Koska suomalainen sarjajääkiekko etenee kohti kauden huippua, päätin kysyä muutaman jengin kannattajalta tarkkaa syytä suosikkijoukkueen valintaan. Jutut ovat parempia kuin joukkueet.
Yksi toimittaja Jukka (s. 1969), on helsinkiläistynyt Jyväskylässä syntynyt Jypin kannattaja. Mutta perusteet ovat Jyväskylääkin suuremmat! ”Se on vähän fiksumpien ihmisten jääkiekkoseura, kuten yliopistokaupungin luonteeseen kuuluu. Käyttää älyä ja taitoa, ei sorru mihinkään porilaiseen hulluuteen. Joukkue on nostanut pinnalle paitsi paljon pelaajia, niin myös käsittämättömän määrän valmentajia.”
Pienempien kaupunkien kohdalla se menee juuri noin. Näin syksyllä HIFK-Ässät ottelussa kaverini Mikan (s. 1966), syntyperäisen porilaisen, helsinkiläissyntyisen 10-vuotiaan poikansa kanssa. Mika oli luvannut pojalle viisi euroa jokaisesta ”Hyvä Ässät” –huudosta. Pojalla oli periaatteet, isä selvisi siitä ottelusta kuluitta. Porilainen hulluus ei liene periytyvää.
Yksi Raumalla 11-vuotiaasta asunut Olli (s.1964, asuu nyt ulkomailla), armoton lätkäfani, ei ollutkaan Lukko-fani! ”Jos ihan tarkkoja ollaan, niin suosikkijoukkueeni on New Jersey Devils. Mutta jos SM-liigajoukkue halutaan, niin olen kyllä Idrottsförening Kamraterna i Helsingforsin (IFK Helsingfors) kannattaja vuodesta 1970. Åke-pappani vei minut Nordenskiöldinkadun hallille ensimmäisen kerran, kun olin täyttänyt komeat kuusi vuotta. ’Lär dej krypa, lär dej gå, lär dej älska IFK’, pappa tapasi sanoa”.
Kaverini ei voi olla Lukko-fani: ”Muutimme Raumalle vuonna 1975, mutta Lukko-sympatioiden herääminen vei kauan. En vieläkään voi oikein olla Lukko-fani, koska Lukon aidoksi kannattajaksi kelpaa vain raumalainen. Tällainen ’tullist tullu’ raumalainen ei käy”.
Aika samalla linjalla on kuusikymppinen, 40 vuotta Helsingissä asunut Lauritsalasta lähtöisin oleva rakennusmestari Heikki. Heikillä ei ole jääkiekkoa ilman SaiPaa – eikä SaiPa-faniutta ilman jääkiekkoa. Sama juttu koskee lahtelaisia. Jokainen ottelu tai kausi, joka ei mene pieleen, on lahtelaisen joukkueen (tällä hetkellä Pelicans) kannattajien suuri hetki.
Tamperelaisuus on kirjoittajalle vieras elämänalue. Mutta annettakoon puheenvuoro 50 vuotta täyttäneelle, Lahdessa syntyneelle Sakelle: ”Ilves on ollut seurani noin 45 vuoden ajan. Mies voi vaihtaa naista, muttei seuraa, kuten mikä-tahansa-Harkimo. Ilves on Suomen menestyksekkäin jääkiekkoseura. Ilveksessä on jotain hyvin rehellistä. Ei se mitään vaikkei me joskus pärjättäisikään.”
Tampereelle kuuluu kuitenkin myös Tapparan (ent TBK) ja KooVeen kannattaminen. Tässä Suomen varsinaisessa jääkiekon pääkaupungissa on paljon joukkueita. Muinoin Tappara (TBK) oli silloisen tamperelaisen ruotsinkielisen yläluokan joukkue ja KooVee köyhien duunareiden joukkue. Mutta Ilves onkin perustettu jo 1931! Ja ollut jo silloin kiekkojoukkue! Jos olen oikein tulkinnut, Tampereella on nyt pakko valita kahden väliltä. Ilves vai Tappara?
Käsittämättömimpiä ovat Jokeri-fanit. Kuten 1975 syntynyt kaverini Mikko, runoilija. Kantakaupunkilainen Mikko sanoo suoraan, että isä vei mukulansa Jokeri-faneiksi, kausikortteja myöten.
Mikko myönsi, että haluaisi nähdä Jokerien kotimatsin Nordenskiöldinkadun vanhassa jäähallissa, HIFK:n kotiluolassa. Aika kultaa muistot, lapsuuden kausikortit ovat lapsuuden kausikortteja. Mikon kanssa muuten pohdimme, että idea ulkojäämatsista HIFK:n ja Jokerien välillä meni liian nopeasti ohi. Entä Ilves – Tappara ulkojäällä Tampereella! Se olisi melkein pakko nähdä! Hallit ovat kivoja, mutta lätkä on kivempaa, ainakin kerran vuodessa. Olen valmis Tampereen-retkeen, jos ulkojääottelun toteutatte.
Oulun Kärppien fanit ovat ihan mahdottomia ”puolen Suomen joukkueineen.” Täysi kunnioitus pohjoiseen rasittavuudestanne huolimatta, ja suuri arvonanto jääkiekkokulttuurista! Pohjoinen yleensä ja Oulu erikseen on tuottanut mahtavan määrän suomalaisia kiekkoilijoita kaikille tasoille. Mutta Kärpät ei enää ole sympaattinen pohjoisen joukkue. Tai eihän sen sellainen tarvitse ollakaan: asiaan kuuluu se, että Kärpät on ylpeä pohjoisen joukkue, jota meikäläisten etelän porukoiden kuuluukin kunnioittaa, ei sympatiseerata. Oli miten oli, joukkueella on tuttavapiirissäni ylpeimmät fanit.
Ne Espoon Bluesin fanit, joita tunnen, eivät ole ylpeimpiä, mutta nuorimpia he ovat. Siksi espoolaista faniutta täytyy kunnioittaa. He keittävät itselleen sitä puuroa, joka meille tuotiin aamiaispöytään. Jos lukija ei vielä arvannut kirjoittajan olevan HIFK-fani, niin sanon suoraan terveiset Bluesille: pieskää ne Jokerit kauas loppuottelusta! Olen mukananne!
Ja lopuksi keravalaisen mekaanikkoystäväni Markon (s.1968) lopullinen perustelu sille, miksi Suomessa on vain yksi oikea jääkiekkojoukkue: ”Kun tarkastelemme suomalaisen jääkiekon kehitystä maailman huipulle, huomaamme vääjäämättä HIFK:n osuuden tässä työssä. Voimme kysyä itseltämme: mitä SM-liiga olisi ilman HIFK:ta? Ei mitään. HIFK on liigan ’tasomittari’. Muiden seurojen kannattajilla on pakonomainen tarve olla HIFK:ta parempia. HIFK on värikäs, arvaamaton ja persoonallinen joukkue, kuten kannattajansa.”
Aivottomia juttuja
Myönnän, että olen nähnyt vain kaksi lätkämatsia. Ikää on pian 70 v.enkä ymmärrä lainkaan tätä peliä. Äikät lyövät jopa toisiaan turpaan, kun "tappelevat" siitä pienestä kumisesta kiekosta.
Kansa hullaantuu, kun tämä kiekko saadaan verkolla varustettuun maaliin jota vartioi tuntemattomaksi pehmustein varustettu henkilö. Katsomossa hilluu toinen joukko, joka saa hysteerisiä kohtauksia tämän kumilätkän liikkumisen perusteella.
Väliajalla käyvät juottolassa vahvistamassa itsetuntoaan ja kasvattamassa mahaansa erilaisilla epäterveellisillä teollisuuden tuotteilla.
"Leipää ja sirkushuveja" yhdelle kansanosalle, jotta pysyvät tyytyväisenä nykymenossa.
Itse harrastan edelleen aktiivista yksilöliikuntaa. Aikoinani kilpailin menestyksellä yksilölajeissa. En ole siis mikään menneisyyden nörtti !
Villi-ihmisten sosiaalistamista
Jalkapallo ja jääkiekko ovat turnajaislajeja, joilla villi-ihmisiä sosiaalistetaan pehmeämmän väkivallan muotoihin. Kyse on hieman samasta kuin ritareiden turnajaisissa. Voimankäytölle haluttiin sotaa sosiaalisempia muotoja.
Parhaimmillaan jääkiekko ja jalkapallo ovat tekniikkalajeja, joissa yhdistyvät hyvät yksilösuoritukset joukkuepeliin ja -henkeen.
Mitä ja missä jalkapallohuligaanit tekisivätkään, ellei olisi jalkapalloa stadionilla? Vaatisivatko he oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa ja työajan vievää työtä?
Lukon kannattamisesta
Kyllä oikeaksi Lukko-faniksi pääsee olematta Raumalla syntynyt. En ole koskaan tuossa kaupungissa asunut (vaikkakin omaan sinne läheiset siteet), mutta olen ollut Lukon kannattaja siitä asti kun olen jääkiekkoa seurannut eli kaudesta 1962-63 - Lukon mestaruuskaudesta.
Paljasjalkaisuusvaatimus Lukon kannattamisessa olisi muuten tuhoisaa seuran kannattajakunnalle pitkällä aikavälillä: Rauman aluesairaalan synnytysosasto on lakkautettu ja raumalaiset kuskataan kaikista maailman paikoista Poriin syntymään! Siten uusia paljasjalkaisia ei enää tule!
HIFK är kuningas
Finlandssvenskaksi sanottuna
"HIFK är kuningas".
Faniksi "valikoitumisesta"
http://www.ilves.com/arkisto/kolumni-13-09-01.php
Tässä on kitetettynä tamperalaisen faniksi leimautumisen raudanlujaa logikkaa.
Minusta ei tullut lätkäfania
Liityin parin kaverin kanssa Karhu-Kissoihin 50- ja 60-lukujen taitteessa, Karhu-Kissoihin koska meidän koulun lätkäjoukkueen kapteeni oli Karhu-Kissa. Olimme muistaakseni Ö-junioreja. Silti minulla oli iso lätkäkassi täynnä skrinnaria ja syndiä ja kypärää ja pukkia ja stagaa. Treenejä pidettiin vanhalla jäästadikalla jonka tilalle nousi jossain vaiheessa jäähalli. Kun ei ollut seuran treenejä, skulasimme keskenämme Väiskillä. Mutta sitten rautalanka täytti minun tietoisuuteni ja lätkä sai jäädä.
Jouduin opiskelemaan Tampereelle. Opin pian, että minun kannattaa pysyä erossa lätkäfaneista. Se oli siellä Mansessa niin herkkää että jos ei tiennyt eilisen Tapparamatsin tulosta niin ilmeet muuttuivat uhkaaviksi.
Lapsuudenaikaisesta lätkäinnostuksesta ei ole mitään jäljellä. En katso matseja edes telkkarista, saatikka paikanpäällä. Ö-juniorista tuli huomaamattaan sohvaperuna.
Ässät on valttia
Ässät on suosikkini! Ollut sitä aina ja pysyy, vaikka olen ollut Tampereella jo vuodesta 1966.
lätkäjengi
Olen samaa mieltä siinä, ettei jengiä vaihdeta. Minunkin kaiketi pitäisi syntyperäisenä tapiolalaisena (espoolaisena?) kannattaa Bluesia, mutta kyllä jengini on yhä HIFK. Silloin, kun olin skidi ei Bluesia ollutkaan ja toisaalta kyllä joukkue peritäänkin: kun ihan snadina kysyin faijaltani, että mikä joukkue noista on paras, vastasi isä suomenruotsalaisen liberaalisti: "tokihan saat aivan itse päättää, mitä joukkuetta kannatat, mutta kyllä meidän suvussa on aina kannantettu IFK:ta- kysy vaikka fafalta." Niinpä, minun perheeni on jo täysyn suomenkielistynyt, mutta poikani on vankkumaton IFK-fani - espoolaiosuudestaan huolimatta.
Mutta tässä tilanteessa olen ehdottomasti samaa mieltä N. Herlinin kanssa: Blues, pieskää ne hemmetin Jokerit!
HIFK
Unohtumatton pelaaja, Lalli Partinen, näytti, mitä on kova pelaaminen ilman nykykiekon koiruuksia...ja kahvaamista.
IFK puhtain Kanada-kiekon esimerkki Suomessa kautta aikain.
Asenne, työ ja tekeminen, ei turhaa puhetta.
IFK; taiteilija -ja persoonallisuusmagneetti, kiekkopiireissä, parhaat ovat usein "omanlaisia" Moberg, Partinen, Karalahti, Matikainen...
Sitä paitsi kiekko on kontaktilaji, sen vois tuomaritkin joskus muistaa.
Kovaa, puhtaasti & tunteella, niinkuin Ika, persoona jo kouluajoilta.
IFK Helsinki
Pelasin ifkin e- ja -d -junnuissa -70 -luvun alkupuolella. Treenattiin ja pelattiin kotimatsit Väiskillä. Daijuun tuli aina Jokereilta ja Klubilta.
Äijät pärjäs tosin mainiosti Sm-sarjassa.
Nykäänhän lätkä on pelkkää bisnestä. Eli pohjalta: kannattaisko Nokiaa vai Nordeaa omistamatta laisinkaan kummankaan osakkeita.
Mutta kuitenkin, Blues, pieskää se Hjall, eiku siis Jokerit jään rakoon.
Suljettu liiga = rahat jaettu
HIFK olisi varmaan divarissa, jos sarjaa ei olisi suljettu muutamien jääkiekkomogulien omaisuudeksi.
Jääkiekon arvostus on romahtanut. Tuotot jaettu kuin puoluetuet eduskunnassa ja ottelumääriä väkisin lisätty. Yöks.
Näen vähän syitä, miksi tässä toimintaympäristössä pitäisi jotain joukkuetta kannattaa. Ehkäpä joukkueista on syytä hakea sitä samaa mitä puolueistakin. Perustelut esim. SDP:n kannattamiseksi on yleensä pimeitä ja kulkevat suvussa siinä missä HIFKin tai Jokereiden kannattaminenkin. Kärppien kannattaminen voidaan samaistaa Kepun kannattamiseen.
Mutta onhan se mukavaa kun
Mutta onhan se mukavaa kun Salonoja iskee perintömiljoonansa jääkiekkoon, joka vuosi 2 perintömiljoonaa jääkiekolla. Se on jo kalliimpi harrastus kun mikroautoilu, tai miten sen nyt ottaa, onko Räikkösen isä saanut millasta rojaltia jälkikäteen...
SDP:n kannatukseen ei kyllä järjellä syytä löydä. Eikä ketään ole kyllä sellaista kyennyt vielä esittämäänkään.
ennen vanhaa seurasin kiekkoa satunnaisesti
omat suosikit ovat hifk ja Blues....Muistan Itse esa keskisen tepsin ja saku koivun ja tuton turusta...peli oLi ennen vanhaa Toisen laista
KIEKKO
itse kannatin aikanaan tutoa ja lukkoa ja Hpkoota pronssikauden alkaessa....
Suosikkijoukkueista
Aliarvioimatta Oulun Kärppien kannattajia, mutta keski-uudellamaalla on myös vaikea tehdä valintaa suosikkijoukkueesta, koska omalla kylällä joukkuetta ei ole. Onhan täällä kolmenkymmenen kilometrin säteellä kolme Liiga-joukkuetta, useita divarijoukkueita, eli tarjontaa olisi...
Kyllähän se niin menee, että IFK (ei tarvita sitä H:ta, koska kaikki tajuaa, että joukkue on Helsingistä) on SE JOUKKUE.
Ymmärrän kirjoituksesi vain pintapuolisesti
Olen joskus luistellut. Jopa pitänyt mailaa kädessä samanaikaisesti kuin luistimia jalassa.
Olen nähnyt jäähallin, ulkoapäin. Vastustan yleisellä tasolla huippu-urheilua; kannatan kuntourheilua.
-
Viime syksynä nähtiin -sanoisinko surullinen- työtaistelu.
Kysyn: milloin julkisen terveydenhuollon työntekijöiden työoloja lähdetään hoitamaan TODELLA vakuuttavalla ja tuloksia tuottavalla tavalla?
Vieläpä sellaisilla keinoilla, jotka eivät näytä jääkiekkokaukalon laidalla opituilta - vaikka aggression purkua ehkä sisältäisivätkin. -
(Kannatan J. Laitinen-Pesolan ajatusta, että tässä ja nyt on varauduttava olevaan ja tulevaan hoitajapulaan. Sivuhuomautus.)
-
BLOGIKIRJOITUKSEN ASIAAN:
Tarvitseeko kansa leipää ja ns. sirkushuveja?
Ovatko jääkiekon pelaajat nykyversioita antiikin Kreikan gladiaattoreista?
-
Hyviä huomioita
Noinhan se fanius tosiaankin menee. Olen kuullut seuranvalintaan vaikuttaneen myös chearleadereiden ulkonäön. Oli miten oli, Hifki pärjää kaikilla osa-alueilla.
Hiiefkoo ja pöh
Minä kannatan sitä sen verran, etten edes juo Koffin olutta.
asiaa
nyt tuli asiaa jullit hiiteen HIFK pois liigasta
???!!!
Olen aina henk. kohtaisesti jaksanut ihmetellä miten vuodesta toiseen jotkut jaksaa purkaa antipatioitaan Jokereita ja erityisesti Harkimoa kohtaan! Tuntuu olevan jonkinlainen elämäntehtävä joillekin. Tämäkin kolumni päättyi sopivasti turhautuneeseen tilitykseen kuinka muka IFK se ainoa oikea joukkue. Totuus on kuitenkin taas tänäkin vuonna, että se tällä hetkellä kovin joukkue Stadista porskuttaa jatkopeleissä.
On vain yksi jengi Stadista! Jokerit!
Olet oikeassa: Jokerit on
Olet oikeassa: Jokerit on Helsingistä. Töölön Vesan pohjille rakennettu tuote, jonka grynderi Aimo Mäkinen perusti.
Jokereiden fanit sen sijaan ovat yleensä jostain muualta kuin Stadista. Eli niitä "viimeisellä junalla" tulleita.
Ilves
Herlin on saanut mielenkiintoisen gallupin aikaiseksi. Ja näyttää siltä että yllättävää aspektia siitä ei löydykään. Kaikki on niinkuin olen ounastellut. Tähän astiset kommentitkin vain vahvistavat eri joukkueiden fanien profiilia omien mielikuvieni mukaisiksi.
Omasta faniudestani sen verran, että Ilves on aina ollut oma joukkueeni. Riippumatta yhtään ketä siellä pelaa, syytä siihen en osaa yksilöidä. Menestyksekäs 80-luku on omien muistojeni kruunu tähän asti ja vaikka nyttemmin on mennyt alavireisesti, voin yhä ylpeänä kantaa Ilveksen värejä omaan satunnaiseen tahtiini.
Minusta faneja ei kuulu voida ostaa ja mikäli näin käy, faniuden laatu ei ole aitoa ja pysyvää. Fanius tulee, kliseistä kyllä, sisältä päin.
Kan själv!
Tämä postaus oli kuin (huono) Rennyn kauhuleffa... loppukliimaksin näki jo alkutekstien vielä pyöriessä.
Nimittäin mitä lätkämatsien lippuihin tuli, meillä päin stadia (teini-iässä) oli tapana sanoa:
Pappa betalar = HIFK, men Jokerit = kan själv
... vähän niinkuin elämässäkin. Ja Niklashan on selkeästi "pappa betalar" - osastoa.
Jokerit 4ever!
Jokeri-fanit betalar
Jokeri-fanit betalar Hjalliksen Mersun tai ainakin polttoaineet siihen. Ja Jakomäkeä ei lasketa Stadiin, eikä Kontulaa Stadiksi. Raja kulkee siinä Kallion nurkilla.
YLIMIELINEN HIFK
HIFK on liigan häirikköjoukkue, vuosien saatossa on tapahtunut monenmoista. On huumesekoilua, ryyppämistä, katsojien loukkaantumisia tahallaan katsomoon ammutuista kiekoista ym. Pääsponsori Koff on samanlainen häirikkö markkinoilla, ei minkäänlaista fiksuutta kentällä.
Hyvin on vakka kantensa valinnut.
Jokereissa on sentään tyyliä ja asiat hoidetaan fiksusti.
Kyllä on Jokereissa
Kyllä on Jokereissa tyyliä, ja varsinkin Jokeri-faneissa. Lyödään tuomareita ja räjäytellään pommeja. Tosi tyylikästä.
näin
kyllä näin juuri jokerit kunniaan
ja tuomareita turpiin (favorin)
Paras joukkue
Paras joukkue on reverse angle, koska se tekee kaikki maalit
Idrott För Knark
No nyt tässä alkaa jo pasmat sekaisin.
Urhoiluruudusta kerrottiin, että Matikaista epäillään valehtelemisesta. Onhan sillä hieman tummat silmänaluset, mutta tämä Karalahden tiimoilta käynnistynyt juttu taitaa poikia ihan ihmeellisiä kuvioita.
Olisipa hauska tietää, kun jo olen aiemmin kertonut, että monet suomalaiset yritysjohtajat ovat kokeilleet "piriä" (amfetamiini), niin mistä sitä kamaa oikein hankitaan?
IFK VOISI. Huomautan VOISI olla sellainen sateenvarjo, minkä alla VOISI tehdä rikoksia. EN TODELLAKAAN SANO ETTÄ TEHDÄÄN, mutta jos olisin rikollinen niin tuon tapaisen arvostetun ja hyväksytyn sateenvarjon alla voisi olla rikollisen turvallista toimia.
Vaikutat varsinaiselta
Vaikutat varsinaiselta asiantuntijalta. Oletko itse rosvo vai poliisi?
Vaikea vaihtaa joukkuetta - ihan oikein
Niklas kirjoitti:
Yksi Raumalla 11-vuotiaasta asunut Olli (s.1964, asuu nyt ulkomailla...
Kaverini ei voi olla Lukko-fani: ”Muutimme Raumalle vuonna 1975, mutta Lukko-sympatioiden herääminen vei kauan. En vieläkään voi oikein olla Lukko-fani, koska Lukon aidoksi kannattajaksi kelpaa vain raumalainen. Tällainen ’tullist tullu’ raumalainen ei käy”.
Tämä Olli kyllä muistetaan - HIFK-takki päällä matsissa Äijänsuolla ja IFK oli yksi inhotuimmista vierasjoukkueista. Periaatteena on ihan oikein, että joukkuetta ei vaihdeta kuin paitaa. En minäkään vaihtaisi Lukkoa mistään hinnasta.
kyllä
Lukko the best
Juuri näin
Niklas on asian ytimessä. Eikä tällä oikeastaan ole mitään tekemistä juuri (tai pelkästään?) jääkiekon kanssa.
Vastaavalla tavalla jok'ikinen britti sitoutuu omaan seuraansa fudiksessa. Ja aika moni suomalainenkin Klubeineen, Kupseineen tai Tepsineen.
PS. Tästä US voisikon nyt fudiskauden alkaessa pyytää blogikirjoituksen vaikka Atik Ismaililta.
Vähän fiksumpien ihmisten jääkiekkoseura
Vieläkin hieman ihmettelen blogin perusteita. Yksittäistapauksista ei voi yleistää, joten pari esimerkkiä ei kerro mitään joukkueiden perusteista.
Enivei, mm. lätkäjoukkueiden kannatus tosiaan menee yksilössä jonnekin hyvin "syvälle" - so. persoonallisuuteen tai "identiteettiin". Jos on mennäkseen.
"Vähän fiksumpien ihmisten jääkiekkoseurasta" se, että 1980-luvulla olin opiskeluaikoina katsomassa Jypin peliä. Tai muta- ja vapaapainin sekoitukselta se vaikutti. Muutamaan otteeseen joku katsoja huuteli: tapa se! Jäi semmoinen maku, että jääkiekkokulttuuriltaan kehittymättömän kylän väki ei oikein tuntenut jääkiekkoa eikä edes piitannut sen hienouksista. Tärkeintä oli saada verta kentälle ja kotijoukkue voittoon. Junttimeininkiä. Olisin lähtenyt ulos kesken pelin, mutta kohteliaisuudesta kavereitani kohtaan siedin möykän. Jyp on pysynyt yhtenä inhokkijoukkueenani tuon episodin takia. Uutisten mukaan Jyp-fanit ovat demonstroineet junttiuttaan aivan viime vuosinakin.
fanituksesta yleensä
Jääkiekkoa näkyy maksukanavilla
Vessi kirjoitti asiaa lippujen hinnoista. Pääsylippujen hintoja voisi laskea 10 - 15 euroon. Näin saataisiin lisää väkeä katsomoihin ja enemmän oheistuotteiden myyntiä. Eli seurat eivät rahallisesti häviäisi, vaikka lippujen hintoja tarkistettaisiin alaspäin.
Vessin väite, että SM-jääkiekkoa ei näy enää TV:stä ei pidä paikkaansa. Canal+Sport näytti kauden aikana kaksi kertaa viikossa SM-liigaa ja Nelonen seuraa loppuottelut.
Jokerikannattaja olen ollut vuodesta 1973 lähtien. Monet narripaitojen kannattajista (ns. glory hunters) ovat hypänneet kyytiin vasta 1990-luvun menestyksen myötä. Perusteet sille, että aloin kannattamaan ko. seuraa oli sen aikaisen joukkueen taitavampi pelitapa HIFKiin verrattuna ja Timo Sutinen. Lisäksi Jokereilla oli hyvä maine omien kasvattajien peluuttajana. Toisena suosikkina on ollut syntymäkaupunkini seura Ässät, joka ei pelaisi tulevana kautena ylimmällä sarjatasolla, jos aikoinaan Hjallis Harkimo olisi siunannut suljetun SM-liigan syntymisen.
Kannattaako fanittaa?
Otetaan nyt esimerkiksi HIFK, kun se nyt jostain kumman syystä tuntuu kiinnostavan vaikkakin näin kehäkolmosen ulkopuoleisena kansalaisena en jaksa sitä aina ymmärtää. HIFK:n puolustukseksi on tosin sanottava etten ymmärrä muitakaan.
Seurojen kannattamiskulttuuri kuoli ja kuopattiin mielestäni jo 80-luvun alussa jollei aikaisemmin. Kun lätkän pelailusta tuli Suomessa ammatti ei pelaajat tunteneet enää isänmaataan. Mentiin pelaamaan sinne mistä sai parhaan diilin eikä seuroillekkaan tainut olla paljon merkitystä mistä päin pelaaja oli kotoisin. Tämä johti ajan kanssa siihen ettei monikaan pelaajista ollut oman kaupungin tai seuran kasvatti.
Jos tämä alun esimerkki HIFK voittaisi mestaruuden niin olisiko se muuta kuin seuran nimeltä HIFK:n mestaruus. Montakohan ns. paljasjalkaisen helsinkiläisen tunnusmerkit täyttävää pelaajaa tälläkin hetkellä HIFK:n ykkösmiehistöstä löytyy. Taitais mestaruus pelaajataustaa tarkastellen olla hyvin pitkälti muun Suomen mestaruus.
Ettei nyt HIFK:n fanit ottaisi nokkiinsa voin paljastaa sen verran, että ennen kuin kasvoin aikuiseksi muutama vuosikymmen sitten oli minulle kauan se ainoa ja oikea suomalainen kiekkojoukkue vuoden 1974 mestaruuden voittanut tähtirintayhdistelmä.
KIITOS ESPOO
Kiitos Espoon Blues! Jopa runoilija-Mikko, Jokeri-mies, käski juuri hankkia elämän vaikka vielä päivällä vakuutti uskovansa syvälliseen arvokeskusteluun ja Sami Heleniuksen nyrkkeihin. Kiitos Espoo! Kiitos vielä kerran!
Niko H.
enpähän ole pitkään
enpähän ole pitkään aikaa lukenut asiaa,,,,näin on ja kiitos sulle niko ja espoolle
Suur-Helsingin Anschluss-vision syy paljastuminen
Nyt myös paljastui Suur-Helsinki vision syy eli miksi Johtaja Pajunen haluaa Anschlussin Espoon kanssa.
Eläköön Kärpät !
Kaikkien etelän varisten pitää näköjään mollata Kärppiä, joka siis näyttää tehneen isomman urotyön kuin arvasinkaan. Vajaa kymmenen vuotta sitten nousi kolmosesta liigaan ja nyt hakee monetta mestaruutta. Vieläpä rehellisin keinoin. Kaikella kunnioituksella hiukan huvittavan oloista näin pohjoisen horisontista katsella tuota HIFK-hypetystä. Hoitakoon urheiluasiat kuntoon ja epämääräiset jutut pois, niin palataan asiaan.
IFK
Olen ollut IFK-fani jo esioidipaalisessa vaiheessa. Ja sitä paitsi: vain IFK-fanit osaavat suhtautua stoalaisesti myös häviöön (on ollut pakko oppia). Tai jopa Jokerien menestykseen ja häviöön.
Rauman lukko
kyllä se on rauman lukko vaikka asun helsingissä ja käyn jokereiden otteluissa fanitan oikeasti rauman lukkoa ja muutan kohta raumalle
Kirjoita uusi kommentti