Uusi Suomi / Näkökulmat Tiistai 9.2.10 Aseta US kotisivuksi

Jarmo Virmavirta: Rakas ja raskas Yle

Rakas ja raskas Yle
Julkaistu: 25.4.2009

Mikään ihme ei ole, että mediamaksusta nousi kärjekäs keskustelu. Tässä asiassa on Suomessa yli viisi miljoonaa asiantuntijaa, jotka antavat auliisti neuvojaan. Erkki Raatikainen sanoi aikanaan, että Yleisradiolla on lasileuka. Nyrkkeilytermi kuvaa sitä, että ensimmäinenkin isku voi pudottaa kanveesiin. Niin on aiemmin tapahtunut ehdotuksille lupamaksun uudistamiseksi.

Alkuun oli radiolupa, josta sittemmin tuli televisiolupa. Sitten käytiin kädenvääntöä värilupamaksusta. Nyt voi sanoa, että television lupamaksu on aikansa elänyt. Lähinnä se on ajokortti koko mediakenttään. Kaikille mediayhtiöille on hyväksi, että Yle perehdyttää kansaa kuvaruutua laajempaan maailmaan.

Arvelen, että mediamaksusta käydään vielä perustuslaillinenkin keskustelu: onko oikein, että myös palveluja käyttämättömät maksavat. Eihän se oikein ole, mutta harvoin poliittiset ratkaisut ovat puhdasoppisia. Ehkä jotenkin on kuitenkin otettava huomioon mediamaailman sivarit, jotka eivät kerta kaikkiaan voi omantunnon tai muista syistä mediaa käyttää. Mutta montako heitä on? Vaikeampi kysymys ovat pienituloiset, joille tämä veron korotus ahtaana aikana voi olla liikaa.

Maksun muoto on kuitenkin vain kääre. Kova totuus sen alla on eurot: kuinka paljon se on. Yksityisen maksajan näkökulmasta maksu laskee, kun veropohja laajenee. Yleisradio taas saa samasta syystä enemmän. Siksi siellä halutaan uusi muoto. Tässä maksajan etu taitaa olla sama kuin maksun saajan.

Maksajana minua kiinnostaa vielä enemmän, mitä maksulla saa. Tässä Yle on ylivertainen, verrataan mihin tahansa. Useita televisiokanavia, radiokanavia, alueellista palvelua, opetusohjelmia, uutisia tunnin välein – tosin etupäässä jo tuttuja –, taidetta, tiedettä, hätätiedotuksia, kriisipalvelua. Jopa urheilua, jonka peruspalvelu tulee juuri Ylen kautta.

Hesarin tilausmaksu on korkeampi kuin mediamaksu, mutta sillä saa lehden ja yhden verkkopalvelun. On siinä aikamoinen ero.

Sitä paitsi julkiseen palveluun kuuluu myös suurten urheilu- ym. vastaavien tapahtumien televisiointi Suomesta ulkomaille. Siihen ei kukaan muu kuin Yle Suomessa pysty. Julkinen palvelu on laaja, eikä sitä kannata turhan tarkkaan määrittää. Viihdettäkin siihen täytyy mahtua, ei se voi olla vain palvelua tai asiaa. Rajat ovat väljät, laatukin vaihtelee kuten aina inhimillisessä toiminnassa. Purnaus ohjelmista on jatkuvaa ja todistus yleisestä kiinnostuksesta. Hesarin tilausmaksu on korkeampi kuin mediamaksu, mutta sillä saa lehden ja yhden verkkopalvelun. On siinä aikamoinen ero.

Kun mediakilpailusta taas puhutaan, sanoisin näin: on kaikille tärkeää, että maassa ilmestyy suuri kansallinen lehti, Hesari. Mutta yhtä tärkeää on, että sille on kilpailija, Yle.

Näillä kahdella mediayhtiöllä on sellaiset resurssit, että ne voivat todella harjoittaa riippumatonta tiedonvälitystä. Aika suuri vastuu siitä tulee, eikä se toteudu ilman vertailukohtaa. Eikä aina edes sen kanssa. Maakuntalehtien ydinkonsepti on toinen. Suuretkin – kuten Aamulehti ja Turun Sanomat, joilla valtakunnallista leimaa – toimivat toisella peruskonseptilla: ne palvelevat levikkialueensa tarpeita, tilaajien, kuluttajien, yritysten, yhteiskunnan. Joskus Hesarikin on liian lähellä sitä konseptia: Toimituksellinen asenne on liian usein pääkaupunkiseudun suuri alueellinen lehti. Kilpaileville tv-yhtiöille taas Ylen olemassaolo on välttämättömyys. Ilman sitä ei katsottaisi muutakaan.

Entä budjettirahoitus mediamaksun vastapainona? Se voisi olla oikeudenmukaisempi, mutta yksi ongelma siinä on. Yle on eduskunnan yleisradio, parlamentaarisessa valvonnassa, vaikka omistajaa edustaakin liikenneministeriö.

Budjettirahoitus kytkisi ohjelmatoiminnan resurssit valtion budjettiin, jolloin valtioneuvosto pääsisi tai joutuisi joka vuosi käsittelemään Ylen resursseja. Se avaa myös poliittisen vaikuttamisen mahdollisuuden, josta aina silloin tällöin näkyy merkkejä.

Nyt hallitus on päässyt asialle vain lupamaksun korottamisen yhteydessä. Yleinen höpinä siitä, että Ylen hallinnossa istuu poliitikkoja, on ällöttävää yleistämistä. Kysymys ei ole mistä tahansa poliitikoista, vaan siitä, miten hallitus sekaantuu eduskunnan valvonnassa olevan Ylen toimintaan.

 
 

Tähän näkökulmaan liittyvät asiasanat

 
 
 

Maksettu mainos?

"Mainosmies" Virmavirta unohti tietoisesti tällaisen ylemaksun käsittämättömän epädemokraattisuuden. Miksi hel*etissä kansalaisen joka ei katso Yleä pitäisi kuitenkin siitä maksaa eikä mitään roposia vaan ihan tuntuva summa!

NÄIN ON.

Kyllä Suomessa ei tarvita mitään valtiovallan
suojelyksessa olevaa yleä.

Eikun vaan ylekin hankkimaan vapailta markkinoilta
rahaa kolhoosin pyörittämiseen.

Ketähän onkaa sen esityksen takana?
Haisee suomettuneelle paskalle.

Tuskin saadaan toimivaa laskutusta valmiiksi milloinkaan

Kummallinen on Virmavirran käsitys riippumattomasta mediasta, koska sellaista ei ole muiden kuin alan toimijoiden mielikuvituksessa. YLE ei ole riippumaton sen enempää kuin sanomalehdetkään. Sen olen huomannut, että lukijasta tai katsojasta ne ovatkin vähiten riippuvaisia. Kaupallinen puoli kumartaa syvään mainosrahan perään ja yle on vahvasti politiikan ohjauksessa. Ei sinne toimitusjohtajaa tai muita päättäjiä ole ansioiden perusteella koskaan valittu, paitsi ehkä Vimavirta (sit) aikoinaan. Tämäkin uudistus luultavasti tulee kalliiksi, koska toimivaa laskutusjärjestelmää tuskin saadaan valmiiksi milloinkaan, koska senkin tilaamiseen tarvittaisiin pyyteetön alan osaaja.

Miten vältät mediamaksun?

Muuta Ahvenanmaalle!
http://blogit.yle.fi/pekka-gronow/julkista-palvelu...
Siellä YLE:n tarjonnasta eivät maksa edes ne jotka katsovat.

Ahvenanmaalle

pakolaiseksi, ei muuta kuin laukku valmiiksi ja Maarianhaminaan ilmottautumaan tv pakolaiseksi Suomesta.

Huonoja ratkaisuja

Huono vaihtoehto. Rasistisista otteistaan suomenkielisiä kohtaan tunnettu kivi ei oikein vedä asukkaita manner-Suomesta.

Poliittisesti riippuvainen Yle

Sanotaan mitä sanotaan, jo nyt Yle on poliittisesti riippuvainen, esim. Ylen uutis- ja ajankohtaistoimitus kuhisee kepulaisia päälliköitä. Ei se siitä mihinkään muutu jos ne rahat otetaan budjetista.

Paras olisi tv-kortti ja Ylen netti maksulliseksi, jo nyt on monta asiaa mistä maksetaan käytön mukaan mm. vesi. terveyspalvelut, viina, tupakka jne...

Itse maksu on epälooginen, on monta joilla ei ole nettiä, ei telkkaa, ei mediakännyä, miksi näiden pitäisi maksaa jostain kepusonnasta 175e ja tulevaisuudessa enemmän.

Virmavirran tyytyväisyys kertoo siitä, että Yle on oikeistolaistunut kun kaikkein eniten sitä puolustavat juuri kokoomuslaiset ja kepulit.

Ja jos maksu tulee niin Ylen on karsittava viihdeohjelmat listoiltaan ja myös sitouduttava taloudelliseen tilanteeseen eli siitä ei saa tulla ahmattia joka elää kuin kepulainen tuilla.

Oikeudenmukaisuus vs. "riippumattomuus"

Virmavirta: "Budjettirahoitus kytkisi ohjelmatoiminnan resurssit valtion budjettiin, jolloin valtioneuvosto pääsisi tai joutuisi joka vuosi käsittelemään Ylen resursseja. Se avaa myös poliittisen vaikuttamisen mahdollisuuden, josta aina silloin tällöin näkyy merkkejä."

Tämä on samaa puhetta, jolla yleläiset saivat toimikunnan päätymään tähän järkyttävään maksujen perintätapaan, joka talonpoikaisjärjellä tuntuu myös perustuslain vastaiselta. Tarkoitan tätä umpiepäoikeudenmukaista maksu/talous -ideaa.

Poliitikot (jotka sivumennen sanoen ovat Suomen kansan demokraattisesti valitsemia) vaikuttavat Yleisradion toimintaan nyt, enkä ymmärrä miten oikeudenmukaisesti (valtion budjetista) rahoitettu YLE muuttuisi heistä nykyistä riippuvaisemmaksi. Olisi vain järjestelykysymys vakauttaa YLEn talous ja taata sen toiminnan itsenäisyys ainakin siinä määrin kuin nykyään.

(Rakas) ja raskas YLE

"Maksajana minua kiinnostaa vielä enemmän, mitä maksulla saa. Tässä Yle on ylivertainen, verrataan mihin tahansa."
En seuraa YLEn tuotantoa juurikaan, minä en saa rahoilleni vastinetta.

"Sitä paitsi julkiseen palveluun kuuluu myös suurten urheilu- ym. vastaavien tapahtumien televisiointi Suomesta ulkomaille. Siihen ei kukaan muu kuin Yle Suomessa pysty."
Kaikissa maissa ei ole julkista viestintäyhtiötä, mutta silti homma toimii vallan mainiosti.

"..Hesari. Mutta yhtä tärkeää on, että sille on kilpailija, Yle."
Missäs päin YLEn sanomalehti ilmestyy?

"Näillä kahdella mediayhtiöllä on sellaiset resurssit, että ne voivat todella harjoittaa riippumatonta tiedonvälitystä."
Mitä tekemistä resurssien määrällä on riippumattomuuden kanssa? Kukaan ei ole riippumaton.

Myös päälliköt valitaan poliittisin perustein

Todellakin Ylen hallinnossa istuu poliitikkoja, joilla ei pääsääntöisesti ole minkäänlaista ammattitaitoa ohjata mediatalon toimintaa sen enempää kuin eduskunnallakaan.
- Ylen toimitusjohtaja kuten myös kaikki toimialapäälliköt eri radio- ja tv-kanavilla on valittu poliittisen värikartan perusteella ei ammattitaidon perusteella.
- Poliittisesti valitut päälliköt vaikuttavat myös toimittajien valintaan ja ohjelmapäätöksiin. Yle tuottama ohjelmatoiminta on siis kokonaisuudessaan aivan varmasti poliittisesti värittynyttä.
-> Kansalaiset joutuvat jo elättämään vastoin tahtoaan puolueita, puoluelehtiä ja nyt vielä yleä riippumatta siitä kannattaako tai katsooko ko. tahon tuottamaan aineistoa. Miten ihmeessä tämä on nyky-aikana mahdollista.
-> Jos puhutaan yhteiskunnallisesti tärkeistä instituutioista niin kirjasto, terveydenhoito ovat tärkeitä. Yle ei, jos katsojat eivät halua maksaa Ylen ohjelmista niin ne on syytä lopettaa. Ei Suomi tarvitse Yleä, YLE tarvitsee Suomea.
- Jos puhutaan työpaikoista niin miksi yleläisen toimittajan työpaikka pitäisi olla turvatumpi kuin paikallislehden tai kaupallisen mediatalon toimittajan. Yleläiset eivät tee sen parempia uutisia, Yle ei ole riippumaton (yle on kaikista maan mediataloista eniten riippuvainen puolueista). Jos toimittajia halutaan suojata niin operaation pitää kohdistua kaikkiin toimittajiin riippumatta työnantajasta.
- Pelastakaa Ylen arkistot, loppu on vain arvotonta materiaa.

Mitä perustuslaki sanoo YLE-verosta?

Johtuen YLEstä tai siitä huolimatta suomalaisten tiedotusvälineiden TVuutiset ovat todella aneemisia.

Suomalaiset kuulemma luottavat YLEn uutisiin. Toimittajakunta on poliittisesti värittynyttä sinne tai tänne. Se riippunee jossain määrin siitä, kuka on hallituksessa. Vasemmistolaisia toimittajia lienee YLEssä vielä aika liuta, vaikka hallituksen painopiste onkin muuttunut. Vasemmistopropagandaa saimme katsoa 70-luvulta saakka ilman mitään vaikutusmahdollisuuksia. Netti tuli ja vapautti meidät vasemmistolaisten ikeestä -ja kansalaisten kynäily. Repo-radion aikaan ei kritisoivia mielipiteitä edes julkaistu.

YLEn rooli saisi olla pienempi ja maksu myös alempi. On väärin luoda 'uutissyöttiläs', jonka ei tarvitse muuta kuin toteuttaa itseään. Ei ulkopuolista kontrollia edes sen verran, että armon palvelusta pääsee irti. Se on aivan mahdoton skenario. YLEstä tehtäisiin sellainen 'totemi', joka vaatii aina lisää lohia.. Onko konsepti perustuslain mukainen?

Käärö

Panee tosissaan miettimään, mikä pakko teidän on joka jutussa kääriä yle karkkipaperiin. Oletteko te säikähtäneet,että menee sekä omat että varastetut? Ylen ideologiasta tai arvopohjasta ei paista ainoastaan homehtunut kepulainen alkiolaisuus vaan myös piispojen perskat.

Käyttäjät maksakoon mediamaksun

Ihmettelen, miksi lestadiolainen, joka ei televivisiota katsele joutuu nyt maksamaan mediamaksun, miksi yritys joka ei käytä radiota tai televisiota laitetaan maksumieheksi. Entä maanviljelijät, joilla on y-tunnus, maksavatko hekin liikevaihtorajan ylitettyään, ja lisäksi vielä asuntokohtainen mediamaksun.
Eihän siviilipalvelusmiestäkään laiteta armeijaan aseen kanssa, eikä aseistakieltäytyjää pakolla intiin, mutta nyt kokoomuksen ja keskustapuolueen hallitus aikoo ehdottaa mediamaksua kaikille. Jo on aikoihin eletty. Tähän asti on toitotettu, että kulutuksen mukaan maksetaan verot ja maksut, miksi tästä kestävästä periaatteesta luovutaan.
Parempi vaihtoehto olisi maksullinen sirukortti televisioihin, tietokoneisiin ja mediakännyköihin. Pitäisi myös pohtia pitääkö ylen maksaa kalliit hinnat urheilukisojen lähettämisestä, pitääkä maksaa siitä, että ylen kanavilla soitetaan ulkomaalaista hittimusiikkia. Nyt halutaan kerätä muhkea summa ylelle maksupohjaa laajentamalla.

Hyvin kirjoitettu puolustuspuhe laillistetulle rosvoukselle

Teksti eteni sisällöltään loogisesti ja oli muodoltaan helppolukuista, selkeää ja virheetöntä. Sikäli taitava esitys.

Luultavasti Virmavirta pystyisi taidoillaan laatimaan myös näennäisesti uskottavan puolustuspuheen pankkiryöstöille ja päätyisi sen kirjoituksen lopussa johtopäätökseen, että pankkien järjestelmällinen ryöstäminen on kokonaisuutta ajatellen ehdottomasti hyvä toimintatapa.

Yleisradion puolustelussa jäi kuitenkin ottamatta huomioon, että YLE on saavuttanut toimintansa laajuuden ja laadun vain siksi, että sillä on ollut valtionyhtiönä käytettävissään lähes rajattomat taloudelliset resurssit.

Tällä hetkellä YLE:n käytössä oleva tuotantolaitteisto voitaisiin huutokaupata sopivina kokonaisuuksina yksityisille media-alan yrityksille, jotka palkkaisivat myös laitteiston nykyisiä käyttäjiä tarpeen mukaan. Silloin voitaisiin hehkuttaa esimerkiksi MTV3:n huippulaatuista urheiluohjelmien tuotanto-osastoa.

Nyt täytyy lopettaa naputtelu ja alkaa seurata YLE:n jääkiekkolähetystä.

Tampereella tapahtuu

Ongelma paljon suurempi ja kokonaisvaltaisempi kuin tajutaankaan.

Esimerkiksi Tampereella kaupungin suurin tulonlähde on jo kauan ollut Särkänniemen huvipuisto Näsinneuloineen, delfinaarioineen ja lasten eläintarhoineen, joka kasvanut kasvamistaan vuosi vuodelta. Ne tuottavat erittäin hyvin.

Särkiniemi on Tampereella varsinainen rahasampo!

Mutta huvipuiston nykyiset tilat ovat jo verraten ahtaat ja tivolilla suurta painetta laajentua, kasvaa.

Onhan se ollut vuosikymmenet hyvin tuottava tulovirta yhteiseen verokassaan.

Koska Särkänniemi sijaitsee nimensä mukaisesti niemellä Näsijärven rannassa, ovat expansiosuunnat verraten rajalliset.

Ainoa laajentamissuunta onkin länteen.

Lännen, eli Nokian suunnassa Särkänniemen huvipuistoa rajoittaa Suomen Trikoon vanha tehdasrakennus.

Suomalaisten veronmaksajien ja tamperelaisten harmiksi haalii YLE nyt kaupunkilehti Tamperelaisen mukaan yhteisillä verorahoilla tehdastakiinteistöä lähiympäristöineen omaan käyttöönsä.

Koska YLE:n toiminta kovin kallista - eikä kiinteistöjen käyttö tuota - vaan kuluttaa rutkasti eli maksaa paljon, on tilanne kaupunkilaisia raastava.

Säästöleikkauksien alle kun joutuvat opiskelijat, vanhukset ja sairaat.

Kysymys siis valtavasta yhteiskunnalliksesta, verorahojen tuhlauksesta eikä kukaan tunnu kantavan vastuuta.

Tilanteen tekee yhä murheellisemmaksi se, että Tampereen kaupunki on tänä vuonna tappiolla vielä noin 50 miljoonaa euroa.

Virmavirran kanta on käsittämätön

Halosen nimittämä Professori Virmavirta edustaa vanhaa suomettunutta media-Suomea. Virmavirta puolustaa kovasti YLE:eä tuota vanhaa sossujen todellista linnaketta.

Koko mediamaksu on pelkkä petosta. Rehellisempää ja oikeudenmukaista olisi, että YLE rahoitettaisiin valtion budjetista. Puhe YLE:n riippumattomuudesta ja tasapuolisuudesta on tyhjää puhetta. Käytännössä YLE:ä hallitsee vasemmistolaiset tai Virmavirra tavoin suomettuneet porvarit. Olisi rehellisempää jakaa YLE:n toimittajan vakanssit eduskuntapuolueiden kesken.

Kenen pitäisi?

Kenen YLEä pitäisi sitten hallita, jos ei vasemmisto tai porvarit kelpaa? Marsilaistenko?

YLEssä tuskin on pitkiin aikoihin toimittajan vakansseja jaettu puolueiden perusteella, mutta aika lailla eduskunnan voimasuhteiden mukaan se näyttää menneen.

Myytti YLEn vasemmistolaisuudesta, jota jotkut änkyräporvarit edelleenkin jaksavat perusteettomasti ylläpitää, pitäisi jo romuttaa.

Ylen politisointi

Mikä disinformaation levittämisen kenttä tämä foorumi oikein on. Jokainen tietää, että yle on täynnä poliittisten puolueiden jäseniä. Jos noilla kommenteilla saa edes yhden lukijan uskomaan, että yle on puolueeton ja ohjelmat ovat puolueettomia, niin olkaa tyytyväisiä. Olette täyttäneet puolueen teille asettamat vaatimukset disinformaation levittämisestä. Kuka tuo Virmavirta oikein on?

Virmavirta tavallinen

ilmiö Suomen politiikassa. Sanan käytön taito avaa tien puolueessa. Ministerin tai muun äänenkerääjän apulaisena hän ottaa vastuita puolueen "remonttimieskaudella," joiden vuoksi tulee sitten siirto takaisin medioihin, kun nuo puolueen laskelmat sattuivat olemaan vääriä. Yleen tällaiset henkilöt yleensä siirrettiin aika pitkän ajan, koska he ymmärsivät sensuurin, muiden asioiden tarpeet.

Poliittista kaikki

Tottakai Ylessä on kaikkien puolueiden jäseniä. Niin heitä on yhteiskunnassakin. Ainoa keino saada Yle puolueista vapaaksi, on valita sinne vain alle 2-vuotiaita vauvoja. Sitä vanhemmilla on jo oma mielipide eli kanta. Poliittisen siitä kannasta tekee se, jos se koskee jotakin muuta kuin kaurapuuron syömistä.
Ei Virmavirta mielestäni asettunut kiivaasti minkään vaihtoehdon kannalle -- kunhan pyöritti näkökantoja taitavasti niin, etteivät kokoomuslaisetkaan pääsisi repimään nuttujaan.
Omaa kantaani hänen "toisaalta,toisaalta"-jupinansa selkiytti: valtion budjetin kautta veroilla kerääminen toisi Ylen "yhteiskunnallisen roolin" paremmin kansan valitseman eduskunnan ulottuville. Eduskunnassa syntyisi ainakin keskustelua.

Status Quo

Yle on status quota ylläpitävä dinosaurus.

Yle on loistava dokumenttiohjelmien tuottaja ja kansallisen TV-arkiston pitäjä. On myös perusteltua että meillä on sekä suomenkielinen että ruotsinkielinen radiokanava.

Uutisointi ja ajankohtaisohjelmat ovat hyvin politisoituneita. Tämä on tietysti luonnollista, koska kaikki vastuutoimittajat on valittu poliittisin perustein.

Tämä politisoituminen näkyy nykyisen konsensus / status quo tilanteen säilyttämisenä ja virallisen totuuden toistamisena. Median tehtävä olisi valvoa poliittista päätöksentekoa. Nyt isoin mediamme myötäilee poliittisia päättäjiä. Etenkin SDP:n monikymmenvuotisen vallan perimänä tietty vasemmistolaisuus on vallalla ja näkyy monessa asiassa: Venäjän arvostelu vs. USA:n arvostelu, NATO-kannanotot, jne.

Uuteen kipeään keskustelun aiheeseen, maahanmuuttopolitiikkaan, vaikuttaisi YLE:ssä olevan enemminkin kansalaisia opastava ja tätä vasemmistolaista taustaa ajava propagandaa suosiva linja, haastavan journalismin sijaan.

Nuoret eivät enää katso TV:tä tai kuuntele radiota, osin johtuen em. syistä. Miksi heidän pitäisi nyt yhtäkkiä alkaa maksamaan 175 euroa vuodesta tällaisen dinosaurus-ajan paisuneen organisaation ylläpidosta?

Maksu puoliksi. Ylen toimittajat hakuun pätevyyden, ei puolueen perusteella. Ylelle vain tärkeimmät roolit jäljelle. Kaikki muu kilpailun alle, kuten kuuluisikin. Maksu suhteutettava talouksien henkilömäärään.

Jaetaan YLE:n toimittajan vakanssit puolueiden kesken

Olisi rehellisempää jakaa YLE:n toimittajan vakanssit eduskuntapuolueiden kesken.
- sinänsä kannatettava ajatus, jos YLEÄ on pakko ylläpitää. Muutos tekisi toiminnasta ja sen tuotoksista läpinäkyvämpiä. Samaa toivoisi mm. kuntiin. Johtavien päällikkövirkojen haltijoiden nimien yhteyteen olisi hyvä saada näkyviin myös puolue.
- Toisaalta voisiko joskus olla niin että tässä lehmänkauppojen luvatussa maassa esim. puolustusministeri, sosiaali- ja terveysministeri, maatalousministeri valittaisiin osaamisen perusteella ei puolueen perusteella.
- Kaikissa mandaattipaikoissa tulisi ehdottomasti näkyä puolue, että tavallinen kansa ymmärtäisi, että henkilö on valittu puolueen ei osaamisen perusteella.
- Kuten kaikki varmaan muistavat YLEn toimitusjohtajan paikka on perinteisesti ollut spd:n mandaatti. Vaikka toimi on määräaikainen sama henkilö voidaan valita uudestaan käytännössä niin kauan kuin puolue haluaa/osaamista ei juurikaan ole ollut tapana arvioida. Pätkätyöläisiä kyllä Ylessäkin kilpailutetaan ja pakotetaan hakemaan omaa työpaikkaansa, mutta päälliköitä tämä ei koske. Kerrassaan ällöttävä laki, jonka keskeinen tehtävä on turvata näiden puoluebroilereiden virka kun samaan aikaan ammatti-ihmiset joutuvat ottamaan vastaan mitä tahansa työtä.

Sitten kun EU murtaa

Sitten kun EU murtaa pelimonopolin, niin jokaisen suomalaisen on ilmeisesti maksettava Veikkaus Oy:lle lyhentämättömänä tilitettävää pelimaksua. Näin Veikkauksen poliittisesti numitettyjen johtajien ei tarvitse ryhtyä saneerauksiin. Ja jos kansa hakee viinansa ulkomailta, jokaisen raittiinkin suomalaisen on maksettava Alkolle (tai mikä sen nimi nykyään?) tasasuuruista väkijuomaveroa. Jne..., onhan näitä monopoleja muitakin. On kestämätön tie pitkällä tähtäimellä.

Yleisradion rahoitus on siirrettävä valtion budjettiin ja/tai mainostulojen piiriin. Valtio-omistusta on perusteltua jatkaa viranomaistiedotuksen perusteella. Tai esitetyn kaltainen maksu 50 eur/vuosi per aikuinen henkilö ja vuosikorotusten yläraja vaikkapa työeläkeindeksin mukaan.

Uusi Suomi lopetetaan

Uusi Suomi lopetetaan
Koska olen aiemmin uhannut Uuden Suomen muuttamisella maailmalle (http://www.uusisuomi.fi/nakokulmat/niklasherlin/uu...), kerron nyt että koko Uusi Suomi lopetetaan. Tai ei sitä lopeteta. Se vain pitäisi lopettaa.
Tienatakseenkin tätä voisi tehdä. Mutta näillä satiaista pienemmillä rahoilla, joita tässä internet-hommassa tänään liikkuu, ei saa paljon edes varastamalla. Ellet ole Yleisardio.

Rahoittajana ja pääomistajana minullakin on vastuu siitä, mitä tiedotusvälineet julkaisevat; Uuden Suomen omistajana valtaa on enemmän kuin televisiolupamaksun maksajana, vaikka senkin hoidin.

Maksaja: HERLIN NIKLAS KUSTAA HARALD
Tilille: 166030-111545
Saaja: TV-MAKSUHALLINTO
Määrä: 224,30- EUR
Maksupäivä: 21.04.2009

Älä nyt ainakaan vielä tänä iltana lopeta

Uskon kyllä, ettei nettilehdestä tehdä aivan helposti kannattavaa, elleivät poliitikot päätä säätää lakia Uuden Suomen pakollisesta kannatusmaksusta. Tulojen kerääminen mainosbannereilla on hitusen vaikeampaa kuin istua ja odotella, että lakisääteiset maksut kolahtavat tilille, kuten YLE:n johto voi tehdä.

Sekin voi olla totta, ettei suurin osa Uuden Suomen lukijoista ole valmis maksamaan tästä mitään. Osa kuitenkin maksaisi.

Esimerkiksi minä olen köyhänä poikana maksanut kiltisti vapaaehtoista kannatusmaksua erään ulkomaisen sivuston pitäjille, koska sivustolla on yhteen harrastukseeni liittyvää valtavan hyvää aineistoa. Samoin ovat tehneet monet muut sen sivuston käyttäjät, vaikka maksu on täysin vapaaehtoinen. Tosin se on suuruudeltaan vain pari kymppiä vuodessa.

Vapaaehtoinen kannatus- tai lukijamaksu olisi Uudessa Suomessakin aivan harkinnan arvoinen, koska tilisiirtona keräten siitä ei tulisi valtavia kuluja. Usko pois, minä ainakin olisin valmis maksamaan tästä huvista jotakin, mutten aivan koko Huuskon palkkaa yksinäni.

Vapaaehtoiset kannatusmaksut

ovat muuten aivan tavallisia juuri nettijulkaisuissa. Sellaisen mahdollisuus tuli avata myös näiden sivujen johonkin nurkkaan. Ne sitten mittaavat kannatusta etenkin kiinnostavan materiaalin julkaisun yhteydessä.

Vapaaehtoista kannatusmaksua kannattaisi kokeilla.

Oikeaan yläkulmaan vaan tilisiirtonappi, josta lukija voi heittää haluamansa summan Uudelle Suomelle - ja siitä vielä vaikkapa 10% johonkin kuukausittain vaihtelevaan, toimituksen tukemisen arvoiseksi katsomaan hyväntekeväisyystarkoitukseen. Tänään 27.4. lippujen liehuessa tulevat esimerkiksi sotaveteraanit mieleen. Siinä sivussa tulisi toteutettua - hyvin epätarkka - barometri lukijoiden hyväntekeväisyystoiveista.
Jos saisin tilattua Uuden Suomen "aamiaislehtimäisesti" sähköpostitse minulle ennnen 7:30 toimitettavana, läppärin ruudulta työmatkabussissa hyvin luettavissa olevana PDF-dokumenttina, olisin ainakin minä valmis maksamaan tästä lisäluksuksesta "jotakin".
PDF:n etusivulle pääutiset ja linkattu sisällysluettelo ja loput artikkelit sitten vaan vaikka simppelisti kukin omalla sivullaan. Kunnon toimitusjärjestelmän luulisi pystyvän pukkaamaan tuollaisen ulos sivutuotteena melko vaivatta.
Ja pyyhettä kehään sinä kyllä et todellakaan heitä, Niklas. Onko selvä? :-)

Kehityksen suunta

On hiljattain esitetty, paperin kysyntä vähenee roimasti siksi, että lehdet muuttuvat nettilehdiksi. Toinen kuulemani uutinen maaimalta oli, että sanomalehtiä lopetetaan, koska maksuttomat nettilehdet vievät lukijoita. Ala on siis murroksessa.

US Suomi on aikaansa edellä. Lehti on hyvin tarpeellinen kanava saada julki sellaisia (normaaleja) mielipiteitä, joita on aikapäivät kartettu valtamedioissa YLEssä ja HS konsernissa. Miten ne ovat päässeet niin mahtaviksi? Kenelle siinä on käynyt virhe? Olen muuten lopettanut HS tilaamisen ja kokeillut maakuntalehtiä.

Ymmärrän sen huolen, jonka US julkaisija on esittänyt koskien YLEn monopolirahoitusta.
Minusta YLElle riittäisi vain yksi kanava ja maksu saisi olla vain kymmenes osa nykyisestä. En käsitä mammuttimaista YLE-HS oligopolia. Olen todella huolissani pienemmistä lehdistä, sillä vain ne takaavat sananvapauden ihan oikeasti.

US nettiliitteessä voisi olla enemmän mainoksia. Rahavirrat tulevat pienistä puroista. Lukijana olen todella kiinnostunut, että tämä lehti jatkaa eikä lopeta toimintaansa. Maailmalla on muodikasta kuulemma me-business. Ehkä sen konseptin käyttö lisääntyvässä määrin antaisi lisää potkua.

Milloin sanomalehdet sellaisenaan häipyvät ja rupeamme tilaamaan näitä nettilehtiä? Ehkä pitäisi olla joku sähköinen 'kämmenlehti', jota voisi lueskella sohvalla? US voisi olla uranuurtaja.

Et kai vaan aio Almalle

Et kai vaan aio Almalle lehteäsi myydä? UusiSuomi on kuin keräilyauto - aina pientä korjattavaa ja näprättävää. Mutta ikuinen harmitus jos joskus heikkona hetkenä luopuu.

http://uusisuomifi.virtual33.nebula.fi/

Kärsivällisyyttä

Uskon kyllä ettei tällaisen bisneksen pyörittäminen ole kovin tuottoisaa hommaa. Vaikka US ei välttämättä voittoa tuotakaan, niin varmasti nyt rakennetaan pohjaa tulevaisuutta varten. Kuitenkin, toivottavasti, tv:n ja sanomalehtien valta mediassa tulee vähenemään ja se avaa paljon mahdollisuuksia. Kuitenkin vanhemmat ikäluokat ovat YLEn suurimpia kannattajia, nuoriso ei niinkään. Netissä on mahdollisuuksia. Toivottavasti 5 vuoden päästä US on tunnetumpi ja tuottavampi.

Käyttäjiä pystyisi ehkä hyödyntämään vielä enemmän sisällön tuottajina.

Rahalla saa ja hevosella pääsee

Moi Niko!

Rahalla ja saa, ja hevosella pääsee. Molemmilla konkurssiin aika helposti.

Mediakenttä on todella sekaisin. En ymmärrä miten verkkolehdestä saisi tuottavan ja hyvän bisneksen. En ymmärrä miten printtipuolella voi mitään merkittävää uutta ja hyvää bisnestä luoda.

Hesari ja Yle ovat ylivertaisia. Ne ovat älyttömän suuria näin pieneen maahan. Halutessaan ne voivat tehdä melkein mitä tahansa.

Kansa (mikä hemmetti on kansa?) vaatii vapaata tiedonvälitystä (mitä hemmettiä on tiedonvälitys?) verkkoon. Eikä kansa halua mistään mitään maksaa.

Siinä sitä ihemettelemistä piisaa. Kuten entinen hevosmies lausui: "Kaikki menisi hyvin jos valtio maksaisi verot ja Suomen Hippos ry ainakin kisareissujen polttoaineet.

Ylelle pitäsi laittaa apuaisat, päätanko ja silmälaput jotta se pysyisi omalla radallaan.

Miten itse ratkaisisit asian?

Terve,
selkeästä työnjaosta kaupallisen median ja julkisen palvelun YLEn kesken olen aivan samaa mieltä, siis siitä että ero olisi tehtävä selväksi.

Mutta jätät muiden kaupallisen median edustajien tapaan mainitsematta sen, että emme me yksityistä viestintä ilmaiseksi hyödynnä, itse asiassa johdat meitä tietämättäsi (toivottavasti et tieten) harhaan väittäessäsi meidän tässä vaan ilmaiseksi lukevan Uutta Suomea, jota poikkeuksellisena mediayrityksenä toki arvostan kovasti.

Tiedät tämän itse, mutta moni ei ota lainkaan huomioon, että ilmaista lounasta (tai nettilehteä) ole olemassa (on tietysti väärin, jos joudut maksamaan sitä osan itse omista varoistasi). Vaikka sinun motiivisi saattavat linkittyä viestinnän tasokkuuteen, tosiasiassa kaupallisen median enemmistön motiivina - varsinkin kun on kyse pörssiyhtiöistä, joista valtamedia Suomessa muodostuu - on tuottaa voittoa omistajilleen.

Voi olla

"Henkilökohtaisesti en onnistu edes ostamaan perunoita K-lähikaupasta ilman, että rahoitan sillä tahtomattani, hivuttaen mm. kaupallista mediaa."

Mutta se K-kauppa ei sentään lähetä sinulle laskua, vaikka et mahdollisuudesta huolimatta ostaisikaan niitä perunoita.

Median keskittyminen on ongelma, mutta en usko että jonkun valtion virallisen tiedotustoimiston, joka kertoo "totuuden", mahdollisimman suuri rooli on myöskään unelmaratkaisu. Jos nyt katsotaan vaikka YLE:ä ja sen toimintaa viime vuosikymmeninä niin...

Kun ei ole mistä maksaa tuo 400

En tilaa hesaria - ei ole tvtä (eikä lupaa) - ovessani on tarra; "EI MAINOKSIA PERKELE"
Olempahan vaan saanut tarpeeksesni hs/yle Pravdasta.
Kuitenkin joudun usein itseinhon valtaan kun olen TAAS antanut
huijata itseäni.

Eikä hyvältä näytä - Elena & Nicolay senkun porskuttaa.

Kyllähän tuon ymmärtää

Niklas, kyllähän tuon näennäisen YLEen suivaantumisesi saattaa ymmärtää. US nostettiin jaloilleen kaiketi siksi, että sillä oli aidosti netissä tilausta 2000-luvun nousukauden Suomessa? Tai siksi, että siihen oli halpuutensa takia houkuttelevaa investoida?

Marttyyriasenteesi on kuitenkin nyt sellainen, että en oikein usko siihen. Paljon uskottavammalta tuntuu ajatus paimenkirjeestä, jonka sinäkin tekstistäsi päätellen lienet saanut.

Olen ihan tahallani nimimerkin takana kirjoittaessani tätä. Raukkamaisesti väitän, että saat hupia siitä että mollaat suomalaisia, jotka haluavat omistaa YLEä. Voit jopa ostaa saitin ja omistaa sen koko sisällön samalle agendalle.

Et vain pääse mihinkään pakoon julkista palvelua, vaikka kuinka sitä et haluaisikaan kustantaa. Kaverille kans, eikö? Vai ei?

Muistatko muuten teksti-tv:n? Nyt siihen saa kuviakin. Netissä.

Wikipedia on monta kertaa

Wikipedia on monta kertaa tehnyt keräyksiä, mihin lukijat voivat antaa rahaa vapaaehtoisesti. Ja sitä rahaa on kertynyt miljoonia.

Veikkaisin, että jos nyt matti kiusaa kukkarossa tai on muuten vaan turhautunut, niin jos samanlainen keräys järjestettäisiin US:ssä, kommentoinnin aktiivisuuden ja varsinkin blogilukijamäärän mukaan kyllä sitä rahaa tulisi. Ainakin minulta. (Ja eri ehdokkailta voisitte pyytää maksuja blogeista -vaikka 10€/kk- joka ei olisi kohtuutonta, ottaen huomioon kaiken huomion mitä US blogit ovat tuoneet).

Siis ei rahaa välttämättä sen vertaa tulisi, että US olisi mitenkään tuottoisa, mutta sen verran ainakin että tulisi hyvälle mielelle.

US on kuitenkin tällä hetkellä ainoa vastapaino sanoma konsernin ja ylen monopolille, ja ihmiset ovat valmiita maksamaan.

Uusi Suomi lopetetaan

Tunnen kirjankustannusalaa paremmin kuin lehtien, varsinkaan verkkolehtien, kustantamista. En myöskään ole ottanut selkoa siitä, tuoko senttejä vai viekö euroja enemmän Teos vai Uusi Suomi.

Useamman kerran on kuitenkin kaveriporukassa tai "alasta jotain tietävien" kesken arvailtu, jatkaako Herlin kustantamista niin kauan kuin rahat riittävät vai onko hän asettanut mahdollisislle tappioille ylärajan.

Optimistinen olen ollut sen suhteen, että kustannustoiminta, josta ei tule tappiota, jatkuisi vaikka sijoitetun pääoman tuottoporsentti ei kovin korkealle kohoaisikaan.

Ymmärrän ratkaisun, jos Uusi Suomi lopetetaan. Viestinnän moniarovisuus siitä ei kyllä parane, koska tilalle tulijoita ei taida olla jonoksi asti. Ei ainakaan sellaisia, joilla innon lisäksi olisi taloudellisia ja ossaamiseen liittyviä resursseja hoitaa homma.

Pääosa medioista on

Pääosa medioista on rahamiesten hallinnassa, joten pientä rajaa siihen valitukseen. YLE on ainoa merkittävä media joka tuo köyhänkansan asioita esiin. Mediatalot ovat viimmevuosina kannattaneet ihan hyvin. Ei ole YLE:n vika jos US ei kannata, ihmiset käyvät niillä sivuilla mitkä kokevat kiinnostaviksi.

http://ezka.blogspot.com/2009/01/suosituimmat-suom...

Ilmeisesti aiot Eduskuntaan, kun luet iltapäivälehtiä,

luulisi niiden toimittamisen riittävän.

YLE:n alasajo ei hyödyttäisi haastajamedioita

Kaupallisella medialla on kovat ajat kun taantuman takia mainoseurot ovat vähissä ja tilattavien medioiden myyntimenekki on kuopassaan. Lama oheisvaikutuksineen kuitenkin kuuluu markkinatalouteen. Siksi en oikein hyväksy sitä, että kaupallisen rahoituksen medioiden puolella harmia puretaan niin antaumuksella Yleisradioon. Yleisradio ei kilpaile mainos- tai tilausrahoituksessa kaupallisten toimijoiden kanssa eikä YLE:n toiminta ole todellisena syynä mediarahoituksen tämän hetkiseen alhoon.

Kaupallisten toimijoiden intressit eivät myöskään ole yhtenevät. Etenkin Sanoma konserni haluaisi ajaa Yleisradion pois sellaisilta toiminta-alueilta jonne se itse on tuottamassa uuttakin kaupallista sähköistä mediaa. Sanoma konserni pyrkii hallitsevaan asemaana mediamarkkinoilla. Hesarin jupinassa onkin kyse puhtaasti mediatalon omasta kaupallisesta intressistä ja on suorastaan noloa miten paljon journalistista tilaa he antavat itse oman yhtiönsä asian ajamiseen.

Kuinka paljon YLE vie internet rahoista Niklas?

Käsittääkseni ei juuri mitään. YLE ei kilpaile US:n tai muiden kanssa internetin mainosmarkoista. En käsitä tätä vinkumista pahasta YLE:stä. Suomi ei ole EU:n ainoa maa missä on valtion media. Sellainen on Ruotsissa, Britanniassa jne. Kiitos näiden medioiden meillä eurooppalaisilla on vielä hieman yleissivistystä ja tietoutta maailmasta - sellaista mikä puuttuu valtaosalta amerikkalaisista.

Luuleeko joku vakavissaan, että jos YLE neutralisoidaan niin kaupallisten internetmedioiden kannattavuus paranee.

Vastaan joutessani kysymyksesi kohteen puolesta

YLE kilpailee nettisivustollaan jokaisen muun nettisivuston kanssa Internetin mainoseuroista, koska sivustojen mainostulot perustuvat niiden kävijämääriin. Mahdollisia kävijöitä ei ole rajatonta määrää ja siksi jokainen sivusto on toisensa kilpailija.

Kirjoitit: "Suomi ei ole EU:n ainoa maa missä on valtion media". Se on toki totta, mutta valtionyhtiöön kilpailijana ja valtioon omistajana suhtaudutaan eri maissa eri tavalla.

Esimerkiksi Tshekin tasavallassa oli kriisinpoikanen takavuosina, kun valtiolliseen tv-yhtiöön nimitettiin johtaja poliittisin perustein ammatillisten sijasta ja yhtiön toimittajat valtasivat toimitilat vastustaakseen sellaista median vapauden ja ammattitaitonsa kahlitsemista. No, YLE uutisoi asian parina ensimmäisenä päivänä toimittajien kannalta, mutta sitten ilmeisesti YLE:ssä kääpiö Viisas oli äkännyt, että meillähän johtaja nimitetään aina poliittisesti. Sen jälkeen YLE:n uutisissa selitettiinkin, että toimittajien mielenilmaus on vain osoitus Tshekin tasavallan tuoreen demokratian kasvukivuista.

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Uuden Supmen lukijana olen huomannut kohtuullisen nopean siirron alun tavoitteellisen kirkkaasta uutisoinnista tabloidimaisempaan suuntaan, mitä tulee kanavan pääsisältöön. Valtaosa uutisoinnista ja julkaistusta uutisvirrasta koskee nykyisellään lottovoittoja ja kolmepäisiä vasikoita populistisen politiikan uutisoinnin säestämänä. Tältä pohjalta en näkisi oikeastaan mitään pohjaa vaatimuksille YLE:n uutisvälitystoiminnan rahoituspohjan muuttamisesta.

Mikäli Uuden Suomen ansaintalogiikka perustuisi esimerkiksi isänmaallisen puhtaasta ja mahdollisimman informatiivisesta uutisvälityksestä saatavalle kävijämääräperustaiselle mainostulolle, olisi jollakin tavalla perusteltua kritisoida rinnalla toimivaa valtiollista uutiskanavaa. Mutta jos kanavan etusivulla lukee kaksi kertaa "vittu" ja yhtä monta kertaa "sika", niin mikä on peruste kustantajan marttyyriydelle?

Olisi mukava saada kirjoitukseesi päätoimittajan kommentti

Minäkään en pidä hyvänä kehityksenä alatyylin lisääntymistä sivustolla.

Uuden Suomen toimitus tekee ajoittain erittäin hyvää työtä. Yllätyin myönteisesti esimerkiksi Jenni Laurilan tekemästä maahanmuuttajiin ja moottoripyöräjengeihin liittyvästä oikeusministeri Braxin haastattelusta ja haastattelun pohjalta laaditusta jutusta:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/53105-jengisota-su...

Millä muulla sivustolla olisi julkaistu noin selkeä ja realistinen juttu, jossa käsitellään yhtä tabuna pidettyä ja toista hyssyteltyä aihetta yhdessä aivan suorasukaisin selkokielen sanoin?

Vastapainona noille laatujutuille ovat vähemmän laadukkaat viihdetarinat ja niihin hyväksytyt alatyylin kommentit.

Jokin logiikka linjauksissa kai on ja sen päätoimittaja voisi kuvailla.

Ällöttävää . .

"Yleinen höpinä siitä, että Ylen hallinnossa istuu poliitikkoja, on ällöttävää yleistämistä."

... on se mikä näkyy kun baarissa/ kaverilla avataan TV:
Uutistenlukijan ilmeikäs kannanotto joka asiaan. Mimiikka,
sananvatinta ja äänensävy piiloviestittää salakavalasti
milloin minkin asian puolesta tai vastaan.

Suoraan mainontaan on helpompi suhtautua kriittisesti.

Media maksu harhaanjohtava

Ylen pyrkimys monopolisoida media, jos ei ole jo tapahtunut, pitäisi ehdottomasti estää. Höyryradion aikaan oli ehkä kansallisen identiteetin vuoksi puhuttava valtiollisesta yleisradiosta. Ainoa oikea demokraattinen malli on vapauttaa yle kansalaisilta kerättävästä avustuksesta. Tulkoon itse toimeen keräämillään varoilla ja tarjotkoon palveluja joita pystyy hankkimaan tai itse tuottamaan. Sellainen pykälä laissa voisi olla että jos maata uhkaa esim: ydin/ohjus/pandemia tai muu maailman laajuinen uhka, jollain instanssilla olisi oikeus saada ohjelma-aikaa vaikka BB:n päälle.

Johdattelevaa kirjoittelua...no, mitä muutakaan?

"Tässä Yle on ylivertainen, verrataan mihin tahansa. Useita televisiokanavia, radiokanavia, alueellista palvelua, opetusohjelmia, uutisia tunnin välein – tosin etupäässä jo tuttuja –, taidetta, tiedettä, hätätiedotuksia, kriisipalvelua. Jopa urheilua, jonka peruspalvelu tulee juuri Ylen kautta."

Kuka tai mikä tahansa on ylivertainen saatuaan kymmeniä vuosia kehittää toimintaansa ilman kilpailua ja muita rajoittavia säännöksiä.

Vieläkin radio- ja TV-toiminta muilta kuin YLE:ltä on luvan takana ja rajoitettua.

No, vapaasta kilpailusta ei voi Suomessa kuin haaveilla, ei millään alalla.

Mitähän muita asumis- tai olemisperusteisia käyttömaksuja luodaan kun pää on auki?

Tässä näytetään olevan pakkosaumassa; jotain on keksittävä kun sama, vanhanmallinen TV-toiminta halutaan säilyttää. Ja eduskunta saa päätöksen aikaan äänestämällä, "omastahan" päättävät. Me vain maksamme ja saamme sitä mitä he "antavat"!

P.S.Urheilun on jo muutenkin kaupallista viihdettä, että siihen voi huoletta käyttää mainosrahoitusta. Sitähän on kilpailijoiden varusteet ja välineet täynnä nytkin. Samoin monet sarjat, jotka on alunperinkin mainotaan ja markinointiin sopivaksi tuotettuja, sisällöltäänkin.

Innovatiivinen ratkaisu

Ehdotaisin, että Herlinin kaipaama yhteinen tuki sekä yksityisille että julkiselle palvelulle taattaisiin esim. perintöveroja huomattavasti korottamalla. Perintövero voitaisiin ulottaa takautuvasti koskemaan myös kaikkia yli miljoonan euron omaisuusmassoja jolloin vero voisi olla miljoonan ylittävältä summalta esim. 80 prosenttia.

Edellä kuvatulla tavalla saataisiin ainakin puheenaiheita ja kirjoitettavaa lisää kun kultalusikka suussa syntyneet perilliset lopetaisivat rahan voimalla kukkoilemisen ja aloittaisivat itse todellisen yrittämisen esim. viestinnän alalla. Tällä hetkellähän sananvaltaa voi ostaa rahalla tai vallalla. Kustantaja Herlin on käyttänyt tuota ensimmäistä vaihtoehtoa.

Yle ja EK hutkii

Jos sopii, kysyisin kenen yllyttämänä eduskunta on takonut ympärilleen älyllisen teräspannan: YLE, Suomen Pankki, Ulkopoliittinen instituutti, Sitra, ja kenties erikoisimpana Eduskuntatutkimuksen keskus(EK), joka on tuottanut kansalliseen tietoisuuteen etenkin ministeri Henna Virkkusen.

Niklas Kas kun pelkkä

Niklas

Kas kun pelkkä periminen ei tee liikemiestä...

Elä elä lopeta!

Media-alalla US on ehdottomasti parasta, mitä on vuosiin tapahtunut. Vaikka minulta jokin kovasanaisempi kommentti olisi joskus poistettu, voi täällä kuiten kin kommetoida.

HS, IS ja IL eivät edusta minulle vapaata länsimaista lehdistöä. Ylenanti on vihoviimeinen.

Kommenttisi on aiheellinen Niklas!

Verotusoikeuden myöntäminen Yle:lle olisi varomattomuutta liikenteessä etenkin netissä surffaamisen kohdalta. Jos Yle on kokemassa nettisivustonsa ongelmalliseksi, niin sen pitäisi harkita sivujensa sulkemista. Kukin televisioluvan haltija voisi sitten käyttää nimeään ja lisenssinsä numeroa sivujen avaamiseen. Näin helposti Yle saisi tulonsa. Yksinkertaista eikö totta!?
Toista se on Uuden Suomen kohdalla. Sen sivuilla nettikansa saa vapaasti purkaa tuntojaan aivan ilmaiseksi. Ja lukea. Ei moitita siitäkään, että moni tulee kirjoittaneeksi hetken hurmiossa hevonkakkaa. Se on mielipide sekin.Ja nyt sitten Yle saisi vielä oikeuden verottaa tästäkin samoin kuin koko internetistä. Luulisi, että tällainen ei oikeusvaltiona itseään pitävässä maassa edes olisi mahdollista.
Juuri kun on saatu suomalaiset keskustelemaan, ryhdytään järjestelemään pikku haittoja vapaalle mielipiteiden vaihdolle. Kaikki puolueet lienevät olleet komiteassa edustettuina. Mutta kaikki tehtiin keskustelematta salaa.

Verkkomaksu

Kuten moni muukin on kirjoittanut, olisin valmis maksamaan
kannatusmaksua, tosin vain kohtuullista, jos rahanpuute uhkaa lopettaa hyvän verkkolehden. Paperiusaria kaipaan vieläkin.

us-lopetetaanko

kolmea vuotta pidetään lyhimpänä aikana, jossa tietyn mediahankkeen kannattavuus selvuää, kannattamattomuus kyllä jo aikaisemminkin.
olen aika tyytyväinen uuteen suomeen, mutta ehkä tienaaminen vaatiin lisäpanostusta viihteellisyyteen. nettimainonta kasvaa nopeasti ja siinä kakussa on jo lähivuosina jakamista. yle ei kakulle pääse, joten sitä on turha vaikertaa. lyhyitä alle 100 sanan räväköitä juttuja ja uusi taitto kuusi kertaa päivässä. tavoitteeksi, että muut lainaavat teitä, enemmän kuin te muita suomalaisia.
muuten herlinille, satiainen se vasta nopeasti ja helposti leviääkin....

Usaria ei saa lopettaa!

Mielestäni uusisuomi.fi ansaitsee jatkaa. Jos on taloudellisia vaikeuksia, laittakaa kolehti, kaikki innostuneet lukijat varmasti maksavat, itsekukin.
Tämä on ollut ehdottomasti selkein ja helppolukuisin nettilehti, lisäksi hyvä sisältö. Helppo löytää uutiset ja ajankohtaiset asiat.Sopivasti vapaa-aikaa, viihdettä, videoita. On blogeja ja näkökulmia, urheilua ym. Kaikkea löytyy kaikenlaisille lukijoille.
Oli todella suuri ilo kun usari perustettiin. Ei nyt anneta tämän upean julkaisun kuolla. Mieluiten niin, että tästä tulee maksullinen tai vapaaehtoinen kolehti.
Olen ainakin valmis osallistumaan sellaiseen tukitoimeen, jolla usari säilyy ilonamme.
Toivotan voimia vaikeuksien kohdatessa ja olen hengessä mukana niitä poistamassa. Tsemppiä Niko! Ei nyt luovuteta vielä.terkuin Pirpana

YLE pitäisi lopettaa

Valtiollinen monopoli vääristää markkinoita ja tämä on fakta. Sanokoot kuka mitä tahansa. Minusta olisi reilua KAIKKIA Suomen kansalaisia kohtaan jos YLE pilkottaisiin palasiksi ja myytäisiin yksityisille markkinoille. Jos näin tehtäisiin, niin lakkaisi myös mediamaksut ja kansalaisten hyväksikäyttö tämän asian suhteen.

YLE voitaisiin pitää äärimmäisen pienenä mediatalona jatkossa, joka informoi kansalaisia TV:n/radion/Internetin välityksellä jos sattuu kansallinen hätätilanne. Muussa tapauksessa lihoiksi vaan tuo dinosaurus.

Usari joutaa lopettaa mutt ei sitteskään

kyllä joutaa, jos ylen toimituksen laatuun vertaa.
On pikkumaista haukkua ylea.
Herlin yläluokkaisena on kyllä ymmärtänyt kapitalismin ihan väärin - kilpailu ei ole sitä, että kavereiden kesken jaetaan markkinat ja sovitaan hinnat.
Tee paremmat sivut - sitä paitsi verkkolehden toimittaminen on halpaa - älä ole samanlainen kuin yle. Ole erilainen - parempi. Ei määrä ole tärkeää - laatu on. Ja kiitos näistä uuden suomen verkkosivuista - on täällä aina ollut muutamia helmiäkin.

Otatko porkkanan, Niklas?

Vain harvat meistä maksaisi 400 €, vaikka itkien pyytäisit! Mutta, kun en parempaa keksi, niin otatko vastaan "porkkanan"?

Jospa me osallistuisimme esim. "huurteisen" hinnalla US:n kehittämiseen, vapaaehtoisesti. Pestaisit "tuottoisaa nuorta voimaa" kesätöihin. - Tehkää vaikka versio venäjäksi, mutta et kyllä lopeta.

Varmaankin Joonaksella & co on ideoita ja tarpeita. Ts. lisätä US:n sisällön laajuutta tai laatua tai levikkiä!

Ilmaisinkohan ajatukseni viisaasti?

Lopetin US.fi lukemisen melkein vuosi sitten

US.fi muuttui jo ennen "Kanerva-kohua" lööppivetoiseksi julkaisuksi, iltapäivälehdistä on tosiaan otettu mallia. Paremmin sen nyt ymmärtää miten näin pääsi käymään kun Niko itse kertoi näistä lukutottumuksistaan. Nyt vierailen täällä ehkä kerran kuussa tai kolmessa ja siinäpä se.

Jos us.fi olisi laatujulkaisu, ei pyrkisi mainostulojen maksimointiin laittamalla kohuotsikoita joiden vastaavuus sisällön kanssa on ajoittain niin ja näin, saattaisin olla kiinnostunut maksamaan tästä julkaisusta jotakin. En 400 euroa vuodessa, mutta ehkä 25 tai 40 euroa. Siitäkin huolimatta, että painin tuloineni aivan eri sarjassa arvioisan kustantajan kanssa.

YLE:n pakkoverosta

Oy Yleisradio Ab on ensimmäisenä yrityksenä Suomessa saamassa verotusoikeuden. Perusteena meille kerrotaan, että TV-lupiin perustuvaa rahoituskuviota pidetään aikansa eläneenä ihmisten siirtyessä TV:n töllöttämisestä yhä enenevässä määrin Internetin käyttäjiksi.

Kapitalistisessa kilpailutaloudessa asiakaskato ja pienentyvät tulot pakottavat osakeyhtiön sopeuttamaan toimintansa vallitseviin olosuhteisiin. Se tapahtuu yleensä henkilökunnan irtisanomisten, toiminnan supistamisen tai seisokkien avulla. YLE sensijaan on asiakaskadosta huolimatta päättänyt laajentaa toimintaansa kaikilta Suomen kotitalouksilta perittävän pakkoveron avulla. Pakkovero on kuvaava nimi siksi, että vero on ulosottokelpoinen ja se on maksettava, vaikka ei omistaisikaan televisiota, radiota, tietokonetta tai kännykkää.

Olen samaa mieltä

Allekirjoitan nimimerkki Allekirjoittaneen mielipiteen YLE:stä. Lisään vielä, että markkinat vääristyvät pahasti jos jokin yritys saa erikoisoikeuksia eduskunnan ansiosta.

Aina kun perustellaan miksi YLE pitäisi säilyttää, niin vedotaan kyseisen firman puolueettomuuteen. Kuinka naiivi pitää olla uskoakseen poliittisesti pyöritetyn "yrityksen" puolueettomuuteen? Veronmaksajien rahoja ei pitäisi tunkea YLE:n propagandaan.

Mieluummin katson/luen/käytän kaupallista kanavaa ja jos se ei miellytä minua, niin vaihdan kilpailijan leiriin. YLE on minulla boikotissa niin kauan kunnes se on hävinnyt maapallolta. Poikkeuksena mainittakoon keväisin lähetettävät jääkiekon MM-kisat ja uutislähetykset. Kaikki keskusteluohjelmat ja viihdeohjelmat voitaisiin tehdä paljon paremmin yksityisellä puolella. YLE:n touhussa nimittäin haiskahtaa aina pahasti eduskunnan propaganda: milloin SDP, Kepu tai Kokoomus - tai kaikki yhdessä kuorossa.

Hörhöt hämmingissä

Hörhöillä on mielipiteitä. Minnekäs ne sitten pannaan?

Ei makseta niitä maksuja kukaan

Piruakos ne voi, kun jätetään kaikki maksamatta.

Minä en maksa tv-maksuja, KOSKA minulla EI OLE tv:tä. Sen tulisi tolloimmankin poliitikon ymmärtää.

Enkä tule maksamaan.

Voudille taitaa mennä

Toosa löytyy mutta en ole katsonut kolmeen kuukauteen. Maksun suuruus per käyttötunti tulee kalliiksi.

Kommunismia muistuttaa

Pitää maksaa tv-maksua, vaikka ei ole tv-tä. Oulun blondi on päässyt vallan makuun ja toverit taputtavat karvaisia käsiään: jatkuu kivat duunit.

Ylelle uusi brändi

Oulun blondi kehui työryhmää innovatiivisuudesta ja rajojen rikkomisesta.

Karvalakkilähetystöjen Ylen tilalle pitääkin saada modernimpi nimi. Ehkä kaksi ämmää 2M: MediaMaailma, MikaelMedia, tosin vääntyisi pian kansan suussa MediaMoskovaksi

Mie piän, että Yleisradion

Mie piän, että Yleisradion ohjelmat on tv:ssä ja radiossa on parempia ko kaupallisten kanavien. Jos ei ois yleä, niin joutas kyllä pois koko telkkari. Muutaman kaupallisilta kanavilta tulevan hyän ulkomaisten sarjan takia en uutta tv:tä enää hankkis vanhan säryttyä, mie tykkään kattoa enempi taijevilimejä.

Nykynen malli sähkösissä mediossa on minusta melkolailla hyvä. julkinen ja kaupallinen media täydentää toisiaan. Aina son toimittajalla kuitenkin pomo, jonka lauluja lauletaan.

Uusi Suomiki on hyvä julkasu jota tykkään lukia, vaikka vasemmistokomukka olenki. Älä Herliini hermostu, piä saitti pystyssä.

Voisihan sitä kenties maksaakin

Mikäli 1500 euron tuloista jotain jää US:n pelastustalkoisiin, niin saisikos lahjoitusta vastaan palan omistusosuutta? Ihan ilmaiseksi neuvoja en ala jakamaan vaikka lääkkeet kyllä tietäisin, miten lehdet tuottoja internetistä saisi.

Oikeustaju koetuksella

Ei voi olla päättäjille epätietoa siitä, että yksinasuvien talouksia on 30 % kaikista talouksista. Toisin sanoen 30 % väestöstä maksaa täyden mediamaksun ja loput saa vähintään 50 % alennuksen.

Ei saa minulta pisteitä mediamaksu, mutta Helsingin Sanomien ruikutus mediamaksusta oli kyllä säälittävää kuunneltavaa. Jos kansanäänestys järjestettäisiin, olisi tulos: mediamaksu 98 %, HS 2 %.

esim. paypalilla näkyy

esim. paypalilla näkyy olevan kätevä "donate" -nappi valikoimissaan.

entä jos tietyn summan lahjoittamisesta saisi jonkun papukaijamerkin / natsan / vapaavalintaisen avattaren (Suometar,heh?), joka näkyisi näissä kommenteissa ... saattaisi kannustaa lahjoittamaan?

yle verrattuna kirjastoinstituutioon

Yle on kovasti tapetilla kuten myös median kenttä joka katsoo Ylen uhkaavan muuta mediaa.

Ylen kehityskaavailuja pitää katsoa verraten sitä kirjastoinstituution kehitykseen. Onko jonkun mielestä kirjastoinstituutio muka jotenkin pahasti kehittynyt vinoon ja onko muka siihen sijoitetulle rahalle vähän sekä laadullista että määrällistä vastinetta. Tuskin - kirjastoinstituutio on valtava aarre. Eikä se uhkaa kouluja, kirjakauppoja jne

Miksi ei yle voisi olla samanlainen aarre - sillä sen vieläkin arvokkaammaksi tekevällä poikkeuksella että Yle voi olla myös maailmanlaajuinen kovan luokan tekijä alallaan - pikkuruisesta Suomesta.

Yle from Finland

Jussi Vaarala
Somerniemi

Hohtavan uusi kirjasto

Sattumoisin istun parhaillaan kirjaston yleisöpäätteen äärellä. Valo pääsee sisälle valtavan kokoisista lasiseinistä, pihalla nuoriso pelaa koripalloa. Kivilattiat hohtavat. Päiväkodista tulleet pikkulapset huutavat taaempana.

Mahtavaa, fantasista, sanoisi Stubb tästä Espoon keskuksen liikekeskus Entressen yläkertaan rakennettusta monikulttuurisen nuorison kokoontumispaikasta.

Mutta ei tätä heti tulisi mieleen verrata Yleen, koska kirjastoilta puuttuu kilpailu.

Tämä on erikoinen sekoitus markkinataloutta ja julkista palvelua. Alakerrassa kauppoja ja ravintoloita, ylhäällä kirjasto samalla kauppareissulla.

Bydjettiin

Kirjoitit "valtioneuvosto pääsisi tai joutuisi joka vuosi ..."?

Miksi muka näin? Eihaän kansanedustajien palkkojakaan käsitellä joka vuosi ja lasketa tiukkina aikoina.

Kolme itämaan tietäjää

Ilmeisesti kansanedustajien palkkojen eriyttäminen virkapalkoista selittää osaltaan kuinka edustuslaitoksesta on tällä vuosikymmenellä muodostunut eräänlainen etujoukon apujoukko.

Muistaakseni Jaakko Iloniemi, joka on ministeri, Pirkko Koskinen ja Pekka Alanen aloittivat käytännön jolla kolme itämaan tietäjää nostaa kansanedustajien palkkoja yleensä vähän enemmän kuin mitä muut valtiolta saavat.

Kansa on jo "laajemmassa maailmassa"

"Lähinnä se on ajokortti koko mediakenttään. Kaikille mediayhtiöille on hyväksi, että Yle perehdyttää kansaa kuvaruutua laajempaan maailmaan."

Eli voisi jatkossa tehdä niin, että kaikkien pitää antaa rahaa vaikkapa Toyotalle, koska se opettaa ihmisiä ajamaan hybridi-autoilla. Ja ajaisit sitten ihan millä autolla tahansa, niin joutuisit maksamaan Toyotalle tietyn summan vuosittain että saat ajaa haluamallasi autolla. Ja jos et maksa niin tulee sakot.

Ja kyllä muuten tuo internet ihan tuttu suomalaisille jo on.

"Arvelen, että mediamaksusta käydään vielä perustuslaillinenkin keskustelu: onko oikein, että myös palveluja käyttämättömät maksavat. Eihän se oikein ole, mutta harvoin poliittiset ratkaisut ovat puhdasoppisia. Ehkä jotenkin on kuitenkin otettava huomioon mediamaailman sivarit, jotka eivät kerta kaikkiaan voi omantunnon tai muista syistä mediaa käyttää."

Eli jos käyttää jotakin mediaa maailmassa, niin YLE:n tosiaan kuuluukin saada sen perusteella rahaa? Mielenkiintoista! Eiköhän useimpia nypi juuri se, että nimenomaan YLE:n palveluja käyttämättömät maksavat. Että millä ihmeen perusteella yhdelle palveluntuottajalle pitää maksaa riippumatta käyttääkö sen palveluja vai ei? Ai sillä, että sen omistaa Suomen valtio? Jepjep...

Silloin kun YLE vielä omisti tarvittavan infrastruktuurin niin se oli varsin ymmärrettävää. Nyt käsittääkseni ei omista, vaan kaikki palveluntarjojat vuokraavat sitä ihan samalla tavalla.

Ei tapeta kasvavaa sikaa

Ei kasvavaa sikaa kannata teurastaa. Ei siis lopeteta Uusi Suomi online palveluakaan.
Jos kustantajaa ei nälkäkuolema uhkaa, jota en usko, toivottelen sisua toimia vastavoimana YLE:lle ja mainosrahoitteisille reality-paskakanaville.
Vaikka vertaus saattaa ontua ja sattuakin, täälä tarvitaan vähintäin yksi persukanava, jota eivät tee jeesmiehet.

Tuotekehittele.

Pane niklas aivoriihi ideatalkoisiin äläkä hellitä, Kylläse siitä pikkuporukan innovatiivisuudella selviää.Niin sun isäskin on tehnyt !

no

Kyllä Herlinin pitää olla niin fiksu että näkee sivustonsa erinomaisuuden - ja näin ollen taitaa olla enempi paijaamista vaille kuin tosissaan olisi lopettamassa. Olishan se aivan ääliöteko mennä tämmöinen lopettamaan. Kulttuuriteon luokkaa koko US foorumina.

Niin kukkia vaan Herlinille ja Huuskolle. Hyvä keitos - paljon aineksia ja paljon mausteita ja aika kuumaakin välillä mutta maistuu vähän jäähtyneenäkin.

Kyllä kai tähän mietteeseen täällä kaikki osallistuneet yhtyy.

niin että

Herlin paketoi vaan formaattinsa ja alkaa kaupan maailmalle - aivan torveloita ovat jos eivät osta

kulttuuriteko

Kiitos NIklas Herlin Uudesta Suomesta!
Olihan se todellinen kulttuuriteko herättää US henkiin.
Tsemppiä koko toimitukselle! Olette tärkeitä! Teidän myötänne uskon jälleen rehelliseen ja avoimeen journalismiin! Kyllähän se on totuus, että HS ja YLEnanti ovat vuosikausia pitäneet punasävytteistä valtaa yllä tässä maassa. Nyt on aivan turha alkaa jonkun vähättelemään siellä! Näin olen sen kokenut.
On se uskomatonta, että vapaassa maassa, 2000-luvulla aletaan keräämään pakkomaksua, sehän on lainvastaista. Sotii kaikkia oikeuksia vastaan!!!!Tähänkö on tultu?Onko enää mitään oikeudentuntoa siella päättäjien päässä?Tää on ihan samanlaista toimintaa kun Fortumin suuret optiot. Millä oikeudella oikein revitte sitä rahaa koko ajan?Sähköstä maksetaan koko ajan ylihintaa ja nyt vielä tämä YLE:n pakkomaksu. Ja sitten vielä kaiken päälle yks poliitikko siellä vaatii lantaveroa, anna mun kaikki kestää. Kyllä täällä maalla pask.. riittää jakoon, mutta mistä me ne eurot hankitaan, se paska pitäisi ensin kaupata johonkin, mut ku ei ole aikaa... pitää noi kantturat hoitaa, jotta pysytään edes jotenkin leivän syrjässä kiinni.
Kuule Niklas! Pistetään vaikka talkoot pystyyn, jotta US pysyy hengissä! Teille kaikille toimitukseen terveiset ja kiitokset!
terveisin metsänhenki

Yltäkylläinen Yle

Hesari maksaa 249€/vuosi, laajakaistayhteyteni maksaa 300€/vuosi. Miksi en maksaisi 170€/v Ylen monipuolisesta mediatarjonnasta. Hinta on halpa ja ohjelmatarjonta huikean monipuolinen. Toisin kuin kaupallisten kanavien, Ylen intressissä ei ole tyhmistää meitä. Me ihmiset pidämme siitä, että älyämme arvostetaan.
Köyhistä huolehditaan Suomessa, vai mitä? Niinpä ne, jotka eivät maksua kykene suorittamaan saavat apua sosiaalitoimelta. Tämän pitäisi olla itsestään selvää ja jos ei ole, on vika muualla kuin Ylen mediamaksussa.

"Köyhistä huolehditaan

"Köyhistä huolehditaan Suomessa, vai mitä? Niinpä ne, jotka eivät maksua kykene suorittamaan saavat apua sosiaalitoimelta. Tämän pitäisi olla itsestään selvää ja jos ei ole, on vika muualla kuin Ylen mediamaksussa."

Olen köyhyydessä vielä vasta-alkaja, enkä oikein hallitse tätä köyhistä huolehtimisjuttua. Voisitko kertoa mitä kaikkea muuta rahaa on saatavissa helposti sosiaalitoimelta kuin Sanoman ja Viestintäviraston laskujen maksuun. Maksavatko tilille vai pitääkö laskut toimittaa sossuun?

Sossu maksaa jos itse ei jaksa

Modernissa ajassa on median veroisia välttämättömyyksiä muitakin, kuten elämisen turvallisuus ja laajemmin ottaen maanpuolustus.

Entä jos nekin rahoitettaisiin valtion budjetin ulkopuolella omalla maksulla?

Kodinturvamaksu 500 euroa/asunto?

Brändi

Olemassaolomaksu.

Sehän kuvaisi paremmin kuin asuntoon sidottu mediamaksu Ylen pyrkimyksiä kattaa myös kännykkä-tv ja muut paikasta riippumattomat uudet välineet.

Niin kauan kuin olet suomalainen, olet sidottu Yleen. Kirkostakin voi erota mutta ei Ylestä.

Kirjoita uusi kommentti

Haluatko kommenttisi heti julki kaikkien luettavaksi? Rekisteröidy lukijaksi tästä.
Rekisteröityminen on ilmaista ja saat tunnukset käyttöösi välittömästi.

Mikäli olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään ennen kommentin lähettämistä.
Ilman kirjautumista kommentti menee tarkastusjonoon, ja sen julkaisussa voi kestää.

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <ul> <ol> <li> <p>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

 
 
 

Luetuimmat

 

Kommentoiduimmat

 
 
 
 

Uusi Suomi Facebookissa