Uusi Suomi / Näkökulmat Tiistai 9.2.10 Aseta US kotisivuksi

Kai Ekholm: Hei me sensuroidaan!

Hei me sensuroidaan!
Julkaistu: 14.6.2008

Taru Björkmanin teos Suojelua vai suodatusta? Internetin sisällönsuodatus yleisissä kirjastoissa (BTJ Kirjastopalvelu, 2007) on mielestäni kevään tärkein kirja. Se selvittää nettisensuurin tai kauniimmin sanottua verkkosuodatuksen yleisyyttä yleisissä kirjastoissa.

Suodatus voidaan toteuttaa 1) sulkumenetelmällä (estetään käyttäjän pääsy tietyille sivuille tai palveluille), 2) sisällyttämismenetelmällä (käyttäjillä on pääsy ns. valkoisille sivuille) tai 3) sisällön analyysilla.

Oliko yllätys, että kirjastoissa sensuroidaan? Kenen luvalla? Kenen päätöksellä? Kenen ohjelmistoilla? 312 vastanneesta kirjastosta 55:llä oli käytössään jokin suodatinohjelma. Siis 55 kuntaa on päättänyt, että heillä on riittävä asiantuntemus lähteä suodattamaan veronmaksajilta erilaista aineistoa.

Lastensuojelun nimissä järjestelmä on otettu käyttöön monesti kouluviranomaisten tai atk-keskuksen kautta. En halua olla tekopyhä; on selvä, että jos kirjaston koneen taustakuva vaihdetaan päivittäin Pamela Andersoniksi, se alkaa käydä kenen tahansa hermolle.

Sen sijaan olen yhdestä asiasta varma: sensuurilla saavutetut haitat ovat suuremmat kuin sillä saadut edut. En ottaisi omassa kirjastossani kyseistä asiaa edes keskusteluun (tai luottaisi asiaa esittäneen henkilön harkintakykyyn jatkossakaan); kyseinen menettely leimaa koko laitosta. Minusta kirjastoilla on jotakin selitettävänä.

Olemme käyneet asiasta olemattoman vähän keskustelua ja kuvitelleet verkkosensuurin olevan vain amerikkalaisen yhteiskunnan tai Kiinan kaltaisen totalitaristisen maan ongelma.

Suomalaiset poliitikot ovat ajoittain perhepolitiikan nimissä kunnostautuneet keräämään asialla irtopisteitä. Marjo Matikainen on jäänyt historiaan nettisensuurin suosittelemisella, samoin Tanja Karpela-Saarela sekä viimeksi varsin ikävin tuloksin ministeri Suvi Lindén.

En voi sensuurin tutkijana nähdä mitään hyvää sensuurin osittaisessakaan soveltamisessa. En myöskään luota poliitikkoihin tämän syvällisen analyysin tuottajina. Meitä on johdettu harhaan ennenkin.

Björkmanin teos on erinomainen. Se käy läpi erilaiset suodatinohjelmat ja miten ne todella toimivat. Ne sensuroivat kirjaston kävijöiltä mm. Historiallisen yhdistyksen Havis Amandaa käsittelevän esitelmän ”Rietas naisenkuva vai helmi sioille?”, jossa referoitiin vuonna 1908 suihkulähteestä käytyä keskustelua. Myös ilmastonmuutosta käsittelevän Sex grader -kirjan arvostelu blokattiin.

Heikki Poroilan kirjastopamflettia käsittelevä artikkeli Helsingin sanomissa ”Naisten suosikit pääsevät kirjastoon, porno ei” suodatettiin lukijoilta. F-secure-ohjelma suodatti Väestöliiton nuorten nettipalvelun webbisivun, jossa oli otsikko ”Olenko homo, bi vai lesbo?”. Terveyskasvatuksen alalta suodatettiin Healthy Penis –terveysinfosivut.

Tämä on ollut jo pitkään alan seminaarien vakiohauskutusta. Bill Clinton ja Al Gore esitettiin termillä ”couple” ja näin myös Valkoisen talon sivut blokattiin. Samoin kananrintaa sivuavat ruokareseptit. Takavuosien televisiokoomikko Dick van Dyke sisälsi jo kaksi kauheutta.

Kun poliittinen ilmasto ja kielenkäyttö on jo valkopesty kaikesta merkityksestä, olemmeko jo niin välinpitämättömiä kansalaisten oikeuksista, että ohitamme sensuurin läsnäolon olankohautuksella?

Itse en hyväksy tätä, eivät onneksi monet muutkaan. Haluammeko, että Suomi tunnetaan maana, jossa kirjastot sensuroivat nettisisältöä?

Olemmeko jo päättäneet, mihin sensuurin seuraava rajalinja vedetään? Saako työntekijän sähköpostia tutkia millä perusteella tahansa? Saako yksityispostiasi avata? Tunnemmeko esimerkiksi Yhdysvaltain Patriotic Actin todelliset seuraukset?

Ainoana lohdutuksenamme on, että sensuuri paljastuu aina ja tekee itsestään ja puoltajistaan varsin koomisen vaikutelman.

 
 

Tähän näkökulmaan liittyvät asiasanat

 
 
 

Hyvä asia on jokaiselle rakas

Jos oikean ja hyvän asian puolesta sensuroi, voiko se olla silloin sensuuria.

http://tuuritapio.blogspot.com/2008/05/uusia-tabuj...

Monikulttuuri - eliitin uusi unirätti

Luin kirjoituksesi. Noinhan se menee. Vallassa olijat - tai siihen pyrkivät - tarvitsevat keppihevosia valtansa pönkittämiseen. Kansaa hallitaan tabuilla.

Vasemmalle vinossa olevat, länsimaista järjestystä vihaavat älyköt olivat YYA-ajan sosialismin ylipappeja, joiden edessä kansan piti lakoaman - vaikka väkipakolla jos ei muuten. Kun Neuvostoliitto kuoli omaan mahdottomuuteensa, tarvittiin uusi keppihevonen. Se löytyi monikulttuurisuudesta.

Tämä oli kätevää siinäkin mielessä, että kommunistista totalitarismia Suomeen ajaneiden ei tarvinnut pestä omaa psykologista likapyykkiään. Vanhan, hukkaan menneen unirätin tilalle saatiin uusi, joka kaiken lisäksi haisi samalle: totalitarismille, lännen vihaamiselle ja perinteisen yhteiskunnan alasajamiselle. Näin nämä entiset sosialistiradikaalit säilyttivät ylipappeutensa, ja yksi tabu vaihtui toiseksi. Vapaus käveli kadulla vastaan, mutta vankeudessa elänyt kansa ei sitä tunnistanut ja päätyi uudestaan kontrollin alaiseksi.

Monikulttuurisuus on synonyymi islamisoitumiselle, koska Länsi-Euroopasta ei löydy monikulttuurisuutta, vaan kaksikulttuurisuutta. On väistyvä eurooppalainen kulttuuri, ja alati kasvava islamilainen kulttuuri (joka ei toki itsessään ole mikään monoliitti, mutta yhtä kaikki länsimaisen järjestyksen korvaava totalitaarinen vaihtoehto).

Suomalaiset tarvitsevat yhtä vahvan sananvapauden kuin Yhdysvalloissa.

Mikä on kirjaston tarkoitus?

Eipä tässä ole sensuurista kyse, vaan siitä mihin kirjaston yhä vain vähenevät määrärahat käytetään. Kirjaston koneille on aina jonoa.

Kai Ekholmin on hyvä soittaa liberaalisti suutaan: hän johtaa Kansalliskirjastoa, eikä hänellä siis ole mitään käsitystä yleisten kirjastojen ansioista. Ehkä voisimme antaa hänelle Reality Checkin lähettämällä kaikki omat teinimme ja heidän kaverinsa mellastamaan kirjaston koneilla, joita ei riittäisi muille käyttäjille.

Tai ehkä riittäisi vieno toivomus, että Ekholm kiinnittäisi maailmojen syleilymisen sijasta enemmän huomiota kirjastonsa kehittämiseen, esim. asiakaspalveluun, jos sellaista kirjastossa enää onkaan, kun kaikki huomio on suunnattu digihankkeisiin.

WLAN

Kirjaston tarkoitus ei ole tuottaa kirjaston tietokoneille jonoa, vaan tuottaa kirjallinen ympäristö, jossa voidaan käyttää WLAN:ia.

http://fi.wikipedia.org/wiki/P%C3%A4ij%C3%A4t-H%C3...

Toisin sanoen kirjastosensuuri johtaa siihen, että pöydällä olevalla lap top-tietokoneella voi katsoa vapaasti Internetin sisältöjä, kun taas viereiseen kiinni pultattuun kirjaston tietokoneeseen rakennetaan miljoonilla euroilla estoja, joista kirjastot joutuvat maksamaan ylläpitomaksun.

Onhan tästä meteliä pidetty...

...mutta ainoastaan me valveutuneet ja asianomaisessa ympäristössä, eli netissä, jota ei tietenkään kukaan päättäjä "kuuntele".

Ongelmahan näissä, nyt jo lukemattomissa jotenkin Internetiin liittyvissä asetuksissa ja laeissa on ollut, ettei niistä päättäneillä ole asiaan pätkääkään kiinnostusta! Kyse on ainoastaan siitä, miltä nämä "hyvät tarkoitukset" näyttävät julkisuudessa. Sillä, onko päätökset perustuslain mukaisia ja mihin ne pahimmillaan johtavat, ei ole olennaista merkitystä eikä kiinnosta ketään, joilla olisi valtaa ja mahdollisuuksia asiaan vaikuttaa.

Eli lyhyesti; koko eduskunnassa taitaa olla ainoastaan Jyrki Kasvi, jolla on edes jonkintasoinen asiantuntemus, mutta häneltähän ei tietenkään kysytä, koska on varmaan liian nuori ja väärästä puolueesta - tai jmv.

Hyvä keskustelunavaus.

Hyvä keskustelunavaus. Sensuuri on pelkuruutta; ainoastaan pelkuri ei usko pystyvänsä puolustamaan mielipiteitään avoimessa keskustelussa. Logiikka menee jotenkin niin, että jos tarjolla on sensuroijan mielestä epäilyttävää materiaalia, ihmiset hurahtavat välittömästi kaikenlaisiin mielettömyyksiin täydellisten idioottien tavoin. Sensuroija on sen sijaan itse ymmärtänyt absoluuttisen totuuden ja siksi muita ihmisiä pitää suojella kerettiläisiltä.

Olen yrittänyt keskustella

Olen yrittänyt keskustella holokaustista hieman yleisestä tarjonnasta poikkeavasti. Suurin osa palstoista sensuroi keskustelun näistä aiheista. Osa myös muista revisionistisista puheenvuoroista toisen maailmansodan tapahtumista. Ttätä ei tunnu edes juuri kukaan paheksuvan, vaan ikäänkuin kaikki hyväksyvät moisen mielipidevainon, vaikka Suomessa ei aiheesta ole lakisääteisesti määritelty ainoaa oikeaa totuutta.

Kyse on puhtaasta ja alastomasta sensuurista, jota kiihkoilijat ja opportunistiset fasistit harjoittavat ja johon muut alistuvat. Tai oikeastaan kiihkoilijoiden avulla suuri valta toteuttaa maailmanlaajuista ohjelmaansa tässä. Mielestäni se, että Euroopassa on mielipidevankeina tiedemiehiä, kertoo jostain ihan muusta kuin demokratiasta.

Demokratiaan on kuitenkin media saanut koko Läntisen maailman uskomaan. Aivan kamalaa ja naurettavaa.

Osa II - miten kierrän suodatuksen

Suodattaminen kohottaa suomalaisten lasten ja nuorten tietotekniikan osaamista kansainväliselle tasolle. Kasvava nuoriso oppii iranilaisten tapaan kiertämään suodatusta.

Venäläiset, joita on kasvatettu neljän sukupolven ajan totalitarismiin, ovat kaikkien sääntöken kiertämisessä mestareita.
http://www.samair.ru

Suodattaminen ei ole mikään ihme ja tuskin Tanja Karpela sai kirjastosuodatusta päähänsä omasta ideastaan. Suomalaisethan ovat asentaneet muitakin kuin vedensuodattimia mm. Saudi-Arabiaan ja Kiinaan.

Näin ollen ei ollut mikään ihmet, että suodattimia piti saada kotimarkkinatuloksi myös kunnankirjatoihin. Näin menee muutaman teoksen hinta vuodessa suodatusmaksuihin ja lapset samalla oppivat epäilemään valtaa - vlastia.

Suomi on länsimaata muistuttava osa Länsi-Venäjää ja Nikolai II:n valtakunnan yksi kehittyneimmistä osista.

Ai jaa

Ja juuri kun nimi mer kki ajatteli aloittaa blogin juurikin tällä sivulla.
Min en sensuroi itseäni. Se on vissi ja varma.

Itsesensuroin itseni takaisin apatian laaksoon.

Ei nettiä alaikäisille kirjastossa, vaan

surfailkoot ja chattailkoot kanssa kotona vanhempien valvovan silmän alaisena samalla kun isä katsoo jalkapalloa juoden oluttaan ja äiti hoitaa sosiaalisia suhteita toisten naisten kanssa.

Tuo pseudonyymi-irkkailu epämääräisten henkilöiden kanssa on monta kertaluokkaa vaarallisempaa ja turmiollisempaa kuin vähäpukeiset parisuoritukset.

Vanhempien juoppous ja parisuoritukset

On paljon parempi, että lapsukaiset surffaavat kirjastoissa ja avoimissa verkoissa ilman paheellisia vanhempiaan kuin että kotona oppivat vapaan kasvatuksen vanhempiensa moraalittoman elämäntavan.

Televisiostakin pitäisi kieltää "Salatut elämät" juuri siksi, että se kuvaa niin realistisesti postmodernia elämää, johon ei enää kirkkokurikaan pysty.

Jep!

Jumala on suomesta hys..hys.

Shamanismi on Suomesta!

Ei Jumala ole Suomesta, vaan Israelista. Suomesta on shamanismi kotoisin.

Sensuuri ei ole

Sensuuri ei ole pelkästään nettiongelma. Sensuuri on valtaapitävien keino piitää alamaiset tietämättöminä. Nyt sen keppihevoseksi on trendinomaisesti valjastettiu nettiporno - lapsiporno eritoten. Näillä marginaalisilla lieveilmiöillä ja niiden sensuroimisella ei ole mitään tekemistä itse pääasian, poliittisen sensuurin kanssa.
Lisää asiasta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sananvapaus

Hyvä avaus, mutta jotain tarttis tehräkkin, eikä vain puhua.

Kahden sivuston moderaattorina tiedän, että minun on poistettava sielä ajoittain joidenkin hengentuotteita, kuvia ja laitonta materiaalia.

Koska selkeitä ohjessääntöjä ei ole, minun pitää tehdä ne itse. Tuo piratismi on selkeä asia, mutta ovatko ne kuvat ja sanat sitä.

Eivät ole. Monta kertaa olen deletenappia juuri painaessani miettinyt, että olenko sittenkin se niuho, joka pitäisi viedä saunantaakse.
Se k-pää, jonka perhe pitäisi polttaa taloonsa. Olenko minä se sesuurin ylimys, joka pitäisi, pitäisi pitäisi ja pitäisi erilaisin uhkauksin poistaa päiviltä perheeni mukana. Kaikkeen tähän olen tottunut, sillä kaikkeen turtuu. Harvoin tulee enää mieleen ajaa serveri alas. Se johtuu pelkästään siitä, että netti sentään sisältää paljon hyvääkin ja nekin sivustot joiden sisältöön minullakin on pieneltä osaltani mahdollisuus vaikuttaa.

Itsesensuroitu samalla tavalla kuin Hesari? Ei kiitos.

"Kahden sivuston moderaattorin" maailmantuska lievenisi, jos kyseisille keskustelupalstoille laitettaisiin rekisteröinti. Sen jälkeen moderaattorilla onkin käytössään varoitusten antaminen, väliaikaiset ja pysyvät kirjoituskiellot, kirjoitusten tarkistaminen ennen julkaisemista jne. Myöskin selkeät keskustelusäännöt auttavat asiaa. Niitä tuskin luetaan, mutta niihin voi vedota rikkojien kohdalla.

Ad hominem-argumentointi on kielletty lukemattomilla keskustelupalstoilla, enkä voi kuvitella miksi takia tappouhkauksia pitäisi sietää.

Mielestäni ei kannata rakentaa koko nettiä koskevaa teoriaa sellaisesta, joka saattaakin johtua omien keskustelupalstojen rakenteellisista puutteista. Netti toimii aivan loistavasti nykyisellään. Mitään lisäsensuuria ei tarvita - entisestäkin pitää päästä pois.

Itsekin joskus moderoineena aina hämmästyn

Hämmästyn sitä kuinka kehittymätön ja onneton moderaattorivalintakriteeri voi pahimmillaan olla. Verkkomedian tuottajat valitsevat täysin järjettömin perustein vain teknisten valintaperusteiden ja teknisen osaamisen perusteella henkilöitä arvioimaan sisällöllistä ja asiapohjaista toimintaa.

Se että yksi moderaattori ei tiedä laittoman ja laillisen eroa, ei tarkoita sitä etteikö tätä eroa olisi olemassa. Ja kaikesta päätellen moderaattorimme on erehtynyt itsensä ja lainsäätäjän välisestä erosta. Ellei sitten tämä kakkivaltias satu olemaan kansanedustaja jonka omanarvontuntoon ei mahdu että hän on vain 1/200 osa lainsäätäjistä. Laintulkitsijoista puhumattakaan.

Pahimpana virheenä ja ammattitaidon osoituksena pidän henkilön omaa kertomusta siitä että hänen perheensä pitäisi polttaa taloon. Kukaan muu kuin hän ei tällaisesta ole puhunut eikä tämä edes kuulu moderointikeskustelun piiriin. Kyse on rikoksesta ja rikokseen yllytyksestä.

Taidat nauttia kuitenkin

Taidat nauttia kuitenkin moderoinnista jotenkin, koska olet sellaiseksi jopa kahdella sivustolla halunnut. Nautitko vallankäytöstä?

Vaikka asiasta en mitään

Vaikka asiasta en mitään tiedä niin hanttiin panen. Joskus edestäpäin ja toisinaan sitten taas takaa.

Sensuroimaton media?

(toivottavasti tämä kommentti läpäisee US-sensuurin)

Jokunen vuosi sitten eräs tietokonelehti julkaisi listan yleisimmistä hakusanoista. Lista oli tyyppiä: vittu perse tissit nussia...jne. Tästä voisi vetää johtopäätöksen, että ilman sensuuria myös US-saitti olisi huomattavasti seksipitoisempi.

Jos ihmiset saisivat anonyymisti haukkua kaikkia ja kaikkea, mielipidesaitit hukkuisivat selkäänpuukotuksiin ja herjoihin ja huhuihin ja valheisiin. Siis jos pelkoa kunnianloukkaussyytteestä tms. ei olisi.

Katselen mielelläni alastomia naisia (kuvia). Ehkä noin tusinan kertaa olen törmännyt asianomaisilla saiteilla plätkään "POLIISI POLIISI POLIISI - TÄMÄ SIVUSTO ON SENSUROITU..." jne. Olen lapsipornon vastustaja mutta poliisin sensuurikeinoissa on vielä paljon kehittämisen varaa.

Siispä, kuten yllä aukottomasti todistin, sensuuria tarvitaan. Mutta täytyy pitää huoli siitä, että epäkohtia pitää voida tuoda esiin ja vallanpitäijiä pitää saada arvostella, ronskistikin.

Sananvapautta vai sensuuria?

Niin kumpaa tarvitaan enemmän? Törkeyksien sensuuria, vai sananvapautta, joka paljastaa kansanedustajien, ministerien ja virkamiesten rahavirrat esimerkiksi tyttöystävilleen?

Kuntaliitto ja OM hyväksyy kirjastojen nettisensuurin

Kuntaliiton ja opetusministeriön lakimiehet yrittävät soveltaa kirjastojen tarjoamaan asiakaskonekäyttöön lakia, joka on laadittu ennen internetiä. Heistä sensuuria harrastavien kirjastojen toiminta ei estä vapaata tiedonsaantia tai välitystä.

Internet ei ole 'kirjastoaineistoa', vaan digitaalinen ympäristömme. Sen sensuroiminen kyllä rikkoo perustuslakia selkeästi.
Jos kirjasto haluaa valita osajoukon internetin aineistosta, voisi se (mikä on täysin järjetöntä) tarjota valittuja linkkejä ja tätä palvelua ei silloin voisi kutsua internetyhteydeksi.
Asian tekee vielä entistä kyseenalaisemmaksi se, että kirjasto itse ei olekaan suodattaja, vaan sen tekee kaupallinen yritys. Tuntuisikin oudolta, että virkailijat googlettaisivat työkseen internetin härskeintä pornoa ja luetteloisivat tuloksia estolistaan.
Kaupallisen yrityksen suodatus on tietysti pisnestä ja voi kuvitella sen ohjailtavuuden riskit;

'Suodatako kympillä kilpailijan saitit, kiitos?'

Lakimiehet näyttävän hyväksyvän valvomattoman sensuroinnin heppoisin perustein ja mitenkähän he suhtautuvat kirjastoa käyttävän nettipornotutkijan väitöskirjan aukkoihin?
Tutkijahan niin kuin ei virkailijakaan tiedä mitä oikeasti sensuroidaan

Väestöliitto kirjastojen sensuuriin!

Onkohan muuten jo Väestöliiton teini-ikäisille sopimaton materiaali suodatettu pois kirjastoista? Toinen pahennuksen aihe ovat Iltalehdessä ja Ilta-Sanomissa olevat kuvaukset kulttuuriministerien yksityiselämästä, joilla ei ole ajoittain juuri mitään äärtä eikä määrää.

Se, että ministeri kuvataan estotta elintarvikeliikkeissä ja kioskeissa sekä iltapäivälehtien verkkosivulla lähes ajattelemattomana ja ailahtelevaisena hempukkana, johtaa tietenkin siihen, ettei Suomessa voida uskottavasti perustella pääministerin vallankaappausta EU:n nimissä tasavallan presidentiltä.

Lapsipornoa tehokkaammin poliitikkoihin liittyvä sosiaaliporno heikentää enemmistöparlamentarismin ja kaksipuoluejärjestelmän sekä EU:n uskottavuutta.

Jotta Suomesta saataisiin jälleen tietämättömien onnellisten saari, pitäisi sensuroida YouTube ja Wikipedia.

Mallia sananvapauskysymyksissä voisi ottaa DDR:n ja Neuvostoliiton asemesta vaikkapa Myanmarista ja Pohjois-Koreasta sekä Guantanamon aktivointileiriltä.

Lehdistön uskonrauhan järkyttäjät puolestaan voi huoletta luovuttaa iranilaiselle vallankumoustuomioistuimelle vastaamaan jumalanpilkasta: eiväthän länsimaiset jumalattomat edes tiedosta rikoksiaan.

Vuotoksen allas

Suomeen rakennetaan lisää ydinvoimaa, jonka nopeaksi säätövoimaksi tarvitaan lisää vesivoimaa. Tässä mielessä olisi hyvä, jos myös Vihreän liiton sivut sensuroitaisiin kirjastoissa, koska sillä on suurehko nuorisokannatus.

Onko sitä?

Minäkin katselen joskus/usein mielelläni alastomien tai vähäpukeisten naisten kuvia.

Usein siellä törmää poliisin kieltolistaan, vaikka kyseessä on taatusti täysi-ikäisille tarkoitettu sivusto. Poliisin kieltolista on täysin sattumanvarainen.

Varsinaiseen lapsipornoon en ole törmännyt kertaakaan. Onko sellaista netissä olemassakaan?

Jos on näitä teini-ikäisten kuvia, niin niissähän täysi-ikäiset vain näyttelevät teini-ikäistä.

Kuuleeko ruotsi

http://blogit.digitoday.fi/absolut/hyvin-levannyt-...

Ruotsi alkaa valvomaan suomalaisia, eikä siihen ole ole kellään mitään sanomista. Piuhat (puhelin ja nettiliikenne)kulkevat ruotsin kautta.
Mitä tekee viestintävirasto? Ihmettelee?

Matkapuhelimet on vaihdettu suomalaisiin

Liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö pani vastaan Ruotsin teleurkintaa. Sisäasiainministeriö vaihtoi Soneran matkapuhelimet jo suomalaiseen Elisaan.

Varautuminen siihen, että ruotsalaiset keräävät laillisesti tietoa suomalaisten ja virolaisten matkapuhelimista ilman rikosepäilyjä on jo aloitettu.

Ei siis haittaa, vaikka Telia-Sonera myytäisiin norjalais-venäläiselle konsortiolle.

uskomatonta

"En halua olla tekopyhä; on selvä, että jos kirjaston koneen taustakuva vaihdetaan päivittäin Pamela Andersoniksi, se alkaa käydä kenen tahansa hermolle."

Uskomatonta että edelleen saa kuulla tuota maailman paskinta perustelua. Mikä helvetin atk-keskus asentaa niin paskoja järjestelmiä että satunnaiset käyttäjät voivat muuttaa niiden tietoja tällä tavalla, esimerkkinä juuri taustakuva. Näissä kirjastoissa moka on selvästi atk-keskusten jotka ovat niin osaamatonta porukkaa, etteivät osaa tehdä yleisökäyttöön sopivia järjestelmiä.

"Itse en hyväksy tätä,

"Itse en hyväksy tätä, eivät onneksi monet muutkaan. Haluammeko, että Suomi tunnetaan maana, jossa kirjastot sensuroivat nettisisältöä?"

Ei tästä kyllä mitään hyvää seuraa. Internetin senrurointikin on jo hyvässä vauhdissa eikä käyttäjille anneta mitään varoitusta.

Kirjoita uusi kommentti

Haluatko kommenttisi heti julki kaikkien luettavaksi? Rekisteröidy lukijaksi tästä.
Rekisteröityminen on ilmaista ja saat tunnukset käyttöösi välittömästi.

Mikäli olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään ennen kommentin lähettämistä.
Ilman kirjautumista kommentti menee tarkastusjonoon, ja sen julkaisussa voi kestää.

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <ul> <ol> <li> <p>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

 
 
 

Luetuimmat

 

Kommentoiduimmat

 
 
 
 

Uusi Suomi Facebookissa