Kaupankäynti Stora Enson osakkeilla on keskeytetty Helsingin pörssissä pörssin päätöksellä. Pörssin mukaan Stora Enso julkistaa myöhemmin tiedotteen keskeytyksen syystä.
Myös kaupankäynti ruotsalaisen metsäyhtiö Holmenin ja norjalaisen Norske Skogin osakkeilla on keskeytetty Tukholmassa ja Oslossa.
Helsingin Sanomat kertoi tänään, että suomalais-ruotsalainen Stora Enso, ruotsalainen Holmen ja norjalainen Norske Skog olisivat yhdistämässä sanomalehtipaperia valmistavan teollisuutensa joko kokonaan tai osittain.
Stora Enson osakekurssi lähti uutisen jälkeen Helsingissä selvään, lähes viiden prosentin nousuun.
Yhdistymisen taustalla on tavoite leikata sanomalehtipaperin ylikapasiteettia ja saada sanomalehtipaperin hintaa korkeammalle. Sanomalehtipaperin tuotanto on tappiollista tai heikosti kannattavaa, ja viime vuosina tehtaita on suljettu pitkin Eurooppaa.
Yhteisyrityksen perustamispaperit on lehden mukaan tarkoitus allekirjoittaa jo tänä syksynä, jotta yritys pääsisi neuvottelemaan ensi vuoden sanomalehtipaperin hinnoista. Hinnat lyödään yleensä lukkoon vuodeksi kerrallaan.
Stora Ensolta ei ole herunut minkäänlaista kommenttia HS:n tietojen suhteen.
–Emme kommentoi markkinahuhuja, Stora Enson viestintäjohtaja Lauri Peltola sanoi STT:lle.

Kommentit
Emme kommentoi markkinahuhuja
saattaisi vaikuttaa sisäpiiritietojen hyväksikäyttöön negatiivisesti
Fuusio?
Paperista lähtee taas parituhatta punaniskaa.