan, jolloin oma itsenäinen päätösmahdollisuus romutettaisiin. Suomi luottaa itseensä, ei väärin vikoroiviin hallituksiin tai menneen aikakauden kolumnisteihin ja mediaan.
Kuva 10
--- http://www.panoramio.com/photo/4580594 --- [383kB]
Teksti
Erittäin yksityiskohtainen kuva amerikkalaisesta USAF ohjuksesta - Sidewinderistä, jolla on tuhottu vihollisten lentokoneita Vietnamista Irakiin. Ohjusta on tehty kymmeniä versioita ja osoittaa USA:n maailman mahtia ja suurinta uhkaa koko ihmiskunnalle vapauden messiaana, jossa kaupallisuus materia- ja energiavirtoineen uudelle mantereelle on koko systeemin sielu. Sota on väline turvaamaan kauppa - hyödyiltään yksipuolinen kauppa ja suunta. Sidewinder kulminoittaa hyvin amerikkalaisen valtahegemonian ja todellisen päämäärän - tuleeko meidän liittyä USA:n johtamaan Natoon, jossa olisimme vain yksi pieni osa valtakoneistoa ilman omaa päätösvaltaa?
Orig.
ORIG - 12. syyskuuta 2007 -
1.4.2010
Mitä muuta aprillinpäivänä tapahtuu?
Ehkä aprillipäivänä
todetaan että olipas pojaalla lyhyt ura päätoimittajana...
Vai onko tuolla kaverilla lisäehtona että NATO-kanta on myönteinen mikäli Venäjä liittyy ensin. Kuulostais haloslandiamaisemmalta...
Mihinkä ne reettameriläiset ym. sieltä lähtisi? Nehän tekee silppua tuosta kaverista samantien!
Kansan NATO_kannatuksesta tulee mieleen vain että Suomessa asiat on katseltu niin kauan hesarin ja muitten lehtien punalasien läpi että kansa on yhtä tietoinen NATO:n vaikutuksista kuin kiinalaiset maanviljelijät Tiibetin historiasta.
Jokohan Pravda meni ja tuli uudet aatteet?
Kun nyt vihdoin Hesarin päätoimittajakin ymmärtää, että Suomen pitää kuulua muiden länsimaiden kanssa samaan puolustusliittoon, niin onko sen aikakauden aika ohi, jolloin kansaa on manipuloitu pysymään likellä Venäjää?
Näitä manipulaattoreita istuu valitettavasti vielä korkeimmassa valtionjohdossa.
Hesari muiden edellä on vastuussa suomalaisten Venäjää kohtaan tuntemasta alistautumispolitiikasta.
NATO-vastustajien viimeinen kortti on 'kansanäänestys'. Siihen ei tule mennä missään tapauksessa.
Nato-asia on Hesarin periaatelinjaan kirjattu
Janne Virkkunen on todennut, että Hesari tulee viemään Suomen Natoon (vuosi 2003 tai 2004). En ole kuullut, että linjaa on sen jälkeen muutettu. Eikö Pentikäinen ole tästä tietoinen
Vapaus valita
Onneksi on toistaiseksi vapaus valita,minkä aate suunnan kustantamia palveluja käyttää.
Onneksi toimittajilla on toistaiseksi vapaus myös mielipiteisiinsä.
Onneksi peruutin Hesarin.
Onneksi peruutin Hesarin. Laatu alkoi olla mielestäni huonoa.
Onneksi Suomesta voi myös muuttaa pois. Onnea vaan tulevalle konkka Suomelle.
1.4.2010 tilaan Hesarin
En ole vuosiin voinut lukea Hesaria (punastumatta ja kiukustumatta9. 1.4.2010 laitan tilauksen alkamaan!
Sama juttu, ei enää Hesaria
Tämän Nato höläytyksen jälkeen meille ei tule edes sunnuntaihesaria kesämökille. Aikamoisen röyhkeää mielipiteiden manupolointia "sitoutumattomalta" valtalehdeltä.
NATOon littytty jo
Natoon on jo liittymispäätös tehty aikoja sitten.
Ja kykenen väitteeni perustelemaan:
Upseeriston arvot yhtenäistettiin ulkomaiden kanssa, kenraalikuntaan yksi lisäleijona (tähti). Miksi? Olisihan se aivan sama, vaikka pääupseerilla olisi yksi vesikelkka kauluksessa, kyllä sodan aikana vihollinen äkkiä ottaisi selville meidän arvoasteikot!
Hyökkäysveneiden nato-yhteensopivuus varmistettiin vuosi pari sitten.
Näitä samankaltaisia natoonitegroitumispäätöksiä on muuten paljon, mm: Hornet hankinnat, jos vain kiinnostutte asiasta niin kaivelkaas vähän.
Sokerina pohjalla tietysti: Suomihan on virallisesti kaksikielinen. Suomi ja ruotsi tasavahvana. näinollenhan oli täysin selvää, että lennoston käskykieleksi otettiin yhtäkkiä ENGLANTI!
Ei mikään muu selitä mystistä käskykielen muuttamista pois valtion virallisista kielistä kuin jo tehty natoon liittymispäätös!
Vaan minäpä taidan
Taidankin tilata Hesarin aprillipäivästä alkaen joka päivälle. Siitä voisi tulla hyvä mieli.
Sama juttu, HS ollut kauan pannassa
Olen kuullut tuttaviltani, että monet ovat peruuttaneet jo aika päiviä sitten Hesarin tilauksensa, allekirjoittanut mukaan lukien.
Täällä joku sanoi, että HS on valaissut kansaa vaalenapunaisen tai punaisen filterin läpi aikapäivät. Tuo ei ole jäänyt huomaamatta tarkalta lukijalta. Noilta ajoilta on istutettu kansaan NATO-vastaisuus. Uskon, että se on kuiskattu idästä.
Ennen oli demarivalta ja hesari on aina ymmärtänyt rahanteon päälle (vaikka moni ei ole sitäkään huomannut.) Valtionjohto ja media ovat olleet kimpuksessa ns win-win periaatteella (=molemmat voittavat). ValtaMedia ei ole ollut lainkaan puolueeton eikä kriittinen. Media on mennyt liikaa myötähyyssyä.
Hesarin päätoimittajan vaihtuminen on joka tapauksessa virkistävä ja tarpeellinen ja isänmaallinen tapahtuma.
Huomattakoon, että puolueellisuus on OK, jos on sitä avoimesti- kuten nyt HS uusi päätoimittaja! Nyt kun vaarassa pyörii, että porvarihallitus jatkaa, niin hesarissakin on virinnyt terve itsesuojeluvaisto. (Kiitos internetin ja Uuden Suomen).
Kansan naurattajat
Uuden päätoimittajan lisäksi varsinainen kansan naurattaja:
http://www.youtube.com/watch?v=YwngLSTE3aU
Muutan Kanadaan
Maanpuollustustahto, sitä ei enää löydy näiltä Virkkusilta, eikä miltään Mikaelilta. Ostakaa Turkista vain sotilaat puollustamaan rajojamme ja itsenäisyyttämme.
Siksi haluan muuttaa Kanadaan, vanhana ukkona.
Canadaan et pääse
Enään vanhana ukkona heidän sosiaaliturvaa käyttämään, sinne pääsy tuntuu olevan vaikeampaa kuin Pohjois-Koreasta ulospääsy jo ammattitaitoiselle ja työtä tekevälle.
Natoon, natoon vaikka silmät kiinni
Tuo otsikko kuvaa hyvin Hesarin Nato kantaa, lehti on "lukinnut" kantansa Suomen Nato jäsenyyden puolesta. Suunta näyttää ikävä kyllä jatkuvan. Riippumaton sanomalehti ei saisi tehdä mielestäni politiikkaa ja tässä tapauksessa vielä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa noin räikeästi. Hesarin olisi parempi siirtyä kokoomuksen lipun alle, sieltä löytyy varmasti muita Nato intoilijoita.
Hesarin lukijoilta on puuttunut kriittinen lukutaito
Nyt olet poissa tolaltasi, kun joku tulee ja ryhdistää valtamedian aatteet! On hauska kun puhutaan suoraan. Se on suurenmoista.
Sen sijaan et ole edes huomannut, miten HS manipuloi aatamin ajoista lähtien kulloinkin vallalla olleen ajatussuunnan mukaan ja sen vanavedessä. Jos et vieläkään ymmärrä, niin selvennän. Jos on tarkka lukija, HS vuosikaudet peesasi, julkaisi tarpeellisia gallupeja, jätti julkaisematta tiettyjä asioita, pelasi ja manipuloi tiedotuksen kautta valtakunna politiikassa. Haperot ajattelijat eivät sitä edes huomanneet, mutta hesarin opit on opittu ulkoa ja vieläkin jatketaan niihin uskomista, vaikka maailma on totaalisesti muuttunut.
Hesari on aina ollut rahantekolaitos-valitan sinisilmäisyyttäsi. Epäilen, isänmaallinen lehti se ei ole ollut koskaan. Oletko sinä?
PERIAATELINJA!? Siis hetkinen?
Nythän hän möläytti ilmoille kaiken sen mitä on jauhettu jo kauan ja kiistetty. Lehden periaatelinja siis määrittelee uutiset, mitä julkaistaan, mitä ei ja millainen on niiden sisältö. Periaatelinja on ainoastaan tarkoitushakuinen.
Helsingin Sanomat julisti tällä puheenvuorolla olevansa epäriippumaton asiankannattaja. Lehti myöntää halunsa vaikuttaa mielipiteisiin.
Minkälaista arvoa voidaan antaa uutisoinnille Helsingin Sanomissa jos on jo sanottu ja julistettu heidän agendansa uutisten takana.
On aivan sama kannattaako he sosiaalidemokraatteja, keskustalaisia tai kokoomuslaisia. Mutta on alentavaa samaan aikaan käydä kampanjaa totuuden lehtenä, vaikka oikea totuus on ihan muuta. Mutta näinhän Pravda on.
Kaikki mediat ovat jollain
Kaikki mediat ovat jollain tavalla epäriippumattomia. Siksi on mielestäni ihan hyvä että suurimman päivälehden päätoimittaja kertoo kantansa ihan julkisesti. Huomattavasti ikävämpi tilanne olisi se, että ei kertoisi.
Mikä on muuten "totuuden lehti"? Itse olen sitä mieltä, että on vain erilaisia lehtiä joilla on erilaisia näkökulmia asioihin.
Hesarin näkökulma
esim maahanmuuttoon on kertoa, että vuonna 2008 Suomeen tuli noin 1500 turvapaikanhakijaa, kun niitä Maahanmuuttoviraston virallisen tilaston mukaan tuli 4035.
Brysselin Pravda
Hakusana: Brysselin Pravda
HeSa on täynnä vipuja
Viherpunaisia, jotka saavat kritiikittä kirjoitella mitä sattuu niin uutisiin kuin omiin kolumneihinsakin milloin mistäkin luontoaiheesta. Toistaiseksi täysin kyseenalainen ja todistamaton ihmisen aiheuttama ilmastonmuutoskin on uutisoitu lehdessä ilman ensimmäistäkään kriittistä kysymystä.
Tätä sitten kutsutaan ylevästi journalismiksi. He-heh!
Kummallista
Ihmetyttää tosi paljon, miksi Hesari ei valinnut johtoonsa jotain nuorta tai nuorehkoa naista? Siellähän heitä riittää, Katja, Reetta...voisin mainita vaikka kuinka monia.
http://tuuritapio.blogspot.com/2010/02/hesarin-ahdinko.html
Kysymys on
ennen kaikkea muuta USKONNOSTA. Se jos mikä määrittelee, mikä on sanomalehden periaatelinja ja mitä jätetään uutisoinnin ulkopuolelle.
Suomessa NATO-näkemykset ovat poliittisia rintamia enemmän jo uskovaisten varaisia. Uskovaiset ovat suurin "epäpoliittinen" NATOkannattajien ryhmä.
Mies on valitsijoidensa näköinen. Tuskin hänet löydettiin kykyjen etsijän avulla.
Olen pettynyt,
että Hesarin uusi päätoimittaja ilmioittautuu Naton kannat-
tajaksi.
Toivoin, että Suomen suurimman lehden päätoimittaja olisi
ilmoittautunut puolueettomaksi. On tosi asia, että lehden
linja vaikuttaa moniin "heikkoihin" Suomalaisiin. Lienee
myöskin totta, että k.o.lehden toimittajat kuuntelevat
herkällä korvalla päätoimittajan mielipiteitä, eivätkä
rohkene avoimesti julkaista ajatuksiaan.
Päätoimittajan ilmoitus on isku Suomalaiseille vapaan mieli-
piteen muodostumiselle.
Olen pitänyt Aatos Erkkoa vapaan Suomalaisen humanisuuden
yhtenä pilarina. Nyt tämän pilarin perustukset murenevat!
Suomi aiotaa viedä Natoon rahan voimalla.
Olen toki tiennyt Erkon käsitykset Natosta, mutta en osan-
nut odottaa ilmotusta: Hesari vie Suomen Natoon!
Taksi kuskit
Osoittivat mieltään Oslossa Muhamed karikatuuria vastaan ja Dagbladettia, vaikka työehtosopimuksissa heidän olisi pitänyt olla puoleettomia. No vastapainona tuli lupa että asiakas saa valita taxin vaikka ihonväriin ja uskontoon katsoen, eli enään ei Oslossa tarvitse valita taksia sillä perusteella että se on jonossa ensinmäisenä vaan sen minkä asiakas haluaa. hesarin asiakkaat voivat myös valita tilaavatko hesarin vai jonkin muun julkaisun.
Intoiluako?
Jos ilmoittaa, että Suomen olisi syytä pyrkiä Naton jäseneksi, niin se ei suinkaa ole mitään intoilua vaan realismia. Mielestäni voisi jopa kysyä, millä perusteella Suomi roikkuu ulkona Natosta? Odotetaanko täällä tästä jakomielisyydestä huolimatta, että joku meitä auttaisi, jos tilanne joskus vielä kääntyisi vuoden 1939 kaltaiseksi. Eikö historiasta todellakaan olla opittu mitään?
Epärealismia
Jos ilmoittaa, että Suomen olisi syytä pyrkiä Naton jäseneksi, niin se ei suinkaa ole mitään intoilua vaan realismia.
=> Jos käytämme puolustusbudjettimme Yhdysvaltain vasalleilta edellytettävään kansainväliseen toimintaan, ei meillä lopulta ole maavoimia omaan maanpuolustukseemme, jotta voisimme edes viivyttää pari viikkoa.
=> Tästä seuraa, että ajautuisimme 20 vuodessa maanpuolustukselliseksi kaalimaaksi ja vain haistattelisimme mediassa balttien tapaan Venäjälle. Ei aselajeja, ei erikoisupseeristoa, ei reservin päällystöä eikä alipäällystöä, jonka avulla voi täydentää. Oikeastaan vain noin 80 prikaatikenraalia, joilla on hyvät PowerPoint -taidot ja kunnanjohtajia sekä poliisijohtajia sujuvampi esitystapa.
=> Niitä me kuin Venäjäkin menettäisi itsekunnioituksensa.
NATO:a kannattavat eurososialidemorkaatit, liberaalikokoomuslaiset, pääkaupunkiseudun vihreät. homot, luonnonsuojelijat ja feministit sekä kaatopaikkojen kannattajat ja ateistit, joille ei ole liikaa pelkästään Jumala vaan nyt jo isänmaakin.
Energiaomavaraisuus ja maanpuolustus ovat rauhantyötä.
Vai ihan Jumalakin(ko)?
"NATO:a kannattavat eurososialidemorkaatit, liberaalikokoomuslaiset, pääkaupunkiseudun vihreät. homot, luonnonsuojelijat ja feministit sekä kaatopaikkojen kannattajat ja ateistit, joille ei ole liikaa pelkästään Jumala vaan nyt jo isänmaakin."
Onkohan tullut iltalääkkeet jo otettua?
"Energiaomavaraisuus ja maanpuolustus ovat rauhantyötä."
Tästä olen samaa mieltä, mutta sitähän se varautuminen kriiseihin juuri on, jota Naton isompi selkänoja myös toisi.
hesari
ei kai hesarista tullut uusi puolueeton kepun äänenkannattaja.
pitää harkita tilausta,seuraavan kerran kun lasku tulee.ja ostaa uusi kypärä jos nato kohkaus alkaa faijan vanha on hävinnyt.
Muuttuuko linja?
Mahtaakohan Pentikäinen huomata sen, mikä jäi Virkkuselta huomaamatta tai kertomatta: maahanmuutto on todellinen ongelma eikä mikään pittoreski maata vääjäämättä rikastuttava ilmiö. Tovottavasti Hesari jatkossa huomaa myös maahanmuuttoon liittyvät ongelmat muualla maailmassa, myös niiden periaatteellisine ulottuvuuksineen: Geert Wildersin oikeudenkäynti Hollannissa, Oriana Fallacin syytteet ja tuomiot kirjoituksista, joita myydään Akateemisen kirjakaupan takimmaisessa hyllyssä, Brigitte Bardot´n sananvapaustuomiot ja Michel Houllebeckin syytteet Ranskassa, Mark Steynin ja Ezra Levantin oikeudenkäynnit Kanadassa . Niin ja ehkä Halla-ahon saamaa syytettä voisi tarkastella suomalaisessa tiedotusvälineessä arvokkaasti ja objektiivisuuteen aidosti pyrkien.
Ylipäänsäkin Suomen laatujournalismin (Virkkusen näkemys) ylväs edustaja voisi katsoa Suomen rajojen ulkopuolelle ja suhteuttaa suomalaisia ilmiöitä muun maailman tapahtumiin.
En veloita tästä näkemyksestä Pentikäiseltä mitään.
Toivokaamme sitä
HS:n asenne maahanmuuttopolitiikkaan on ollut vaikeneva ja siksi asenteellinen, kuten Enemmistövaltuutettu toteaa.Monista tärkeistäkin kannanotoista HS:ssa on vaiettu.
Tosin Viikkoliitteen ministeri Thorsin haastattelu muodosti poikkeuksen. Voi olla, että muutakin vähäisempää kritiikkiä on esitetty.Mutta tyyli on ollut vaitelias.
Sanotaan mitä sanotaan: HS on suomalaisen paperilehdistön tärkein vaikuttaja, ehkä jopa televisiotakin merkittävämpi. Se on niin ylivertainen, että sitä saa jopa solvata rauhassa.Moitteet ovat HS:lle itikan pistoja.Koirat haukkuvat, mutta karavaani kulkee.
Jos HS haluaa, se resursseillaan selvittää hetkessä esim. maahanmuuttajista koituvat kustannukset. Se ei ole halunnut, toistaiseksi eikä ainakaan kattavasti. Syyt löytynevät Arkadianmäeltä.
Mikael Pentikäiseen asetetaan paljon toiveita.
Tosin lestadiolaisuus voi askarruttaa, ehkä ja toivottavasti suotta.
Ei päätoimittaja tuo näkemystään esille ilman omistajan hyväksyntää: Aatos Erkko toivoo Suomen liittyvän Natoon.
Aatokset
http://fi.wikipedia.org/wiki/Crowleyn_lista
Selkänoja
on semantiikkaa ja propagandaa. Näytä mulle se selkä,johon Suomi voisi nojata liityttyään NATOON.
Tosiasia lienee, että myös aikaisempien sotien aikana on se kuviteltu selkänoja löytynyt liittoutumalla ja siitä huolimatta on jääty Tapion kuvaamaksi "maanpuolustukselliseksi kaalimaaksi" niiden taholta joiden piti antaa meille selkänojaa.
Lappiakaan eivät polttaneet omat, niin kuin yleensä poltetun maan taktiikkaan kuuluu.
Mitä Pentikäiseen tulee, niin kaipa hänellä on paimensauvoineen sittenkin joku pelastajan rooli, koska pilkkojat näyttävät hieman eri merkkejä. Mutta tiedä häntä?
Mielipiteet
Minua eivät hetkauta Hesarin pääkirjoittajan mielipiteet. En lue huomisesta lehdestä mitä mieltä minun piti eilen eli tänään jostakin asiasta olla. Toimittajat kuvittelevat olevansa jonkinlaisia ”mielipidejohtajia”, jotka ohjailevat aivottoman rahvaan ajatuksia. Media voisi keskittyä enemmän informaatioon ja vähemmän mielipiteidensä julistamiseen. Minäkin saatan tarkistaa mielipiteitäni joskus, jos saan uutta ja luotettavaa tietoa, mielipiteeni ei muutu jonkun toimittajan mielipiteen mukaan. Hesarin päätoimittajan mielipide on vai yksi mielipide tuhansien joukossa.
Muuten, tämäkin juttu on vain mielipide, joten ajatelkaa mielipiteenne mielipiteistä itse alusta loppuun.
Selvä juttu sitten
Jos Hesari kerran on Natoon liittymisen kannalla, asiasta on turha jatkaa keskustelua. Hesarin ylivoima mielipidejohtajana merkitsee sitä, että keskustelun jatkaminen on vain ajan ja resurssien hukkaa. Aikaa ja tupakkaa säästyy, jos hakemus postitetaan jo huomenna. Voisikohan Nato puolustaa meitä laittomalta maahanmuutolta?
Nato ei suojaa
Tanskaa tai Norjaa kolmannen nato maan Espanjan ryöstökalastus reissuilta pohjoisen pallonpuoliskon merille ja toisten aluevesillä. Siihen on kahden ensinmäisen haettava Venäjältä selkätukea, eli annetaan Venäjälle suurempi kalastusoikeus ja suurempi vastuu myös espanialaisten valvomisessa vaikka sitten Venäjän laivaston tuella, todellisuutta kuitenkin jäämerellä ja Norjan rannikolla.
NATO miehittää EU:ia Kyproksella
Tässäkin on yksi argumentti NATO:n epäkansanvaltaisuuden puolesta.
Sano ne suoraan
Aatoksesi.Olet sen ennenkin osannut.
Kerrankin selkeä järkevä linjanveto
sillä Suomen on oltava samassa liittoutumassa kuin Norja, Tanska ja Viro ja muut Itämeren demokratiat ja tulevaisuudessa Ruotsikin.
Jos ryhdyt seuraamaan
Tanskan ja Norjan päivittäispolitiikkaa niin ei ole enään lainkaan varmaa missä nämä seisovat kymmenenvuoden päästä, näissä maissa ei pidetä lainkaan selvänä sitä missä Yhdysvallat seisoo saman ajanjakson sisällä, epävarmuuksia on paljon ilmassa tänä päivänä.
Outoa logiikkaa
Jos vastustetaan natoon liittymistä yllä mainituilla perusteilla, niin samoilla perusteilla voidaan myös perustella Natoon liittymistä.
Epävarmuus maailmassa on enemmän sääntö kuin poikkeus. Juuri siitä syystä Suomen pitää olla mukana yhteistyössä maiden kanssa (Natossa), jotka omaavat saman arvomaailman kuin me itse. Muuttuvassa maailmassa on parempi olla samassa veneessä kavereitten kanssa, kuin uida yksin myrskyävällä merellä.
samaa mieltä
Hyvin perusteltu kanta. Siinä on myös Talvisodan opetus perusteena.
Miksi olisimme EU:n ulkopuolella ja yksin sodan aikana, mikä järki siinä on?
Velkainen Suomi ei yksin pärjää eikä sodi kun yhteydet ja luotot katkeavat.
Onnea uudelle päätoimittajalle ja kiitos mielipteen esittämisestä!
NATO:n politiikka äärimmäisen epävakaata
"Juuri siitä syystä Suomen pitää olla mukana yhteistyössä maiden kanssa (Natossa), jotka omaavat saman arvomaailman kuin me itse."
Vastaako oma arvomaailmasi demokraattien vai republikaanien arvomaailmaa?
Miksi pitäisi valita heidän väliltää, jos voi säilyttää vapautensa ja olla valitsematta kumpaakaan?
Mitä järkeä on valita Yhtenäisen Venäjän ja Oikeudenmukaisen Venäjän väliltä?
Natoon menemme
Se on turvallisuutemme vuoksi välttämätöntä! Ja lisää ydinvoimaa, se on välttämätöntä energian saantimme turvaamiseksi. Tulee samalla ilmastotavoitteemme täytetyksi täydellisesti!
Vain työperäinen maahanmuutto sallitaan, laittomasti tulleet pakolaiset palautetaan heti. Laillisesti maahan tulleille pakolaisille annamme apua.
Nato - Jees !
Suomalaisiin Tartutettu Venäjän Mielistely !
Lieneekö yhtään Venäjän naapurimaata, joka mielistelee Venäjää niinkuin Suomi, ettei uskalla tehdä yhtään "Ennakoimatonta Päätöstä". Viro -Baltia uskaltaa !
Historiaa. Suomi on ollut aina Venäjän - Neuvostoliiton - Venäjän naapuri, vaikka Ruotsi ja Venäjäkin olivat meidän käskyläisiä. SIITÄ ALEMMUUS !
Suomi on käynyt Venäjää - Neuvostoliittoa vastaan 42 sotaa. Voitot ovat vähissä, vaikka Suomi oli Moskovassa Jaakko de la Cardien johdolla 1617. Siihen on pystynyt jälkeenpäin vain Napoleon.
Olemmeko saaneet turvaa idästä. Emme. Vihollisuutta kumminkin.
Eikö olisi aika liittyä länteen ja Natoon, että ei tarvitsisi tehdä kaikkea itse, kuten Talvisodan aikana. Saksa on muuten ainut läntinen valtio, jonka kanssa Suomi on aseellisesti taistellut. Tappot vähäisiä - Itään verrattuna.
Kyllä on oikea MIES Hesarin päätoimittajana, kun uskaltaa sanoa NATOON, niinhän Ahtisaarikin sanoo.