Liisa ihmemaassa

Kiistämättömän lahjakkaan visionäärin Tim Burtonin  sukellus Lewis Carrollin kaniininkoloon ei ole kolmiulotteisena elämyksenä ”Avattaren” luokkaa, mikäpä olisi? Silti ”Liisa ihmemaassa” on ihmeen raikas ja nautittava fantasiaseikkailu.

Burtonin kalmanhajuiseen makaaberisuuteen taipuvaisen tyylin tuntien (viimeisimpänä esimerkkinä ”Sweeeny Todd –Fleet Streetin paholaisparturi”) pelkäsin hieman, että minkälaisiin tummiin verivesiin tässä ajaudutaankaan, mutta niin ei ole: ”Liisa ihmemaassa” on yllättävän ”kiltti”, selväjärkinen ja hupaisa.

Voi olla, ettei juuri tämä kiltteys tyydytä vannoutuneimpia Burton –faneja. Eivätkä kirjallisesti puristiset Carrollin kirjojen ihailijatkaan riemuitse, sen verran vapaasti hän viktoriaanisen matemaatikon maailmassa liikkuu, mutta toisaalta hän liikkuu siellä täysin suvereenisti – kuin kotonaan.

Liisasta (Mia Wasikowska) on tehty 19-vuotias karkuteillä oleva morsian, joka pakenee lapsuutensa fantasiamaailmaan sen sijaan, että antaisi aviolupauksensa hölmönoloiselle aatelisnuorukaiselle.

Tutut hahmot ovat siellä: Valkea Kani, Tittelityy ja Tittelitom, Irvikissa ja varsinkin Hatuntekijä (merkilliseksi maskeerattu, mutta silti erikoisella tavalla surumielinen Johnny Depp).

Jos Carrollilla nämä hahmot ovat salaperäisen absurdeja alitajunnasta nousevia houreita, joita Liisa lähinnä vain kummastelee, niin ovat ne sitä elokuvassakin, mutta siinä on se ero, että Liisan oman identiteetin etsintä muodostaa tässä selkeän yksinkertaisen juonirakenteen.

Wasikowska rakentaa tämän kaaren sekä upean hillitysti että vahvasti. Häneltä kysellään ja hän itse kysyy itseltään: Olenko minä oikea Liisa? Kun vastaus on myönteinen, on toiminnan aika ja epävarma neito pukeutuu Jeanne D’Arcin sotisopaan!

Joku voi nähdä tässä latteaa ja laskelmoitua feminismiä. Minä taas näen tässä positiivisen roolimallin, johon samastuminen vahvistaa terveellä tavalla maamme teinityttöjen huteraa identiteettiä.

Burtonin vakionäyttelijätär Helena Bonham Carter on pahana Punaisena kuningattarena mainion veemäinen pallopääksi digitoitu hahmo. Se, että hän käyttää huonekaluinaan eläviä eläimiä, on omiaan herättämään eläinrakkaiden kettuteinien aggressiota myös.

Anne Hathaway taas on Valkoisena kuningattarena ihanan hauras bimbo, joka  herättää vanhempien mieskatsojien myötätunnon.

3D –ulottuvuuksia ei tosiaan tule ajatelleeksikaan, minkä toteaminen on lähinnä kohteliaisuus. Ei sitä aina jaksa häkeltyä. ”Liisa ihmemaassa” yllättää juuri klassisuudellaan ja vanhanaikaisella selkeydellään.

Trailerin tarjoaa filmtrailer.com