
IMF arvioi viime viikolla, että Suomi toipuu lamasta, mutta kasvutahti jää hitaaksi. PT ennustaa sitä vastoin Suomelle ripeää 3,7 prosentin kasvua tänä ja ensi vuonna.
Palkansaajien tutkimuslaitoksen mukaan Suomen kokonaistuotannon kasvu kiihtyi merkittävästi kuluvan vuoden toisella neljänneksellä huolimatta kansainvälisen talouden ongelmista. Nousua vauhdittaa ennen kaikkea vienti, joka lisääntyy tänä vuonna lähes 10 ja ensi vuonna runsaat 8 prosenttia.
Erityisesti amerikkalaiset ennusteet arvioivat Euroopan talouden kehityksen liian heikoksi, Lehto sanoo.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Katsotaan niin nähdään
Ennusteissa on se vika että ne ovat ennusteita.
Oma lehmä ojassa
Pohjustavat tulevia liittojen palkankorotusvaatimuksia syöttämällä yltiöpositiivista kuvaa talouden kehityksestä, jotta olisi lisää vipuvartta käytettävissä neuvotteluissa.
"Erityisesti amerikkalaiset ennusteet arvioivat Euroopan talouden kehityksen liian heikoksi, Lehto sanoo."
En ole kyllä kuullut, että jenkit olisivat siirtyneet mihinkään konsensusajatteluun ennusteiden osalta. Talouden kehitys jatkossa on edelleen niin auki, että ennusteet eivät mahdu mihinkään muutaman prosentin sisään.
Jotenkin noista Lehdon kommentoista paistoi jo klassikoksi muodostunut ajatus: "Ei koske Suomea."
Juuri näin!
Karhua nyljetään taas, vaikka kaatolupaakaan ei ole. Talouskasvu aiotaan vanhaan devalvaatioajan malliin ulosmitata ennen kuin kirotut kapitalistit pääsevät kylpemään miljoonavoitoissaan...
Myrskynkaatamat puut panivat hieman vauhtia puukauppaan ja
heti nousi käppyrä 45 asteen moraalittomaan kulmaan