Carla Schubert: Bussiturma ja kriisityö
Julkaistu: 20.4.2008
Bussiturma Espanjassa on jälleen yksi traumaattinen tapahtuma, joka voi syöpyä meidän suomalaisten mieleen. Raskaimmin tapahtuman kokevat uhrit ja heidän omaisensa.
Nykyään on olemassa paljon tietoa siitä, miten tällainen odottamaton, äkillinen, ihmisen mieltä järkyttävä tapahtuma voi vaikuttaa ihmiseen. Puhutaan traumasta ja kriisityöstä. Mitä nämä asiat tarkalleen tarkoittavat?
Tyypillistä traumaattiselle tapahtumalle on, että se on omaa tai lähimmäisen henkeä uhkaava, äkillinen ja odottamaton kokemus, jossa ihmisen turvallisuudentunne kaikkoaa. Kokemus tuo mukanaansa terveellisiä reaktioita, joiden avulla ihminen pyrkii selviytymään tapahtumasta. Vaikka nämä reaktiot ovat luonnollisia ja tarpeellisia, ihminen tarvitsee myös ulkopuolista apua selviytyäkseen traumaattisen tapahtuman jälkivaiheista.
Kriisityössä pyritään tukemaan uhreja ja heidän omaisiaan selviytymään tapahtumasta mahdollisimman hyvin. Tämä tehdään vahvistamalla heidän voimavarojaan. Akuutti kriisityö keskittyy kahteen vaiheeseen: välittömästi tapahtuman jälkeistä tilaa kutsutaan sokkivaiheeksi, jota seuraa reaktiovaihe. Jokaisen ihmisen kohdalla nämä vaiheet näyttäytyvät jossain määrin yksilöllisin eroin.
Sokkivaiheessa ihminen toimii usein melko taitavasti ja tarkoituksenmukaisesti: tavoite on yksinkertaisesti selviytyminen tapahtumasta, ja tunteet – pelko, kauhu, ahdistus – ovat ikään kuin poissa. Ihmiset kertovat esimerkiksi pelastautuneensa toimimalla ”kuin kone”. Myös käsitys ajasta muuttuu. Sekunnit voivat tuntua useilta minuuteilta. Tunnekokemusten ”puuduttaminen” sisältyy meidän inhimilliseen puolustusjärjestelmäämme. Sokkivaiheen kokemukset voivat myöhemmin vaikuttaa epätodellisilta, mikä voi jäädä vaivaamaan mieltä.
Reaktiovaiheessa välitön vaara on ohi ja tapahtuman merkitys alkaa valjeta. Tämä tulee ilmi jopa kehon reaktiossa: tulee pahoinvointia, vapinaa, ja sydän pamppailee. Reaktiovaiheessa myös tunteet taas astuvat esille usein vahvalla tavalla; ne eivät ole mitenkään johdonmukaisia, ja ne voivat vaihtua laidasta toiseen.
Akuuttiin aputoimintaan sisältyvät kriisi-istunnot, jossa käydään tarkkaan läpi tapahtuman eri vaiheita. Usein tapahtumassa läsnäolleet ihmiset muistavat myöhemmin erilaisia asioita ja osa tapahtumista on voinut jäädä yhdelle tai toiselle epäselväksi. Tapahtumasarjan tarkka selvittely auttaa kaikkia asianosaisia ihmisiä muodostamaan realistisen kokonaisuuden tapahtumasta. Istuntoihin osallistuvat kaikki tapahtumassa mukana olleet henkilöt ja kriisityöntekijät. Lisäksi hankitaan lisätietoja paikan päällä olleilta ammattilaisilta, kuten palokunnalta, pelastustyöntekijöiltä tai poliisilta.
Olennainen osa akuuttia kriisityötä on jakaa tietoa psyykkisistä seurauksista, joita ihminen voi kokea. Myös mahdollisuuksia jatkotukitoimiin myöhemmässä vaiheessa selvitetään. Suomen Punaisen Ristin kriisityöntekijät, jotka aloittavat nyt aputyönsä Espanjan turman uhrien ja omaisten kanssa, ovat erikoiskoulutettuja ammattilaisia. Annetaan heidän työskennellä rauhassa.
 |
RSS
Facebook
Tilaa uutiskirje
Viitteitä
Hei Carla,
Voisitko antaa viitteen johonkin tutkimukseen, jossa tutkitaan kantitatiivisesti nykyisten kriisityömenetelmien tehokkuutta. Olisin kiinnostunut näkemään jotakin mustaa valkoisella, näitten ammattilasiten työn tehokkuudesta.
--
Jari Mustonen
kriistityö on sielun hierontaa
Debriefing ym. on verrattavissa hierontaan. Useimmista se tuntuu hyvältä, mutta mitään näyttöä siitä, että se estäisi post-traumaattisen stressihäiriön ja liitännäissairauksien kehittymistä, ei ole. Yksilöihin sovelletusta debriefingistä on tutkimuksissa ollut pelkkää haittaa. Ryhmistä ei kunnollisia tutkimuksia ole olemassa. Sen sijaan alkaa olla näyttöä siitä, että betasalpaaja propranololi estää posttraumaattisten oireiden kehittymistä (USARMYn tutkimukset ym.).Propranololia huuleen siis kolariuhreille, jos ei ole sydäntatia tai astmaa. Jenkeissä vakavasti harkitaan sen antamista sotilaille taistelun jälkeen.
liästietoa aiheesta
Totta on, että on olemassa ristiriitaista tietoa kriisityön vaikutuksesta. Nykyään maailmalla on olemassa erilaisia tapoja vastata äkilliseen onnettomuuteen joutuneiden ihmisten tarpeisiin. Tämä ja esimerkiksi yksilölliset erot ihmisissä voivat vaikuttaa siihen, miten kokee kriisityön auttavan itseään.
Suomessa kriisityön koulutuksen taso on verraten korkea. Olisi kuitenkin utooppista ajatella, että näin vaikeita asioita voisi ratkaista ongelmitta, vaikka apu onkin tasokasta.
Esimerkiksi tutkija Jonathan Bissonin artikkeleita aiheeseen ovat mielenkiintoista luettavaa (esim.: Early Psychosocial Intervention Following Traumatic Events
Bisson et al. Am J Psychiatry.2007; 164: 1016-1019).
Lisäksi suosittelen:
Boscarino, J. A., Adams, R. E., & Figley, C. R. (2005). A prospective cohort study of the effectiveness of employer-sponsored crisis interventions after a major disaster. International Journal of Emergency Mental Health, 7(1), 9-22.
Suomessa ilmestyi viime vuonna psykologi Eija Palosaaren tasokas kirja ”Lupa särkyä, kriisistä elämään”, jossa syvennytään aiheeseen.
Terveisin,
Carla Schubert
Kokemus kriisiavusta
Olen itse saanut perheeni kanssa kriisiapua sisareni jouduttua vakavaan liikenneonnettomuuteen.koko perheemme oli kriisiryhmän kanssa debreefing istunnossa. Me koimme istunnon erittäin hyväksi.Tärkeää oli kokoontuminen ja kokemusten jakaminen yhdessä.
Bussiturma
Tämän suruviestin ohessa on syytä havaita Espanjan viranomaisten, yms. asiallinen toiminta. Se todistaa Espanjan kuuluvan ehdottomasti EU:n ydinmaihin, tehokas unionin jäsenmaa.
Itsekään en kovin paljon ole perustanut välimerenmaiden panoksesta meidän yhteisöömme EU:ssa.
Suomen viranomaistenkin on syytä pähkäillä toimintaansa tällaisissa murhenäytelmissä(vrt tsunamionnettomuuden jälkeiseen katastrofiin lähes kaikessa). Maailma voi olla todella tyly paikka.
Osanottoni kaikille omaisille.
Veikko
Ihmettelenpä itsekin
Mikä saa valtion "masiinan" käyntiin? Mikä saa US toimittajan kirjoittamaan sunnuntaina, verekseltään?
Suomessa onnettomuuksia tapahtuu lähes päivittäin mutta niissä menehtyy vähemmän kerralla kansalaisiamme. Mutta menehtyy kuitenkin. Mikä on siis raja "ison pyörän" käynnistykseen?
Yhtä tapaturman uhria voi surra yhtä suuri joukko omaisia, tuttavia ja työtovereita kun tässä tapauksessa yhdeksää.
Suomessa ei voi olla kirjoittamatta siitä. mistä kirjoitetaan
Suomessa ei voi olla kirjoittamatta siitä, mistä maailmalla kirjoitetaan.
http://www.topix.net/search/article?q=Spain+Malaga...
Olisi jotenkin outoa, jos Suomessa ei kirjoitettaisi suomalaisiin liittyvistä tapahtumista, minkä seurauksena suomalainen verkkokeskustelu käyttäisi vain ulkomaisia lähteitä.
Näin muodostuisi ihmetys siitä, mikä on Suomen radiohiljaisuuden tai uutispimennon takana ja joukkotiedotusvälineiden nauttima luotettavuusarvostus alkaisi kärsiä entisestään.
Media haaskalla
Olen tuolla toisessa ketjussa kommentoinut tätä asiaa tähän tapaan:
Valitettavasti käytän otsikkoa, joka saattaa ärsyttää monia. Itse olen kuitenkin ahdistunut siitä, että media on näissä onnettomuuksissa kuin korppi tai hyeena haaskan kimpussa. Erityisen ärsyttävää on se, että lähes hakemalla haetaan viranomaisten tekemiä virheitä. Jos sellaisia löytyy, niillä herkutellaan. Toinen lempiaihe on poliitikkojen surunvalittelujen pyörittäminen. Kuuluu asiaan, että presidentti, pääministeri, ulkoministeri, arkkipiispat ja ties mitkä tahot esittävät omaisille osanottonsa.
En vähättele nyt kuolleiden ihmisten omaisten surua. Kuolema on jokaiselle läheiselle henkilökohtainen katastrofi, tapahtuipa kuoleminen yksin tai ryhmässä. Oletko sinä ystäväni saanut surunvalitteluja noilta edellä mainituilta, kun puolisosi tai lapsesi on kuollut vaikkapa rattijuopon yliajamana. Onko luonasi käynyt kriisiryhmää. Onko luoksesi lähetetty psykologeja ja punaisen ristin vapaaehtoisia. Ovatko lehdet kirjoittaneet asiasta päiväkaudet. Ovatko poliitikot esittäneet surunvalitteluja julkisesti Yhden ihmisen kuolema ei kiinnosta juuri mediaa , mutta jo viiden ihmisen kuolemaa samanaikaisesti pitää koko kansan ruveta suremaan.
Olen havaitsevinani median käytöksessä myös hurskastelun makua.
Kriisiryhmät......
Omaisten shokki ja suru on armoton.Se on todella katastrofi,joka koskettaa juuri ja vain henkilökohtaisella tasolla,kukaan ei voi tuolla hetkellä "ottaa osaa suruun".Sekä mieheni, että ainoa lapseni ovat kuolleet yllättäen ja dramaattisissa olosuhteissa omalla ajallaan 13 vuoden välein .Rikospoliisi toi tiedon asiallisesti ja poikani ollessa kyseessä , kysyi paikalla olleelta miesystävältäni voiko hän viedä minut terveyskeskukseen.En tiedä olisiko siellä ollut kriisiapua, en siellä käynyt, koska shokkiin menneenä kerroin pärjääväni kyllä.
Luonani ei käynyt kriisiryhmää,ei SPR:n vapaaehtoisia, ei seurakunnan apujoukkoja ,eikä psykologeja. Ei ketään.
Yksityishenkilönä luojan kiitos vältyin myös median riepotukselta.
Olisinko tarvinnut terapiaa ?
Kokemus kriisiryhmästä
Kunnioitan suruasi ja surutyötäsi.Suru on hyvin henkilökohtainen asia ja jokaisella on omat selviytymiskeinonsa.
Meidän perheessämme debreefing istunto oli tärkeä siksi,että meillä ei koskaan ole oikein osattu puhua yhdessä tärkeistä asioista.Ammattiauttajat ulkopuolisina osasivat nostaa oikeita asioita esiin ja vetää yhteen.Tärkeintä kai kuitenkin on ettei yritä painaa asioita unohduksiin periaatteella "se mistä ei puhuta ,ei ole olemassa "
Trauma ja menetys
Kiitos hiljentävän kokemuksesi kirjoittamisesta, Birgit.
Tärkeää että toit esille surun ja suremisen tärkeyden. Eihän minkään kriisityön tarkoitus ole korjata menetystä. Vaikka lääkäreillä taitaa diagnoosinumero olla surullekin (vai millä perusteella esim. ainoan lapsensa menettänyt voisi saada pari kuukautta vapaata työstään?).
Trauma voi syntyä vaikka mitään ei menettäisikään. Iso ja järkyttävä menetys voi tapahtua, vaikkei se olisikaan traumaattinen. Tässä menevät ammattilaisillakin usein termit sekaisin - puhutaan "traumaattisesta menetyksestä" kun kyse on siitä, että koko elämän perusta pitää ajatella uusiksi. Ja suremallahan sitä tehdään.
Trauma estää suremisen, ja kriisityön tarkoitus on tukea suremisen mahdollistumista. Birgitin tapauksessa sureminen näyttää onnistuneen juuri niin kuin sen pitääkin mennä: läheisten, ystävien ja samaa asiaa surevien kanssa.
Hiukan tarttuisin Carlan sanoihin "ihminen tarvitsee myös ulkopuolista apua selviytyäkseen traumaattisen tapahtuman jälkivaiheista":
Mitä ensinnäkin tarkoittaa "traumaattinen tapahtuma" (trauma=mielensisäinen, tapahtuma=ulkoinen)?
Läheskään kaikki eivät traumatisoidu esim. liikenneonnettomuudessa. Kaikki eivät traumatisoidu vaikka eivät saisi "apua" edes läheisiltään. On hyvä ja tärkeää, että asiantuntija-apua on tarjolla, ja siitä on varmasti monille hyötyä, mutta tyrkyttäminen "sinä tarvitset tätä" -tyylillä ei ole hyvä. Me olemme niin erilaisia.
Menikö överiksi?
Uutisissa kerrottiin, että Malagaan on lähetetty 10 (kymmenen) kriisipsykologia. Ettäkö mitä? Lisäksi uhrintunnistajat, lääkärit jne. Mikä tämä ilmiö on nimeltään? Menee nyt jo vähän yli hilseen, voisiko joku tosi viisas, empaattinen, kuunteleva, myötätuntoinen ja supportoiva kertoa, että pitääkö näitä psykologeja jotenkin auttaa?
Liikaa rahaa.
Liikaa rahaa.
Media sekaisin
Media kirjoittelu ja uutisointi yhdestä liikenneonnettomuudesta on paisunut aivan sairaan tuntuiseksi. Media taitaa olla vielä tyhmempi kuin hallitus, joka käynnistää tsunamikoneiston ydestä likenneonnettomuudesta.
Euroopassa kuolee vuodessa 40 000 ihmistä liikenneonnettomuuksissa.
Kriisi.
Lukekaa Carlan kolumneja, sylttytehdas löytyy sieltä.
Yhteiskuntamme on carlaaistunut. Nämä moraaliposeraajien armaadat hyökkäävät haaskalle heti kun näkevät jossakin omasta mielestä vikaa, verta tai vääryyttä.
On se sitten satunnainen onnettomuus, vähemmistöjen oletettu syrjintä tai mikä tahansa jonka varjolla pääsee naispastoroimaan, niin "carlojen" silmät kiiluvat ja näppäimistö käy ennen kuin ehtii kissaa sanoa.
Onko kyse jostakin hormonaalisesta ja naisille tyypillisestä evolutiivisesta käyttäytymisestä joka vain käy ylikierroksella tässä ajassa?
Minä en esitä osanottoja ihmisille joita en tunne. Tuntuisi kornilta.
Vanhoja traumojako tässä
paikkaillaan. Talvisodassa kuoli yli 25000 suomalaista, haavoittui 40000 ja 20000 pysyvin vammoin? Montako kriisipyskologia oli tai on ollut hoitamassa näitä tai välillisesti asian koskettamia? Nyt vasta puhutaan kansalaissodasta ja sen traumoista, 90 vuoden viiveellä.
Ylireagoinnille syitä tässä mietin, asiallista asiain hoitoa en.
Köyhä kansa kesti
"Nyt vasta puhutaan kansalaissodasta ja sen traumoista, 90 vuoden viiveellä".
Niin .. kun uhrien muistaminen, esim. heidän (oletetuilla) hautapakoillaan vierailu oli kielletty; monien mielestä vieläkin tuosta olisi vain vaiettavaa.
Kriisipsykologia on palvelubisnestä
siinä missä mikä muu tahansa palveluliiketoiminta. Tämä ei tee siitä moraalitonta. Toisille palvelu on hyödyllistä toisille ei.
Bisnesnäkökulma on kuitenkin huomioitava kun lukee kriisipsykologien itse kirjoittamia kolumneja palvelujensa hyödyllisyydestä.
psykologibisnes
Ei se kriisipsykologia varmaankaan mitään niin kevyttä,helppoa ja rahakasta hommaa on.Ollaan onnellisia ,että vielä on ihmisiä,joilla on kutsumus ja kyky auttaa muita.Kuka tahansa meistä voi tarvita apua koska tahansa.
Asian ydin on ehkä siinä,että suuri osa ihmisistä ei löydä enää läheltään toista ihmistä olkapääksi.Jäljele jää vain ammattiauttaja (jos sitäkään.)
Papit voisi kouluttaa kriisipsykologeiksi
Lisäksi pappisvihkimykseen pitäisi liittää vuoden lähetystyövelvoite ulkomailla.
liiketoimintaa mitä liiketoimintaa
on paljon liiketoiminnan aloja, jotka perustuvat avun tarpeeseen ja jotka eivät ole helppoja ja rahakkaita.
Ollaan onnellisia kaikista niistä palveluista, jota saamme omalla tai yhteiskunnan varoilla näiltä palveluntuottajilta, jos niitä tarvitsemme.
Olen kyllä ihmetellyt miksi syvä suru ja eksistentiaalinen kriisi koetaan pelkästään psykologien asiaksi. Missä ovat esimerkiksi papit?
Elämän lääketieteellistäminen = medikalisaatio
On sosiaalisesti hyväksyttävää käydä lääkärin vastaanotolla.
Psykologin vastaanotolla voi käydä kaikessa hiljaisuudessa, kunhan kertoo asiasta vain lähimmilleen; jos heillekään.
Papin luona käydään usein vain käytännön pakon ajamana: hautausjärjestelyt, kastejärjestelyt, vihkimisjärjestelyt jne. - Yhteiskunnassamme on sosiaalisesti hieman epäsopivaa kertoa avoimesti, että käy kriisipsykologisia (lue: sielunhoidollisia) keskusteluja oman pappinsa kanssa - vai onko?
Mitä mieltä olette esittämistäni ajatuksista? - Ehtisivätkö lääkärit paremmin hoitaa kehon elimellisiä sairauksia, jos ihmisillä olisi tapana hakeutua kriisiensä kanssa suoraan esim. psykologin tai papin luo?
Mielestäni, vaikka olenkin uskonasioissa agnostikko
elämään ja kuolemaan liittyvät kysymykset ovat luonnostaan metafyysisiä. Ne ovat asioita, joista keskusteleminen tieteen - siis myös psykologian kielellä on outoa.
Psykologit ehkä auttavat ihmisiä ymmärtämään psyykkisiä reaktioitaan mutta moni kysymys jää vastaamatta.
Kuinka psykologi vastaa surevan kysymyksiin tuonpuoleisesta? Mitä tahansa hän sanookaan, se ei todennäköisesti ole psykologiaa.
Siksi olisi mielestän luontevaa, että ihmiset näiden kysymysten äärellä kääntyisivät oman uskonnon selittäjien puoleen.
ETA on Espanjassa
Huolehtinut, että nopeaan toimintaan pystytään kriisitilanteessa!
Viranomaisille 11 pistettä.
Nyt tämän kolarin yhteydessä viranomaiset toimivat mallikkaasti kun ei sivistymätöntä ja röyhkeää toimittajaporukkaa päästetty uhrien kimppuun. On hyvä,että joku asiantuntia antaa medialle asiallisen tiedotuksen mutta ei aloiteta ältöntä rääpimistä,jostain sokissa olevan uhrin lausunnoista.Kriisiryhmät tehkööt hyvää työtänsä mutta ei siinä mediaa tarvita.
Monet tuolla yllä ihmettelevätsitä,että miksi porukalla kuoleminen on kovepaa kuin yksin.Olen tuota myöskin ihmetellyt jo pitkään. Kunhan ei vain olisi kysymys median egosta.
Median "hätä".
Otsikko ei sovi siihen, että Uusi Suomi on tässä asiassa tämänkin blogin osoittamana pystynyt lähestymään surullista tapahtumaa analyyttisen asiallisesti. Mutta tähän saanee liittää sen eilen illalla (22.4.) TV2:n toimittajien, IS:n päätoimittajan ja muutaman Espanjassa haastatellun toimittajan kauhistuksen siitä kuinka härskisti ja epäoikeudenmukaisesti median edustajia on tämän surullisen tapahtuman yhteydessä kohdeltu. Jo on aikoihin edetty. Toimittajat valittavat julkisesti, että he eivät saa tehdä niin kuin itse haluavat eivätkä pääse mm. "iholle" kuten on tapana sanoa.
Olisiko aika, että toimittajat ja myös valokuvaajat katsoisivat hieman peilistä itseään ja arvioisivat onko käyttäytyminen työpaikalla läheskään hyväksyttävää?
Lakisääteisiä oikeuksia
Median edustajat voivat siis metatoimittaa mediaa espanjalaisesta mediasta. Mitään lakisääteistä velvollituuttakan ei ole medialle tiedottaa.
Ei mediakaan voittamaton ole, jos vastapuoli on siilipuolustuksessa. Oli hyvä, ettei onnettomuuden omaisia annettu iltapäivälehtien lööpitettäväksi ja raadeltavaksi.
Iltalehdet menettävät kymmeniä, jopa satatuhatta euroa ja omistaja-arvo kärsii. Hyvä niin.
Asun vain muutaman kilometrin päässä onnettomuuspaikasta
Tie näkyy parvekkeelle ja tapahtuman sattuessa ihmettelin valojen vilkkumista ja toisaalta sitä, että moottoritiellä autot seisoivat paikoilaan.
Minut herätti todellisuuteen lukuisten ambulanssien ja poliisien autojen merkinantolaitteet.
Avasin netin ja paikallisradion, jossa jo kerrottiin mitä oli tapahtunut.
Suomalaisena asiaa pahensi se tieto, että onnettomuuden uhrit ovat suomalaisia autojen kuljettajia lukuunottamatta. En minä tiedä miksi se pahensi, mutta näin se vain tuntui.
Olen aikoinaan, vuosia sitten, joutunut onnettomuuspaikalle, jossa hirvikolarissa kuoli kaksi ihmistä ja loukkaantui kaksi. Ihmettelin kuinka rationaalisesti toimin. Minulla ei ollut silloin edes ensiapukoulutusta (nyt on), mutta osasin auttaa loukkaantuneita ja todeta kaksi ihmistä kuolleeksi. Osasin ohjata kyydissäni olleita ihmisiä hankkimaan apua ja viemään varoituskolmiot tielle, sillä olimme aivan pimeässä. Ei katuvaloja, ainoastaan autoni valot paloivat.
Pahassa paikassa
Pahassa paikassa on kaksi ajatusta: täytyy kestää ja täytyy yrittää toimia järkevästi.
Kriisinhallintaa
Puolustusvoimien kehittämiskeskuksessa on pohdittu johtajuutta ja kriisipsykologiaa ja siellä on todella hyviäkin oivalluksia.
http://www.mil.fi/laitokset/pvkk/tutkimusos_13_5.d...
Joskus aikaisemmin päällystölle ja alipäällystölle oli RUL;lla tarjolla Kriisijohtamisen internaattikurssi.
Kirjoita uusi kommentti