Sunnuntai 27.5.2012

Pilkotaanko Yle? – ”Voisi myös ulkoistaa”

Luotu: 
27.8.2010 11:10
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kimmo Sasi.

Yleisradion toimintoja voitaisiin ulkoistaa, arvioi Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.). Kokoomuksen Verkkouutisissa kantansa kertonut Sasi ei täsmennä, mistä toiminnoista olisi kyse.

Perustoiminnot Ylen pitäisi Sasin mukaan joka tapauksessa tuottaa itse.

Ylen hallituksen puheenjohtaja Kari Neilimo esitti Nykypäivän ja Verkkouutisten haastattelussa, että Yle voitaisiin pilkkoa useiksi yhtiöiksi. Yle siirtyisi yhdestä osakeyhtiöstä konserniksi, jonka osia olisivat esimerkiksi Ylen tuotanto Oy ja Svenska Yle.

Sasin mukaan asiasta on käyty jo alustavia keskusteluita, ja sitä pohditaan ensin Ylen hallituksessa. Ylen hallintorakenteen muuttaminen on Sasin mukaan niin laajakantainen päätös, että siihen vaaditaan myös Ylen hallintoneuvoston hyväksyntä.

Sasi kertoo, ettei ole vielä muodostanut omaa kantaansa asiasta.

Mitä Ylelle pitäisi mielestäsi tehdä? Vastaa US-kyselyssä.

Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Positroni

Neilimon ehdotuksessa oli mm. hallinnollisten toimien yhtiöittäminen: "Esimerkiksi kaikki tukipalvelut talous, hallinto, henkilöstö voisivat aivan hyvin olla tulevaisuudessa yksi yhtiö..." sekä luonnollisesti tuotantopalvelujen yhtiöittäminen.

Ekonomina Neilimon pitäisi tietää, että
1) Yhtiöittäminen luo vain lisää byrokratiaa; jäykistää tavattomasti rakenteita ja vaiekeuttaa konsernin sisäistä yhteistyötä keinotekoisia rajoja luomalla;
2) Toimintojen erillistäminen voidaan ilman yhtiöittämisen haittapuolia hoitaa järkevällä organisoinnilla ja laskentatoimella, joista jälkimmäiselle kuuluukin mm. erilläänpitotehtävä.

Ihmettelen, mitä sellaista hyötyä yhtiöittämisellä voidaan saada, mitä ei saada kohdassa 2) kuvatulla tavalla. Paitsi tietenkin, jos jokin osa aioitaan myydä pois. Siinäkin tapauksessa pitäisi ensin mahdollisten ostajien kanssa pohtia, haluavatko he ostaa yrityksen (siis tytäryhtiön) vai vain tietyn osan (Yleisradion) liiketoiminnasta.

Loppuun asti miettimättömistä yhtiöittämisistä on surullisen paljon esimerkkejä niin yritysmaailmassa kuin kunnalliselämässäkin.

hanari

Miten saat vanhat kommunistitoimittajat tekemään positiivista tai edes neutraalia juttua porvarillisesta Suomesta? Hyvä keino on yhtiöittää kommarit omaksi tuotantoyhtiökseen. Myyköön sitten punapropakandajuttunsa eniten tarjoavalle!

Tom B

Samalla tavalla kuin saat vanhat ja nuoret porvaritoimittajat kertomaan rehellisesti miten yksityistäminen huonontaa kaikkia palveluja ja nostaa hintoja!

jussi vaarala

Yleisradion hallituksen puheenjohtaja Kari Neilimo sanoo, että Yle voitaisiin tulevaisuudessa pilkkoa eri yhtiöiksi.

Haluaako hän ensin pilkkoa Ylen ja sitten myydä se palasina pois.

Tämäkö on hänen tarkoituksensa.

Tämäkö on parivaljakko Neilimö - Kivinen tarkoitus.

Onko heidän missionsa poistaa Yle viestinnän kentältä.

Jussi Vaarala

intrigööri

Yle pilkotaan kai niin, että puolueet saavat omat siivunsa. Siivutetun ylen jokaisen palan katselusta pitää maksaa erikseen viipaloitu mediamaksu puolueiden tileille? Kaikista paloista pitää maksaa tasapuolisuuden vuoksi, valitsemaan ei pääse, vaikka ei katselisi koko tuuttia. Jotain kieroa on taas tekeillä.

Juhani Putkinen

Ei taida mammutin pilkkominen auttaa.

Suosittelen, että se tapetaan ja haudataan syvälle, ettei haise. TV-lupamaksu lopetetaan.

Omaisuus myyntiin ja myyntitulot ministeriön valvomaan rahastoon. Rahaston tuotolla ministeriö ostaa kilpailuttamalla ne "julkiset palvelut" yksityiseltä sektorilta.

Päästään eroon lupamaksusta ja punavihreistä toimittajista - ja saadaan julkiset palvelut turvattua "ilmaiseksi".

Turtunut

Ylen ulkoistaminen on ehdottomasti huonoin idea. Ulkoistettuna ylen uutisten puolueettomuuteen ei voisi enää luottaa.

Mielestäni Ylen pitäisi ainoastaan lähettää puolueettomia uutisia ja karsia kaikki muu ohjelma pois.