Keskustassa alkamassa toinen ”tohtoreiden taistelu”?
Julkaistu: 7.1.2010
Paavo Väyrysen sohaisu Keskustan puheenjohtajakeskusteluun enteilee uutta taistelua puoluejohdon korkeimmilla palleilla. 1980-luvun alussa taistelu käytiin tohtori Ahti Karjalaisen ja tohtori Johannes Virolaisen välillä. Jälkimmäinen voitti sen, mutta samalla alkoi kyteä nuoremman polven valtataistelu. Siinä ehti puheenjohtaja Paavo Väyrynen puoluesihteeri Seppo Kääriäisen edelle. Molemmat valmistuivat valtiotieteen tohtoreiksi sillä aikaa, kun tuleen heitettiin ikään kuin syöteiksi untuvikot, Esko Aho, Anneli Jäätteenmäki ja Matti Vanhanen.
Nyt "pojat", joiden käsissä ohjakset olivat kaiken aikaa tiukasti, ovat astumassa "vanhoina konkareina" areenalle. Sehän on nähty jo pitkin viime vuotta. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri on ollut julkisuudessa karvan mitan edellä eduskunnan varapuhemiestä, mutta nyt Keminmaan "vanha herra" otti kukonaskeleen "Ylä-Savon keisarin" edelle. Sopivaa vauhtia löytyi sadan vuoden takaa, kun Paavo Väyrynen sai valmiiksi isänsä elämänkerran.
Olosuhteet ovat tietysti täysin erilaiset kuin edellisessä "tohtoreiden taistelussa", jossa molemmat nykyisistä kilpakumppaneista liputtivat kisan hävinneen Ahti Karjalaisen puolesta. Sitä he tuskin haluavat enemmälti muistella. Sen sijaan kysymys on edelleen UKK:n perinnöstä ja siitä, kumman nykykepulaiset katsovat paremmin hoitavan sitä tehtävää uuden vuosituhannen toisella vuosikymmenellä.
Molemmilla on "kenttä" hyvin hyppysissään. Väyrysellä on ehkä hivenen verran enemmän "arvovaltaa", mutta Kääriäsellä on "Korsimon voimat" käsissään. Toistaiseksi jälkimmäinen ei ole paljastanut korttejaan, mutta tuskinpa hän pystyy pitämään haluansa ohjailla asioita täysin piilossa koko kevätkauden ajan.
Weijo Pitkänen
Helsinki
Tähän mielipidekirjoitukseen liittyvät asiasanat
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
RSS
Facebook
Tilaa uutiskirje
Home haisee
Pitkänen elää menneessä maailmassa ja ei-kepulaisena voin vain toivoa, että koko kepu on samassa tilassa ja valitsee Väyrysen tai Kääriäisen (Pekkarinenkin käy).
"Korsimon voimat", Weijo hyvä, juna on mennyt Korsimon ajoista 50 vuotta, jopa kepun juna. Tule pois sieltä kuopasta, arkeologi!
Koska en kannata Kepua,
Koska en kannata Kepua, toivon, että Kepu valitsee puheenjohtajakseen Väyrysen. Tosin jos Väyrynen päätyy pääministeriksi, on vain ajan kysymys, milloin Venäjä ehdottaa Suomelle yhteisiä sotaharjoituksia, vaikka YYA-sopimuskin on jo purettu, vaikka se olikin Suomen puolelta Väyrysen allekirjoittama. Paavo kuitenkin estää yhteisten sotaharjoitusten uhan käynnistämällä nerokkaan mediapelin jalasmökistään käsin, ja julkaisee On Totuuden Ajan Pojan ja On Totuuden Ajan Pojan Paluu-teokset (kahdesta puolitotuudesta saa yhden kokototuuden). Tästä riemastuneena Suomen kansa rakentaa Paavolle Mausoleumin ja jonottaa sinne talvipakkasella jonossa, joka ulottuu Senaatintorita Sodankylään saakka.
Kepun puheenjohtajaehdokkaista
Suomen kannalta soisin valituksi tulevan joko Esko Ahon, Bjarne Kalliksen tai Paavo Väyrysen. Kaikilla auktoriteettia, nuhteettomuutta ja nyt sellainen virka, josta voi hyvin siirtyä pois. Kallis pitäisi suostutella ajoissa, koska änkyröiden vastustus umpirehellistä kohtaan olisi tietysti kova. Ahohan on jatkuvasti paitsiossa siksi, että tiukassa tilanteessa hän asetti Suomen edun puoluen edelle. Väyrysen mainetta jäi pilaamaan ministeriys jo silloin, kun viran haltijalta vaadittiin kumartelua itään.
Väyrysen maine pysyy
Jos hieman ministeriltä itään päin kumartelua "vaadittiin", niin Väyrysen otsan jäljiltä jäi maahan suorastaan kraateri. Tieto tästä ja monesta muustakin asiasta siirtyy tälläkin hetkellä noille kuuluisille "1 000 000 tietämättömälle" äänestäjälle. Sikäli kun he ovat ylipäätänsä tietämättömiä olleetkaan.
Neuvostoliiton juoksupojat
SKP:tä ohjattiin ja rahoitettiin Moskovasta, rahoittajana KGB. Työväen ja pienviljelijäin sosiaalidemokraattisen liiton ja sen Päivälehden toiminnan rahoitti alusta loppuun KGB. Syksyllä 1968 KGB ja Stasi alkoivat vyöryttää Suomen "rauhan leiriin" taistolaisten ja vasemmistodemareiden myötävaikutuksella. Ulkoministeriön vasemmistodemareille Suomen armeija oli rauhan vihollinen ja YYA oli sotilasliitto.
Puolustusvoimien komentaja kenraali Lauri Sutela toimi presidentti Kekkosen luottomiehenä,kun Suomen puoluettomuutta suojeltiin KGB:n ja neuvostoarmeijan painostukselta. Kenraali Sutela torjui sotilassopimukset, sotilaallisen yhteistyön ja yhteiset sotaharjoitukset, joita neuvostoarmeija ja suurlähettiläs Vladimir Stepanov vaativat vuoteen 1978 saakka, jolloin Stepanoville tuli äkkilähtö Suomesta ja Neuvostoliiton painostus päättyi.