Uusi Suomi / Mielipide Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Maanpuolustuskurssi on osa kansanedustajan työtä

Maanpuolustuskurssi on osa kansanedustajan työtä
Julkaistu: 1.2.2010

Iltalehti uutisoi maanantaina 1.2. näyttävästi kansanedustajien poissaoloista. Tilastoissa oli kohdalleni laskettu poissaoloksi myös neljän viikon valtakunnallinen maanpuolustuskurssi.

Maanpuolustuskurssia ei kuitenkaan voi tilastoida poissaoloksi, vaan se ovat tiivis ja tärkeä osa kansanedustajan varsinaista työtä.

Suomen puolustusvoimien toteuttaman kurssin tarkoituksena on turvata Suomen selviytyminen kriisitilanteissa.

Maanpuolustuskurssi antaa yhteiskunnan johtotehtävissä toimiville valmiuksia toimia poikkeustilanteissa. Erilaiset pandemiat, luonnonkatastrofit, suuronnettomuudet tai aseellisen terrorin tai painostuksen uhat on päätöksentekijöiden, myös lainsäädännöstä ja valtion talousarviosta vastaavien kansanedustajien, hyvä käydä huolellisesti etukäteen läpi.

Asiallisesti oikein uutisoitu tilasto sisältää ainoastaan 2 poissaoloa yhteensä 58 syksyn täysistunnosta. Muutoin aiheena on ollut eduskuntatyöhön liittyvä tehtävä, eli maanpuolustuskurssi, yksi virkamatka (Euroopan Neuvosto) sekä yhden päivän sairausloma.

Näin ollen olen tilaston kärkipäässä tunnollisesti työni suorittavana Suomen kansan kansanedustajana.

 
 

Tähän mielipidekirjoitukseen liittyvät asiasanat

Paikat: Eurooppa, Suomi
 
 
 
 
 

Kannattaa julkaista oma versio

Kannattaa kansanedustajasivulle kirjoittaa "oikaistu" versio.

Hyvä Antti Vuolanne!

Teit, Antti Vuolanne oikein, osallistuessasi kansanedustajana maanpuolustuskurssille. Näköjään Satakunnan Kansakin on Iltalehden virheellisen jutun perusteella lukenut maanpuolustuskurssin luvattomaksi poissaoloksi kansanedustajan työstä. Jatka Sinä kuitenkin arvokasta työtäsi pystypäin!

Luvaton poissaolo?

Minusta kannattaisi katsoa 20 vuoden ajalta, miten moni muu kansanedustaja on kyseenalaistettu "ammattitoimittajiksi" itseään kutsuvien kynäilijöiden taholta samasta aiheesta.

Lehdet ja toimittajien nimet vain esille! Julkisuusperiaate koskekoon myös maakuntalehtien ja STT:n toimittajia, jotka kirjoittavat työnantajansa nimimerkillä.

Arvoisa kansanedustaja...

on oikein että Te yhteiskunnan johtotehtävässänne, uhraudutte minunkin puolestani. Joten kysyisinkin pari kysymystä, jotka ovat kovasti painaneet mieltäni. Josko ehtisitte vastata niihin?

1) Onko Teillä sisäpiirin tietoa valtakunnan päätöksen tekijänä, koska Suomeen tulee seuraavaksi joku kyseisistä mainitsemistanne uhista eteen? Tietää sitten lähteä maanjäristystä pakoon ja tottakai sinä vastuullisena päätöksentekijänä varoitit pomoasi eli Sauli Niinistöä, siitä uhasta, että tänään sitten saattaa tulla iltapäivällä hieman painostusta häntä kohtaan.

2) Saitko täyttä kansanedustajan palkkaa ollessasi kyseisellä kurssilla ja maksoitko kurssimatkat ihan omilla rahoillasi vai meidän?

Ystävällisin terveisin,

Petteri Nylund

Täysi palkka

En usko, että kukaan toimittaja tai kansanedustaja on niin patrioottinen, että maksaisi omistaan tai suostuisi reserviläispalkalla päivittämään yleissivistyksensä.

Kansanedustajia ei määrätä sodan aikana palvelukseen, joten tässä mielessä mikään pääasiassa kansanedustajille tai johtaville virkamiehille, joita ei heitäkään määrätä palvelukseen, suunnattu kurssi ei tue välitöntä maanpuolustusta.

Toivottavasti Jyri Häkämies junailee Alexander Stubbin kertausharjoituksiin niin hän voisi tutustua esimerkiksi jääkäriyhrmän varajohtamiseen: onhan hän jo korpraalikin: kaiken lisksi kersantti Erkki Tuomiojan tapaan maratoonari.

Hyvä, että

Hyvä, että maanpuolustuskurssi on käyty. Ainakin minun verorahoilla saa jokainen kansanedustaja sen käydä.

Hyvä hyvä

Taitaa tulla pitkä odotuslista, jos sinun verorahoillasi jokainen kansanedustaja kävisi maanpuolustuskurssilla.

Tosin minulle sopii oikein hyvin, että nämä turhakkeet menevät sinun verorahoillasi vaikka supikoirankorvamerkintäkurssille.

Säästökohde

Talouskriisin eskaloituessa puolustusvoimien pr-kurssit
ikääntyville kansanedustajille ja yritysjohtajille joutaisivat Sailaksen leikkuriin. Kuinkahan monesta maanpuolustuskurssin sotaleikkijästä olisi apua tosipaikan tullen.

Kommunikaatiokanava

Puolustusvoimilla ei ole muuta mahdollisuutta puhua kahta viikkoa kansanedustajille. On nimittäin niin, että yli puolet kansanedustajista on naisia, jonkin verran miltei totaalikieltäytyjiä ja siviilipalvelusmiehiä.

Puolustusvoimat majaileen sotilasalueella, jonne tarvitaan komendantin lupa. Ellei maanpuolustuskursseja olisi, olisi puolustusvoimien ja sen rahoittajan, eduskunnan, völinen kommunikaatio yhtä ohutta kuin Tampereen vapaa-ajattelijoiden ja lestadiolaisten rauhanyhdistysten.

Se, mikä kiinnostaisi maanpuolustuskursseissa, on se, miten voimakkaasti siellä ajetaan maanvoimien leikkaamista ja miten voimakkaasti siellä myydään merivoimisen psykekeelisiä hankkeita tai yhdysvaltalaista F-35A:a seuraavaksi hävittäjäksi viitteellisin keinoin.

Objektiivisinta ehkä opetuksessa lienevät sotatalouden ja huoltovarmuuden osiot.

Kansanedustajalle kenties työtä

Kansanedustaja voi kokea maanpuolustuskurssilla istumisen työksi, sillä kaikki on suhteellista. Me muut kursseille osallistuneet olemme kokeneet sen miellyttävänä poissaolona työympyröistä, jolloin oli tilaisuus kuunnella sinänsä hyviä luentoja eri aiheista, vierailla varuskunnassa ja päästä ajelemaan Pasilla tms. hauskaa. Suurin anti kurssista oli verkoston laajeneminen ja hetkellinen virkistyminen. Työksi sitä oli vaikea mieltää.

Maanpuolustuskurssi

ei ole kansanedustajan työtä! Piste. Säälittävää selittelyä lomailulle ja työstä pinnaamiselle.

Vuolanteen vuolatuksia

Kai ne muutkin on käyneet maanpuolustuskurssilla, varsinkin vasemmisto ja vihreät että saavat käsityksen mitä ovat vastustamassa...

Vuolanne on hyvin taajaan nähty kaikenlaisissa paikallisissa kissanristiäisissä, joten voisi ahkeraksikin luulla - mutta enpä usko että hän profiloituu kenellekään mieleen puurtajana tai ideologina.

Aika paljon samaa näköä kuin Olli Rehnissä, heistä ehkä saisi semmoisen blues-brothers-kaksikon?

helppoa ilkeilyä

Eduskunnasta on tosiaan helppo tehdä ilkeitä juttuja - otetaan esimerkiksi poissaolotilasto ja pistetään se lehteen. Päälle otsikko: "He laiskottelivat eniten." Otsikon vilkaisijalle ei tule mieleen, että suurin osa poissaoloista on todennäköisesti täysin perusteltuja, kuten virkamatkoja tai sairauslomia.

Kansanedustajien sairauspoissaolot ovat muuten tosi metka juttu. Kun yritin taannoin viedä ensimmäistä kertaa sairauslomatodistusta kansliaan, minulle sanottiin, että älä sitä nyt tänne tuo, siitä tulee kansliaan jätettäessä julkinen asiakirja, jonka toimittajat voivat julkaista. Sen jälkeen olen vain ilmoittanut ilman todistusta, että olen sairas.

ei eu

"jääkärien testamentista"

Perinnöksi teille, Suomen nykyinen nuoriso ja sen tulevat sukupolvet, haluamme jättää sen,

mitä pidämme arvokkaimpana:
-luottamuksen Suomen tulevaisuuteen itsenäisenä ja vapaana valtiona,
-horjumattoman uskon tämän asian oikeutukseen ja sen voittoon silloinkin, kun kaikki näyttää

toivottamalta,
-tahdon ja uskalluksen taistella kaikissa tilanteissa näiden päämääriemme puolesta.

eroon eu sta / euosta.. tama on sotaa .. suomea ajetaan alas, valtaa hamuavat maailman

pankit yms ovat aseina, stubb rhen katainen kopplineen uuden maailman jarjestyksen agentteja

suomen kansaa vastaan .. heidat taytyy heti poistaa suomen eduskunnasta.

 

Mielipidekirjoitukset

 
 

Kysely

 

Luetuimmat