Uusi Suomi Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Pitäisikö kaikki Finnairin lentäjät erottaa?

69% (1636 ääntä)
Kyllä
31% (747 ääntä)
Ei
Ääniä yhteensä: 2383
 
 
 
 

Fuusio

SAS ja Finnair pitää fuusioida ja samalla tehdä rakenteet terveeksi, niin henkilöstön kuin työnjaon osalta.

Siihen yhteyteen sopii "erottaminen/uudelleen hakemisen mahdollisuus" ei pelkästään lentäjille, vaan myös hallinto- ja tukihenkilöstölle.

Yhtiö myyntiin

Myydään Virginin omistajalle. Seurauksena alenevat lippujen hinnat ja yhtiön kulut kuriin.

Näin USA:ssa toimittiin

Idea ei ole mitenkään uusi. USA:ssa lennnonjohtajien lakko päättyi juuri tuolla tavalla.

Itse olen kerran joutunut hakemaan omaa työpaikkaani, kun firman ylin johto päätti uudelleenorganisoida koko putiikin. Kaikki saivat muodollisesti lopputilin ja joutuivat hakemaan vanhaa työpaikkaansa, eivätkä kaikki sitä suinkaan takaisin saaneet.

Minula on vähintään 4 kertaa pidempi koulutus kuin lentäjillä. Vastuuni ihmishengistä on myös yhtä lentokonelastia suurempi, joten sekään ei käy perustelusta.

Miksi heillä pitäisi olla sellaisia etuja, joita minulla ei ole?

Omituisia pellejä olette!

Nyt amerikan malli kelpaa monelle esimerkiksi tässä asiassa. Miksei sitten oteta muutakin hyvää sieltä meille kaikille, kuten pienempi verotus.??

Miten muuten lentäjät ovat sellainen ammattiryhmä joka ei saisi lakkoilla vaan pitäisi heti erottaa? Miksi esim. paperimiehet, sairaanhoitajat ja ATK:n alaiset järjestöt ja työntekijäryhmät saavat lakkoilla?

Ja miksi se minkä pituinen koulutus jollain on pitäisi merkitä pätkääkään siihen mitä ansaitsee?? Ja miksei lentäjillä saisi olla jotain mitä sinulla puupää ei ole???

V......n idiootteja ja kateellisia olette koko paska jengi.

Oliskohan syynä se että

Oliskohan syynä se että lentäjillä on jo valmiiksi uskomattoman kova palkka ja työsuhde-edut? Ei niin mitään syytä lakkoiluun!

Näin Usa:ssa toimittiin..

Pitäisikö usa.sta ottaa vielä malli dollarin tuntipalkasta?Vastuusi ihmishengistä on yhtä lentokonelastia suurempi?Entä kun lasteja on toistuvasti eivät varmaankaan lennä vain yhtä kertaa elämässään?
Miksi Fortumin johtajilla on etuja joita minulla ei ole?Eivät varmaankaan vastaa edes yhdestä lentokonelastista..
Onneksi vielä tänäpäivänä on mahdollista lakkoilla ettei kaikki tule ylhäältä "annettuna"..

Rohkeutta puuttuu?

Lentäjien kannattaisi itse joukkoirtisanoutua ja perustaa oma yritys.

oma yritys

Ensin kannattaa kuitenkin ajaa Finnair konkurssin partaalle, niin sen saa sitten halvalla.

Ei niin voi tehdä

Mikäli lentäjät perustaisivat oman lentoyhtiön, niin ei siitä mitään tulisi. Nyt lentäjät vaativat työnantajan työnjohto-oikeutta itselleen ja lakkoilevat vaatimuksensa puolesta. Omassa yhtiössään lentäjät joskus myöhemmin kuitenkin joutuisivat palkkaaman omistajiin kuulumattoman lentäjän, joka saattaisi vaatia työnjohto-oikeuden itselleen. Sitä hänelle ei tietenkään annettaisi ja siitä seuraisi lakko ja siitä taas lentäjän perustama uusi lentoyhtiö. Oravanpyörä olisi valmis.

Nämä jumalasta seuraavat miehet eivät taida muistaa, että Kiinan lentoyhtiön koneet lentävät ilman lakkoilua. Ja siellähän miehiä ja koneita riittää.

Kaikille eropassi.

Kaikille potkut, Saavat panna sitten hakemukset, kun lentäjiä palkataan. Toisenlaisilla eduilla.

Rahat ei riitä

Lentäjät tietävät, ettei esim 400 lentäjän firma pysty maksamaan sellaista 12000€/kk palkkaa plus muut edut. Pitää olla FINNAIRin kokoinen kymmentuhathenkinen porukka joiden pienituloisten tehokkaiden työntekijöiden palkoista voi höylätä suurituloisille lentäjille.

Kovilla vaan

Olen vahvasti sitä mieltä, että lentäjät kannattaisi irtisanoa. En kuitenkaan jaa Puttosen näkemystä heidän korvaamisestaan ulkolaisilla - menee kallis koulutus hukkaan. Sen sijaan erottamisen jälkeen avataan paikat uudelleen hakuun, uusilla ehdoilla. Uskonpa, että aika iso prosentti hakisi takaisin, vaikka joutuisikin nielemään ylpeytensä. Moni lentäjä on naimisissa lentoemännän kanssa, joten painetta tulee kotoakin...

Juupa, juu

On se vaan kumma kuinka ahdaskatseisia ihmisiä kasvaa tähän sarvikuonojen maahan.

Finskin lentokoneen kuljettajat ovat onnistuneet neuvottelemaan hjuvat palkat, koska niitä lentokoneenkuljettajia ei ole tyrkyllä pilvin pimein ohjastamaan peltilintuja.

Pilottien potkiminen pihalle ei ole niinkään hyvä idea, noita samoja hommia kun on mualimalla tarjolla ihan hyvin.

Toki halvempia ohjaajia on saatavilla, itäplokista ja afrikasta, kuka vaan uskaltaa kyytiin kun puikoissa istuu lentäjä, jonka lupakirjan on myöntänyt Zimbabwen ilmailu- ja maanviljelysministeriö?

Uhkakuvan tulee olla todellinen ollakseen uskottava

Finnair voisi palkata venäläisiä ja yhdysvaltalaisia lentäjiä.

Huh

Tapio-o-Nevan ehdotukseen, että puikoissa olis Venäläisiä saadaan koneet tyhjiksi ja Finnair konkurssiin.

Luvatta poissa

Ihmettelen miksi tätä keskustelua käydään, lentäjät ovat luvatta poissa työpaikaltaan, se on aina erottamisen peruste. Moraalisesti tavallinen kansakin ymmärtää tässä kohtaa erottamisen, kun palkat ovat "suuria". Ei mikään yritys toimi kauaa ylisuurilla kustannuksilla.

Voi ihme

Ihmettele sinä vaan. Vain työnantajallako on oikeuksia ?

jos lakosta on ilmoitettu lain edellyttämällä tavalla ja muutenkin lainkirjain on täytetty, niin lentäjät eivät ole luvatta poissa. Lakko-oikeus on perusoikeus jolla voidaan panna vastaan työnantajan mielivaltaa.

Eriasia on, onko palkkataso kohdallaan.

porua turhasta

Ei ole Finnairin lentäjien vika, että me olemme jääneet palkkaneuvotteluissa / palkoissa huomattavasti jälkeen. He ovat osanneet neuvotella paremmat palkat.

Finnairilla on turvallisen lentoyhtiön maine

On ollut tähän asti. Ja se maine on tullut siitä että lentäjät on huolella valittu ja hyvin koulutettu, koulutus on jatkuvaa , terveystarkastukset puolivuosittain..
jne.
Olen AINA valinnut oman Finnairin koneen kun matkustan maailmalle, en luota oikein muihin.
Mitä tarkoittaa se elvytys? Eikö se koskekaan kaikkia aloja tässä maassa?Eikö suomalaista työtä pidäkään kannattaa? Eikä kaikki työ olekaan valtiovallan erityisessä suojelussa?
Media on informoinut kansaa varsin yksisilmäisesti ja valikoivasti. Mitä media hyötyy Finnairin alasajosta?
Kysymyshän on siitä että omia osaavia lentäjiä pannaan kilometritehtaalle ja tilalle Finnairin lentäjien pitäisi kouluttaa ulkomaisia lentäjiä, jotta nämä sitten ottaisivat kouluttajiensa työpaikat?? Kuka sahaa vapaaehtoisesti omaa oksaa jos sitä vaikka rankoin keinoin pystyy edes yrittämään estää. Kysyn vaan. Mitäs tuumitte toimittajat jos lehtitalot laittavat teidät kaikki pihalle ja palkaavat vaikka harjoittelijoita korkeakouluista tilallenne. Talo säästää, mutta lukevayko enää ihmiset lehteänne.
Nimimerkki: lentomatkustaja.

Aloitetaan puhtaalta pöydältä

Finnairin historia on täynnä "saavutettuja etuja" joista ei haluta tinkiä. Näitä etuja ovat mm. ilmaiset lentomatkat koko perheelle (pari, kolme kertaa vuodessa), hulppeat taukohotellit, ilmaiset ruoat, lomakohteiden suuralennukset, poikkeamat lentoreiteillä, kuljetusedut jne. jne..

Palkka on n. puolitoista, kaksi kertaa suurempi kuin esim. Ruotsin SAS-konsernin osan lentäjillä.

Ei muuta kuin joukkoirtisanominen ja uudet työsopimukset pöydälle ja palkkaus uusina - ei vanhoina työntekijöinä. Finnair on yritys, ei hyväntekeväisyyslaitos - ei ainakaan Ahosen paperiliitto.

Mihin helkkariin on kadonnut se kuuluisa suomalaisen lentäjän ammattiylpeys? Osakkeisiin?

Muista en tiedä, mutta

Muista en tiedä, mutta Finnairin lentävä henkilökunta ei saa ilmaisia lentomatkoja. Halvemmalla kyllä, mutta missä yrityksessä ei henkilökuntaetuja olisi? Itse ostan rautakaupasta tavarani 30-90% alennuksella ovh-hintoihin, saan ostamani tavarat ilmaiseksi tontille ja minulla on myös puhelinetu. Ja nämä hotellit joissa yövytään, kun ei saada työaikojen puitteissa lentää takaisin ovat tietysti tasokkaita, mutta ei siellä olla lomalla. Harva "illaksi kotiin" -työtä tekevä ymmärtää kuinka rankkaa on olla monta päivää kuussa muualla kuin kotona. Muistattehan myös että tällä hetkellä lentäjien palkkatilastot ovat tavallaan vääristyneet, koska suuri osa lentäjistä on ollut talossa pitkään. Ei aloittavan perämiehen palkka ole juurikaan perusduunaria parempi (2500-3000e/kk). Tästä syystä Finncomm vaikuttaa huomattavasti halvemmalta, suurin osa lentäjistä on nuoria, suoraan koulunpenkiltä. Lisiä saavat muutkin kuin lentäjät ja luontoisedut lasketaan palkaksi ja ovat veronalaista tuloa.

Vanhaa ja uutta?

Lienee myöhäinen kommentti...mutta menköön.

Kun itse nuorena opiskelijana olin töissä lentokentällä (ei Finnairilla) julkinen salaisuus oli, että ilmaisia lentoja tarjottiin etenkin kotimaahan, kunhan vain koneessa oli tilaa. Legenda tiesi kertoa myös reittimuutoksista eksoottisiin kohteisiin ja alennuksiin hulppeissa hotelleissa. Tätä käsitystä tuki usean sukulaisten työssäolo Finnairilla (ei enää palveluksessa) ja kertomansa vaihtoehdot ja edut. Muu kenttäväki oli syystä kateellisia "finskeille". Perämies ei ole ns. lentokapteenin palkkaluokassa pitkään aikaan, joten ei kannata käyttää sitä laskennallisena vähentäjänä keskiarvoa mitattaessa. Finnairin lentoemo voi ansaita jopa saman palkan kuin Finncomm'in aloitteleva pilotti, jotka lentävät lähinnä kaksimoottorisia n. tunnin kestäviä sukkulalentoja kotimaassa.

Emoille pitäisi itse asiassa maksaa suhteessa enemmän palkkaa, sillä lukemattomia kertoja tilanteen nähneenä, tiedän, että he tekevät huomattavasti hikisempää duunia murto-osalla Finnairin pilottien palkoista. Edut ovat kuitenkin lähes samat.

Vertailun vuoksi:
2009 SAS-palkat (euro) maittain

Ruotsi pilotit 9200 kabiini 2900
Tanska pilotit 12100 kabiini 4350
Norja pilotit 10150 kabiini 3850

....ja

noi edut, kuten ilmaismatkat pitää saattaa verolle, eihän vastaavaa sallita bussiyhtiöidenkään henkilökunnalle...finnairin edut aikanaan kiristettyjä etuuksia

Liput eivät ole, ainakaan

Liput eivät ole, ainakaan tavalliselle henkilökunnalle ilmaisia. Eivät ole ikinä olleetkaan. Alennuslippuja kyllä saa ostaa määrätyn kiintiön mukaan, mutta alennuslipuissa ei ole paikanvarausoikeutta, joka käytännössä eliminoi lapsiperheiden mahdollisuuden käyttää niitä. Tavallisten työntekijöiden liksat ovat surkeita, joten kun lasketaan alennulippujen riskit ,kuten koneesta ulos jääminen, ylimääräiset hotellimaksut , myöhästymiset töista jne, ei alennuslippuja juurikaan kannata käyttää. Lomamatka Mallorcalle on ihan oikea vaihtiehto myos Finnarilaisille nykypaivana.

Putte possun kommentointia

Rahoitus -ja Finanssi sektori ovat Valtiovallan erityisessä suojeluksessa jo 90- luvun lamasta saakka. mauno koivisto varmisti heidän asemansa. Nykyinen lama taas kerran on juuri heidän virtuaalisten talousoppien tulos: virtuaalirahaa laskettu markkinoille ja luotu täydellinen kuplatalous. Puttonen käy työvoiman etujen leikkaamiseen. Vaikka oma pesä on ihan kuralla ja rahoituksen teoriat ovat osoittatuneet täysin arvottomiksi. Eikö elittillä ole mitään moraalia ja eettisiä arvoja? Puttonen huutelee suojatyöpaikastaan ohjeita muille, vaikka omat tehtävät ja vastuut on hoidettu täysin luokattomasti. Putte possu ei edes aavistanut lainkaan etukäteen nykyistä finanssi -ja rahoituskriisiä. Olisiko osaamisesa kehitettävää?Yhdysvaltalaisen yliopistollisen tutkimuksen mukaan arvopapereita ja sijoitusinstrumentteja, on myyty Yhdysvalloissa 10 maapallon bruttokansatuotteen osalta. Onko laskemat hieman pielessä rahoitusteoriassa?

Ei välittömästi

Mutta tilanteen vaatiessa ulos, tai sisään vaatimus! Tällöin lentäjät voisivat valita. Vasta töihin palaavien kanssa voidaan neuvotella, palkkojen alentamisesta.Noin 30 prosentin alennus tekee ulkoistamisen tarpeettomaksi.

törkeää terrorisointia

Olen samaa mieltä professorin kanssa. Jokin raja lentokoneenkuljettajillekin. Porukka luule olevansa niin korvaamattomia, eivät he ole koulutukseltaan kummenpia, kuin autonkuljettajat. Kuitenkin terrorisoivat koko yhtiötä ja samalla koko kansaa. Ei kun irti vaan ja palkatkaa uudet, kyllä heitä on. Finnairi menee nyt jo niin pohjassa, että tarttees tehä jotain. ps. mielenkiitoista kuinka kauan muiden finnairilaiset pokka kestää.

Valintoja

Jokainen voi valita millä lentoyhtiöllä lentää. Jos ei pidä Finnairin tavasta toimia, hinnoista tai lentäjistä, niin voi lentää jollain muulla yhtiöllä. Finnair yksityisenä yrityksenä saa maksaa lentäjille ihan niin paljon palkkaa kuin haluaa. Kaikki ovat tyytyväisiä ja onnellisia eikä kukaan ole surullinen. Puttonen voi pitäytyä äänestämään yhtiökokouksessa, se on oikea kanava vaikutaa tähän asiaan.

Erotetaan kaikki!

Tottakai lentäjille kenkää. Samantien kenkää professoreille, toimittajille ja kaikille muillekin jotka saavat kateuspisteitä kansan silmissä. Kyllä proffia ja kirjoittajia löytyy kiinasta ja zairesta pilvinpimein!

Suoraan sanottuna Kiinasta löytyisi varmasti asiantuntevampia rahoituksen professoreita kuin turvallisia lentäjiä suomen talvisiin olosuhteisiin.

Kiinasta löytyy amerikkalaisissa yliopistoissa opiskelleita

Kiinasta löytyy amerikkalaisissa yliopistoissa opiskelleita kommunisteja jopa "vain" ministerin erityisavustajaksi.

Jotenkin tuntuu, että Suomessa pitäisi aloittaa ministereiden rekrytoimisesta ulkomailta, esimerkiksi Venäjältä ja Yhdysvalloista.

Hillary Clintonista ei kannattaisi paljoa maksaa, mutta Sergei Lavrovista ja German Grefistä kyllä.

Kova kovaa vastaan

En mitenkään voi uskoa että lentäjät ovat 12 000€n arvoisia.Kyse on suppean kansallisen ryhmän saama ansiotaso lepsun, pääosin poliittisesti valitun johdon aikana.Palkkataso heijastaa arvostusta, joka on peräisin ajoilta, kun joka tytön unelma-ammatti oli lentoemäntä. Samaa osaamista on nykyisin ostettavissa huomattavasti järkevämpään hintaan muualta, ja nyt on kyseessä Finnairin tulevaisuus. Tämä on hyvä esimerkki myös siitä, että ay-liikkeenkin ohi on aika ajanut:ne ajavat ainoastaan jäsenmaksujen maksajien etua.Käyköhän tässä niin että Suomen kansallinen lentoyhtiö kaatuu kourallisen itsekkyyteen?

Pitäisi erottaa

Pitäisi erottaa, ehdottomasti. 12 000 euroa turistien kuskauksesta on millä tahansa mittarilla mitattuna aivan sairas palkka. Työn vaativuuteen ja vastuullisuuteen (mitä en kiistä) on turha vedota, koska muiden lentoyhtiöiden (esim. FinnCom) lentäjät ansaitsevat paljon vähemmän, mutta lentävät silti aivan yhtä hyvin ja turvallisesti.

Lentokoneen suunnittelijoille ja testaajille 12 000 eur/kk voisi olla jossain määrin perusteltua, mutta ei kuskeille.

Missä AY-liike ja SDP?

Kommentit lakon rajoittamisesta ovat perusteettomia. Nyt tarvitaan yhteistä rintamaa työväen puolelta! Älkäämme jättäkö tovereita yksin!

Erottamisesta on positiivista kokemusta

Suomessa vastaavassa vedätystilanteessa.

Ylipalkatut bussikuskit

Mitenhän pitkä tauko lentoliikenteeseen tulisi potkujen jälkeen...? Voisi kuvitella että lentäjillä on sen verran jyviä pankissa että voivat lakkoilla vuoden päivät ihan vaanhuvun vuiksi. Epäilen vahvasti että uusien lentäjien saaminen riviin ei ole ihan yhtä helppoa kuin marjankerääjien rahtaaminen vietnamista. Ja montahan pudonnutta konetta finskin maine kestää?

Lentäjillä ei ole mitään

Hävittävissä! Kova kovaa vasten kipparit. Vaikka itse olenkin pienituloinen arvostan suuresti oman maani lentäjiä! Pitäkää pintanne!

Sopimuksissa on yleensä kaksi allekirjoitusta

Toimitusjohtaja erosi jo, ja kun erottamaan lähdetään, niin erotetaanko samantien loppu johtokin ja asiasta vastaava ministeri? Eivät lentäjät sopimuksiaan ole yksin tehneet.

Oikeilla raiteilla

Raiteilla ei kylläkään liiku lentoliikenne mutta keskustelu kylläkin tästä "kansallisaarteesta" nyt todella. Toistan vielä että "liittymälentona" tavalliselle kansalaiselle hyvin toimii laiva-/lauttayhteys Tallinnaan tahi Tukholmaan. Siellä aukeaa "taivas" kaikille ulkomaankohteille.

Lentäjät haluavat valtaa muttei vastuuta!

Kyseessä on klassinen malli:

Lentäjät haluavat sanella työnantajalleen miten ja kuka koneita lentää/lennättää. Heitä kuitenkaan ei kiinnosta
ottaa vastuuta näistä vaatimuksistaan.

Minulla on 17 vuotias poika, joka haluaisi päättää omista asioistaan, vastuuta päätöksistä, ainakaan huonoista päätöksistä ei haluttaisi kuitenkaan kantaa.

Finnarin lentäjät! Herätkää todellisuuteen!

Nopeat potkut elintärkeä ratkaisu

Potkut on annettava myös Finnairin lepsuille johtajille, mikäli lelliteltyjen lentäjien potkuja ei panna välittömästi toimeen!!

Pihalle vaan

Lentäjien ylimielisyys on aivan käsittämätöntä. Työn vaativuuteen nähden palkka on vielä käsittämättömämpi.

Miten lentäjät voivat kieltää yhtiöltä ulkoistuksen, kun ei sitä ole oikeutta tehdä muillakaan ammattiryhmillä?

Nykylentäminen pelkkää monitorointia

1960-80 luvun koneita piti vielä oikeasti lentää. Nyky Airbussit ja Embraerit ovat niin automatisoituja ja tietokonepohjaisia, että lentäjät vaan seuraavat tapahtumia ohjaamon näytöistä. Ainoa asia, mitä ei ole vielä automatisoitu, on rullaus. Lentoonlähdössäkään ei tarvitse kuin työntää kaasukahvat lentoonlähtöasentoon. Kun tietokoneen ennalta laskema nopeus saavutetaan, vedetään joystickista kone taivaalle. Noustaan muutama sata jalkaa ja painetaan autopilotti päälle. Laippavipuihin ja laskutelinevipuun joutuu koskemaan muutaman kerran, kun ollaankin jo taas maassa. Lennonjohdon selvityksetkin tulevat monitorille ja niihin vastataan vaan kyllä/ei. Kriittiset järjestelmät on vähintään kahdennettu. Koko homma on 90%:sti pelkkää monitorointia...

Nykyinen palkkapohja on rakennettu juuri tuolloin, kun lentäminen oli ihmeelllistä ja siitä sai nauttia vain eliitti, koska se oli niin kallista.

Finnairin jälkeen

Lentäjät on niin hienostunutta väkeä, etteivät ymmärrä, mitä on tapahtumassa. Lypsävä lehmä tekee kuolemaa.

Finnairin jälkeen taivaalla lentää pian Jokumuuair. Lentokoneita lentävät myös jotkut muut.

Finnairin johto saa syyttää itseään

Finnairin johto saa syyttää itseään, kun on päästänyt tilanteen näin pitkälle. Finnair ei nouse eikä kaadu tämän ulkoistamiskysymyksen takia. Yhtiö ei pelastu pelkästään lentäjien palkoilla, vaikka he lentäisivät tästä lähtien ilman palkkaa. Sinänsä kokonaisuuden kannalta mitättömästä ulkoistamisesta on aivan turhaan tehty johdon taholta kynnyskysymys. Nyt äkkiä sopimus paperille ja koneet ilmaan, niin jotain selviämisen mahdollisuuksia vielä on. Ainakin sen verran, että järkevästä fuusiosta jonkun kumppanin kanssa on mahdollista tasapäisesti neuvotella.

Noin typeriä laukova professori voisi myös tinkiä palkastaan vähintään saman verran mihinkä lentäjät ovat suostuneet, varsinkin kun hänen esittämänsä talous- ja osakekurssiennusteet ovat viime vuosina menneet päin mäntyä. Lentäjät sentään pysyvät kurssissa.

myyntiiin

Ostasko joku Suomen ?

Lentäjät korvataan kuitenkin...

...Ennen pitkää ITC-järjestelmällä kokonaan! Paino sanalla "kokonaan" sillä näinhän on jo uudemmissa koneissa tapahtunut kun eräät lentoyhtiöt kieltävät kippareiltaan laskut käsivaralla... Tällä hetkellä useimmissa koneissa kai on vielä jonkin sortin "manual over ride" jolla kippari voi komentaa konetta (jos osaa) mutta ihan uusimmissa taitaa jo olla niin että ihan kaikkia tietokoneita ei enää voi manuaalisesti ohittaa, vaan kipparin päätökset ovat ikään kuin neuvoa-antavia ;-)

Kaikilla lentoyhtiöillä (siis myös Finnairilla) alkaa koneen huollosta vastaavan porukan työllä olemaan suurempi merkitys turvallisuuden kannalta kuin kipparilla. Minua kiinnostaisi huomattavasti enempi kuin kuka konetta lentää, että kuka ja missä ja millaisilla varaosilla sitä on viimeksi huollettu...

=> lentäjien palkat kuuluis samaan kastiin stuerttien kanssa ja huoltoporukoille kunnon liksat...

Sen saa mitä tilaa

Kansa, joka vakavan sairastumisen uhalla, jonottaa jopa 4 tuntia kylmässä räntäsateessa saadakseen epämääräisen rokotteen ! Ja vielä hyväksyy että autoasi sakotetaan väärinpysäköimisestä terveyskeskuksen läheltä.
Tällainen kansa nyt tuomitsee maan ammattilentäjät vapaissa nettifoorumeissa.
Kattokaahan vähän pörssiyhtiö Finnairin suuntaan! Ja mikä oli sen valtionomistuksen rooli? Valtio kun Häkämiehen johdolla ei tee kerta kaikkiaan mitään Valtion yritysten suhteen!

Ei täst Suomest tuu mittään enään!

Omistaja on pörssiyhtiössä katsomon puolella

Omistajaohjaus olisi tässä tapauksessa viisainta keskittää osakkeiden myyntiin niin kauan kuin niistä jotain saa. Kannattaa muistaa sekin miten kävi Soneralle kun karhua nyljettiin ennen kaatamista.
Ja miten palkattu johtokaan voi toimia, kun työväki ei pysy pilttuussaan.

Valtionomistuksen rooli kai

Valtionomistuksen rooli kai lienee tässä tapauksessa ylipalkatun "kuplajärjestelmän" tukeminen - vaikka veronmaksajien kustannuksella, jos täytyy. Ja sitten ihmetellään, miten kaikki hyvinvointi verotetaan pois...

Valtionomistuksen rooli kai

Valtionomistuksen rooli kai lienee tässä tapauksessa ylipalkatun "kuplajärjestelmän" tukeminen - vaikka veronmaksajien kustannuksella, jos täytyy. Ja sitten ihmetellään, miten kaikki hyvinvointi verotetaan pois...

Suomen taloushistorian typerintä sakkia... lentäjät.

Vain paperiliittolaiset pärjää kyseiselle porukalle...
Itse otin perheen joulun lomalennot kaukoviisaasti ulkomaisesta yhtiöstä. Sinänsä säälittää loistavan yhtiön Finnairin puolesta. Koita Hienonen kestää niitä pösilöitä.

JuupaJuu

Tilanne on todella epämiellyttävä lentäjille. On kuitenkin muistettava, että päätöksistä viime kädessä vastaa Finnairin omistajat. Kauan tallettajana pitäisit itse rahojasi pankkitilillä, jos pankki ottaisi arvonalennuksesta kymmeniä prosentteja vuodessa. Samalla tavalla nykyiset omistajat haluavat "talletuksilleen" jotain vastinetta tai rahat otetaan ulos.

Jos omistaisit itse kebab-ravintolan ja se tekisi tappiota 2000€ kuukaudessa, kuinka pitkään jatkasit ravintolan pitämistä. Jos sinun kebab-paistajasi saa 4500€ palkkaa ja viereisin grillin paistaja saa 2000€ palkkaa, et voi alentaa paljoa hintoja kilpaillaksesi, koska se johtaisi vaan suurempiin tappioihin. Parempi palkkaa vierestä 2000€ kuukaudessa ansaitseva kaveri ja voittoa jäisi ainakin 500€.

Finnair kilpailee globaalisti. Halpalentoyhtiöiden lentäjien palkat ovat hyvin vaatimattomat, kun taas Finnairilla eletään kuin kroisokset. Halpa lentoyhtiöillä menee nyt hyvin, se pistää miettimään..

Halpalentoyhtiöt / Finnair

Eivät pilottien palkat halpalentoyhtiöillä ole sen pienemmät kuin Finnairilla. Halpalentoyhtiöiden mahdollisuus lentää halvalla perustuu siihen, ettei heillä ole suurta omaisuutta, huollot, catering yms ostetaan muualta, koneet vuokrataan ja maaorganisaatio on ehkä sadas osa siitä mitä Finnairilla. Eikä ne palkatkaan keskimäärin Finnairilla niin kovat ole. Muutama vuosi sitten oli aloittavan perämiehen palkka pienempi kuin lehti-ilmoituksessa uudelle ratikkakuskille luvattiin maksaa ja taitaa olla tälläkin hetkellä alle 3000 € kuussa. Kirjoituspöydän ääressä on saatu usein "hienoja ajatuksia" esim. tuo pilottien pois potkiminen. Ei taitaisi uusien saaminen ja niiden kouluttaminen olla kovinkaan halpa juttu. Pilotit tosin voisivat perustaa oman firman ja tarjota lentäjän työtä mihinkä vaan. Palkka osinkoina jolloin veroakaan ei tarvitsisi maksaa, joten kilpailukykyisellä hinnalla voisi kilpailla. Maailmalla Finnairin entisille piloteille töitä löytyisi; nytkin heitä löytyy eripuolilta maailmaa.

Ei laillisen lakon takia voi

Ei laillisen lakon takia voi erottaa. Mielestäni erottaminen olisi muutenkin huono ratkaisu; lentäjät kun ovat itsekin valmiita myönnytyksiin. Jos jollekkin pitää kenkää antaa olisi ehkä aiheellista harkita lentäjien liitton neuvottelijoita. Uskon että suomalaiset lentäjät ovat kuitenkin vielä pitkään paljon vaikka intialaisia lentäjiä tasokkaampia.

Nyt menee liian pitkälle.

Ymmärrän, että US pyrkii saamaan nimeään enemmän ja enemmän esille, tästä osoituksena päivittäiset sensaatiohakuiset otsikoinnit. Mutta nyt vielä tämä gallupkin? "Pitäisikö kaikki Finnairin lentäjät erottaa?" Varmasti pelaisi lentoliikenne tämän jälkeen hyvin. Ei hyvää päivää. Sama kun kysyisi lääkärillakon aikana, pitäisikö kaikki lääkärit erottaa?

Mikä teitä siellä toimituksessa vaivaa, miksi on niin vaikeaa tehdä järkevää ja puolueetonta (jotenkuten onnistunut) nettilehteä? Hesari on vasuri ja Uusis muuten vaan tyhmä. Olisi kuitenkin kiva jostain saada kotimaan uutiset.

Kaikki

pitää erottaa. Siis kaikki maailman kansa. Tilalle pitää ottaa väkeä planeetalta joka ei vielä ymmärrä meidän valuuttoja. Pari vuotta voidaan kusettaa ja sitten taas pitää hakea uutta, tyhmempää jengiä, kauempaa tekemään nämä tyhjänpäiväiset hommat mitkä meitä kaikkia naapureita närästää...

Jokainen toimittaja pitäisi erottaa

Sen verran paskaa journalismia nykyään tehdään. Tuore alku olisi paikallaan, kyllä niitä toimittajia löytyy!

 
 
 

Luetuimmat