Syyskuussa suomalaislasten rokotusohjelmaan tulevalla rokotteella torjutaan muun muassa korvatulehduksia ja aivokalvontulehduksia.
Pfizer epäili THL:n suosineen kilpailijaa. GSK on Pfizerin mukaan perustellut alhaista hintaa sillä, että se on saanut tutkia rokotettaan Suomessa. Myös Pfizer on rahoittanut THL:n rokotetutkimuksia, mutta se huomauttaa, että käynnissä oleva tutkimus ei ole laillinen peruste suosia tiettyä yhtiötä hankinnoissa.
Pfizer katsoi GSK:n tarjouksen myös olleen tarjouspyynnön vastainen. Pfizer halusi THL:n peruvan hankintapäätöksen ja järjestävän uuden tarjouskilpailun.
GSK on toimittanut Suomeen myös Pandemrix-sikainfluenssarokotteen, jonka mahdollista osuutta narkolepsiatapauksiin tutkitaan.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Joopajoo
Aika nopeasti tuli tuomio markkinaoikeudelta. On se hienoa, että edes jokin sektori oikeusjärjestelmästä toimii tehokkaasti.
Vaan ehkäpä markkinaoikeuden rattaat ovatkin tavallista paremmin voidellut.
Big Band Gsk-Loyal Boys
advokaatit luultavimmin voitti ( ainakin ) tämän kierroksen potin . Oliko kyse voitelusta , niin ainakaan esteenä ei olisi toiminut . STM:n tulee nyt olla tarkkana , jottei jälleen Valtiontalouden tarkastusviraston tarvitse jälkikäteen huomautella ja kysellä mille momentille pennoset ( sentit ) menivät .
+
juu ei parane
mennä GSK:n ja THL:n erittäin hyviä välejä sotkemaan kenen tahansa
Jaa..
Juuri joku rakennusukko varoitti, että ei saa tarjouskilpailla kun tulee paska remontti. Tuleeko näissä rokotteissakin sitten sonta rokote kun otetaan halvin?
Mites kauan on tätä kyseistä rokotetta tutkittu?
Oudoksuttaa THL:n lupa
saada aloittaa syksyn pneumokokkirokotukset , koska vielä ei olisi EMA:n käynnistämästä arvioinnista pitänyt olla tietoa . ' Euroopan lääkevirasto on käynnistänyt Euroopan komission pyynnöstä Pandemrix-rokotteen arvioinnin selvittääkseen onko narkolepsia-tapausten ja Pandemrix-rokotteen välillä yhteyttä .
Tapauksia on raportoitu etupäässä Ruotsissa ja Suomessa .' , .. ote Suomen Lääkärilehdestä ( 27.08.2010 )
"EMA aloittaa Pandemrix-rokotteen arvioinnin " ,
http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=sho...
Oliko Ruotsiin kuin myös Suomeen tuotu mahdollisesti suurempiakin rokote-eriä , joissa oli mukana adjuvanttia ?
Artikkelista on luettavissa 'Lääkevalmistekomitea käsittelee kokouksessaan syyskuussa 2010 tarvitaanko erityisiä toimenpiteitä ennen arvioinnin valmistumista .'
Onko Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta tuloksista jo tiedotettu , millaiseen ratkaisuun päädyttiin ?
-
Pneumokokkirokotteesta kirjoittaa Iltalehti ( 31.8.2010 ) ,
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010083112272566_u...
"AL: Pneumokokkirokotukset käyntiin ennen tutkimustuloksia ."
sekä ,
Rokotusinfon tiedote " Pneumokokkirokote voi jopa lisätä korvatulehduksia ."
http://www.rokotusinfo.fi/yhd/tiedotteet/tiedote_1...
+