- Hypo Osaomistuskonsepti
Ilmari ja Kaisa Karttunen olivat nykyisin varsin tavanomainen uusiopari. Kumpikin oli jo 4-kympin paremmalla puolella ja nuoruusvuosina solmittu pitkä avioliito oli kummallakin takana.
Ero oli ollut henkisesti aika raskasta aikaa, mutta nyt elämä taas tuntui hymyilevän. Varsinkin kun uusi puoliso löytyi Kanarialla samasta retkibussista.
Ilmarilla ura armeijassa meni mukavasti, everstin arvo oli itse asiassa jo enemmän kuin hän aikanaan oli uskaltanut edes haaveilla. Ja Kaisa taas paneutui uudella tarmolla työhönsä sairaanhoitajana, mitä työtään hän piti kutsumusammattinaan.
Yhteisen kodin perustamisessa tuntui kuitenkin olevan kovasti haasteita. Tulot heillä yhteensä olivat ihan mukavat, omaisuutta vaan ei ollut eron jäljiltä kertynyt. Itse asiassa Ilmari oli vastuunsa tuntevana suoraselkäisenä miehenä jättänyt yhteisen asuntonsa myötä omaisuutensa entiselle vaimolleen, koska tälle jäi myös päävastuu teini-ikäisten lasten huollosta.
Uuden kodin hankinta uusioperheelle oli siis tarpeen ja kun kumpikin oli kuitenkin tottunut asumaan kohtuullisen mukavasti, ei ihan halvemmat ja pienimmät asunnot oikein pariskuntaa innostaneet. Ja kun elämä oli hiukan jo koetellut, ei kovin isoja riskejä asuntoasioissa haluttu ottaa.
Asuntoilmoituksista pariskunta löysi mielensä, Vuosaaren Aurinkolahdesta. Uusi on aina uusi eikä tarvitse sitten niitä putkiremontteja mietiskellä. Mutta se hinta. Ilman omaa rahaa koko kauppahinnan ottaminen velaksi oli niin asia, jossa upseerinkin rohkeus alkoi rakoilla.
Hypon asiakkaina eri vaihtoehtoja käytiin monipuolisesti läpi. Ratkaisu löytyi Hypon Osaomistuskonseptista: uusi alku elämälle, upouusi koti ja kuitenkin neljä vuotta harkinta-aikaa miettiä, lunastavatko asunnon kokonaan itselleen. Jos lunastukseen aikanaan päädytään, hinta on kuitenkin se sama, kuin mitä siitä nyt tänään on maksettu. Asunnon lunastushinta ei karkaa käsistä vaikka asuntojen hinnat jatkaisivatkin kovaa nousuaan.
Näin miettien ratkaisu oli nopeasti selvä.
PS. Itse asiassa jo kahden vuoden päästä asiakkaat lunastivat asunnon kokonaan itselleen ja ovat ratkaisuuteensa erittäin tyytyväisiä.
puh. (09) 228 361

