Uusi Suomi / Raha Torstai 9.2.12 Aseta US kotisivuksi

TS: ”Epäonnistuminen” – Poliitikkojen rahoista entistä mystisempää

TS: ”Epäonnistuminen” – Poliitikkojen rahoista entistä mystisempää
Julkaistu: 7.9.2010 7:34
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Poliisihallitus kritisoi syyskuun alussa voimaan tullutta vaalirahalainsäädäntöä Turun Sanomissa. Arpajaishallintopäällikkö Jouni Laiho pitää uutta lakia epäonnistuneena.

– On ihan herrassa, mihin poliittisten yhdistysten ja valitsijayhdistysten keräämät varat jatkossa menevät, Laiho sanoo lehdessä.

Laki ei enää edellytä rekisteröidyiltä puolue- tai valitsijayhdistyksiltä erillistä rahankeräyslupaa, ja ne voivat kerätä rahaa ehdokkaalle vapaasti kampanja-aikana eli kuusi kuukautta ennen vaaleja ja kaksi viikkoa vaalien jälkeen.

Laihon mukaan tilitystä on vaikea vaatia jälkikäteen, koska luparekisteri puuttuu.

Muut yleishyödylliset yhdistykset ja säätiöt sen sijaan tarvitsevat keräyksiinsä luvat kuten ennenkin.

– Näyttää siltä, että tässä on nyt kahden kerroksen väkeä, josta poliittinen taho on jotenkin pyhempi, Laiho sanoo.

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Jouni Laiho
 

Politiikka

 
 
 
 
 

Heh-heh : )

Hupaisaa. Taisi olla tämänkin lain tavoite hieman toisenlainen. Nooo kerrankos sitä jää lakiteksti hiukan vajavaiseksi. Ja jos ei puoluehallitus hyväksy ehdokkaaksi tai jos koko puoluetta ei hyväksytä rekisteriin niin ainahan sitä voi kerätyillä varoilla vaikkapa rakennuttaa lohdutukseksi savusaunan tai jotain!

Kerjuu muuttuu vaalirahakeräykseksi

Köyhemmillä ehdokkailla kampanjat kestävät pidempään. Paras aloittaa keräys jo ennen sitoutumista mihinkään puolueeseen.

Yllätys?

Poliitikot säätämässä oman rahankeruukoneistonsa sääntöjä...
Odotettavissa avoimmuutta, rehellisyyttä ja kaikkea muuta mitä noilta huithapeleilta voi odottaakin.
Mikä siinä mättää ettei tuota arkadianmäen rosvojoukkoa saa millään konstein kuriin ??
Ja nyt ei ole kyse mistään yksittäisestä puolueesta, vaan koko seetanan sakki mandaatin saatuaan muuttuu lupauksensa syöväksi omaneduntavoittelija-rosvoksi.
Aikoinaan moisille jaettiin oikeutta liiterin takana...

Tuleppas

Tuleppas oikeusministeri Tuija Brax tänään räpyttelemään silmiäsi ja kertomaan uudestaan televisiossa miten fantastisen vaalilain teitkään. Minua ei kiinosta sinun polkupyöräily kuvasi, uskon jo että osaat ajaa polkupyörää. Tämä on aika paljon tärkeämpi tarina tai taas vaalien jälkeen mennään neljä vuotta hengessä kuka huijasi mitä.

hyi hyi

Katainen äkkiä huutamaan puhelimeen että taas virkamies meni laukomaan näkemyksiään ilman kokoomuksen lupaa

nauhurit virkeiksi arvon virkamiehet

kokoomuksen huutokuoro on liikkeellä

Soittaa hikipunasena

Sauli-isukille, joka soittaa Paaterolle. Valvonta on kunnossa.

Järjestelmä pitää itseään näin hengissä, jollei enemmistö halua muuta.

Lienee melko turha äänestää

Suurilla tuilla, vaalirahoilla ynm poliitikkomme on vieraannutetu kokonaan kansasta. Eiköhän nämä tuetut vaaliraha ja muiden yhdistysten, sekä säätiöiden henkilökunnat, joka on poliittisesti valittu tehtäviinvsä ala alla ainoita, jotka enää äänestää.
En ole huomannut minkäänlaista ryhtiliikettä poliitikoissa.
Vähän kuin mannekiinikisoja seuraisi.

politiikka pitäisi olla täysin verorahoitettua

kuten olen esittänyt

kaikki yksityinen ja instituutioiden ja yritysten harrastaman vaalituki ja politiikaan ja puolueiden tuki pitäisi kriminalisoida ja kaiken politiikan vaaleja myöten rahoittaisi valtio - ja media olisi lehdistötukea vastaan velvoitettu antamaan tilaa ahdokkaille mediassa näkemystensä esiintuomiseen

se olisi paras ratkaisu tekemään korruptiolle iso katkaisu

Vaalirahan nimissä alkaa nyt ennen näkemätön kähmintä

jos se on ollut kähmintää tähänkin asti, mutta nyt pannaan reilusti haisemaan, ja uusi laki on sellainen ettei enää ketään syytetä vaikka miten porksuttelis

Yx, kax, Brax

Uskoiko joku, että vaalirahoitusta kiristetään?

brax veti lopullisesti

uskottavuuden vihreiltä

vihreät ovat vain vihreä kerros vanhan ulosteen päällä

siinä politiikan kentän nykyinen kokokuva

Lisäisin

vanhan ulosteen päälle tulleen vihreän sammaleen päälle tullutta naiivia persukerrosta.

Mikä se oli toinen asia äskettäin tapetilla, kun toimittajat

kärttivät Braxilta kommenttia jätskitöttörömikit ojollaan, mutta ei tuo muuta kuin pakoon juoksi...
ei uskaltanut puhua pukahtaa, onnetonta

No

No nythän taitavat saada alkaa Romanian-romanitkin sitten kerjätä rauhassa. Ainoa huono puoli on nämä uudet kilpailijat poliittiset yhdistykset ja valitsija yhdistykset tulevat reviirillle. Annan kyllä centtini mieluummin romaneille, koska he eivät lupaa mitään. Tämä toinen jengi kyllä lupaa kaiken, mutta ei pidä ensimmäistäkään lupaustaan.

Äänestätkö?

Vastenmielistä kansalaisten aliarvioimista.

Äänestänkö? En!

Pukkien kaalimaakomitea, pelkkää savuverhoväen tunarointia

Lakiahan yritettiin väkästää vain ja ainoastaan muutoinkin tappolistalla olevien Kepulaisten kiusaksi. Kohteliaasti se jätettiin torsoksi huonolla omallatunnolla, koska varsinaiseen paiseeseen ei uskallettu / haluttu oikeasti kajota pitkällä tikullakaan:

- Demarien AY-vaaliraha-automaatti mafia ja sen säätiöt
- Kokoomuksen suurteollisuuden vaalirahasto, jonka jokainen reikä on tukittu vähintään (2) kahdella juristilla.
- Ruåttalaisten mammuttisäätiöiden ahtauttaan nitisevät kirstut.

Olette te 'saatanan tunareita' koko savuverhoväki. Arvatkaas monenko eläkeläisen oikeudenmukaiset korotukset ja korjaukset Tarastin porukka aivan turhaan tärväsi? Ei ollut halapaa istumista, ei.

ps. Ja sitten ollaan huulipyöreänä, kun vaalikarja inhoo politiikan salmonella-broilereita.

Rix, Pox, Brax

Tyhmä saa olla, muttei neuvoton.

Jos tavoitteena oli MUKA avoimmuus, siitä periaatteesta ei

sitten välitetty pätkääkään, päinvastoin. Nyt kaikki tapahtuu erittäin salassa ja ilman minkäänlaista ulkopuolista kontrollia. Ai ai oikeusministeri, kuinka se juristin vaaka nyt noin väärin taas näyttää

Rahan käyttö näkyy - ehkä ?

Tässä lähiössäni oli sisupäivät - paikalla Zysse, heinis, vihreät räystään alla.
Marille oli varattu koulun voikkasali. Sääennuste kun lupaili epävakaata.
Soinin puolesta sain puheenvuoron mutta joku nappasi akun pois siitä vahvistimesta.

Rahalla saa TV-aikaa, julisteita postiluukut täyteen. Rahoittajataho pitää siis arvata.
Ei liene vaikeeta: Kokoomusta ja Vihreitä tukee energiateollisuus - eri syistä mutta raha ei haise.

Kepusta tykkää sekä maaseudun tyhjentäjät että Lieksan megacenterien rakentajat.
Tarvitsevat ratoja, lentokenttiä, teitä, kaivoksia . . .

Demarit käyttää AY-verkostoa ilmaiseksi. Lakkorahastoista voi vipata - ei koske köyhää.

mystisempää

ei enää ole kuin Mari K:n vaalirahoitus:

http://blogit.iltalehti.fi/kari-kivela/2010/08/22/...

Kitinää

Mitä kitisette. Ei suomi-provinnsin eduskunnalla nykymaailmassa ole enää mitään valtaa. Komennot ja käskyt provinnsin hallitukselle tulevat ihan muilta tahoilta.

Oikeastaan hiton hyvä, että aselakiasioissa nenilleen saanut Laiho kostoksi availee näitä hyväveliverkon solmuja ja salaisuuksien tunkkaisia komeroita. Näitä vaan rohkeasti lisää. Jos ei uskalla omalla nimellään, niin wikileaks varmaan mielellään ottaa vastaan materiaalia.

Brax on katastrofi ministerinä

kuten arvasin, mutta kyllä Arkadianmäen porukkaan on uskottavuus mennyt ajat sitten.

Brax

on kivenkova ja häikäilemätön poliitikko,joka ei kaihda mitään keinoja pitääkseen vihreät ja sitä kautta itsensä vallassa. Se kun maistuu niin makealta.

Vihreät ovat aikaa sitten myyneet periaatteensa vallanahneudessaan. Ihmettelen, että heitä kannatetaan niinkin paljon kuin vielä tehdään.

Kepu ei petä koskaan!!!

Etenkään vaalirahoissa!

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely