
Yleisradion liikevaihto oli viime vuonna 394,3 miljoonaa euroa.
Kyseessä on toimitusjohtaja Mikael Jungnerin johtajakauden viimeinen tilikausi. Ylen hallitus on päättänyt vaihtaa hänet Lauri Kiviseen. Jungner arvioi tulevaisuuden huomattavaksi haasteeksi julkisen palvelun rahoituksen tason.
- Yleisradion asema on vahva. Viime vuosi oli selkeästi voitollinen. Suurin huolenaihe on omistajan päättämättömyys Ylen tulevaisuudesta, hän sanoo Yle Uutisten mukaan.
Demaritaustainen Jungner viittaa tällä viime viikolla julki tulleeseen tietoon, että viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) aikoo siirtää Ylen hallinnon ja rahoituksen kokonaisuudistuksen tulevan hallituksen ratkaistavaksi.
Tv-maksutulot kasvoivat viime vuonna maksukorotuksen ansiosta, mutta tv-maksajien määrä väheni 0,8 prosenttia.

| 03:16 | Niinistö esittäytyy presidenttikollegoilleen — MTV3.fi |
| 01:33 | Euroministerit antavat Kreikalle ehtoja — YLE Uutiset |
| 01:16 | Tukipaketista ei sopua - Kreikalle lyötiin kolme ehtoa Brysselissä — MTV3 Talous |
| 00:41 | Kodak lopettaa kameroiden valmistuksen — YLE Uutiset |
| 00:18 | Länsi-Savo: Kiireettömät "hätäpuhelut" soitetaan pian numeroon 0295 000 — MTV3.fi |
| 00:11 | Euroopan presidenttejä voi bongata tänään Helsingissä — YLE Uutiset |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
voittoa pukkaa
Jokseenkin ristiriitaisia ovat nämä Ylen rahahuolet. Ensin pitää jatkuvasti nostaa lupamaksua ettei vaan tarvitse karsia kustannuksia. Sitten tehdään voittoa ja edelleen korotetaan lupamaksua. Vaikka maksajat vähenee niin maksu nousee ja voitto kasvaa. Mikä tässä on kun ei insinöörin matikalla yhtälö aukene? Perhana, tuo Jungnerhan taitaa olla liikenero, keksinyt ikiliikkujan?
Minä näkisin asian näin,
Minä näkisin asian näin, että tappiota tuli 300-400 miljoonaa lupamaksajien rahoja.
Demarilainen Junger
On kovasti politiikasta vapaa tämä nyky-YLE. Kun osa pelkää, että budjettirahoitteisena YLEstä tulisi poliittisesti vaikutuksenalainen: mitä muuta YLE nyt on? Väitän, että kunhan lakeja muutettaisiin, YLElle budjettirahaa ja itsenäisyys, niin siitä TULISI VIHDOIN poliittisesti RIIPPUMATON.
Digisiirtymäajan jälkeen maksujen piti laskea
Kaiken lisäksi tuo porskutus kun vaan jatkuu. Luvattujen alennusten asemesta on meillä luvassa korotuksia. Ketään ei kiinnosta asettaa rajoja YLEn toiminnalle (normaalia hallituksen toimintaa) ja näin häntä heiluttaa koiraa. Niin...sirkus jatkuu kansan rahoilla. Samalla tapaa kuin autoverotuksessakin. Eihän se nyt ketään kiinnosta, että toimittaisiin hyvän hallintotavan mukaan ja säästettäisiin valtion rahoja. Eihän me yhtään veloissa olla.
Osinkoa?
Palautetaanko nyt liikaa perittyä tv-maksua takaisin maksajille? Vai miten tuo "voitto" jaetaan? Pieneneekö tämän vuoden maksu ja kuinka paljon?
Voitto
Demarien mielikuvitus on pohjaton.
Odotetaan vuosi ja katsotaan miten uusi johtaja kertoo asioiden todella olevan. Ja sitten kuullaan demarien kertovan, miten huonosti ylen taloutta on hoidettu ammattijohtajan aikana. Kiitos etukäteen.
uskomatonta.....
kuinka demarit kykenevät aina vain kääntämään asiat päälaelleen; siis liikevoitto? Ei jumankekka!
Fyrkka tulee kuin manulle illallinen ja kun Dear Mikael on onnistunut tuhlaamaan vähemmän kuin odotettiin, herra patsastelee suurena yritysjohtajana... On tää vaan uskomaton maa.
Mene Jungner seuraavaksi johonkin vähän pienempään firmaan hommiin, ja opettele salasanan "yhteiskuntavastuu" merkitys.
"Toimitusjohtaja" ?!
Poliittisin perustein valittu "yrityksen" "toimitusjohtaja". Sallikaa jo nauraa. Heidän liikevaihtonsa on kansalaisilta PAKOLLA kerättyä veroluonteista maksua jonka suuruuteen kansalainen ei voi vaikuttaa, mitään valintaa tai valinnan mahdollisuutta siihen ei siis ole. YLE on tuottanut, kuten Van Helsing sanoi, liikevaihtonsa verran takkiin, piste.
mitä vettiä--- ja vaaditaan lupamaksuihin korotuksia!
demaridemagogiaa! Gauheaa gusetusta koko homma
Taloustoimittajat asialle
Mitäpäs jos Uuden Suomen toimittajat katsoisivat, miten tuo tulos on tehty:
- onko jotain myyty pois ja vuokrattu vielä kalliimmalla takaisin?
- onko suunnitelman mukaisia poistoja viivästetty
- miten arvostuseriä on manipuloitu?
Eihän Yleisradio VOI TUOTTAA voittoa rehellisellä kirjanpidolla, jossa vehkeilyt tilinpäätöksessä on jätetty pois.
Voiton tuottaminen on kapitalistista riistoa maailman työtä tekeviä vastaan. Jungner on tehnyt laskuvirheen.
Mastot myytiin ja hassattiin!
Ei Jungerin taloudenpito mitään kummoista ole ollut.
YLE ryösti mastot myi ja söi rahat. Nyt maksaa vuokraa suomalaisten rahoittamién mastojen käyttöä.
Väkeä on edelleen liikaa, yli 30% joutaisi kotiin.
BBC on taloudellinen yhtiö ja väkimäärään nähden BBC:ssä on vain 40% toimittelijoita mitä Jungerin flahkassa.
Jungner...
Mitä varten Jungner vielä hyökkäilee ? Lepo vaan. Nyt on aika laihduttaa YLE:ä. Ei olisi pahitteeksi, vaikka Uusi Suomi nettisivuillaan , tekisi kyselyn, mitä kansalaiset haluaisivat vähentää TV:stä. Voisi tulla varteenotettavia ehdotuksia.
Junger saa mennä
YLE on liikalihava mammutti joka pitää saada laihdutuskuurille. Jungerin aikana uusinnat ovat nousseet arvaamattomiin korkeuksiin. 1/3 ohjelmistosta on uusintoja.
Siis halpaa. Roskaa! Liikaa kanavia ja liikaa ihmisiä!
Yle on läski! Yle on huono! Ylen netti on ala-arvoinen ja useimmiten heikosti toimiva virkamiesmäinen systeemi.
Junger ei ole saanut mitään hyvää aikaan.
Junger sitäpaitsi syö kuormasta!
Junger on työnsä tehnyt, Junger saa mennä!