Poikkeuksellisen kiistelty Helsingin Katajanokan hotellihanke sai keskiviikkona ratkaisunsa. Helsingin kaupunginvaltuusto hylkäsi hotellisuunnitelman äänestyksen jälkeen.
Hanke hylättiin äänin 47–38 yöhön saakka kestäneessä kokouksessa. Puheenvuoron käytti yli viisikymmentä valtuutettua.
Lasipintaisen, ristinmuotoisen hotellin oli määrä nousta Kanavaterminaalin tilalle Kauppatorin läheisyyteen.
Hanke on herättänyt laajaa vastustusta, sillä moni pitää paikkaa osana kansallismaisemaa. Esimerkiksi yhdeksän suomalaista taiteen akateemikkoa allekirjoitti vetoomuksen hanketta vastaan. Hotellin kannattajat ovat puolestaan korostaneet, että Helsinki tarvitsee näyttävää arkkitehtuuria.
Design-hotelliksikin luonnehditun rakennuksen suunnitelmat on laatinut sveitsiläinen arkkitehtitoimisto Herzog & de Meuron.

Kommentit
Hienoa!
Siinä ovat oikeassa, että Helsinki tarvitsee näyttävää arkkitehtuuria, mutta tuo kauheus nyt ei ole näyttävyyttä nähnytkään. Sitä paitsi mikä ihmeen into on teettää näitä kauheuksia ulkomailla, varmasti Suomesta löytyy innokkaita arkkitehtejä joilla on paljon parempia ideoita!
Stadi pysyy junttilana.
Stadi pysyy junttilana. Landelta tulleet näköjään päättävät mitä stadiin bygataan. Heinälato toisi mieliin himan. Skattalle tulee varmasti lato.
Maailma on täydellinen juuri nyt
Suomessa on laumoittain pölyttyneitä ja kärttyisiä akateemikkoja ynnä muita viisastelijoita jotka haluavat pysäyttää maailman juuri sellaiseksi kuin se nyt on. Valitettavasti se ei koskaan täysin onnistu, vaikka sitä yritetään vimmaisesti.
Hienoa
Ympäristöystävällinen ratkaisu. Ympäristön tuhoaminen voi olla myös visuaalista. Ei jokaisen narsistin pidä antaa jättää noin räikeää leimaansa yhteiseen ympäristöön. Tuohon ympäristöön löytyy varmasti sekä paremmin ympäristön henkeen sopiva että mordernia arkkitehtuuria edustava ratkausu.
Vielä kun räjäyttäisivät tuon Aallon teknokraattisen laatikon siitä vieresta, niin saataisin kyseisestä alueesta Helsingin arvolle sopiva kokonaisvaltaisempi ratkaisu esim. arkkitehtikilpailun kautta.
Tuota kuvaa kun katsoo
Tuota kuvaa kun katsoo suurempana huomaa että lasiseinien elävä muoto on pelkkää heijastuskikkailua, todellisuudessa kyseessä olisi ollut viivotinsuora ristilaatikko, uusi sanomatalo. Mielestäni hyvä ettei mennyt läpi. Elävää ja näyttävää muotoa tilalle, tilataan vaikka Calatravalta? ;)
kuvasta päätellen...
TODELLAKIN sopimaton rakennelma historiallisten rakennusten vierelle.
Rakennuksena sopisi jonnekin mäntymetsän siimekseen, ei aukealle paikalle.
Missähän ne lähellä
Missähän ne lähellä olevat "historialliset" rakennukset ovat. Ovatko ne sokeripala ja UM:n rakennus. Mitä muita historiallisia rakennuksia on välitömässä läheisyydessä.
Katsoin jostain Iltasanomien sivuilta kuvan
Siinä meriperspektiivistä tuo massiivinen möykky näyttää olevan aivan tsaarinaikuisten rakennusten vieressä.
tuo rakennus vaikuttaa sinällään kauniiltakin, mutta se vaatisi enemmän tilaa ympärilleen, ehkä merimaiseman (lasiseinät ja veden kimallus), sekä PUITA.
http://www.hel2.fi/ksv/press/
http://www.hel2.fi/ksv/press/kirjavasatama/
Hyviä ideoita jäi vielä roppakaupalla toteutettavaksi.
Sitä saa mitä pyytää
Kaikki vaan kauppatorille ihailemaan kansallismaisemaa. Lokit kiittävät!
Kammottavia nämä lasirakennukset
kuten Sanomatalo ja jotkut ostarit lasikattoineen.
Kun jossakin vaiheessa alkaa autopommit räjähdellä myös Suomessa, niin nämä lasitalot ovat kammottavia lasisade surmanloukkuja. Siksi en koskaan astu esim Sanomataloon ja kartan lasikatto-ostareita. (Myyrmanni).
Arkkitehtuurisista saasteista
Alvar Aalto oli arkkitehti, josta voimme olla ylpeitä. Täytyy pitää kuitenkin mielessä, että kukaan ihminen ei kuitenkaan ole jumala eikä muutenkaan täydellinen.
Unohdettuna esimerkkinä kerrottakoon, että Alvar Aalto oli aikoinaan ihastunut Italiaan ja erityisesti Sienan kaupunkiin Toscanassa. Kiitollisuuden osoituksena Sienan kaupunki tilasi Aallolta uuden kirjastotalonsa suunnittelun.
Aalto suunnitteli kirjastoksi Sienan keskiaikaisen kaupunkimiljöön keskelle saman tyyppisen valkoisesta marmorista rakennettavan sokeritopan kuin mikä on hänen tavaramerkkinsä ollut. Sienan kaupunki ei koskaan toteuttanut tätä suunnitelmaa - mikä oli viisasta.
Mitä tästä opimme? Arkkitehtien ei pitäisi suunnitella pelkästään yksittäisiä rakennuksia puumerkeiksi omasta itsestään, vaan kokonaisuus on aina huomioitava. Myös Helsingin päättäjien olisi pitänyt jo aikoja sitten huomioida tämä.
Helsingin ja varsinkin Turun päättäjien olisi pitänyt ottaa esimerkkiä sienalaisten viisaudesta. Onneksi nyt kuitenkin tehtiin viisaasti. Aikaisemman huonon kaupunginjohdon tuloksena meillä on rasitteena sellaisia ympäristösaasteita kuten Kiasma ja Enso Gutzeitin sokeritoppa. Toivottavasti tästä opitaan jotakin.
Kiitos naistoimittajalle ja Uudelle Suomelle
Kuka oli se naistoimittaja, joka tämän lehden palstoilla rupesi kritisoimaan kaupunginjohdon hiljaista suunnitelmaa myydä tontti (onko se muuten jo myyty) norjalaisille ja antaa suunnitelman teko sveitsiläisille.
Sekä Uusi Suomi naistoimittaja ovat tehneet kulttuuriteon nettikansan myötävaikutuksella, kun suuruudenhullu ja mauton hanke on saanut arvoisensa tyrmäyksen. Toivottavasti ikiajoiksi.
Jes!
Tämä uutinen palauttaa uskoani demokraattiseen prosessiin.
Näin on...
Edes yhdessä asiassa kokoomus ei jyrää.
Jos Helsinki tarvitsee
Jos Helsinki tarvitsee näyttävää arkkitehtuuria, niin ensimmäisenä voitaisiin purkaa tympeät betonikuutiot ja palauttaa alkuperäisessä muodossaan kaikki ne 60-70 luvuilla puretut kauniit Jugend-rakennukset.
Seuraavaksi voitaisiin uudistaa arkkitehtien koulutusta. Tiukat pääsykokeet, 12 vuotta koulun penkillä ja sitten ne piirtävät kuutioita. Joskus on muodissa lasipinta tai metalliputkiristikko, mutta kuutioita yhtä kaikki.
Esteettisesti miellyttävässä arkkitehtuurissa silmä löytää miellyttäviä muotoja katsottaessa niin kaukaa kuin läheltäkin. Luonnon muotokieltä mukailevat ornamenetit, kultainen leikkaus ja kulumista ja säitä kestävä pintamateriaali ovat niitä peruspilareita jotka tekevät arkkitehtuurista miellyttävää.
Miks ei vois sopia!
On se kumma et täällä väitetään ettei toi lasikuutio vois muka sopia sinne. Yleensä havinto kuvat näyttää eriltä kuin oikeasti. Totta on että suomeen on tehty liika rumia laatikoita. (esim musiikkitalo). Hyvinhän toi vois sopia skattalle. Ennakkoon on turha pienen ihmisen tehdä profetioita. Eri asia pitääkö noin hyvää tonttia antaa hotelliksi!
Mutta nytten taas menetettiin monta hyvää työpaikaa, ja helsingin kehitys ottaa takapakkia. Tuskin ihan nopeasti siihen mitään on nousemassa.
KORPISEN MONUMENTTI
jäi sitten rakentamatta.
Lähes kaikissa merkittävissä kaupungeissa maailmalla on paljon hienoja puistoja. Katajanokan aluekin tarvitsee kunnollisen puiston.
kansalainen Jake
Vai puistoja!
Per... . Tämä maa on täynnä puita, niitä on miljardeja. Ei enään puistoja, vaan huippurakennuksia istutuksineen ja yksittäisiä puita.
Toopet äänesti väärin. Taisi olla suurin osa punikkeja.
PUISTO,PUISTO,PUISTO
”Suurimmat vahingot ovat aina syntyneet tahallaan”(Ralph Waldo Emerson).
Hieno puisto Katajanokalle on kulttuuriteko ja modernia maisemansuojelua.
kansalainen Jake
Sopisi vaikka uuteen Jätkäsareen
Loistavaa, että järki voitti eikä Kauppatorin miljöötä pilata enempää. Kanavaterminaalin tiloihin tai paikalle voisi ajatella vaikkapa kysyttyä hostelli-tyyppistä tarjontaa - esim Tallinnan sataman ja keskustan tuntumassa on vastaavaa. Siihen voisi liittyä monenlaista muuta, klubitiloja, pikkuravintolaa jne. Tällainen vetäisi bisneshotellia paremmin nuorta, tulevaisuuden matkailijaa. Hotelli "Lasiristin" voisi varmaan sovittaa suunnittelun alla olevien, entisten satama-alueiden yhteyteen. Esim Ruoholahdessa ja lähellä Espoossa on paljon suuryritysten toimistoja, joiden bisnesmatkaajat saisivat arvoisensa majapaikan.
Hyvä Idea
Käykää katsomassa Tallinnassa, miten paljon enemmän siellä ymmärretään vanhojen kauneusarvojen päälle!
Ikävää, että ei mennyt
Ikävää, että ei mennyt läpi. Kuvien perusteella pitkästä aikaa yksi oikeasti mielenkiintoinen rakennelma. Itse toivoisin erilaisia teemoja kaupunkikuvaan enkä sitä, että kaikkialla on samanlaisia ja samanvärisiä betonilaatikoita kuin nyt.
Valitettavasti suurin osa ihmistä on sellaisia, että he haluavat, että mikään ei muutu ja jatkossakin rakennetaan vain samanlaisia elementtibetonilaatikoita kuin aina ennenkin.
?
Olisi nyt tarpeellista kuulla, mitä sinne rakennetaan?
Onko vaihtoehto sitten puisto?
Kirkon ja Aallon laatikkotalon muodostamaa ristiriitaa pitää jotenkin vähentää.
Kaupungissa kauniit rakennukset kuuluvat asiaan.
Katajanokka
Kyllä toi oli parempi vielä hieman pohtii...
Makasiinit
Tuohonhan voisi rakentaa Makasiinien kopion. Se olisi matala ja pitkä rakennus, häivyttäisi vähän Aallon palikkaa mutta ei peittäisi suhteettomasti muita rakennuksia.
METROPOLI TAIVAANRANNALLA
Merkittävän metropolin tulee turvata energiantarpeensa.
Katajanokalle vapautuvalle tontille pitää siksi rakentaa ydinvoimala; ydinkaukolämmön siirtokustannuksissa saadaan selkeä säästö.
Rakennus on tietysti ympäristöön mukautuva laatikkomallinen,tasakattoinen,ilman räystäitä. Pintamateriaalina lasi on jo poistumassa muodista. Tulee valita rohkeasti designpääkaupungin imagoon sopiva tulevaisuuden julkisivumateriaali; Afrikassa suuren suosion saavuttanut ja ekologisesti kestävä ratkaisu, kamelinjätöksistä tehty tiili. Kotimainen lehmänläjästä valmistettu kilpailija ei tulle tällä kertaa kyseeseen, mutta ehkä myöhemmin kun julkisivusaneeraus on ajankohtainen ja kyseiseen materiaaliin on totuttu…
hs.mielipide 11.4.2010 innoittamana
kansalainen Jake