Uusi Suomi / Näkökulmat Maanantai 6.9.10 Aseta US kotisivuksi

Jukka Relander: Kymmenen miljoonaa maahanmuuttajaa

Kymmenen miljoonaa maahanmuuttajaa
Julkaistu: 20.11.2007

Ekonomistit ovat laskeskelleet, että suurten ikäluokkien jääminen eläkkeelle tuottaa työvoimapulan, johon on vastattava kasvattamalla maahanmuuttoa. Samanaikaisesti maata vaivaa kuitenkin korkeahko työttömyys, ja työn saaminen tuntuu monesta vastavalmistuneesta lottovoitolta.

Outoa.

Samanaikaisesti aivan toisilla poliittisilla suunnilla huolehditaan siitä, että maahanmuuttajat vievät suomalaisilta työpaikkoja, polkevat työn hintaa ja kasvattavat työttömyyttä entisestään, tosin samalla oletetaan että maahanmuuttajat tulevat tänne lähinnä nauttiakseen sosiaalietuuksista.

Sekin on outoa.

Kumpikin ajatussuuntaus tekee saman virheen olettaessaan, että työn määrä on vakio. Se ei ole. Välttämättömissä tehtävissä saattaa olla huutava vaje työvoimasta samaan aikaan kun yhteiskunnan muilla sektoreilla tehdään valtavat määrät näennäisen tuottavaa, mutta kokonaisuuden kannalta aivan turhaa työtä.

Kirjassaan Vauraus ja aika Osmo Soininvaara mainitsee asiasta esimerkin: kiinteistönvälittäjät.

Älkää tulkitko väärin. Kiinteistönvälittäjät ovat tarpeellinen ammattikunta luodessaan turvaa silloin, kun ihminen tekee elämänsä suurinta taloudellista päätöstä. Mutta heitä on ”tarpeeseen” nähden aivan liikaa. Kärkevin esimerkki löytyy Yhdysvalloista, jossa yksi välittäjä tekee vuoden aikana kolmet neljät kaupat. Varsinaiseen ”työhön” kuluu murto-osa työajasta. Kaikki muu aika kuluu asiakashankinnassa eli taistelussa myyntikohteista toisten välittäjien kanssa. Yleisen järjen näkökulmasta se on aivan turhaa työtä, vaikka se onkin yksittäisen välittäjän selviytymisen kannalta välttämätöntä.

Työvoiman koon ja työpaikkojen lukumäärän keskinäinen riippumattomuus pätee myös toisinpäin. Suomesta voi ihan yhtä hyvin löytyä työtä kymmenelle miljoonalle tulijalle kuin vain nykyiselle väestölle. Enemmän väkeä, enemmän tilaisuuksia, isommat markkinat, useampia aivoja. Taloudellinen toimeliaisuus luo taloudellista toimeliaisuutta. Jos Yhdysvalloissa olisi 1800-luvun alussa ajateltu maahanmuuttajista samoin kuin nykyisessä Suomessa, maailman dynaamisin talous olisi jäänyt kehittymättä ja väkiluku olisi korkeintaan nykyisen Norjan tasoa.

Maahanmuuton sallimisessa/torjumisessa on lopultakin kyse arvovalinnoista. Haluammeko monikulttuurisen vai homogeenisen yhteiskunnan, siedämmekö eri rotuja vai vaadimmeko valkoista?

Näitä voi kukin pähkäillä tykönään.

 
 
 
 
 
 

Kun tarpeeksi kerätään

Kun tarpeeksi kerätään kaikenkarvaista porukkaa nurkkiin, niin lopputulos on, että jossakin vaiheessa kaikki alkavat tappelemaan kaikkien kanssa.
Tästä on hyvänä esimerkkinä entinen Jugoslavia, joka koostui seitsemästä eri etnisestä ryhmästä. Siellähän on kärhämöity maailman sivu ja aloitettu mm. ensimmäinen maailmansota. Tito piti porukat kurissa rautaisella kädellä, mutta hänen kuoltuaan maa jakautui seitsemään osaan ja jokaisella oli oma presidentti. Hetimiten sitten alettiin selvittämään välejä tunnetuin seurauksin. Vieläkään sitä sotkua ei ole selvitetty ja tuskin ihan heti selvitetäänkään.
Eurooppaan on muodostumassa maahanmuuton seurauksena nyt samakaltainen tilanne ja ensimmäiset etniset puhdistuksetkin on jo tehty.

tää Relander on ihan

tää Relander on ihan sekaisin. Maahanmuuttajista tällä hetkellä vain pieni osa työllistyy, somaleista esim. 10% on töissä, ja heitä on tulossa ensi vuosina kymmeniä tuhansia. Perussuomalaisten kannatus nousee vielä ainakin 5 - 7% kun tälläisiä Relandereita hääräilee yhteisten asioiden parissa.

Loistava kirjoitus Jukka!

Loistava kirjoitus Jukka! Olen täsmälleen samaa mieltä tämä maa on liian pieni ja pienenee vaan. Ihmiset yleensä pelkäävät, että Suomessa menetetään tämä hyvinvointiyhteiskunta, ehkä olisi jo aika kun luovutaan liiasta holhouksesta ja aloitetaan yrittävämpi yhteiskunta tähän vaikka tuo 15milj. ihmisen Suomi sopisi hyvin. Suomalaiset naiset ovat jo niin koulutettuja, etteivät halua tehdä kuin 1-2 lasta maksimissaan plus osa uratykeisä jää ilman lapsia kokonaan. Näin tämä maa ei ainakaan tule pärjäämään (siis koulutettuja naisia kaivataan mutta myös lapsia ja niillä on valitetavasti negatiivinen korrelaatio), ehkä se on sitten hyvä asia ettei Suomi lisää tämän planeetan taakkaa koska se on jo liika kansoitettu.

Vaikka ymmärränkin

Vaikka ymmärränkin tavallani niitä äänensävyjä, joilla ihannoidaan vapauden, veljeyden ja tasa-arvon hengessä monikulttuurisuutta, en kyllä ole vielä historiasta löytänyt toimivaa sulatusuunia, jossa useiden eri etnisten ryhmien välillä olisi ollut auvoisa rauha ja iloinen tasapaino.

Suomen ei tarvitse kulkea samaa tietä kuin suurin osa esim. Euroopan maista on jo kulkenut.. Väestön ikärakenne korjaantuu itsestään parin- kolmenkymmenen vuoden kuluttua, haluammeko vuosisatoja kestävän ongelman vain siksi että vallitsevassa ilmapiirissä on "väärin" ajatella asiasta toisin..? Jos nyt valitsemme väärin, emme itse ehdi nähdä tuhoisia seurauksia, mutta lapsemme ja lapsenlapsemme varmastikin..

Kun nyt edes viranomaisilta löytyisi sen verran selkärankaa, että rikolliset ulkomaalaiset voitaisiin palauttaa lähtöpisteeseensä. Ilman turhia viivyttelyjä.

Maassa maan tavalla tai maasta pois.

Kyse on myös biodiversiteetistä, kulttuurien moninaisuudesta tai niitten supistumisesta yhden monokulttuurina alle. Joidenkin arvioiden mukaan euroopassa on käynnissä historian laajin kansanmurha, jota itse toteutamme harjoittamalla sinisilmäistä maa(ha)nmuuttopolitiikkaa..

Ja säästäkää edes se suvivirsi..

”Samanaikaisesti aivan

”Samanaikaisesti aivan toisilla poliittisilla suunnilla huolehditaan siitä, että maahanmuuttajat vievät suomalaisilta työpaikkoja, polkevat työn hintaa ja kasvattavat työttömyyttä entisestään, tosin samalla oletetaan että maahanmuuttajat tulevat tänne lähinnä nauttiakseen sosiaalietuuksista.”

Mikä on tämä suunta? Kiistämätön tosiasia on, että hyvin suuri osa tietyistä maista tulleista maahanmuuttaista ei ole töissä. Kun he eivät ole töissä, he ovat veronmaksajien elätettävinä. Tällaisten maahanmuuttajien maahantuonti ei helpota vääristynyttä elatussuhdetta vaan pahentaa sitä. Tässä tilasto aiheesta: http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/04_maahanmuutto...

Sitä vastaan kellään ei tunnu olevan mitään, että nämä maahanmuuttajat menisivät töihin.

”Maahanmuuton sallimisessa/torjumisessa on lopultakin kyse arvovalinnoista. Haluammeko monikulttuurisen vai homogeenisen yhteiskunnan, siedämmekö eri rotuja vai vaadimmeko valkoista?”

Kyse ei ole tästä. Kyse on siitä, haluammeko rikollisuutta, turvattomuutta ja korkeampia veroja, joihin rajat auki -politiikka johtaa. Ruotsissa ja Ranskassa lähiöt palavat jo. Sitäkö mekin haluamme vain siksi, jotta saisimme mahdollisimman paljon tätä monikulttuurisuutta?

Jussi Halla-aho on kirjoittanut aiheesta osuvan kirjoituksen: http://www.halla-aho.com/scripta/maahanmuutto_ja_h...

Olet aivan oikeassa, että

Olet aivan oikeassa, että maahanmuutossa on tietyllä tasolla kyse arvovalinnoista. Voimme kukin pähkäillä tykönämme ajatusleikkiä, että millainen maa Suomi olisi, jos täällä asuisi 5 miljoonan suomalaisen lisäksi 10 miljoonaa japanilaista / 10 milj. sveitsiläistä / ruandalaista / buuria / hottentottia / texasilaista punaniskaa / eskimoa / krokotiili-dundeeta / zulua / irlantilaista jne.

On helppo nähdä, että monissa tapauksissa Suomi olisi aivan varmasti paljon dynaamisempi ja taloudellisesti menestyksekkäämpi maa. Mutta kaikissa noissa tapauksissa suomalaiset (jotka ovat nyt pienoinen vähemmistö Euroopassa) jäisivät vähemmistöksi myös omassa maassaan. Eli kaikissa noissa tapauksissa Suomesta tulisi huonompi paikka suomalaisten asua.

Meillä on tosiaankin mahdollisuus tehdä arvovalinta: haluammeko me yrittää tehdä Suomesta dynaamisen talousmahdin silläkin uhalla, että Suomesta tulee huonompi paikka suomalaisille.

Todellisuudessa kyse on tietenkin vain järkivalinnoista (ei arvo-). Suomeen ei ole tulossa 10 miljoonaa maahanmuuttajaa sellaisista yhteiskunnista, jotka tunnetaan taloudellisesta toimeliaisuudestaan tai dynaamisuudestaan. Ja koska yhteiskunnat koostuvat ihmisistä, niin tänne tulijat eivät millään mystisellä tavalla muutu aivan toisenlaisiksi ylittäessään Suomen rajan.

Jari Leino kirjoitti: Ja

Jari Leino kirjoitti:
Ja koska yhteiskunnat koostuvat ihmisistä,

Hyi! Noin ei saa sanoa, se on kiihottamista kansanryhmää kohtaan. Ole hyvä ja tee välittömästi itsestäsi rikosilmoitus.

Ehei

Ei se ole kiihottamista kansanryhmää vastaan. Se on vain osoitus siitä ettei ymmärrä yhtään mitään yhteiskuntateoriasta tai yhteiskunnasta muutenkaan.

Ihan hömppää taas.

Ihan hömppää taas. "Historioitsija" ei ole ilmeisesti tietoinen, että USA:ssa oli todella tiukat maahanmuuttolait vuoteen 1965 asti. Sitä ennen siirtolaisia otettiin maakiintiöin, joista 70% annettiin kolmelle maalle Saksalle, Irlannille ja Iso-Britannialle. USA:n maailmanmahti luotiin eurooppalaisten siirtolaisten panostuksella. Nykyinen maahanmuuto Yhdysvaltoihin on 90 % kolmannesta maailmasta. Heitä käytetään hyväksi halpatyövoimana, jolle maksetaan pientä palkkaa ja saadaan samalla pidettyä palkkatasoa alhaisena. Yhdysvalloissa on enää vajaa 60% eurooppalaisperäistä väkeä. Nykyinen vapaa maahanmuutto saattaa lisätä USA:n bkt:tä, mutta onko entisen eurooppalaisperäisen väestön jouduttuva vähemmistöksi vain kapitalismin vuoksi?

Euroopassa taas monikulttuurinen kokeilu on epäonnistunut kaikkialla. Ranskalaisten assimilaatio, Englannin integraatiokokeilu ja Ruotsin harrastama ksenofilia ovat kaikki epäonnistuneet. Euroopan siirtolaiset ovat pääasiassa afrikkalaisia ja arabimuslimeita, joista suurin osa on työttöminä ja sosiaaliavustusten varassa. Sveitsissä,Hollannissa,Belgiassa,Tanskassa,Norjassa ja Itävallassa on radikaaleja oikeistopopulistisia puolueita jotka saavat 10-25 % vaaleissa. Eivät näitä puolueita äänestävät ihmiset ole "rasisteja" tai "äärioikeistolaisia".Taitavat olla vain realisteja monikulttuurin suhteen.

Teollisuusmaitten syntyvyys

Teollisuusmaitten syntyvyys on varsin jyrkässä laskussa. Tosin Suometar vielä synnyttää 1,8 lasta, mutta Italiatar ja Japanitar vain 1,25 lasta.

Näin juuri Jaappanin väestötieteen arvion Jaappanista v 2050. Silloin on väkiluku pudonnut n 90 miljoonaan nykyisestä n 126 milj. Merkillepantavaa kuitenkin oli se, että 65 v täyttäneitä olisi v2050 n 40 %!

Euroopan kehitys menee tuohon samaan suuntaan. Varsin voimakas muuttoliike Eurooppaan on menossa, sillä viisumittomia ja viisumin umpeuduttua EU:n alueelle arvellaan tulevan n 400 000/v sisäministeri Rajamäen mukaan. Lukua ei ymmärrettävistä syistä voida tarkentaa. Lisäksi laillisilla keinoilla saapuu väkeä.

Pelkästään Espanjassa arvioidaan olevan 800 000 – 1 milj oleskeluluvatonta asukasta. Zapatero on luvannut kaikille oleskeluluvan, mikäli ei ole rikoksiin syyllistynyt.

Suomen rajoilla muuttoliike oli viime vuonna n 10 000 henkeä muuttovoittoista. En tiedä mitä joukkoa on kysymyksessä. Määrä on varsin suuri verrattuna syntyneisiin, joita oli alle 60 000 lasta.

Enemmän olen huolissani maailman väkiluvun jatkuvasta kasvusta n 70 milj vuosittain, josta oikein kukaan ei ole huolissaan. Miksi ja mihin tarkoitukseen tarvittaisiin yhä enemmän ihmsiä?

Rasismia on joka maassa.

Rasismia on joka maassa. Itse kannatan pakolaisten palauttamista, kun mamu toistuvasti uusii rikoksen. Helsingissä saa pelätä mamuja rautatieasemalla, syksyllä oli oikea puukotus buumi.

Toivoa sopii, että

Toivoa sopii, että uus-suomalaiset maahan muuttujat ovat kuitenkin rauhallisempaa väkeä kuin esimerkiksi ne Euroopan uskonsodissa raaistuneet USA:n siirtolaiset, jotka intiaanisodissa kylvivät kuolemaa maan valloituksessa alkuasukkailta.

Näin sai alkunsa tämä "maailman dynaamisin talous", jonka lonkerot ulottuvat jo maailman joka kolkkaan. Huipentumana tässä ryöstopolitiikassa oli USA:n korkeimman oikeuden päätös vuonna 1883, että intiaanit on luokiteltava ulkomaalaisiksi!

Kerrotaan, että suomalaiset Delawareen Ruotsista pakkosiirretyt
uudisasukkaat tekivät turkkiskauppansa kaikessa rauhassa saunanlauteilla. Ei muuta kuin uus-suomalaiset ja alkuasukkaat saunanlauteille niin ei pakkanenkaan liiaksi pure arktisessa pimeydessä; jaksaa myös paremmin siivota ja kattiloita pestä.

karilampinen: Kun tarpeeksi

karilampinen: Kun tarpeeksi kerätään kaikenkarvaista porukkaa nurkkiin, niin lopputulos on, että jossakin vaiheessa kaikki alkavat tappelemaan kaikkien kanssa.

* Tai sitten kulttuuri muuttuu siten, että on ruvettava sietämään toinen toisiaan. Savolaiset ovat joustavin heimo, joiden elinpiiri ulottuu Keski-Pohjanmaalta Savoon ja Karjalaan. Toisen maailmansodan tulos pakotti varsinaissuomalaiset ja hämäläiset sietämään karjalaisia.

karilampinen: Tästä on hyvänä esimerkkinä entinen Jugoslavia, joka koostui seitsemästä eri etnisestä ryhmästä.

* Muslimit ovat kääntyneitä serbejä, kroaatit ovat katolisia, kielet voivat muistuttaa toisiaan ja kansat ovat tulleet alueelle joskus 500-700-luvuilla.

karilampinen: Siellähän on kärhämöity maailman sivu ja aloitettu mm. ensimmäinen maailmansota.

* Bosniassa ei tehty muuta kuin ammuttu yksi itävallansaksalainen. Itävalta-Unkari, Venäjä ja Saksa viimeistelivät sodan alkoituksen.

Jos Yhdysvaltoihin

Jos Yhdysvaltoihin 1800-luvun alussa muuttaneet ihmiset olisivat olleet samanlaista porukkaa kuin Suomeen on viimeisten 15 vuoden aikana tullut (ja tulee edelleen), maailmassa olisi Afrikan lisäksi toinenkin maanosa, jolle leimallista olisivat köyhyys, sodat ja nälänhätä.

Jos Suomi olisi liittynyt

Jos Suomi olisi liittynyt täysjäseneksi Neuvostoliittoon vaikkapa joulukuussa 1939 tai Viron. Liettuan ja Latvian tapaan elokuussa 1940, olisi Suomi monikulttuurisempi ja valmiimpi vastaanottamaan siirtolaisia.

Nuo kymmenen miljoonaa

Nuo kymmenen miljoonaa eivät ole mikään vitsi. Ne muuttuvat todeksi alkaneella vuosisadalla, jos ilmastopaneelin laskelmat pitävät paikkansa. Mitkään poliittiset päätökset eivät voi estää ilmaston lämpenemistä, jos se on lämmetäkseen. Itämeren pohjoisrantojen olosuhteet muuttuvat vastaamaan nykyisiä etelärantoja. Silloin ei enää tarvitse kysellä, miten muuttajia voitaisiin houkutella.
Viisainta olisi varautua tulevaan. Kymmenen miljoonan ihmisen muutto vuosisadassa ei ole mikään pikku juttu. Se tarkoittaa keskimäärin satatuhatta vuodessa. Etelä- Suomeen tuo joukko sopii helposti. Pääkaupunkiseudulla on jo nykyisin yli miljoona. Rakennusurakka on tietysti valtava, mutta ei se jää nykyisten suomalaisten harteille. Tulijat tekevät elämänsä itse, jos heille annetaan siihen mahdollisuus. Alkuperäisväestö joutuu kyllä muuttamaan elintapojaan, mutta sille ei voi mitään. Havumetsien miesten täytyy siirtyä pohjoiseen havumetsien mukana.

Kasvihuoneilmiö luo

Kasvihuoneilmiö luo edellytykset Siperian ja Alaskan asuttamiselle. Maailmassa on toki tilaa etelän kansoille. Suomalaisetkin asuivat jääkaudella vielä Ukrainassa.

Alkuperäisväestö joutuu

Alkuperäisväestö joutuu kyllä muuttamaan elintapojaan, mutta sille ei voi mitään. Havumetsien miesten täytyy siirtyä pohjoiseen havumetsien mukana.
PVi

-----------------------

Kyllä joutuu maahanmuuttajatkin muuttamaan elintapojaan; on kyettävä lukemaan Tuntematon sotilas alkukielllä, tyhjennettävä kossupullo yhdellä istunnolla ja opittava kiroilemaan niin p--------sti. Kun kaiken tämän taitaa on jo kohtuullisesti sopetunut katajaiseen kansaan.

Suomeen ei todellakaan ole

Suomeen ei todellakaan ole korkeampien sosiaaliavustusten ja korkeiden verojen takia tulossa maahanmuuttajia, jotka olisivat valmiit rakentamaan tätä yhteiskuntaa vauraammaksi. Korkea verotusaste ei houkuttele osaavia ihmisiä, kun taas korkeat sosiaalituet houkuttelevat nimenomaan osaamattomia ihmisiä elämään erinäisillä tuilla. Olisi aivan eri asia, mikäli tänne saataisiin esimerkiksi etnisiä ruotsalaisia tai japanilaisia, jotka tunnetusti ovat fiksua ja aikaansaapaa porukkaa.

Tosiasia on, että suurimmat siirtoilaistulvat tulevat lähinnä kolmansista maista. Monikulttuurisuuskokeilu ei ole onnistunut yhdessäkään läntisen Euroopan maassa. Vai haluaako Relander tänne Hollannin, Belgian, Ranskan, Iso-Britannian tai Ruotsin kaltaisen tilanteen? Jengiraiskauksia, ghettoja, palavia autoja, moskeijoita, joissa imaamit saarnaavat vihaa kantaväestöä kohtaan..

Haluan vielä toistaa, että

Haluan vielä toistaa, että teollisuusmaitten väestön syntyvyys on alle väestön uusiutumisarvon, joka on 2,1 lasta/nainen.

Suomessa syntyvyys on 1,8 lasta/nainen, mutta muun EU:n naiset suostuvat synnyttämään vähemmän. Esim Italiatar tekee 1,25 lasta.

Tämä on käänteinen korkoa korolle kaava, joka kertoo, että nykyiset Eurooppalaiset katoavat historian roskatynnöriin varsin lyhyessä ajassa. Suomalaiset tosin viivyttelevät, mutta tynnöriin menemme mekin.

Kun jo tapahtuva muuttoliike huomioidaan, Eurooppa on asujaimistoltaan jo sadassa vuodessa täysin toinen kuin tänään.

Verratkaamme Yhdysvaltoja, jossa sama kehitys tapahtuu.
Maa muuttuu Espanjankieliseksi ja väestöksi siirtyy Etelä- ja Keski-Ameriikan väestö.

Jo n 2030 puhuu Espanjaa 25 % Yhdysvaltain asukkaista äidinkielenään.

Eurooppalainen aggressio jäi viime vuosisadalle, mutta Yhdysvaltain yritykset maailmanherruuteen yhä jatkuvat. Tosin syynä on öljy, kuten Greenspan asian juuri julkaisi kirjassaan.

Kiina ja Aasia ovat huominen.
Kuka jää kaipaamaan riitaisaa valkoihoista.

10.000.000 maahanmuuttajaa

10.000.000 maahanmuuttajaa ja artikkeli! Vaikea uskoa, etta Jukka Relander on talta planeetalta.

"Kärkevin esimerkki löytyy

"Kärkevin esimerkki löytyy Yhdysvalloista, jossa yksi välittäjä tekee vuoden aikana kolmet neljät kaupat. Varsinaiseen ”työhön” kuluu murto-osa työajasta. Kaikki muu aika kuluu asiakashankinnassa eli taistelussa myyntikohteista toisten välittäjien kanssa. Yleisen järjen näkökulmasta se on aivan turhaa työtä, vaikka se onkin yksittäisen välittäjän selviytymisen kannalta välttämätöntä."

Hyvä Jukka Relander Sinun

Hyvä Jukka Relander

Sinun on turha edes aloittaa tästä aiheesta keskustelua, koska kaikki tietävät, että olit keväällä ksenofiliaa ja kulttuuriradikalismia edustavan Vihreiden listalla. Sinulta ei voi siis tästä aiheesta odottaa tippaakaan objektiivisuutta. Miksi se on aina niin, että sinunkaltaisesi "historioitsijat" heittäytyvät aina tyhmiksi, kun kysymyksessä on maahanmuutto. Miksi et kolumnissa mainitse monikulttuurisuuden epäonnistumista joka ikisessä Euroopan maassa ja oikeistopopulististen puolueiden esiinmarssia. Sveitsissä Sveitsin kansanpuolue sai vaaleissa lokakuussa 29% ja Tanskan kansanpuolue pari viikkoa sitten 14% juuri monikulttuurin kritisoinnilla.Vastaapa tähän miksi asiat ovat näin. Eikä vastaukseksi kelpaa väestön leimaaminen "rasisteiksi".

Aikamoista tuubaa tuli nyt

Aikamoista tuubaa tuli nyt kyllä Relanderin pojulta!

"Maahanmuuton

"Maahanmuuton sallimisessa/torjumisessa on lopultakin kyse arvovalinnoista. Haluammeko monikulttuurisen vai homogeenisen yhteiskunnan, siedämmekö eri rotuja vai vaadimmeko valkoista?"

Syistä, joita muut ovat tuoneet esiin ylempänä, toteaisin, ettei pitkälle viedyssä heterogeenisyydessä ja dynaamisuudessa ole kansalaisten jokapäiväisen elämän kannalta mitään kauhean kannatettavaa. Ennustettava ja turvallinen arkielämä sopusoinnussa muiden kanssa vie voiton. Tämän voi todeta empiirisesti, ja nyt entinen monikultturistitutkijakin on tieteellisesti havainnut suuren diversiteetin laskevan elämänlaatua ja ihmisten luottamusta toisiinsa (valitettavasti en muista tutkijan nimeä, mutta joku toinen lukija muistanee. Tästä on ollut juttua jopa Hesarissa). Järkeenkäypääkin se on: mikäli ihmisillä on suunnilleen samanlainen käsitys yhteisistä pelisäännöistä, arvoista, ja hyväksyttävistä elämäntavoista, ei tarvitse jatkuvasti pelätä tai tulla väärinymmärretyksi.

Kylläpäs nyt ekovihreä

Kylläpäs nyt ekovihreä äärivasemmistolainen (suora lainaus Relanderin blogista: "Huomasin, että minulla on usein enemmän yhteistä kommunistien ja kokoomuslaisten kanssa kuin SDP:n") on alkanut kovin provosoimaan! Relander on saanut sijoitettua samaan virkkeeseen sanat ´monikulttuuri´ ja ´rotu´. Kovaa tekstiä.
Uusisuomi.fi:n kaikista 36:sta kolumnistista Relander nousee esiin suurena haihattelijana. Vaan ainahan tarvitaan poikkeus joka vahvistaa säännön.

Voisiko joku mainita, missä

Voisiko joku mainita, missä ne kommunistit oikein ovat nyky-Suomessa? Vasemmistoliitossakin on vain lähinnä ylipainoisen ja asemaansa tyytyväisen sosialidemokraatin näköisiä tovereita. Vihreässä liitossa tosin voi olla muutama SKP:n vähemmistöön kuulunut, mutta niin taitaa olla Svenska folkpartietissakin, joka on kuuluisa vapaamielisyydestään.

Olen hyvin otettu saamastani

Olen hyvin otettu saamastani suosiosta.

Lukekaa nyt kuitenkin muutakin kuin otsikko, ennen kuin kommentoitte lisää :)

Relander lataa jälleen

Relander lataa jälleen pöytään doktriinin mukaisen perus setin 1800-luvun Yhdysvalloista ja ekonomisteista.

Relander ei ole ilmeisesti perehtynyt sosiaaliturvan eroihin 1800-luvun USA:ssa ja 2000-luvun Suomessa. Toki relanderilaiset tietenkin sanovat, että sosiaaliturvalla ja verotuksella ei ole mitään tekemistä maahanmuuton kanssa, vaan ainoastaan suomalaisten rasismilla.

En tiedä onko Relander ja ne kuuluisat ekonomit koskaan kuulleet Maailman pankista ja Doing Business –listasta. Sen mukaan Suomi on verotuksen osalla sijalla 83 ja työllistämisen helppoudessa/kannattavuudessa sijalla 127.

Minusta tuntuu, että Relander ja suomalaiset ekonomistit eivät ole kuulleet mainitusta listasta koska lehdissä esim. Jäntti ja Niemeläinen (oikein rohvessoreja) väittävät, että verotuksella ei ole vaikutusta työn tarjontaan ja, että veroja ei kannata laskea eikä kannustinloukkuja purkaa koska työllisyys ei kuulemma parane.

Eikö Relander asia ole niin, että sinun ja niiden ekonomistien kannattaisi keskittyä miettimään Suomen sijoituksia Doing Business –listalla eikä jatkaa monomaanista hokemista monikulttuurista ja rasismista.

Ymmärrän kyllä, jos et

Ymmärrän kyllä, jos et halua julkaista linkkiä, mutta jos ei muuta niin ihan vaan sinulle Jukka tiedoksi, että väsäsin tuosta kommentistani vähän perinpohjaisemman ja himpun verran hauskemman version:
http://www.uutiskynnys.fi/mielipide/2007/10_milj_h...

Suomen tulevaisuus lienee

Niin muuten.. mistä luku 10

Niin muuten.. mistä luku 10 miljoonaa tulee?

Minäkin ihmettelin mistä

Minäkin ihmettelin mistä tuo luku 10.000.000 tulee ja mitä se tässä yhteydessä tarkoittaa.

Relander: "Lukekaa nyt kuitenkin muutakin kuin otsikko, ennen kuin kommentoitte lisää :)"

Luettu on. En varmaan muuten olisi tullut lukeneeksi, mutta kun näin nimesi ja kuvasi jutun yhteydessä, oli pakko tarkistaa "minkälaista paskaa tälläkertaa". Ja sitähän se taas oli. Parasta näissä maahanmuuttoa koskevissa kirjoituksissasi ovat niiden kommenttiosastot täällä ja muualla internetissä.

Relander - tyylilleen

Relander - tyylilleen ominaisesti - sivuuttaa tyystin kaiken uuden informaation ja eriävät mielipiteet. Esimerkiksi oma, täysin asiallinen mielipiteeni jäi julkaisematta, oletettavasti monien muiden mukana.

Tämä on harmi, koska se kertoo siitä, että tarkoitus ei ole herättää keskustelua vaan ainoastaan julistaa oma mielipide asiasta ja luikkia sen jälkeen pusikkoon piiloon..

Heitetäänpä keskustelun jatkoksi eräs väite: 10 vuoden kuluttua maahanmuuttoon kohdistuva kritiikitön trendiajattelu on kadonnut ja ihmetellään enemmän sitä, millä työllistää, integroida ja sopeuttaa kaikki Suomeen tulleet. Ja jokainen julistaa kuorossa omaa maahanmuuttokriittisyyttään.

Relander - tyylilleen

Relander - tyylilleen ominaisesti - sivuuttaa tyystin kaiken uuden informaation ja eriävät mielipiteet.

Relanderin kontribuutiosta maahanmuuttokeskusteluun tulee mieleen pulun kontribuutio shakkipeliin.

Mielenkiintoisin kommenti

Mielenkiintoisin kommenti blogissa oli "jos yhdysvalloissa olisi suhtauduttu maahanmuuttoon samalla tavoin kuin nykyisessä suomessa, maailman dynaamisiin talous olisi jäänyt kehittymättä ja väkiluku olisi korkeintaan nykyisen norja tasoa."

Tämä on erittäin mielenkiintoista kuulla vihreän puolueen edustajan suusta; heidänhän pitäisi olla jotenkin humanismiin ja varsinkin ekologiaan orientoituneita.

Tietääkö Relander, että Amerikassa asui jo ennen maahanmuuttajien invaasiota paljon enemmän alkuperäisväestöä kuin nykyisessä Norjassa... ai niin mutta nehän on niitä ali-ihmisiä joita ei lasketa, ainakaan vihreän puolueen edustajan silmissä?

Wanhahko kansansananlasku

Wanhahko kansansananlasku tietää kertoa, että Vihreät - De Grönä on kuin vesimeloni: vihreä kyllä päältä, mutta punainen sisältä. Ylipäätään muuttoliike on kaukana ympäristöystävällisyydestä ja etenkin pienen ekologisen jalan jäljen etelästä kohti suuremman jalanjäljen pohjoista. Virheät - De Röda jatkaa ristiretkeään länsimaista yhteiskuntaa vastaan, siinä ei ole mitään uutta.

Relanderin hyvää avausta

Relanderin hyvää avausta voi jatkaa. Ajatus että tämänhetkinen työllisyysaste olisi lähtökohta sen ajattelemiselle miltä Suomen maan tulisi näyttää vaikkapa viidenkymmenen vuoden päästä on totaalisen absurdi. Entäpä jos viisikymmentä vuotta sitten olisi todettu että koska maassa on työttymyyttä (oli sitä silloin tai ei), väkiluvun kasvaminen täytyy välittömästi pysäyttää sillä lisää ihmisiä merkitsee lisää työttömyyttä? Entä pitäisikö meidän nyt ajatella että koska maassa on työttömyyttä, väestömäärää on alettava päättäväisesti pienentämään?

Maahanmuuttoa koskevia mielipiteitä lukiessa silmään pistää heti muutama asia:

Parhaat

Parhaat neuvot

Maahanmuuttokysymyksissä paras taho antamaan neuvoa ovat Amerikan alkuperäiskansat.

henkaipan, Asenteesi on

henkaipan,

Asenteesi on kummallisen leimaava ja halveksiva. Suomalaiset ovat mielestäsi surkeaa, eristäytyvää kanssa, joka ryyppää joka viikonloppu ja kuvittelee olevansa onnellinen. Saat toki vapaasti ajatella näin.

Mutta jos suurin osa suomalaisista kuitenkin viihtyy täällä, niin kaikkihan on hyvin! Ehkä juuri sinun pitäisi muuttaa ulkomaille, eikä väkisin vääntää suomalaisia sellaiseen muottiin, kuin haluaisit heidän olevan.

Ehkä onkin niin päin, että monikulttuurinen ihannekuva perustuu tietämättömyyteen - ei olla koskaan käyty ulkomailla katsomassa, kuinka se monikulttuurisuus siellä toimii. Pieni vihje: ei se toimi.

Yksi asia joka muuten aina unohtuu on se, että usein yhtä maahanmuuttavaa työntekijää kohti saadaan useita elätettäviä. Tämä pätee varsinkin silloin, kun tulijat ovat peräisin Afrikasta tai arabimaista. Tällaisessa tapauksessa maahanmuutto ainoastaan pahentaa sosiaalipoliittisia ongelmia - ei suinkaan ratkaise niitä.

"Asenteesi on kummallisen

"Asenteesi on kummallisen leimaava ja halveksiva. Suomalaiset ovat mielestäsi surkeaa, eristäytyvää kanssa, joka ryyppää joka viikonloppu ja kuvittelee olevansa onnellinen. Saat toki vapaasti ajatella näin."

Hmmm, sen toteaminen että Suomen asukastiheys on eurooppalaisittain suunnilleen Siperian luokkaa (jos hieman kärjistetään), että suomalaiset todellakin ryyppäävät keskimäärin rajusti, ja että Suomi on itsemurhatilastojen kärjessä on ei ole nähdäkseni sen leimaavampaa tai halveksivampaa kuin minkä hyvänsä kiistämättömän faktan ääneen sanominen. Ja lienet samaa mieltä ettei sen sanominen ettei Suomi ole kaikessa paratiisi ole sen sanomista että Suomi on maanpäällinen helvetti.

"Ehkä juuri sinun pitäisi muuttaa ulkomaille, eikä väkisin vääntää suomalaisia sellaiseen muottiin, kuin haluaisit heidän olevan."

Yksi intiaanipäällikkö

Yksi intiaanipäällikkö totesi hävittyään yhdysvaltalaisille, että heillä siirtolaispolitiikka oli aivan liian vapaamielistä.

Kuten monet ovat tällä

Kuten monet ovat tällä palstalla jo todenneet kansojen sulatusuunit eivät toimi. On vastuutonta ottaa lyhyen ajan talousetujen nimissä maahan merkittäviä määriä ihmisiä muista kulttuureista. Monet nykyisetkään maassa olevat vähemmistöt eivät aio sulautua valtaväestöön, eikä omaksua tai edes hyväksyä sen tapoja ja kulttuuria.

Romanitkaan eivät ole sulautuneet, vaikka osaavat sentään kielen. Heitä on kaikeksi onneksi niin vähän, että maan talous ja kulttuuri kestävät heidät.

Meidän on hoidettava itse omat ongelmamme, eikä pidä ottaa muita tekemään halveksittuja ja huonopalkkaisia töitä. On parasta auttaa huono-osaisia heidän omissa maissaan, eikä siirtää heitä ongelmineen tänne. Tämä on parasta politiikkaa kummankin osapuolen kannalta.

"1. Suomalaisen kansallisen

"1. Suomalaisen kansallisen mielikuvituksen oleellinen osa on se että välttämättömyydestä on kuviteltu hyve ja lopulta lottovoitto. Meitä on vähän, me asumme kaukana toisistamme, me ryyppäämme joka viikko yksinäisyyteemme ja me ajaudumme epätoivossamme itsemurhiin maailmanennätystiheydellä."

"Suomalaiset ovat kaikesta

"Suomalaiset ovat kaikesta huolimatta tutkimusten mukaan onnellisia. Olemme vakaa demokratia, jossa kunnioitetaan ihmisoikeuksia, jossa naisilla on tasa-arvo ja jossa on vielä jäljellä puhdasta luontoa."

Sen sanominen että Suomessa jokin on huonosti ei toki tarkoita että Suomessa kaikki olisi huonosti. Monet asiat Suomessa ovat tietenkin erinomaisesti. Minusta yksiselitteisesti huonoa on muunmuassa harva asutus, etäisyydet ja niistä jotakuinkin väistämättä seuraava yksinäisyys. Esimerkiksi siltä kannalta huomattavasti suurempi väkiluku olisi parempi. Mitä tälle asialle olisi tehtävissä, jos mitään, on kokonaan toinen juttu.

henkaipan: "Suomalainen on kuitenkin varma siitä että mitä vähemmän ihmisiä ja mitä kauempana toisistaan, sen parempaa on elämä. Koska muissa maissa nurkat vilisevät naapureita, elämän täytyy olla siellä kauheaa."

lottaroti: "Minä olen tuosta täysin varma omalla kohdallani, ja niin on moni muukin suomalainen."

Ensiksi eivät ne Amerikan

Ensiksi eivät ne Amerikan natiivit olleet niin älyttömän ekologisia..
esim. Shepard Krech, The ecological Indian: Myth and History

Jos kehitys olisi jatkunut ei tiedä mikälainen yhteiskunta olisi siitä tullut.

Yhdysvaltoja voi arvostella vapaasti mutta siellä luotiin mielestäni oikeasti vapaa maa. Miksi se on nyt tullut on sitten aivan eri juttu. Ihmiset myös helposti unohtavat, että sieltä on tultu kyllä aina auttamaan Eurooppaa hädässä.

Asiaan sitten, Suomessa pystyisi ja pitäisi olla enemmän ihmisiä ei liikaa mutta enemmän. En oikein ymmärrä mikä ihmisiä niin paljon pelottaa maahanmuutossa ehkä pikku vivahde ulkomaalaisuutta tekisi hyvää tälle maalle. Uusia mahdollisuuksia, työpaikkoja ja rahaa.

"Minusta yksiselitteisesti

"Minusta yksiselitteisesti huonoa on muunmuassa harva asutus, etäisyydet ja niistä jotakuinkin väistämättä seuraava yksinäisyys. Esimerkiksi siltä kannalta huomattavasti suurempi väkiluku olisi parempi. "

Sinusta on. Suuri osa suomalaisista haluaa juuri oma rauhaa ja tilaa. Itse syntyperäisenä helsinkiläisenä muutin 33 vuoden siellä asumisen jälkeen korpeen kissan kanssa. Täällä on enemmän yhteisöllisyyttä kuin Stadissa koskaan vaikka ihmisiä on vähemmän. Minä ainakin nautin luonnosta ympärillä, neonvalojen poissaolosta ja kaikesta siitä mitä "lyhyet etäisyydet" tuovat tullessaan.

Maapallollako pitäisi olla enemmän ihmisiä, ettemme olisi yksinäisiä? Onko tässä mitään järkeä, ja ennenkaikkea, näyttääkö liikakansoituksen aikana siltä, että yksinäisiä olisi nyt ähemmän kuin 50 vuotta sitten? Miten voisivat luonto ja eläimet maapallolla jossa ei olisi etäisyyksiä?

Mitä tulee Relanderin kolumniin, niin mies kannattaa kokonaisen kansan ja kulttuurin hävittämistä maahanmuutolla ja tulisi laittaa sanomisistaan vastuuseen.

"Minusta yksiselitteisesti

"Minusta yksiselitteisesti huonoa on muunmuassa harva asutus, etäisyydet ja niistä jotakuinkin väistämättä seuraava yksinäisyys."

No, tästä olemme sitten eri mieltä. Yksinäisyys ei ole hyvä asia, mutta yksityisyys ja mahdollisuus siihen on.

"Kaikesta päätellen et kuitenkaan luopunut suomalaisisia ominaispiirteistäsi ulkomaillakaan vaan nimenomaan edustit siellä omalta osaltasi 'monikulttuurisuutta'."

Ehkä tässä on kyse siitä, että miellämme eri tavalla sanan "monikulttuurisuus". Mielestäni monokulttuurisessa yhteiskunnassa (omassa tapauksessani kyse oli Itävallasta) voi hyvinkin toteuttaa omaa kulttuuriaan, mutta valtakulttuurin ehdoilla. Mielestäni monikulttuuriseen ideologiaan sitoutunut valtio yrittää hävittää oman erityisluonteensa ja muokata itseään niin, että tulijoiden ei tarvitse sopeutua. Itävalta oli omasta näkökulmastani hyvässä ja pahassa hyvin omaleimainen pieni maa, enkä ikinä olisi halunnut sen yrittävän muuttaa itseään minun kulttuurini takia.

"On epäilemättä paljolti postmodernin liberaalin vasemmiston vika että 'monikulttuurisuus' mielletään tällä hetkellä pellossaelämiseksi ja kaikki-käy-hällävälismiksi."

Ehkä emme loppujen lopuksi olekaan niin eri mieltä. Sitä suuremmalla syyllä asiasta pitäisi keskustella avoimesti. Mitä on suomalaisuus, mitä haluamme sen olevan? Mistä pidetään kiinni viimeiseen saakka, ketkä saavat tulla asumaan kanssamme ja mihin heidän pitää sitoutua?

"Mitä on suomalaisuus,

"Mitä on suomalaisuus, mitä haluamme sen olevan? Mistä pidetään kiinni viimeiseen saakka, ketkä saavat tulla asumaan kanssamme ja mihin heidän pitää sitoutua?"

Tämä on ilman muuta tärkeä keskustelun aihe. Siitä keskustellessa täytyy kuitenkin pitää pää kylmänä ja sydän paikallaan. Kun katsotaan vain reilut 150 vuotta taaksepäin tämän maan historiaan niin mieleen palautuu että se mitä on 'suomalaisuus' on kaikkea muuta kuin itsestään selvä asia. 'Suomalaisuus' on, kuten hyvin tiedetään, alun perin pitkälti artifakti joka kansallisromantiikan aikaan tietoisesti luotiin. Samalla tavalla kuin silloin luotiin suomalaisuus, se voidaan muokata ja uudelleenluoda nytkin.

Hoito ja hoivatarve tulee

Hoito ja hoivatarve tulee pikapuoliin voimakkaasti kasvamaan suurten ikäluokkien eläköityessä. Siinä joukossa on paljon autoilijoita, joitten liikkumiskyky on autokautena heikentynyt. Se tarkoittaa liikkumisen jatkumista lähinnä pyörätuolilla.

Tästä vanhusvyörystä ei sitten helpolla päästä eroon, sillä paitsi elinikä kasvaa jatkuvasti, niin suuret ikäluokat jatkuvat parikymmentä vuotta, niin, että tuon ajan ne olivat yli 80 000 syntymää/v. Vertailuna viime vuosi jäi alle 60 000 lasta.

Jos puhuttua työvoimapulaa ei ole eikä tule, pärjätään omillamme. Jos pulaa ilmene, niin voitaisiinko ajatella työvoimaa otettavaksi Venäjältä tai muista vastaavista maista.

Venäläiset siksi, että asuvat samoilla leveysasteilla ja ovat oppineet talven. Muistuttavat myös ulkonäöltään Suomalaisia, joten väriagressiot jäävät syntymättä.

Tällä hetkellä

Tällä hetkellä afrikkalaiset pyrkivät siirtymään läntisiin teollisuusmaihin ominvoimin pakoon nälänhätää, sotia ja diktatuureja.

Suurin määrin heitä vielä saatavuotta sitten tuotettiin orjina mm Yhdysvaltoihin ja edelleenkin suuri osa heistämuodostaa amerikkalaisen yhteiskunnan alimman kerroksen-todennäköisesti rasismin tai ainakin piilorasissmin vuosi.

Myös vankiloiden miljoonapäisestä joukosta he uskoakseni muodostavat suurimman osan-ehkä köyhyyden seurauksena.

Maahan muutajien

Maahan muutajien määärä.
Hyvä kirjoitus. pitää ottaa huomioon myös lieve ilmiöt jotka tulevat suuresta maahanmuutto määristä.
Ensinkin jos maaham muutajia tulee Suomeen määrät mitä ollaan puhuttu tulee kultuuriristiriitoja , ensiksi pitsi suomalaset työttömat ja työnatajat saada tietoa tosistaan, millä konstilla?

Seuraavaksi maahanmuutajien kotouttaminen olisi hyvä asia. Kun olen seurannnut Vietnamilasten työmoraalia , jotka haetiin Suomeen ensimäsenä käy kateeksi siinä olisi suomalisilla oppmista. Mutta seuraava sukuplovi heistä aihetti jo ongelmia vaikka 1990 luvulla ei tiedoitsvälinee puhuneet asiosta. Niin myös seuraava aalto joka tuli Suomeen en viitisi mainita rotua erikseen, he aihettivat jo harmia tulesaan tähän maahan, mutta heistäkään ei puhuttu tidotusvälinessä. Kyllä maahnmuutajia saa tulla kunhan he oppivat elämää Suomen lakien mukaan eli maassa maan tavalla. Ei mitään ongelmia jos he tekevät töitä ja maksavat veroja.
Karkotusista olen samaa mieltä ok, mutta karkotuset pitäsivät koskea myös rikollisia maahanmuutajia joilla on jo Suomenkasalasuu eil sukupuoleen katsomaata avioliito ei sai hankaloitaa karkoitusta vaikka avioliittto olisi somittu jo enene kiinijääntiä, vaikka avioliito yleensä solmitaan juuri enen oikedenkäyniä,että heitä ei krkoteta.

Maahanmuuton ongelma on se,

Maahanmuuton ongelma on se, että uuden tulokkaan vatsa sopeutuu nopesti rukiiseen leipään, mutta "pää" on pitkään entisessä kotimaassa. Ts sopeutuminen etnisesti on pitkä prosessi eikä sitä voida millään pakkokeinoilla nopeuttaa. Eikä tarvitse hakea todistetta kovinkaan kaukaa. Ketkäpäs muut kuin ruotsinsuomalaiset kansoittavat suomenlaivat kesäkuukausina.

Maahanmuuttajien kolmas sukupolvi ehkä jo tuntee olonsa kotoiseksi eikä näe tarvetta hakeutua isiensä maille. Jos halutaan hakea esimerkki kauempaa, niin USA:n tumma väestö kyllä kantaa
noin runsaan sadan vuoden kuluttua orjuutuksesta , kansallislippua ylpeänä - mutta afroamerikkalaisina!

Pahantahtoiset trendipellet

Pahantahtoiset trendipellet ovat aina ajamassa jotain järjenvastaista hanketta. Komminismi ei ole tällä hetkellä kovinkaan muodikasta, mutta monikulttuurisuus on.
Monikulttuurillisuudella vain on taipumis kehittyä monokulttuurillisuudeksi ja niitä sekoitettuja värejä ei sitten enää saadakkaan erilleen, vaan kaikki on samaa harmaanruskeaa massaa.

"Maahanmuuttajien kolmas

"Maahanmuuttajien kolmas sukupolvi ehkä jo tuntee olonsa kotoiseksi eikä näe tarvetta hakeutua isiensä maille. "

No jaa. Itse asiassa Pariisin autonpolttajaisissa oli nimenomaan kyse kolmannen ja neljännen sukupolven kolmansista maista tulleista maahanmuuttajista. Samoin oli asian laita lähinaapurimme Ruotsin Malmön ja Göteborgin "nuoriso"mellakoissa, myös Iso-Britanniassa kiinni saadut muslimiterroristiepäillyt ovat myös maassa syntyneitä, töissä olevia ja iso osa jopa korkekoulutettuja henkilöitä. Saksassa monet nuoret turkkilaiset vihaavat kantaväestöä ja kuormittavat sankoin joukoin rikostilastoja. Ja niin edelleen..

Näyttääkin siltä, että tietyissä kansanryhmissä sopeutumisen aste jopa huononee, mitä pidemmälle sukupolvissa mennään eteenpäin. Sopeutuminen ei todellakaan ole mikään automaatio, vaikka niin olisi helppo ja mukava ajatellakin. Tässä sopeutumiskeskustelussa täytyy nostaa kylmästi esiin. se, että jotkut kansanryhmät sopeutuvat pääsääntöisesti loistavasti ja jotkut eivät sitten millään. En ala tässä eritellä, mitä kansanryhmiä tarkoitan, sen voi jokainen todeta omien kokemustensa pohjalta ja päätellä tykönään.

Tästä aiheesta on

Tästä aiheesta on kirjoitettu varsin ansiokas kirja, joka valaisee nimenomaan tätä problematiikkaa.
Benjamin R. Barber: Jihad vs. McWorld
(en kerro kustantajaa, jotta ei syytettäisi markkinoinnista)

Suosittelen.

Itse asiassa Pariisin

Itse asiassa Pariisin autonpolttajaisissa oli nimenomaan kyse kolmannen ja neljännen sukupolven kolmansista maista tulleista maahanmuuttajista. ( oksanenjuha)

----------
Miinkä olettaisit olevan syynä mellakoihin? Mistä on peräisin tietosi sukupolvesta ?

Saksassa monet nuoret turkkilaiset vihaavat kantaväestöä ja kuormittavat sankoin joukoin rikostilastoja.

---------

Mistä arvelisit tämän johtuvan?

Tässä sopeutumiskeskustelussa täytyy nostaa kylmästi esiin. se, että jotkut kansanryhmät sopeutuvat pääsääntöisesti loistavasti ja jotkut eivät sitten millään.

----------

Mihin perustuu tämä väite?

En ala tässä eritellä, mitä kansanryhmiä tarkoitan, sen voi jokainen todeta omien kokemustensa pohjalta ja päätellä tykönään.

----------
Olisi kuitenkin mielenkiintoista tietää mitä kansanryhmiä tarkoitat ja millä perusteella

Ihmetyttää miten Relander

Ihmetyttää miten Relander viitsii kirjoittaa tuollaista (lievästi sanottuna) sontaa, asiasta mistä ei mitään ymmärrä. Toisaalta huomioiden piirit joissa herra liikkuu, se on varsin ymmärrettävää. Onhan tälläkin toki jonkinlainen viihteellinen arvo, kun aikuista miestä viedään kölin alta, kerta toisensa jälkeen.

Sinulle on nyt esitetty kourallinen hyviä kysymyksiä. Ole mies ja vastaa! Vaikka onhan se tietysti vaikea puhua, kun on "jauhot suussa".

-Keimo

"Ihmetyttää miten Relander

"Ihmetyttää miten Relander viitsii kirjoittaa tuollaista (lievästi sanottuna) sontaa, asiasta mistä ei mitään ymmärrä... Onhan tälläkin toki jonkinlainen viihteellinen arvo, kun aikuista miestä viedään kölin alta, kerta toisensa jälkeen... Vaikka onhan se tietysti vaikea puhua, kun on "jauhot suussa"."

Ja minua ihmetyttää miten kukaan viitsii kirjoittaa tuollaista nakkikioskitason örvellystä julkiseen paikkaan. Mikäli haluat keskustella bloggaajien kanssa, osoita nyt edes minimaalista kunnioitusta heitä kohtaan. Jos sinulle on päivänselvää alusta alkaen että joku ei "mitään ymmärrä", mutta sinä tietenkin ymmärrät, miten ihmeessä kuvittelet että se joku viitsisi sinun kanssasi keskustella?

Oli aiheesta mitä hyvänsä mieltä, se on tärkeä aihe, ja asiallisessa keskusteluissa tärkeistä aiheista rima on aika lailla korkeammalla kuin koulun tupakkapaikan sakinhivutuksessa tai riidan haastamisessa nakkikioskilla.

Sanasta miestä reilusti ja kunnia kolumnisteille silloinkin kun he kirjoittavat kiistanalaisista aiheista.

Kuka

Kuka sanoikaan:

"Kommunistista saa aina kunnon kansallissosialistin, mutta pikkuporvarillisesta sosiaalidemokraatista ei koskaan!"

Kyllä Rellukin vielä järkiintyy maahanmuuttoasioiden suhteen, kunhan saa vain tarpeeksi vakuuttavat faktat pöytäänsä....

"henkaipan: Mikäli haluat

"henkaipan: Mikäli haluat keskustella bloggaajien kanssa, osoita nyt edes minimaalista kunnioitusta heitä kohtaan. Sanasta miestä reilusti ja kunnia kolumnisteille silloinkin kun he kirjoittavat kiistanalaisista aiheista."

Kunnioitusta ei ansaita vielä sillä, että pääsee kirjottamaan blogia jonkun satunnaisen nettijulkaisun sivuille. Siihen tarvitaan muutakin. Jos Relanderin asenne kommentoijia kohtaan on yhtä ylimielistä, kuten yllä nähtiin, niin hän ei yksinkertaisesti ansaitse tuon parempaa kohtelua.

"VHM: Kyllä Rellukin vielä järkiintyy maahanmuuttoasioiden suhteen, kunhan saa vain tarpeeksi vakuuttavat faktat pöytäänsä...."

Tuon päivän minäkin haluaisin nähdä. ;)

-Keimo

Viikon rasistisin lukemani

Viikon rasistisin lukemani kommentti löytyy kyllä tästä ketjusta.

veksi: "Kiina ja Aasia ovat huominen. Kuka jää kaipaamaan riitaisaa valkoihoista."

Todennäköinen kehityssuunta on kyllä surkea. Haluaisin silti kovasti uskoa, että veksi yrittää nyt olla joko ironinen tai melankolisesti kyyninen.

http://www.yle.fi/uutiset/kot

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id75865.ht...

Vihreät haluavat helpottaa kansalaisuuden saamista. Monikulttuurisille kouluille pitää antaa lisää rahaa ja työpaikat pakottaa palkkaamaan maahanmuuttajia. Onhan se ihan loogista; monet suomalaisyritykset eivät palkkaa maahanmuuttajia, koska yritykset eivät halua saada hyvää työvoimaa. Sen sijaan palkataan kaiken maailman alkoholisoituneita suomalaisrasisteja. Yleensähän yritystoiminnan kannalta on äärimmäisen tärkeää, ettei palkata parasta saatavilla olevaa työvoimaa.

Suomesta uusi Amerikka on

Venäläisten mielestä

Venäläisten mielestä suomalaiset olivat noitia (shamaaneja) sekä julmia puukonkäyttäjiä. Tämän lisäksi suomalaiset ovat vinosimiä. yksinkertaisia tsuhnia. Virolaisten mielestä suomalaiset ovat poroja ja norjalaisten mielestä juoppoja tyyliin Pekka ja Toivonen. Etelänmaalaisten mielestä suomalaiset naiset ovat poikkeuksellisen leväperäisiä.

Edes sisäinen muutto ei

Edes sisäinen muutto ei onnistu vaikean asuntopulan vuoksi.
Se taas johtuu osaltaan Aravan lakkauttamisesta.
Aravalaki tuotti paljon myös vuokra-asuntoja.

Näitä kymmeniä miljoonia maahanmuuttajia on mukava pyöritellä, mutta Suomessa on pakko asua ainakin talvella lämmitetyissä sisätiloissa. Sellaisia meillä ei, kaikesta rakentamisesta huolimatta, ole riittävästi nykyisellekkään väestölle.

Kun meillä vielä syntyvyys on edes tuon 1,8, niin mihin tarvitsemme lisää väkeä?

Muutetaan kaikki jonnekkin missä on lämmintä talvella ja aurinko paistaa. Tullaan vasta keväällä takaisin Suomeen.

Alkuperäisväestö

Alkuperäisväestö lappalaiset ajettiin aikoinaan etelästä pohjoiseen. Ettei vain meille kävisi pikkuhiljaa samoin. Kun elinolot maapallolla huononevat saattaa syntyä tarvetta vaikkapa vain Eu-maiden piirissä ihmisten uudelleensijoittelulle. Suomi on harvaan asuttu maa. Meillähän on tilaa. Uskonpa, että Suomeen tullaan tulevaisuudessa kohdistamaan monenmoisia toimenpiteitä (radioaktiivisten jätteiden loppusijoitus, ongelmajätteet ym), pidimmepä siitä tai emme.

Hassua että meillä

Hassua että meillä nähdään maahanmuutto ainoana ratkaisuna väestörakenteen hetkellisiin ongelmiin. Sanon hetkellisiin, koska väestörakenne korjaantuu viimeistään silloin kun suuret ikäluokat siirtyvät taivaallisen orkesterin jäseniksi.

Jos väestönkasvua halutaan, siihen on olemassa luonnollinen tie - lasten synnyttäminen. Meillä ei ole pulaa yksi tai kaksi lasta synnyttävistä naisista, vaan 3-4 lasta synnyttävistä. Asia voidaan korjata esim. myöntämällä iso verohelpotus 3. lapsesta ja neljännestä vielä lisää. Tämän tulisi olla siirrettävissä samassa osoitteessa asuvalle puolisolle ja voisi tietty olla määräaikainen, esim. 10 vuotta. Tämä muodostaisi kannusteen hankkia lapsia, ja kannuste olisi nimenomaan niillä jotka kykenevät heidät myös ruokkimaan (=veroa maksavat kansalaiset). Kun porkkana on riittävän iso, sille löytyy ottajia.

Meillä suomalaisilla on vain yksi maa tällä planeetalla. Kun se on menetetty, kun jäämme vähemmistöksi omassa maassamme, seuraava etappi on Suomen suvun katoaminen. Onko maailma jotenkin rikkaampi ja monikulttuurisempi jos tämä maa on ylikansoitettu pohjoisafrikkalaisilla? Saksalaiset ja hollantilaiset jäävät vähemmistöiksi omissa maissaan tämän vuosisadan puolivälissä ja siltä tieltä ei ole paluuta. Minusta on edesvastuutonta - suorastaan maanpetoksellista - ehdottaa järjestelyitä joissa Suomen kansan olemassaolo joutuisi väistämättä samanlaiseen vaaraan.

Leikitäänpä hiukan

Leikitäänpä hiukan ajatuksella...

Sille Relanderin mainitsemalle kiinteistövälittäjälle voisi antaa toimeksiannon suomen alueiden vaihtamisesta johonkin Afrikan valtion alueeseen.

Diilin pitäisi sisällyttää pykälä väestönvaihdosta, jolla mustat siirtyisivät lennosta tänne veronmaksajiksi ja me valkoiset puolestamme Afrikkaan kehitysapua kinumaan. Sovittaisiin suurpiirteisesti vielä että 0,7 % bkts:ta tippuu tilille, tai muutoin nostaisimme hälämölön YK:ta myöden.

Saarnavaksi omatunnoksi uusille veronmaksajille suomessa, voisi lähettää alkuperäisväestöä edustavan Halosen esitelmöimään globalisaation haasteista. Tietenkin näiden uusien veromaksajien piikkiin.

Hehheh... Mainiota!

Hehheh... Mainiota!

Suhteellisen

Suhteellisen mielenkiintoinen asiaa käsittelevä artikkeli Turun Sanomissa:

http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:100...

Jukka

Jukka Relander:
"Maahanmuuton sallimisessa/torjumisessa on lopultakin kyse arvovalinnoista. Haluammeko monikulttuurisen vai homogeenisen yhteiskunnan, siedämmekö eri rotuja vai vaadimmeko valkoista?

Näitä voi kukin pähkäillä tykönään."

Jokainen, jolla on silmät päässä näkee, että suomessa on erirotuisia enemmän kuin koskaan. En ymmärrä mitä Relander valittaa. Mikä tyydyttää Relanderin etsinyyden nälän? Kuinka paljon afrikkalaisia on tarpeeksi? Jos Relander todella kannattaa etnisesti moninaista maailmaa niin muuton pitäisi tapahtua nimenomaan toiseen suuntaan. Suomalaisia pitäisi rahdata Somaliaan, ei päinvastoin!

juu

Väestö kasvaa kunnes lakkaa kasvamasta. Väestönkasvun loppiminen tuntuu olevan monille painajainen.
Se että joskus sotien jälkeen massatehtailtiin jälkikasvua kostautuu nyt juuri piikin itsensä takia.

Kannattaisi pitää väestön määrä tasaisena, ei nousussa eikä laskussa.

Nyt siis halutaan entistä suurempi nousupiikki

ja entäs sen jälkeen kun taas tulee sama ongelma väestönlaskuongelma vastaan muutaman vuosikymmenen kuluttua.

Täyttä hölmöilyä koska kaikki tietää ettei väestön kasvu voi olla ratkaisu väestönkasvuun. Kukaan vaan ei halua ottaa tälliä omana elinaikanaan vastaan..

Miksei?

Onko taustalla ajatus että kasvu ja hyvinvointi perustuu ihmisten lukumäärään?

Eikös riitä että asiat vaan tehdään eri tavalla siinä vaiheessa kun sopeudutaan väkimäärän laskuun.. eikä siirretä asiaa eteenpäin kasvattamalla väkeä entisestään koska sama on edessä kuitenkin.

Minä olen vakiinnuttamisen kannalla.

Johan sen kertoo aivan terve järki. Maailman väkiluku on kasvanut liian suureksi jo nyt ja seurauksia näkyy.

----

Tälläiset vaan on niin typeriä perusteluja kun me kaikki tiedämme etteivät riidat lähde ihonväristä vaan taistelusta resurseista. Ihmiset (miehet) taistelevat reviiristä, siitä että on tilaa perustaa perhe ja työ että voi ruokkia sen.. noin vanhanaikaisesti pelkistettynä.

"Kuka jää kaipaamaan riitaisaa valkoihoista."

Talous

"Jos Yhdysvalloissa olisi 1800-luvun alussa ajateltu maahanmuuttajista samoin kuin nykyisessä Suomessa, maailman dynaamisin talous olisi jäänyt kehittymättä"

Koskas vihreitä on alkanut talouden dynamiikka tai talouskasvu kiinnostamaan? Ehkä silloin, kun taloutta havaittiin voitavan käyttää helposti kaupiteltavana keppihevosena hallitsemattomalle maahanmuutolle...

Mistä uusi kotimaa Suomalaisille.

Hulluja ei tarvitse kyntää eikä kylvää, heitä on aina vakio-osuus väestöstä. Relander on tästä paljonpuhuva esimerkki. Jatketaan Relanderin linjoilla. Suomeen muuttaa 10-20 milj. maahanmuuttajaa. Suomalaiset, siis loput valkoihoiset joutuvat jättämään maan sisällisodan ja etnisten puhdistusten pakottamana. Kansainvälisen humanitaarisen avun avulla heille järjestetään uusi kotimaa jossain Saharan eteläpuolisessa maassa jonka väestö on kuollut sukupuuttoon vaikka aidsin johdosta. Suomalaiset menestyvät ja vaurastuvat uusilla elinsijoillaan. Sen sijaan tänne muuttanut väestö alkaakin kärsiä kylmästä ja nälästä, puuttuvan työmotivaatíon johdosta.
Aloitetaan uusi kierros mustalaiset ensin ja sitten muukin väestö alkaa seurata entisen kantaväestön jälkiä ja lähtee etsimään leveämpää ja helpompaa elämää Suomalaisten uusilla asuinsijoilla. Jälleen ilmestyy joukko köysien puutteesa irtiolevia jotka aloittavat manipulaation näiden onnettomien auttamiseksi.
Joku kysyi missä oleilevat entiset stalinistikommunistit? Pakko on yhtyä niihin jotka epäleivät heidän löytäneen hiekkalaatikon etelän vihreitten johdossa.

Minkälainen maa Suomi olisi jos

täällä asuisi 20 miljoonaa suomalaista?

Ja lisäksi tietysti laittomat maahanmuuttajat jotka tekisivät pimeästi alipalkalla ne työt joihin ei saada alkuperäisiä asukkaista kuten esim. USAssa ja Saksassa.

Käyttävätkö nämä

Käyttävätkö nämä "toimittajat" nykyään jotain aineita, mitkä vaikuttavat haitallisesti arvostelukykyyn?

Taloustieteen perusteoriat hukassa

Päinvastoin kuin kirjoittaja kirjoittaa niin työn määrä on periaatteessa vakio. Tuottavaa työtä ei voi "synnyttää" lisäämällä väkilukua. Työn määrää voi lisätä vain siinä tapauksessa, että tuotava työväki on huippukoulutettua. Eli laatu ratkaisee, ei määrä. Huippu verotettuun, oudon kieliseen ja syrjäiseen Suomeen tällainen huippukoulutettu työväki ei hakeudu. USA esimerkkinä on ainutlaatuinen, yleensä ottaen väkilukuaan eniten kasvattavat maat ovat kehitysmaita joiden ongelmat vain syvenevät. Suomeen tulevat maahanmuuttajat ovat suurilta osin kouluttamatonta "työvoiman pohjasakkaa". Jos näin jatketaan, voimme varautua Suomen BKT/capita luvun jyrkkään laskuun. Jo muutama 100000 nykyisen tasoista maahanmuuttajaa riittää tähän.

Periaatteessa voi

Lisäämällä palvelusektoria saadaan kouluttamattomatkin töihin. Huippukoulutetut eivät joidenkin kansantaloustieteilijöiden väittämien mukaan kuitenkaan suorasaisesti lisää tuottavuutta. Tässä yhdistyy "pyhä kolminaisuus" eli hinta (paljonko koulutus maksaa), hyöty/osaaminen (eli käyttääkö työ hyväksi koulutusta tai onko koulutus riittävän hyvä) ja palkka eli jos koulutetuille maksetaan "liikaa" heidän osaamisestaan ei tuottavuus juuri lisäänny.

Olen kyllä samaa mieltä, siitä että maa jossa on näin antelias rahansiirto järjestelmä ja sosiaali turva ei hyödy millään tavoin köyhistä ja kouluttamattomista ihmisistä, koska ajattelumme mukaan heidät pitää "integroida", kasvattaa ja kouluttaa mukaan yhteiskuntaan maksamalla heille summia, että istuvat kotona ja tekevät lapsia, kun meidän pitäisi päin vastoin kannustaa menemään mahdollisimman nopeasti töihin, mihin töihin tahansa ja unohtaa liiallinen lapsien tekeminen.

Mitä enemmän köyhemmät luokat lisääntyvät sitä enemmän koko koulutus tulee maksamaan muille. On täysin typerää kannustaa tähän.

Kirjoita uusi kommentti

Haluatko kommenttisi heti julki kaikkien luettavaksi? Rekisteröidy lukijaksi tästä. Rekisteröityminen on ilmaista ja saat tunnukset käyttöösi välittömästi.

Mikäli olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään ennen kommentin lähettämistä.

Kommentointi ei ole mahdollista ilman kirjautumista ajanjaksolla 31.5.-31.8.2010. On mahdollista, että myöskään tämän jälkeen ei kirjautumattomien kommentteja oteta enää vastaan. Sen ratkaisee saamamme lukijapalaute. Lähetä oma mielipiteesi aiheesta täällä.

 
 
 
 

Luetuimmat

Kommentoiduimmat