Selim Saukkomaa: Lisää vahaa!

Vinyyli, kuten CD:kin on vaan helvetin epäkäytännöllinen formaatti kaikille muille paitsi hifisteille ja tiskijukille. Sen tuotantokustannukset ja kuljetuslogistiikka ovat aivan käsittämättömiä ja nykyisillä neliöhinnoilla en viitsisi sijoittaa 10 000e vinyylilevyjen säilytykseen. Levyt myös naarmuuntuvat ja hajoavat suhteellisen helposti pilaten sen valtavan hienon äänen, jota on haettu.

Keräilijät ja DJ:t ovat katoava promillen sadasosa musiikin kuluttajakunnasta, joten eiköhän se digitaalinen media ole tulevaisuuden juttu CD myynnin laskiessa hitaasti vielä 10-15 vuoden ajan. Ei CD katoa täysin, se vaatisi korvaavan median, jota soittaa autoissa ja myydä bensa-asemilla (vrt. kasettisoittimet). Suurin osa ostajakunnasta haluaa ehkä pienemmän ja kätevämmän levyn, musiikkiliikkeet edelleen jotain myytävää asiakkailleen. Ei koko myynti voi siirtyä puhtaasti verkkoon. Ehkä 20 vuoden kuluessa tai vasta 35 vuoden päästä kun oma ikäluokkani pääsee eläkeikään.

Kun suurin osa musiikista nauhoitetaan ja masteroidaan digitaalisesti, miten analogiseksi muutettuna vinyylille sen ääni voi parantua? Onko digitaalinen masteri lattea kuunnella, koska se on digitaalinen?

Harva todellakin ostaa cd:tä tänä päivänä, syy tosin ei ole vahakiekon paremmuus tms. vaan yksinkertaisesti suurin osa lataa verkosta joko laittomasti tai laillisesti.

Täytyy muistaa että suurimmalla osalla kuluttajista ei ole niin suurta kiinnostusta musiikkiin, vaan he ostavat sitä mitä on saatavilla ja mitä pystyy soittamaan. Eli cd:tä siis. Eikä siinä ole mitään väärää, kunhan voi kotona tai autossa vaikkapa frederikit soittaa vaivattomasti niin mikäpä siinä. Vahakiekkojahan on turha roudata autoon.

Niko Saarisen kysymykseen,
Cd:t ovat 16bit/44khz paketissa, mutta pian tulee "dvd-audio" cd:t, missä vastaavat luvut ovat 24bit/96khz. Se tulee jo parantamaan huikeasti ääntä, ja on vähintäänkin "vinyylilevyn soundit".

Vinyylistä pitävät kuulevat vinyylin äänessä usein lämpöä, kolmiulotteisuutta tai jopa "musikaalisuutta". Monet pitävät tätä osoituksena siitä, että cd hukkaa alkuperäisen musiikin äänestä jotakin sellaista, jonka vinyyli tuntuisi säilyttävän. Syylliseksi tähän on ehdotettu esimerkiksi cd-järjestelmän näytteenottotaajuutta (44,1 khz), joka on monien mielestä liian alhainen.

Cd:n ja vinyylin vertailu toisiinsa kertoo kuitenkin vain sen, kummasta kuuntelija pitää enemmän. Mielekästä tietoa kummankin formaatin kyvystä toistaa alkuperäinen äänite muuttumattomana saadaan periaatteessa vain vertailemalla kumpaakin formaattia masternauhaan.

Masternauhoihin harva pääsee käsiksi, mutta kotikuuntelija voi tehdä seuraavan simppelin kokeen: äänitetään hyvin soiva vinyylilevy hyvälaatuisen äänikortin kautta tietokoneelle. Sitten poltetaan äänityksestä cd ja soitetaan se cd-soittimella. Onko cd:lle äänitetty vinyylin ääni nyt muuttunut "laumaksi kiroilevia hyttysiä"? Ei ole. Lopputulos kuulostaa alkuperäiseltä vinyyliltä. Em. levysoitinfirman omistaja Ivor S. Tiefenbrun itse epäonnistui samanlaisessa sokkotestissä, vaikka pitikin kovaa meteliä cd-standardin puutteista.

Viimeaikaiset sokkotestit ovatkin taas kerran tukeneet väitettä, että cd-tasoinen ad/da -muunnos on ainakin hyvin lähellä "läpinäkyvää". Muistaakseni jo 80-luvulla Tekniikan Maailma testasi tätä peräti livemusiikilla (ts. mikrofonista tulevaa signaalia verrattiin samaan signaaliin, joka oli kierrätetty muunnoksen kautta). Jos cd-levyt kuulostavat huonoilta, syytä on etsittävä jostain muualta. Vinyylin suosimisessa onkin kysymys nimenomaan siitä, että vinyylin ystävät yksinkertaisesti pitävät niistä äänen vääristymistä joita vinyylin valmistus- ja toistoprosessissa syntyy.

Kaiverrustekniikka kehittyi riittävän hyväksi vasta joskus 1960-70-lukujen taitteessa. Siispä vanhemmat levyt eivät ylipäänsä voineet olla teknisesti yhtä hyviä kuin 1970-luvun levyt. Sanokoot keräilijät mitä tahansa. Ongelma on, että kaiverrustekniikan parannuttua levy-yhtiöt hakivat säästöjä mm. muovin määrää vähentämällä. Lisäksi, säästöjä haettiin kaiketi mm. ylisuuria sarjoja tekemällä (matriiseja, joilla kaupasta ostettava levy puristettiin, saatettiin käyttää paljonkin pidempään kuin äänenlaadun kannalta oli kohtuullista).

deadpixelille todettakoon, että nopeastipa se argumentti vaihtui esteettisestä ekonoomiseen:

"Vinyyli, kuten CD:kin on vaan helvetin epäkäytännöllinen formaatti kaikille muille paitsi hifisteille ja tiskijukille. Sen tuotantokustannukset ja kuljetuslogistiikka ovat aivan käsittämättömiä ja nykyisillä neliöhinnoilla en viitsisi sijoittaa 10 000e vinyylilevyjen säilytykseen. Levyt myös naarmuuntuvat ja hajoavat suhteellisen helposti pilaten sen valtavan hienon äänen, jota on haettu."

Levyt eivät narmuunnu mihinkään, kun niitä käsittelee oikein. CD-levy on itse asiassa haavoittuvaisempi. Asian voi tarkastaa lähikirjaston musiikkiosastolla.

Ekonoomista puolta ei siltä ole syytä täysin unohtaa: 1960-luvulla levy-yhtiöt Suomessa päättivät, etteivät tuo maahan eivätkä myy mono-levyjä, jolloin 1960-luvun lopun levyistä on Suomessa tarjolla lähinnä stereo-versioita, jotka monasti ovat ns. valestereoita (elektronisesti stereoituja mono-äänityksiä) ja soivat sangen karseasti. 1980-luvulla yhtiöt vastaavasti pyrkivät hyvin nopeasti eroon analogisuudesta: levysointinten tarjolla olevaa mallistoa harvennettiin ja levykauppojen vinyyliosastoilla kävi kato, kun cd-levyhyllyt veivät tilaa vinyyliltä. Kyse siis siitä, että maassa eivät markkinat toimineet, koska mafiamainen, kartellisoitunut, kabinettipolitiikkaa harjoittanut liike-elämä ei sitä halunnut. Ja jotkut luulevat tänäänkin, että kyse oli silkasta "luonnollisesta kehityksestä"...

"Keräilijät ja DJ:t ovat katoava promillen sadasosa musiikin kuluttajakunnasta".

Tiedoksi: Virgin Megastores -ketju on jo vuosien ajan kertonut ns. vinyylin myynnin noususta. Oli viime talvena, ehkä jo edellisvuonna, kun he tiedottivat vinyyliä myytävän joissakin "genreissä" enemmän kuin numeerisia formaatteja. Keskieurooppalaisista musiikkipiireissä vinyyli ei 1900-luvun lopun pimeitä digivuosikymmeninä kadonnut minnekään.

"Kun suurin osa musiikista nauhoitetaan ja masteroidaan digitaalisesti, miten analogiseksi muutettuna vinyylille sen ääni voi parantua? Onko digitaalinen masteri lattea kuunnella, koska se on digitaalinen?"

Usein LP-muodossa julkaistu, alun alkaen digitaalinen tallenne soikin huonosti. Tämä kuultiin 1980-luvulla, jolloin moni ei ollut vielä ostanut CD-soitinta, jotenka yhtiöt toivat markkinoille uusista numeerisista levyistä analogisetkin versiot. Kyse vain ja ainoastaan taidemusiikista ja alan suurimmista tuottajista (DG, EMI ym.). Vinyyliuskovaiset katsovat, että huonossa soinnissa on kyse digiin inherentisti kuuluvasta viasta, mutta itse asiassa tuosta ei liene kyse, vaan huonosta toteutuksesta kaiverrus- ja prässäysvaiheessa (joskus jopa jo tallennusvaiheessa, valitettavasti).

L. Gröhn. "Koskapa vinyylin pyörimisnopeus on vakio, sisälaidan laatu vain murto-osa ulkolaidan laadusta. Kun siis väitetään vinyyliä paremmaksi, ei voi olla kyse muusta kuin itsepetoksesta noin loogisesti ajatellen."

Tarkoittanet 'sisälaidalla' levyn uraa lähempänä levyn keskikohtaa? Totta, taajuusalue on suppea, kun laskee johonkin 10 kilohertsin tienoille. Siksipä onkin väärin tupata levypuoli täyteen, so. yli 20 minuuttia musiikkia levypuolelle.

VanhaVaris, äänen vääristymät ovat olennainen osa kaikkea tallenteilla nykyään myytävää populäärimusiikkia. Koko 2000-luku on keskusteltu mm. "kompressoinnista" juuri cd-formaattiin liittyen. En tähän hätään keksi pahempaa äänen vääristelyä.

Tekniikan Maailman 1980-luvun kirjoitukset voi jättää omaan arvoonsa. Ko. lehden kirjoittelijat eivät tuolloin osanneet muuta kuin toistaa teollisuuden latteuksia.

Musiikin äänenlaatu cd:ltä on täysin luokatonta, melkein kaikki kuulostaa lähes poikkeuksetta laumalta kiroilevia hyttysiä.

tässä liikutaan hiukan heikoilla jäillä. musiikin tallennukseen liittyy monia muuttujia. CD-formaatissa ei ole mitään vikaa. tulen todistamaan väitteeni alla. sen sijaan musiikin laatuun liittyy myös tuotanoteknisiä syitä. se ei kuitenkaan ole varsinaisen formaatin vika, syyttävä sormi singahtaakin enemmän levy-yhtiöiden suuntaan.

80-luvun sokkotesteissä tosiaan poikkeuksetta vinyyli voitti CD:n. Nykyisin CD:eihin on tehty remasterointeja ja muita parannuksia, joten näin ei käy enää välttämättä.

en ole tutustunut kyseisiin testeihin mutta uskon väitteen. 80-luvulla, digiformaatin ollessa vielä lapsen kengissä, ei äänenlaadulla juuri hurrattu. parhaimmillaankin 16b resoluutiolla muunnetut analoginauhat prässättiin kiireen vilkkaan CD-formaattiin ja myytiin pahaa-aavistamattomalle yleisölle. remasteroinnit ja muut parannukset? nykyään remasteroinnilla tarkoitetaan lähinnä volyymin tai loudness-tason saattamista limitoimalla "nykyiseen" tasoonsa. en koe metodin parantavan äänenlaatua. osaava ekvalisointi (mahdollisesti kirkkauden tavoittelu mutaiselta nauhalta) ja kohinanvaimennus alkuperäiseltä master-nauhalta voidaan sanoa vaikuttavan positiivesti äänenlaatuun.

että Mp3-formaatti olisi merkittävästi CD:lle tallennettua ääntä varten parempi alusta en amatöörinä ymmärrä. Eivätkös nuo molemmat ole aika digitaalisia ja sitä myötä ääniaaltoa lukiessaan ja tallentaessaan kulmikkaita.

mitä tarkoitat sanalla "kulmikas". MP3-formaatti on psykoakustiikkaa hyödyntäen luotu digitaalinen audion pakkausmuoto. se perustuu ihmisen korvan psykoakustiseen ilmiöön suodattaa ja peittää samalla taajuusalueella esiintyviä saman volyymitason tapahtumia. poistamalla audiosta näitä päällekkäisyykisä päästään huomattaviin tallenuskapasiteetin säästöihin. tämä on tärkeää esim. netti-streamingissä, missä täysipainoisen 16b 44.1khz wav.-fileen latausajat olisivat järjettömän pitkiä. MP3-formaatti on ns. lossless-formaatti. toisin sanoen muuntamalla 16b 44.1khz MP3-formaattiin sitä ei voi enää konvertoida takaisin wav.-formaattiin. MP3 on tullut jäädäkseen. sen etuina ovat kiistatta pieni koko (kannettavissa audiolaitteissa) sekä mahdollisuudet net-streamissä. äänenlaatu? oikein pakattuna 320kb MP3 kuulostaa jo lähes CD-tason ääneltä. pelottavaako? kyllä. 128kb ja alle ja MP3:sen rajoitteet alkavat kuulua. "lasimaisuus" audion ylärekisterissä sekä syvyyden rajoitteisuus ovat ilmiöitä jotka usein liitetään voimakkaasti pakattuihin MP:siin. tehkääpä joskus M/S-vertailu MP3:sen ja wav.-fileen välillä. tulos on vähintäin mielenkiintoinen. ihmisen korvaa on helppo huijata.

En ole ikinä ymmärtänyt, miten CD:n äänenlaatu voisi olla erilainen kuin vinyylin. Jos vinyylit nyt todella kuullostavat erilaisilta, niin eikö nykyaikaisella tekniikalla ole mahdollista studiossa vain painaa "tee vinyylisoundit cd:lle" -nappia, ja sitten siihen tulee vinyylisoundit? En ole kyllä ikinä yhtään vinyylilevyä omistanut, enkä (tiettävästi) edes kuunnellut.

hyvä kysymys! on ymmärrettävä että CD sekä vinyylilevy ovat formaattina aivan erilaiset. molempiin liitty rajoitteita, joskin erilaisia. vinyylin rajoitteisuus dynamiikassa on koitunut sen siunaukseksi. vinyylille on mahdollista painaa "ääntä" vain tietty määrä. jos tämä määrä ylitetään seurauksena on neulan fyysinen hyppääminen pois uralta. mitä enemmän "ääntä" sen voimakkaampi ura. monet nykyisisistä dj-käyttöön prässätyistä vinyyleistä ovat vain 5-8 min pitkiä per sivu. miksi? voimakkaat bassopuolen korostukset ja loudness saavat aikaan sen, että uraleveys on huomattavan suuri. näin mahdollista audiota mahtuu vinyylille rajoitteinen määrä. monet dj: käyttävät myös armottomia neulapainoja jotta neula seuraisi voimakkaasti moduloivaa uraa. nämä vinyylit eivät luonnollisestikaan ole kovin pitkäikäisiä. sen sijaan kuluttajalle tarjoitetut vinyylit pitävät/pitivät sisällään musiikkia huomattavsti enemmän. uraleveys ja syvyys suhteessa musiikin minuuttimäärään saneli ehdot siitä, kuinka paljon bassoa ja loudnessia vinyylille oli mahdollista painaa. tästä syystä hyvin tuotettu vinyyli kuulostaa nykymittapuulla huomattavan eloisalta ja luonnolliselta. perustelen väitteeni alla. sintefex-niminen audioalan laitevalmistaja valmistaa konvoluutio-periaattella toimivaa äänenmuokkaajaa. tällä laitteella on mahdollista tavoittaa tuo vinyylisaundi "nappia painalla". kyseessä on monimutkainen prosessi joka mahdollistaisi kokonaan uuden threadin joten en lähde spekuloimaan tässä sen enempää.

Mainitaan sen verran, että vinyylilevyt käyttävät laajempia taajuuksia kuin cd-levyt. Mutta valitettavasti ihmiskorva ei näitä eroja huomaa. Mikäli koira pitää musiikista, se todennäköisesti valitsisi vinyylin cd:n sijaan.

mihin perustat väitteesi? onko sinulla asiasta faktatietoa? omistamani vinyylit ovat hyvin taajuusrajoitteisia, silti ne kuulostavat omaan korvaani miellyttäviltä. mielestäni väitteesi on perätön.

Cd:t ovat 16bit/44khz paketissa, mutta pian tulee "dvd-audio" cd:t, missä vastaavat luvut ovat 24bit/96khz. Se tulee jo parantamaan huikeasti ääntä, ja on vähintäänkin "vinyylilevyn soundit".

DVD-audio CD:t? mikä se on? puhutaanko nyt DVD:stä vai CD:stä? kyseessä on kaksi eri asiaa. 24b DVD-audio ja Super Audio on/oli formaatti jolla pyrittiin päivittämään jo pitkään (lähes 30 vuotta) käytössä ollut 16b CD-formaatti. näyttää kyllä siltä että audio-DVD:n juna meni jo. kuluttajat eivät olleet valmiita satsaamaan uusiin musiikkilaitteistoihin. MP3-formaatti on tullut jäädäkseen ja on suurelta osin syrjäyttänyt CD:n kuunteluformaattina.

Itsepetosta! Koskapa vinyylin pyörimisnopeus on vakio, sisälaidan laatu vain murto-osa ulkolaidan laadusta.

tämä pitää paikkansa. kyseessä vinyylin eräs ominaisuus. useasti tämä on otettu huomioon kappalejärjestystä laadittaessa. A- sekä B-puolen viimeiset kappaleet valittiin siten, että ne sisälsivät vähemmän voikkaasti moduloivia ääniä, bassoa ja vaikkapa peltien pauketta.

Muunnos wav -> mp3 on irreversiibeli
eli aina katoaa jotakin, paluu mp3 -> wav ei täysin onnistu

MP3 on ns. "lossless" codec. tämä tarkoittaa sitä että muunnos on pysyvä. paluu MP3 - wav. on tuloksena tietenkin sama MP3.

Syylliseksi tähän on ehdotettu esimerkiksi cd-järjestelmän näytteenottotaajuutta (44,1 khz), joka on monien mielestä liian alhainen.

mikä ei pidä paikkaansa. nyqvistin teorian mukaan 44.1khz näytteenottotaajuus on riittävä estämään "aliasing"-artefaktit. pro-audiossa käytetty suurempi näytteenottotaajuus juontaa juurensa upsampling-teoriaan. näin on mahdollista käyttää loivempia EQ-filttereitä ja siirtää filtteröinnin tuottamat vääristymät ihmisen luonnollisen kuuloaistimuksen yläpuolelle.

Jos cd-levyt kuulostavat huonoilta, syytä on etsittävä jostain muualta. Vinyylin suosimisessa onkin kysymys nimenomaan siitä, että vinyylin ystävät yksinkertaisesti pitävät niistä äänen vääristymistä joita vinyylin valmistus- ja toistoprosessissa syntyy.

hyvä kommentti. olen täysin samaa mieltä.

Vanhat vinyylille tehdyt jazzäänitteet olivat usein jo alkuaan huonolaatuisia, mutta uudelleen masterointi ja tallennus CD:lle tuo esille monia yksityiskohtia m itä alkuperäisellä vinyylillä oli vaikeaa kuulla - varsinkin, kun on lähes mahdotonta löytää vahingoittumia 1950-60 -luvuilla julkaistuja vinyylejä. Ilman rahinaa elämys on nautinnollinen ja bassotkin saa kuntoon jos CD-soitin on liitetty kunnon vahvistimeen jossa taajuuskorjain.

mielenkiintoinen väite. itse väittäisin että 50- ja 60- luvun vanhat jazz-äänitteet on tehty parhaalla mahdollisella tallennuskalustolla joka silloin oli saatavilla. syynä tähän oli usein kyseisen pelle peloton-audioinsinöörin positiivinen suhtautuminen jazz-musiikkiin. rudy van gelder? tom dowd? en lähtisi kovin hanakasti väittämään kyseisiä äänitteitä huonolaatuisiksi. millä perustelet väitteen?

mielestän on hyväksyttävä eri audioformaattien rajoitteet ja hyvät puolet. pidän vanhoista vinyyleistä. kuuntelen vinyylejä lähes päivittäin. ostan myös vinyylejä yhä käytettynä. uusia CD-levyjä en sen sijaan ole ostanut vuosikausiin. miksi? syynä ei ole CD-formaatin huonous tai paremmuus. syynä on sille painettu musiikki. nykystandardin mukainen loudness-kisa on ajanut CD-audiosta kaiken dynamiikan kilpajuoksussa äänekkäimmän CD:n tittelistä. en yksinkertaisesti jaksa kuunnella uutta CD-levyä muutamaa minuuttia pitempään saamatta päänsärkyä ja pahoinvointia. ovatko levy-yhtiöt unohtaneet että monissa äänentoistolaitteissa on yhä volume-säätö? maailmalla on jo herätty loudness-kisan aiheuttamaan CD-audion rappeutumiseen. valitettavasti suomessa kyseinen "liiskaaminen" jatkuu yhä. tilanne on kiusallinen varsinkin audiomasteroijille, joilta vaaditaan yhä kuumempia CD:itä.

tässä valossa perinteinen vinyyli tosiaan kuulostaa miellyttävämmältä. miksatun analoginauhan ja kuluttajalle suunnatun vinyylin loudness-rajoitteet pitävät huolen siitä että tiettyä dynamiikkatasoa ei voida fyysisesti ylittää. tuloksena ei voi siis syntyä audio-"hammastahnaa" kuten monet CD:t tänä päivänä ovat.

terveisin, eduardo seguvia

"Datan kuljetukseen se periaatteessa vielä nippa nappa soveltuu, mutta musiikinkuunteluun ei. Musiikin äänenlaatu cd:ltä on täysin luokatonta, melkein kaikki kuulostaa lähes poikkeuksetta laumalta kiroilevia hyttysiä."

Tällaisten väitteiden tueksi ei edelleenkään ole minkäänlaista näyttöä. Ehdottamani testi voisi olla valaiseva monelle vinyylin paremmuuteen uskovalle.

Hra Seguvian kommentit ovat kaikin puolin lukemisen arvoisia. Tarkennettakoon vielä, että alalla puhutaan yleisesti Nyquistin teoreemasta. Sen esitti jo vuonna 1928 ruotsalaissyntyinen tietoliikenneinsinööri Harry Nyquist. Matemaattisen todistuksen teoreemalle esitti informaatioteoreetikko Claude Shannon, jota moni pitää yhtenä menneen vuosisadan merkittävimmistä tiedemiehistä. Lisää aiheesta vaikka Wikipediassa.