Sunnuntai 21.12.2014

Käänne tuli: Näin Suomi nousee

Jaa artikkeli:
Luotu: 
2.9.2010 10:00
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva

Taloudessa ja työllisyydessä on tapahtunut käänne parempaan. Elinkeinoelämä on vilkastunut ja työttömyyden kasvu taittunut, ilmenee työ- ja elinkeinoministeriön ja Ely-keskusten raportista.

Noususta odotetaan kuitenkin maltillista, joten taantumaa edeltävän tason saavuttaminen kestää pitkään.

Pohjois- ja Itä-Suomessa talouden kehityksen veturiksi on nousemassa kaivosala. Lapissa ja Keski-Suomessa positiivisia odotuksia luovat investoinnit tuulivoimaan ja bioenergiaan.

Rakentaminen ja kauppa ovat selvinneet taantumasta pelättyä paremmin. Isoja investointeja on tulossa muun muassa pääkaupunkiseudulle, Kouvolaan, Poriin ja Kuopioon. Kaakkois- ja Itä-Suomessa venäläisten ostosmatkailijoiden merkitys on kasvussa.

Rakentaminen on pysynyt pinnalla korjausrakentamisen ja elvytysluonteisten hankkeiden avulla. Myös uudisrakentaminen on piristynyt.

Selvästi muita synkeämmät näkymät varjostavat Turun ja Varkauden seutua. Laivanrakennusteollisuuden vaikeudet heijastuvat koko Varsinais-Suomeen. Varkauden tilannetta heikentää sanomalehtipaperin tuotannon loppuminen.

Jaa artikkeli:

Kommentit

salakankee

ennusteitaan tukka märkänä, ennen kuin tv-toimittajat jalkalamppuinen rytyyttää paikalle tekemään haistatteluja, "mites tässä taas näin kävi?"
Voiko ennusteiden teossa enää puhua ammattitaidosta! Samaa kylmää laatua kuin sääennusteet. Ajanvietettä joutilaille.
Ylipalkattua joukkoa molemmat. Annan viimeviikolla käyttämistäni kalsareista yhtä tarkkoja ennusteita. Tulevasta.

Matti O Koskela

Eilisessä Yle'n A-plussan haastattelussa oli juuri tästä aiheesta EVAn toimitusjohtaja Sixten Korkman. Joka viitsi katsoa tämän puolituntisen, eipä juuri hätkähdä näiden paivystävien dosenttien rukousmyllyn hieronnasta, mitä media kieli pitkällä uutiskiimassaan kinuaa.

Korkman ei lähtenyt tapansa mukaan ennusteita jakelemaan, koska niiden ehtojahan siinä ohjelmassa koko ajan esille nostettiinkin.

Näkymien pohtiminen sinänsä on ihan ok, kunhan niiden toteutumisien ehdot myös tarpeellisella painotuksella otetaan esille ja ymmärretään.

joukoakoskinen

Vastaavanlainen toiveikas aktiviteetti virisi ensimmäisten ydinvoimaloiden rakenteluvaiheessa ja niiden käynnistyessä. Ei tarvinnutkaan aivan kaikkien lähteä Volvolle töihin. Oli varaa poliittiseen hölmöilyynkin lehmäkauppoineen. Lakkoiluintoa rauhoitti idänkaupan toimitukset - kotimainen NKPn tytärpuolue narutettiin jopa hallitukseen.

Tilane on nyt samankaltainen. SAK / SDP sanelee jo hallitusohjelmaan ehtoja, jotka tiedetään mahdottomiksi. Opposition esikunnissa jaetaan tähtiä lakkokenraalien epoletteihin. Kohentuva energiaomavaraisuus kuristaa itäkauppaa - lännessä olisi kysyntää mutta ei toimitusvalmiutta/-halua.

Aluepoliittinen hölmöily maksaa maltaita, risusavotat ja tuuliminareetit joudutaan rahoittamaan velalla. PK-yritysten työllistävä potetiaali tapetaan lisävelvoitteilla.

Kuinkahan monta kertaa sukupolvessa sama huijaus menee läpi?

Lempi

..mielestäni tarvittaisiin keskustelua siitä, kuinka ihmiset ihan konkreettisesti voisivat omalta osaltaan vaikuttaa tilanteen myönteiseen kehitykseen...

Lisäksi työttömyyskorvaus voitaisiin vaihtaa vähätyöllisyyskorvaukseen, jonka avulla ihmiset toimettomuuden sijaan tekisivät vähän oman alansa töitä.Niin osaaminen ja sosiaalinen vuorovaikutus säilyisivät kannattavan työnteon lisäksi.

Ei ole mitään järkeä, että ihmisille maksetaan siitä, että eivät tee mitään, kun yhtä hyvin voisivat tehdä vähän - esimerkiksi vähätyöllisyyskorvauksen avulla.

Juhani Putkinen

Kaivokset ovat hyödyllisiä - on hienoa, että niitä perustetaan Suomeen.

Tuulivoimalat sen sijaan ovat haitallisia Suomelle - siitä vouhotuksesta pitää luopua.

Biovoima saastuttaa ihan perusteellisesti, joten siitäkään ei ole nykymuodossaan hyötyä vaan haittaa.

tapio_o_neva

Kun julkinen velkaantuminen saavuttaa äärirajojaan ja Sauli Ninistö jo kehoittaa leikkauksiin, joihin valtioneuvosto ei ole vielä ryhtynyt, on tietenkin W-lama lähellä.

Niinistö on länsieurooppalainen vapaamatkustaja. Niinistön mielestä vain Yhdysvaltain, Kiinan ja Saksan liittotasavallan, miksi ei myös Venäjän federaation, olisi elvytettävä Suomikin nousuun.

Ekonomisti on pankin tiedottaja, toisin sanoen samanlainen propagandisti kuin muutkin. Siksi takki kääntyy ja pompan messikiset napit putoilevat.

martal

Ent.valtionvarainministeri Iiro Viinanen aamupäivällä
kielsi devalvaation, iltapäivällä se toteutui.
"Mitäs siitä tulisi jos kansalle kaikki kerrottaisiin."
Vanha konsti parempi kuin . . .
Kaikki merkit näyttäävät, että joukkotiedoitus tietoisesti
kaunistelee ennen alamäkeä, luodaan kansaan positiivista
henkeä.
Objektiivista vai subjektiivista totuutta?
Saas nähdä kuinka Suomen käy?

foinikkialainen

Kansa kaipaa ja tarvitsee terapiaa, eli "positiivisia" uutisia. Ehkä kohta taas sukelletaan, joten voimia tarvitaan ja niitä pitää osata "poimia" uutisista. -Suossa ollaan ja pysytään.