Faktakulma
Rosenholz-aineisto:
–Stasin ulkomaantiedustelusta vastanneen pääosaston HV A:n tiedottaja- ja yhteyshenkilökortisto, jonka Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA sai haltuunsa DDR:n hajoamisen tienoilla.
–Suojelupoliisin (Supo) mukaan sillä on hallussaan Rosenholz-aineiston olennainen tietosisältö, mutta ei itse aineistoa.
–Rosenholz-aineiston julkisuuskysymys päätyy korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) käsiteltäväksi.
Tiitisen lista:
–Nimetty suojelupoliisin ex-päällikön Seppo Tiitisen mukaan.
–Nimilistalla on tiettävästi 18 henkilöä, jotka länsisaksalaisten käsityksen mukaan pitivät yhteyttä DDR:n tiedustelupalveluun Stasiin.
–Supo sai nimiluettelon haltuunsa tiedustelulähteistä vuonna 1990.
–Presidentti Mauno Koivisto päätti vuonna 1990 Tiitisen esityksestä, ettei lista anna aihetta toimiin.
Tiitisen listan julkaiseminen on käynyt läpi usean oikeusasteen. Tutkijat haluaisivat selvittää, mistä listassa on kyse, ennen kuin se julkaistaan jossain tiedotusvälineessä.
Turun yliopiston dosentti Kimmo Elon mukaan Suomi ei edes kylmän sodan kuumimpina vuosina ollut kovin kiinnostava maa.
-Nyt vaikuttaa siltä, että listaa halutaan käyttää suomettumisen torjuntaan, Elo sanoo
Elo muistuttaa, että edelleen on selvittämättä muun muassa kysymys siitä, kuka on tehnyt Tiitisen listan?
Tiitisen listan osalta vallitseva käsitys on, että sen toimittivat suomalaisviranomaisille läntisen Saksan tiedusteluviranomaiset.
Mutta Tiitisen listan tiedot eivät ole peräisin Rosenholz-aineistosta, vaan jostakin muusta lähteestä.
Tiitisen listalla voi olla henkilöitä, joita edesmennyt Itä-Saksa on kirjannut ylös ilman mitään tarkoitusta. On muistettava, että Suomi tunnusti vuonna 1973 molemmat Saksat.
-Aiemman aineiston perusteella on selvää, että DDR piti kirjaa esimerkiksi siitä, kuka vieraili milloinkin Länsi-Saksan lähetystössä, Elo sanoo.
Jarmo Koponen kysyy näkökulmassaan, miksi Tiitisen listaa ei anneta julki siten, että tutkijat kävisivät läpi aineiston.
Suomessa on vakoilun historiaan perehtyneitä asiantuntijoita, kuten Elo ja professori Kimmo Rentola.
Lue Jarmo Koposen näkökulma täältä.
Faktakulma
Rosenholz-aineisto:
–Stasin ulkomaantiedustelusta vastanneen pääosaston HV A:n tiedottaja- ja yhteyshenkilökortisto, jonka Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA sai haltuunsa DDR:n hajoamisen tienoilla.
–Suojelupoliisin (Supo) mukaan sillä on hallussaan Rosenholz-aineiston olennainen tietosisältö, mutta ei itse aineistoa.
–Rosenholz-aineiston julkisuuskysymys päätyy korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) käsiteltäväksi.
Tiitisen lista:
–Nimetty suojelupoliisin ex-päällikön Seppo Tiitisen mukaan.
–Nimilistalla on tiettävästi 18 henkilöä, jotka länsisaksalaisten käsityksen mukaan pitivät yhteyttä DDR:n tiedustelupalveluun Stasiin.
–Supo sai nimiluettelon haltuunsa tiedustelulähteistä vuonna 1990.
–Presidentti Mauno Koivisto päätti vuonna 1990 Tiitisen esityksestä, ettei lista anna aihetta toimiin.

Kommentit
Eli "tutkimustietä" käyttäen koetetaan laimentaa ja vähätellä
Näin sitä sosialistisessa valtiossa kuuluukin toimia, annetaan ensin virallinen totuus niin on helpompi vähätellä ja leimata sen jälkeen esitettyjä väitteitä.
Niin paljon painetaan alas ja villaisella että siinä vaiheessa kun lista julkistetaan ja siellä lukee 90% demarinimiä, niin "ei tämä nyt niin kovin merkityksellinen asia ole". Vaikka todellisuudessa maanpetoksesta on aivan selkeästi säädetty Rikoslain 12 luvussa. Maanpetoksen yrityskin on rangaistava. Maanpetoksesta rangaistus on 1-10 vuotta vankeutta. Törkeästä maanpetoksesta 4-elinkautinen. Samoin on säädetty vakoilusta, samat rangaistukset "normaali" vs törkeä vakoilu.
Älkää Suomalaiset antako totuuden unohtua.
OHO
"...Turun yliopiston dosentti Kimmo Elon mukaan Suomi ei edes kylmän sodan kuumimpina vuosina ollut kovin kiinnostava maa..."
Hyvin mielenkiintoinen väite "tutkijalta". Jos vähän lukaisee esimerkiksi KGB:n historiaa, niin näkee aivan toisenlaisen kuvan. Sekä itä (venäläiset, saksalaiset ja puolalaiset) että länsi (amerikkalaiset, ruotsalaiset, jne) olivat hyvinkin aktiivisia täällä.
Helsingissä NL:n suurin
Euroopan lähetystö. Sen maailman suurin oli Washingtonissa, jonka luokkaan Suomi pääsi kokonaisuutena. Koko joukko NL:n konsulaateista oli suurempia kuin muiden lähetystöt, minkä lisäksi maalla oli kaupallisia ja muita edustajia, jotka olivat kyllin vahvoilla pitääkseen tankkidieselin varastoja harkituilla huoltoasemilla.
Mistähän syystä kuningas Koiviston, tai King Ubun, Åbo akkadummyn desantit on pantu latelemaan typeryyksiä asioista. Tottahan se oli, että jossakin suhteissa Suomi ei "kiinnostanut." Se oli NL:n tallukan alla. Mutta kyllähän se agentteja maahan toi. DDR:ssä yhden kansalaisen seitsemästä laskettiin vakoilleen muita jollekin. Tähän ei Suomessa päästy. Muttei selitystä ole saatu, mitä NL:n jättilähetystö oikein teki.
Tuon ajan viranomaisten mukaan se teki mitä halusi. He eivät voineet tehdä paljoakaan, ellei tyhmää teatteria pidetä paljona. Miksi sitä yhä jatketaan? Kyllähän mm. Suomen rautatieverkon käytöt, MIRit jne kiinnostivat.
Lista julkistettava, syy Rusi!
Mielestäni koko kylmän sodan ja suomettumisen ajan menneisyys olisi voitu mainiosti unohtaa toteamalla: Aikansa kutakin!
Kun kuitenkin Rusi pantiin esitutkintaan ja asia ilmitahallaan vuodettiin julkisuuteen, niin oikeusvaltiossa ei ole kuin yksi mahdollisuus: Homma on hoidettava kaikilta osiltaan julkisesti loppuun asti.
Suomen oikeusjärjestelmä on huonossa maineessa kansalaisten keskuudessa. Eikä syyttä. Nyt tarvitaan toimia, joilla luottamus palautuu.
Puoluekannat ensin esiin- lista ensin julki
Tuo Rentolan nimi tuo mielleyhtymän vasemmistoon. Mikä on Rentolan puolue? Entä toinen esitetty 'tutkija'. Tulevatko pukit kaalimaan vartijoiksi?
Vasurit tekävät kaikkensa, että kansa ei saisi selville millaista peliä on pelattu menneisyydessä. Suomen kansaa halveksitaan, kun asiaa ei käsitellä julkisesti. Asianosaisille annettaisiin mahdollisuus ensin selittää, miksi ovat listalla.Vastaukseksi kelpaisi mm 'En tiedä' ja sitten vasta tutkijat asialle.
Miksi Suomessa kaikki on kohta salaista?
Taatusti luotettavat tutkijat
"Jarmo Koponen kysyy näkökulmassaan, miksi Tiitisen listaa ei anneta julki siten, että tutkijat kävisivät läpi aineiston."
Ehdotan, että lista annetaan Hannu Rautkalliolle ja Jukka Tarkalle sekä Helsingin Sanomien poliittiselle toimitukselle. Näin lista säilyy taatusti luotettavissa käsissä vuotamatta lähdesuojan piiristä ja ilman väärintulkinnan mahdollisuuksia.
20 nimeä...
.. tämä olisi hyvä määrä nimiä. Saisi sitten joku sanaseppo tehdä uuden lyriikan tähän biisiin:
http://www.youtube.com/watch?v=6-6YxLDiZ4M
Koivisto on väärässä.
Hän väittää ettei lista anna aihetta lisätoimiin.
Rusin tapauksessa antoi aihetta.
Mutta kun muut listan nimet ovat sosialisteja, niiin eipä niitä halutakaan julkisuuteen. Ei ainakaan ennen kuin tietyt valtakunnan johtopaikoille kiipineet jäävät syrjään.
Ymmärrän vähän Koivistoa
Ymmärrän hieman Koiviston ajatusta sitä taustaa vasten, että hän oli hyvin varovainen presidentti. Välillä vähän liiankin varovainen.
Jos julkisuudessa olevat tiedot listan paikkansapitävyydestä ovat totta, niin listalla on todellisia agentteja, kuten paljastettu SAK:n toimitsija ja mahdollisesti kansanedustaja Tiusanen, jonka yhteyksistä DDR:än on julkisuudessa jo riittävästi tietoa.
Toisaalta listalla on tyhmiä lörppöjä, jotka ovat puhuneet ohi suunsa. Listalla voi olla vieläpä disinformaation levittäjiä! Tahallisen väärän tiedon jakelijoita. Olihan esimerkiksi SDP:llä läheiset suhteet CIA:han, joten heitä on voitu käyttää operaatioissa.
rusi ei ole tiitisen listalla
Alpo Rusi ei ole Tiitisen listalla eikä hänestä ole Stasin arkistoissa,ei keskus- eikä sivuarkistoissa mitään jälkeä. Tästä on olemassa vahvistetut todisteet. Toisekseen Alpo Rusista on 20.11.1969 tehty F16 -henkilökortti,jonka osalta BSTU:n tärkein Stasi-tutkija on todennut,että se ei ole operaation PEKKA takana oleva henkilö,joka on todistettavsti Jukka Rusi.
Miksi Supo aloitti esitutkinnan Alpo Rusista eikä esimerkiksi Riitta Juntusesta,josta oli olemassa toista tuhatta sivua arkistoa Stasin Länsi-Saksan vakoilun osaston agenttina KATI rekisterissä XV/3000/79 vuosilta 1978-86 tai yhdestäkään noin 20 Stasin suomalaisoperaatioiden takana olevasta suomalaisesta,joista Supo oli saanut arkistotiedot.
Selitys Supon rusijahdista on muodostumassa yhä poliittisemmaksi. Totuus on tulossa esille.Suomettumistraumojen ratkaisussa on päästävä rehellisen tutkimuksen ja avoimuuden tielle.
Vauhtisokeus?
NL ja DDR romahtivat kaksi vuosikymmentä sitten, mutta vieläkään meillä ei haluta kertoa näistä jutuista avoimesti. Vauhtisokeuden sijasta suomettumisen ajan tutkimus etenee kuin hidastetussa filmissä ellei kyse sitten ole suorastaan pysäytyskuvasta.
"Turun yliopiston dosentti Kimmo Elon mukaan Suomi ei edes kylmän sodan kuumimpina vuosina ollut kovin kiinnostava maa."
Höpö höpö. NL sijoitti Helsinkiin asiamiehiään kuin suureenkin metropoliin, ja muut tiedustelupalvelut tulivat perässä.
Outo otsikointi
Uutisen otsikointi on lievästi ilmaistuna outo. Tiitisen lista osana suomettuneisuutta ei yllä edes prosenttiluokkaan koko asian laajuudesta.
Kun vuonna 2010 puhutaan yli 20 vuotta vanhojen tapahtumien keskustelusta "vauhtisokeutena", niin suonette avoimen naureskelun.
Hämmästyttävää ...
... miten moinen salattu lista, joka ei anna aihetta mihinkään, herättää noin paljon selittämisen ja mitätöinnin tarvetta. Tämän jutun otsikointi itse asiassa kertoo suoraan, että listan sisältö liittyy suomettumiseen mitä kiinteimmin. Ilmeisesti sen avaaminen edistäisi koko suomettuneisuuden arvioimista huomattavasti.
Huvittaa myös se, että näiden salaamista puolustavien sepittäjien runoiluista selviää epäsuorasti, miten pelottavaksi listan avaaminen joissain piireissä nähdään.
Suomettumisella oli aikansa ja paikkansa
"Tämän jutun otsikointi itse asiassa kertoo suoraan, että listan sisältö liittyy suomettumiseen mitä kiinteimmin."
Tämä lista kuuluu osana käsitteeseen "suomettuminen", mutta osana sitä se on mitätön.
Jo pelkästään suomettumisen käsitteen jakaantuminen sisäiseen- ja ulkoiseen suomettuneisuuteen avaa kysymystä. Silloin useimmat arvelivat toimivansa ensisijaisesti ulkoisen suomettumisen nimissä, näin haluan uskoa, kun nyt listaa käytetään puhtaasti sisäisen suomettumisen käyttötarkoituksessa.
Ulkoisella suomettumisella oli aikansa, joka mielestäni olisi voinut päättyä 80-luvun puolivälin jälkeen. Sisäinen suomettuminen on ollut mielestäni aina vastenmielistä, myös nyt ja erityisesti nyt.
Mikäli porvarihallituksemme olisi halunut hoitaa tämän(kin) historiallinen asian, sillä olisi kyllä aikaa siihen ollut. Kuten sotasyyllisyyskysymykseenkin. - Vaan syytä on ollut toimimatta.
Merkillinen sattuma
Että kaksi tahoa tilittää samana päivänä Tiitisen listan merkityksettömyyttä. Koponen jopa väittää ettemme ole valmiita käsittelemään listaa. Sosialistinen salailu elää meillä sitkeästi.
Jos länsi-saksalaisten mielestä oli aihetta lähettää tuo mainittu lista meille, olisi varmaan syytä selvittää sieltä päin, miksi he pitivät listaa merkityksellisenä, eikä ruikuttaa siitä, ettei tiedetä miksi. Onko kysytty?
Toinen ihme juttu. Rosenholz-aineiston tiedot ovat Supolla, mutta ei varsinainen aineisto. Saksastahan on luvattu, että auttavat kaikin tavoin osallisia selvittämään tapahtumia. Suomi on mitä suuremmassa määrin osallinen, joten miksei aineistoa pyydetä nähtäväksi tai ainakin kopiota siitä. Jos halua olisi, asia selviäisi. Meillä ei ole halua, meillä on kassakaappi.
Ja muuten jälleen kerran Usarille tiedoksi: Sillä listalla on tasan 20 nimeä:
http://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/foka/2002/20021716
Rouva H
Kuinkahan moni suomalainen epäilee Presidentti Halosen olevan listalla ja hänen olleen mahdollisesti syyllistynyt hyvinkin vakaviin maanpetokseksi luokiteltaviin rikoksiin?
Halonen kun oli nuoruudessaan muutenkin hyvää pataa DDR:n kanssa. Tämä voi joissain ihmisissä herättää epäilyksiä suuntaan jos toiseen listan julkaisemisen vaikeuden perimmäisistä syistä.
Eiköhän olisi aika julkistaa lista, jotta moiset epäilykset saataisiin kumottua?
Lista julkaistaan. Se on
Lista julkaistaan. Se on kaikkien edun mukaista. Salailu ja salamyhkäinen kähmintä loppuu. Julkaisun jälkeen saadaan mahdolliset epäselvyydetkin hoidettua.
Koivisto-Halonen ja muut voisivat jo antaa luvan listan julkistamiseen. Emme elä enää 1970 - 80-lukua.
?
Jaaha porvarileirin politrukit näkevät listassa taas olkiukkoja. Luuletteko idiootit etteikö porvarihallitus olisi listoja jo julkaissut jos siinä olisi pelkästään vasemmistoleiri?
Hahhaa
Asia ei ole niin yksinkertainen. Punikit kiristää porvareita jollain muulla asialla, kuten esim sisällissodan lietsomisella? Sehän ei olisi ensimmäinen kerta sekään punikeilta...
Ja vielä lisää ...
Kun ottaa huomioon, millaista riekkukampanjaa demarit ovat vetäneet vaalitappiostaan lähtien jo kolme vuotta, ja jopa presidentin alentumisen päivänpolitiikkaan, sekä Urpilaisen viime syksynä puhkuman yleislakkolietsonnan, voin hyvin kuvitella, että heikäläiset kyllä taipuvat vaikka kiristykseen. Onpahan noita revanssipuheita heitetty netissä punapiireissä varsin avoimesti. Siltä taholta voi odottaa ihan mitä tahansa.
Voi näitä dosentteja
''Suomi ei edes kylmän sodan kuumimpina vuosina ollut kovin kiinnostava maa.''
Höpö höpö. Suomessa toimi Tehtaankadulla jättisuuri Neuvostoliiton lähetystö rautaesiriipun ulkopuolella, jossa vilinä kävi. Taasko näitä totuutta johonkin suuntaan jonkun tahon toiveen mukaan kampeavia dosentteja.
Jotain rotia
Kyllä Suomi nyt sen verran vahva kansakunta on, että sen pitää pystyä kohtaamaan yli 20 vuoden takaiset peikkonsa rehellisesti. Lista julki ja sillä selvä.
Asevelisosialisti komppaa
"Kyllä Suomi nyt sen verran vahva kansakunta on, että .."
Juuri näin. - Holkeri & Karjalainen kamppailu Suomen pankissa, hämähäkit presidentin (Kekkosen) kansliassa jne.
Olen vuosikymmeniä ihmetellyt näitä tohtoritehtailuja erilaisista aiheista, kun suomettuneisuus tarjoaisi huimia näköaloja. - Tiedän sen.
PS. Vaikka diggaan Käärylettä ja osin Annelia, niin Johannes oli kuitenkin viimeinen `about rehellinen´ kepu.
Manun kaverithan jo seisovat
Manun kaverithan jo seisovat jakkaroilla. Köyttä ollaan hivuttamassa kaulaan. Jakkaran pois potkaisijat ovat valmiina. Kun lista julkaistaan jalka heilahtaa. Tämä on aina ollut maanpettureiden kohtalo kaikissa yhteiskunnissa. Mutta ei vielä meillä Suomessa "jälkikonttauksen" mallimaassa.
Pelkurit pelkäävät. Oma maa oltiin kyllä valmis myymään. Vastuuta tästä ei kuitenkaan olla valmiita kantamaan. Tätä on Suomen politiikka tänäkin päivänä 1970- ja -80-lukulaisten pitäessä edelleen valtaa maassamme.
Historia on lahjomaton. Nimet tulevat joskus esille. Hertta Kuusinenkin yritti kaikin keinoin tehdä Suomesta diktatuurivetoista Neuvostotasavaltaa. Maamme poliitikot konttasivat Hertan edessä. Tänä päivänä tunnetaan Hertan ja H Wuolijoen toimintatapa maamme myymiseksi kommunistiselle diktatuurille.
Kalevi Sorsa kummittelee supon suurena ongelmana
Supon ex-johtaja, edesmennyt Seppo Nevala on avainhenkilö,kun etsitään stasi- ja KGB-yhteyksien peittelyn päästrategia. Tämä puolestaan kytkee peittelyn Nevalan entiseen päällikköön, moninkertaiseen pääministeriin Kalevi Sorsaan.Sorsa on itse kertonut avoimesti jo vuonna 1955 alkaneesta yhteydenpidostaan KGB:n Helsingissä vaikuttaneisiin asiamiehiin.Lontoossa vaikuttanut KGB:n kaksoisagentti Oleg Gordievsky toi esille 1996 julkaistussa kirjassa Sokea peili Sorsan yhteydet KGB:hen. Alpo Rusi kirjassaan Vasemmalta ohi toi esille puolestaan vuonna 2007 useiden alkuperäisten lähteiden perusteella Sorsan nauttiman arvostetun aseman DDR:n ja Neuvostoliiton johtajien piirissä.Tässä ei ehkä ole mitään moitittavaa paitsi,kun liitetään yhteen Sorsan menetelmät(luottamuksellinen yhteydenpito KGB:n residentttiin ja lähipiirinsä kautta DDR:n Stasin asemapäällikköihin) tämän aseman hankimmisessa. Siinä oli pelissä Suomen kansainvälinen asema. Sorsa siirrätti todistettavasti Suomea lähemmäksi itäblokkia,"Moskovan rauhanpolitiikkaa", mistä Rusi on voinut tuoda esille päteviä todisteita. SDP vakuutti vielä muurin murtumisen jälkeenkin kieltäytyvänsä yhteistyöstä DDR:n sosialidemokraattien kanssa ja panostavansa kommunistiyhteistyöhön.Kenen puolella oli SDP?Luottamus sosialistileirin pysyvyyteen istui lujassa Paasivuorenkadun puoluetoimistossa.Tästä taustasta, ei edes SKP:n viideskolonnalaisuudesta(joka on täysin tutkimatta) selittyy listojen suojelu,peittely ja syyttömien ajojahti.Kyse on litostojen avaamisessa siten olennaisesta lähihistorian pesänselvityksestä. KHO on osin jääviTiitisen lista- asiaa käsittelemään,koska KHO:n presidentti Hallberg on taustaltaan sosialidemokraattien sympatiseeraaja ellei peräti jäsenkirjademari.